Eläkeläisten vapaus - Elämän rajoittaminen väärässä kohdin?

Eipä lisättävää,täysi ymmärrys.

Et varmaan ole lukenut juuri mitään muutakaan - jäihän se peruskoulukin kesken.

Erinomainen kirjoitus, joka huomioi eläkeläiset tasa-arvoisena kansanryhmänä.

Vapaus on kävellä luonnossa, ja katsoa Elämän kirjoa - sillä nyt on enemmän aikaa tosiasioiden havainnointiin, joista Elämän monimuotoisuus on yksi evoluution ihmeitä. Ehkä eläkkeellä olevat ovat herkempiä aistimaan Elämää - sen monimuotoisuutena ja on halua olla osa sitä ennen kuin käy tie sille viimeiselle portille. Elämä on aikakausituote, jossa "heräävän kevään jälkeen tulee aina lopulta päättävä syksy".

Tervon toteamus "merikelpoisesta veneestä kultakolikoiden sijaan" oli myös täysosuma - sillä se upposi varmaan monien mieliin Elämän katoavaisuutena. Kulta eikä mirhami tuo aitoa Onnea, vaikka meitä väitetään tutkimuksiin vedoten (elinajanodote ja muun muassa bruttokansantuotteen koko!) maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Jo tiedämme senkin, että hyvin monet vanhukset ovat yksinäisiä, eivätkä he useiden osalta edes pienen eläkkeensä takaa toivo kultakolikoita, vaan "elämänkelpoista venettä matkalle elämyksiin" kokea vaikkapa meitä kaikkia elättävä luonto.

Linnun laulu täällä Etelä-Suomen varhaistuneessa keväässä ja lehtivihreän esiinpusku voivat tuottaa iloa näkymänä, että Elämä jatkuu ..., eikä siihen tarvita kultakolikoita.

Elämää kokeneet ovat jo tottuneet vähentämään, heille ei maallistunut kulutushokema: "Lisää, nopeammin ja suuremmissa erissä" - ole enää Elämän ja kuoleman peruskysymys. Peruskysymys on jokaisen paljon nähneen ja kokeeen omassa mielessä tienä kohden osallistumisen riemua, kukin tavallansa - ennen pääteasemaa.

On huomioitsemisen arvoista elinajanodotteen ollessa jo naisten kohdilla yli 80 vuotta ja miehetkin jo kirivät omissa vuosissaan! Elämä on.

Onko ihmis-inhimillisesti julma tosiasia kaatumassa käsiin?

Vanhainkodeissa elävät ne sukupolvet, jotka rakensivat Suomessakin pohjan tälle maailmallemme. Ehkä meillä erityisesti 1950-1980-luvuilla, jolloin suomalaisilla oli isäntä talossa ja toimeliaisuus korkeaa luokkaa - tosin osan piti karata Ruotsiin leveämmän leivän perässä.

Valtiotalouden suhdanteet olivat aiemmin dynamiikkana rauhallisemmat ja työtä tehtiin, juuri heidän osalta, jotka ovat nyt muun muassa vanhainkodeissa - viettämässä Elämän ehtoota - sen kolmanneksena.

Iän karttuessa keskimäärin sairaudet lisääntyvät, myös perussairaudet, jotka ovat ehkä osin hankittu elämäntavoista, jotka juontuivat lisääntyneestä kulutuksesta ja syömistavoistamme. Vastaavasti sairauksien hoito on kehittynyt huimasti ja näin elinajanodote lisääntynyt. Vanhainkodeissa ollaan yhä pidempään, mutta millaisella mielialalla - se onkin aivan oman kirjoituksensa arvoinen.

Vanhukset ovat altiimpia viruksien iskuille, joihin ei ole minkäänlaista immuniteettia, vaikka juuri nuo vanhukset saattoivat käydä läpi huomattavasti ärhäkkäämmät: Aasialaisen 1957-58 ja Hongkongilaisen 1968. Ehkä noiden viruksien myötä immuniteetti on väljähtynyt ja/tai sitten perussairaus ja yleisempi vastustuskyky on alentunut kauttansa.

Ruotsissa on jo aiemmin tehohoitopaikkojen osalta syntynyt priorisointia*

Entä nyt, kun ruotsalaisten vapaampi kulkeminen voi lisätä hallitsemattomasti tartuntoja, jolloin tehohoitopaikkojen tarjonta niukentuu siten, että hoidollinen priorisointi saa pakosta vauhtia. Miten tässä käy vanhainkotien vanhuksille?

Talous edellä miettivät saattavat ajatella sanattomasti tällä kohdin "hyvinkin julmasti", mutta noudattaen evoluution peruskomentoa, jossa 'heikko joutuu vahvan saaliiksi ja näin siirtyy biologiseen kiertoon'.

Tämä viimeinen kappale oli mielestäni kirjoitettava, koska kriisien vauhkoontuessa myös ihmisten mielet muuttuvat - kahteen suuntaan: Annamme vilpittömästi apua, mutta vaadimme tehokkuutta Elämälle!

Kerrassaan mainio avaus, lisää näitä. Kirjoittaja omalla nimellä ja kuvalla?

Entä nyt kun vanhuksia kaatuu kotonaan?