Eihän valtio enää ole niin riippuvainen viinanmyynnistä?
Miksi juottokaukalot vielä auki?
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vai onko sittenkin?
Miksi juottokaukalot pitäisi päästä valtion avustusten piiriin?
Laki estää halitusta puuttumasta elinkeinotoimintaan, äsken Ylen tiedotuksessa todettiin.
No laki siis antaa virukselle mahdollisuuden levitä koko maahan ja kuolemia tulee, no eikai se nyt niin vakavaa ole, lain noudattaminen on tärkeämpää kuin ihmisen henki.
Myös parturit ja kampaamot, niin ja kauneushoitolat kiinni, hiuksia ,rakennekynsiä ja ripsipidennyksiä ei ole pakko nyt laittaa.
Ja olisin kauhean näköisenä! Ei onnistu!
Siksi että jos ne suljettaisiin lailla niin vakuutusyhtiöt joutuisivat korvaamaan juottoloiden menetykset ja sitähän emme tietenkään halua että rehellisyydestään ja oikeudenmukaisuudestaan tunnetut yritykset joutuisivat kärsimään.
Ravintolat, koulut tai rautatieasemat eivät levitä virusta, vaan ihmiset. Toiset kiertelee katsellen jotain "jännää". Typerimmät ovat niitä, jotka menevät ryyppäämään ja laulamaan karaokea tällaisena aikana. Rauha heidän muistolleen.
Rauha niiden muistolle jotka ovat heidän lauluräkäroiskeittensa ulottuvissa. Ai niin, mikrofoni...
Pitäisikö kauppoja syyttää siitäkin, että ihmiset tupakoivat? Pitääkö ravintoloita syyttää siitä, että ihmiset juovat? Kyllä ne auki saavat olla. Sama kun syyttäisi vessapaperin valmistajia siitä, että ihmiset paskantavat.
Tätä asiaa ei oteta vakavasti niin kauvan kun juottoloissa pläträtään.
Tanssitaanko siellä ja?
Kaikki tanssitapahtumat on peruttu.
Ihmisellä on oikeus tuhota oma elämänsä mutta ei muiden.
Muista tuo myös vaalikopissa.
Suomalaisilla on perustuslaillinen oikeus päästä juopottelemaan. Myös kansainvälinen laki takaa juopotteluoikeuden.
Vaikka baarit pantaisiin kiinni niin alkoholisteilla on oikeus siirtyä baariin jättämään viinatilauksensa.Muutoin baari olisivat kiinni poikkeustilan vuoksi.
Jos omistaja yrittäisi estää iloista laulua baarissa, Suomen sisäministeri tai sisäministeriön kansliapäällikkö veisivät epidemian jälkeen asian EU:n tuomioistuimeen.
Onko juottokaukolobusines edes välttämätöntä?
Vastuullinen ravintola
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/851495-itahelsinkilainen-olutravintola-teki-oman-ratkaisunsa-olemme-auki-tunnin-paivassa
Vakuutusyhtiöt vastustavat kiinnilaittoa ja ne joilla on vakuutusyhtiöiden osakkeita.
Monilla ravintoloilla/baareilla keskeytymis vakuutus.
Jos määrätään laittamaan kiinni niin voi vaatia korvauksia!
Silloin vakuutusyhtiöt maksumiehinä/osingot jää saamatta!
Eliitillä paljon osakkeita vakuutusyhtiöistä!
Siinä juju miksei käsketä laittaa kiinni!
Juuri näin eli seuratkaa rahaa niin löydätte syyn siihen että ravintoloita ei käsketä kiinni.
Poikkeuslaki antaisi valtuudet hoitaa asian muuten, mutta tämän mahdollistava pykälä 118 ei mennytkään eduskunnalle asti. Kuka vastusti?
https://yle.fi/uutiset/3-11270669
Tuossa siis väitetyistä syistä sille, että ravontoloita ei ole suljettu.
Valtion ja kuntien menot alkoholismista ovat tuplasti suuremmat kuin tulot vaikkei edes perheiden rikkoutumisia, yksinhuoltajuutta ja huostaanottojen kustannuksia lasketa mukaan.
Juottokaukalo ei koskaan ole "vastuullinen". Juottokaukalolle ei lähetetä yhteiskunnallisen kärsimyksen laskua.
Juopot tekevät koko kansakunnan yrityksen suojella ihmisiä turhaksi.
Alkoholin myynti kiellettävä kahdeksi kuukaudeksi.
Hoitoala on pulassa
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/59971979-0770-40b3-a51c-dc10ba927742
Juottokaukalot kuten urheiluseurat ovat verrattavissa biosfäärissä endotermisiin loisiin. Ne ovat isäntänsä (=reaalituotanto) ihon pinnalla, imee verta mutta ennenpitkää kiusallisena huitaistaan pois.
Pahempi on eksoterminen loinen. Se tunkeutuu isäntänsä sisälle ja alkaa syödä sisäelimiä. Eikä loinen lähde pois ennenkuin liha keitetään kypsäksi. Eksotermisen loiseläjän tyyppi on yhteiskunnassa on byrokratia.
Ne olisi pitänyt sulkea jo viikko sitten.