"Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta."
Monet pilkkovat armon ja totuuden toisistaan erillisiksi tehden samalla Jeesuksesta skitsofreenikon. Armo ja totuus saavat täyttymyksensä ja sisältönsä Yhdessä Persoonassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Tällöin on mielipuolista pilkkoa noita kahta toisistaan erilleen - ikään kuin Jeesus olisi yhtäältä armollinen mutta sitten taas toisaalta totuudellinen. Ikään kuin Hänen tulisi hillitä omaa armollisuuttaan omalla totuudellisuudellaan. (Eli Hänen armollisuutensa olisi Hänessä se vähemmän totuudellinen puoli.)
Joh. 1:17 ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että kaikki armottomuus on aina valhetta ja että kaikki armollisuus on aina totta. Armollisuus ei ole koskaan valhetta eikä armottomuus koskaan totta.
Jeesuksessa Kristuksessa ei tullut "totuutta totuuden päälle", vaan armoa armon päälle.
Monet pilkkovat armon ja totuuden toisistaan erillisiksi tehden samalla Jeesuksesta skitsofreenikon. Armo ja totuus saavat täyttymyksensä ja sisältönsä Yhdessä Persoonassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Tällöin on mielipuolista pilkkoa noita kahta toisistaan erilleen - ikään kuin Jeesus olisi yhtäältä armollinen mutta sitten taas toisaalta totuudellinen. Ikään kuin Hänen tulisi hillitä omaa armollisuuttaan omalla totuudellisuudellaan. (Eli Hänen armollisuutensa olisi Hänessä se vähemmän totuudellinen puoli.)
Joh. 1:17 ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että kaikki armottomuus on aina valhetta ja että kaikki armollisuus on aina totta. Armollisuus ei ole koskaan valhetta eikä armottomuus koskaan totta.
Jeesuksessa Kristuksessa ei tullut "totuutta totuuden päälle", vaan armoa armon päälle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On myös merkille pantavaa, että Mooseksen laki ei ansaitse "armon ja totuuden" arvonimeä. Jeesus Kristus yksin ansaitsee.
Kun saviastia tajuaa olevansa sisältä yhtä Aarteen kanssa, se lakkaa pyristelemästä saviastiuuttaan vastaan ja löytää levon omana itsenään.
Saman virheen tekevät monet hokemalla, että "Jumala on rakkaus mutta Hän on myös pyhä", joka väite on mieletön, jollei sillä tarkoiteta, että Jumalan pyhyys hillitsee/tasapainottaa Hänen rakkauttaan. Mikä puolestaan tarkoittaa, että nämä ovat jollakin tavoin vastakkaisia piirteitä tai ominaisuuksia toisilleen.
Esimerkiksi "Enoni on pitkämielinen, mutta osaa hän myös suuttua, jos häntä ärsyttää riittävän pitkään" tarkoittaa sitä, että jossakin kohta tulee vastaan piste, jolloin enon pitkämielisyys lakkaa, ja suuttumus alkaa.
Jumalassa ei ole vaihteen varjoa, joten Hänessä ei ole piirteiä, jotka toimisivat ikään kukin vastavoimina toisilleen.
Mikä on sitten totta? Se, että rakkaudetonta pyhyyttä ei ole olemassa. Rakkaudettomuus on aina epäpyhää.
Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.
Herra on hyvä ja armahtaa kaikkia luotujaan.