Kutistuuko vai kasvaako? Kuinka käy helluntaikirkon? Kuinka käy vapaan helluntaiherätyksen? Ennustuksia, arvailuja, varmoja tietoja.
Mikä on helluntainkentän tulevaisuus täällä varjojen maassa?
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Herralta saadun ilmoituksen mukaan kasvaa kamalasti.
No voi. Eli se on kuitenkin lopunaikojen suuri eksytys.
Mikä on aloittajan tulevaisuus täällä varjojen maassa?
Heidän käy hyvin ,sillä näissä kaikissa on tulenpalavia, selvästi Pyhänhengen johdatuksessa opettavia ihmisiä. Armon lahjat ovat myös yleisiä seurakuntien maallikoissakin.Luterilaisen kirkon taantuma,aiheuttaa sen,että on hirvittävää janoa palavaan uskoon. Monella kytee usko kokoajan, vain kipinä ja suuri herätys on tosiasia.
Totuutta ei ole se tempausoppi.
Muistaen kaiken aikaa epidemian aiheuttamat vaikeudet ja murheet yksittäisille ihmisille, on tilanteessa myös eräs puoli.
Valtakunnallisten ja paikallisten vanhojen yhteisöjen toiminta ei tule palautumaan entiselleen. Kaikki eivät ole mukana entisellä tavalla, toiset eivät enää ollenkaan.
Järjestöjen taloudet ovat tiukoilla ja horjuvat.
Nyt voivat uskovaiset ottaa kaikessa rauhassa etäisyyttä kokousmenoihin ja tuulettaa itseänsä.
Uskovien rukouselämä on hengessä jatkuvaa ja he tuntevat turvallista rauhaa.
Näinä aikoina on aina jossakin ihmisiä, joka löytävät turvan Herrassa uusina Herran palvelijoina.
Heistä vain muutamista saa joku helluntaiseurakunta jäsenen.
Aloittaja
On+parasta+,+että+mietit++omaa+tilaasi.+Oletko+uskossa+olellenkaan?+Taidat+olla+aivan+joku+muu,+ainakin+olet+epäuskon+levittäjä.+Lopeta+pelleilysi+heti!!!!!+Mene+juoksemaan.+Jeesus+Kristus+elää.+Hän+voi+yhtenä+päivänä+parantaa+Suomen.+Oletko+edes+rukoillut+sitä?+Et+100+%:n+varmuudella.+Olet+pelle.
miksi rouva on katkera ?
Antilla on kiire opetuksineen. Kasvaako ? kasvaa. Saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään peto. Kiire julistaa kaikkialle maailmaan, että sapatti ei kuulu enää uudenliiton kristityille.
Ovet vaan tiukasti kiinni rukoushuoneissa Jumalan antamana sapattina.
1234567---
Helluntaiherätyksen ympärillä on aina riittänyt aloittajan kaltaisia palomiehiä vesiletkuineen. Viime aikoina palomiehet ovat käyttäneet kirkko käsitettä tekosyynä. Voin vakuuttaa, Hengen tuli palaa kirkkaana meissä. Teidän paloletkunne ei sitä sammuta. Paineilmaa ei ollut Elian aikana. Silloin vesi kannettiin sangolla. Nytkään teidän vesi tai vaikkapa kirkkopuuhastelu ei yhtään sammuta helluntaiherätystä. Tuli vaan palaa entistä kirkkaanpana. Så är det sanningen.
Tuli ei pala kirkkaana, niinkauan kun julistetaan, että Jumalan antama sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille. Sapattisin vain pidetään rukoushuoneiden ovet tiukasti kiinni, ei kuulu hyvää sapattia toivotuksia.
Jeesuksen esimerkki oli toisenlainen: Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
1234567---
Uskovien tie kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään asti. Aloittaja, ei kukaan muukaan ei sammuta tulta. Turha edes kuvitella.
Sapatti, naispappeus ja kirkkokäsite ovat ulkosyntyisiä asioita helluntaihetätyksessä. Laiskojen ihmisten provokaatioita. Sanan kirkko historiaa en tunne. Raamatussa se ei ole. En tiedä , milloin kokoontumispaikkaa on alettu sanoa kirkoksi. Ehkäpä 200-luvulla.
ALOITTAJA
Keksi etätyönä 10x parempi aihe.