Yhä harveneva joukko muistaa omakohtaisesti

vuoden 1957 syksyllä riehuneen Aasialaisen influenssan johon sairastui enemmän kuin 1/3 Suomen kansaa ja kuoli reilusti yli 1 000 henkeä. Silloin ei ollut tehohoitoa eikä hengityskoneita ja tauti oli vanhemmille ihmisille vakava. Moni yli 50 vuotias makasi petissä 3-4 viikkoa ja kunto oli heikko monta kuukautta vielä sen jälkeenkin.

Silloin ei asiasta touhuttu näin valtavasti, jos kuoli niin kuoli ja se sitten siitä. Tiedotusvälineet ovat luoneet menekkinsä ja mainosmyynnin takaamiseksi lahjakkaan hysterian johon poliitikkojen on pakko mennä mukaan ettei syytetä välinpitämättömyydestä.

Tauteja tulee ja tauteja menee, ei niistä kannattaisi pillastua ja lyödä koko maata kiinni kun ei se kuitenkaan auta, kituminen vain jatkuu kauemmin. Kuolleisuus muutama % joten ei se maata kaada mutta kaiken pysäyttäminen voi kaataakin.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kyllä sitä oli toimenpiteitä ennekin. Silloin kun 1930-luvulla tuberkuloosi riehui Suomessa, niin jotkut kiihkeimmät hihhulilääkärit vaativat, että tuberkuloositalot on poltettava irtaimistoineen.

Äänestä
  • Tuberkuloosi rasitti etupäässä köyhiä. Siitä toivottiin tehokasta köyhälistön harventajaa, siksi hoitoja jopa vastustettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuberkuloosi rasitti etupäässä köyhiä. Siitä toivottiin tehokasta köyhälistön harventajaa, siksi hoitoja jopa vastustettiin.

    corona on demokraattinen virus, se ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä tai sosiaalista asemaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuberkuloosi rasitti etupäässä köyhiä. Siitä toivottiin tehokasta köyhälistön harventajaa, siksi hoitoja jopa vastustettiin.

    Kyllä tuberkuloosiin sairastui rikkaitakin, mutta heillä oli vara elättää itsensä. Varattoman taas tauti äkkiä myös köyhdytti, kun ei enää pystynyt tekemään töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tuberkuloosiin sairastui rikkaitakin, mutta heillä oli vara elättää itsensä. Varattoman taas tauti äkkiä myös köyhdytti, kun ei enää pystynyt tekemään töitä.

    Ei tuberkuloosi rajoittunut mitenkään köyhiin ja moni taiteilija ja kirjailija menehtyi siihen! Ennen penisilliiniä sitä ei kovin hyvin pystytty parantamaan ja meillä oli suuria sairaalarakennuksia, jotka toimi yksinomaan keuhkotautiparantoloina. Tauti vei 1900-1950 tuhansia ihmisiä. Kun tauti kerran tarttui niin paraneminen oli onnen kauppaa!

    Kyllä se ahdisti köyhiä enemmän kuin rikkaita. Ahtaat asumisolosuhteet jo yksin nostivat tartunnanriskin pilviin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se ahdisti köyhiä enemmän kuin rikkaita. Ahtaat asumisolosuhteet jo yksin nostivat tartunnanriskin pilviin.

    Tauti pahensi köyhyyttä ja köyhyys tautia. Mutta sitä esiintyi jonkin verran rikkaissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuberkuloosi rajoittunut mitenkään köyhiin ja moni taiteilija ja kirjailija menehtyi siihen! Ennen penisilliiniä sitä ei kovin hyvin pystytty parantamaan ja meillä oli suuria sairaalarakennuksia, jotka toimi yksinomaan keuhkotautiparantoloina. Tauti vei 1900-1950 tuhansia ihmisiä. Kun tauti kerran tarttui niin paraneminen oli onnen kauppaa!

    Monet taiteilijat, kirjailijatkin sellaisiksi laskettakoon, olivat köyhiä, vaikka jälkipolvet olisivat heidät myöhemmin "jalustalle nostaneetkin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet taiteilijat, kirjailijatkin sellaisiksi laskettakoon, olivat köyhiä, vaikka jälkipolvet olisivat heidät myöhemmin "jalustalle nostaneetkin".

    Joo, onhan näitä nälkätaiteilijoita pitkä liuta. Mutta kyllä tubiin kuoli tuolloin ihan vauraiden talojen isäntiäkin, ja ihan lapsiakin kuoli, jos vain tartunnan jostain sai.

    Äänestä

  • Ei ole mitään järkeä kehotellä noin kalliita rokotteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään järkeä kehotellä noin kalliita rokotteita.

    Niin, ainahan se raha on porvarille tärkeämpi kuin muiden ihmisten terveys.

    Äänestä

Aasialaiseen influenssaan kuoli 1300 suomalaista. Maailmanlaajuisesti kuolleita oli eri laskelmien mukaan 1 - 4 miljoonaa, Vuonna 1957 influenssaan kuolleita ei laskettu kansainvälisesti miljoonan tarkkuudella.

Äänestä

Muistan hyvin aasialaisen influenssa. Olihan siitä jotakin lehdissä, mutta esimerkiksi koulutyö jatkui normaalisti. Joku luokkatoveri saattoi olla pari viikkoa sairaslomalla, mutta sitten kaikki jatkui normaalisti.

Äänestä

Ennen oli miehet rautaa...

Äänestä

Menehtyneet olivat etupäässä työväkeä, mikä porvareille sopi vallan hyvin.

Äänestä
  • Sairastin tuon aasialaisen koululaisena, ja se oli kova tauti kovan pitkäkestoisen kuumeen takia.
    Liki pari viikkoa olin pois koulusta.

    Äänestä

Itse muistan hongkongilaisen influenssan Enkä muista sitä siitä, että kukaan olisi sairastanut, vaan siitä että se sairauden nimi oli jonkinlainen vitsi.

Tosin siihenkin tautiin kuoli maailmanlaajuisesti kai miljoonia.

Äänestä
  • Honkongilainen riehui 1968. Itse en siihen sairastunut, onneksi. Aasialainen oli 1957.

    Äänestä

Jos tämä Korona olisi tullut muutama vuosikymmen sitten niin ei mitään kohua olisi noussut, tauti kuin tauti, so what. Kuten ei tuhkarokostakaan mitään paniikkia saatu aikaan mitä nyt näemme joka päivä.

Äänestä

Aikaa ei voi lahjoa.

Äänestä

Polio oli joskus 50-luvulla ja siinä ihmisiä jopa invalisoitui. On vakavia tauteja ollut ennekin.

Äänestä

Sairastin tuon aasialaisen 12-vuotiaana, useimmat sairastuneethan olivat kouluikäisiä. Kuume keikkpi 40:ssä alkupäivät, ja yskäisyys jatkui pitkään. Äiti hoiti kotona, ja olin koulusta pois 3 viikkoa. En muista vanhempieni sairastuneen.
Oli raju tauti minulle, mutta sen jälkeen en ole sairastanut mitään isompaa influenssaa. Tämä coronaviruksen aiheuttama tauti näyttää kyllä erilaiselta, vielä häijymmältä.

Äänestä

Rutto+olisi+kamala,+siihen+kuolisi+ainakin+50+%.+Mutta+ei+mihinkään+tautiin+kaikki+paitsi+intiaanit+isorokkoon.

Äänestä

Ei mitään uutta auringon alla.

Kun 1830-luvulla Turussa riehui kolera - siis kolera, ei korona - niin partio kiersi valkoiset nauhat hihoissaan taloja, ja merkkasivat lyhdyllä tai kynttilällä kaikki saastuneet talot. Niistä ei saanut kukaan poistua, ja ruoka piti toimittaa taloon ainoastaan ikkunasta, kun ovetkin täytyi pitää visusti kiinni.

Eikä mitään uutta auringon alla - kaupungissa oli myös ryypiskely täysin kiellettyä.

Äänestä
  • Tuossa olikin Reijo Heikkisen artikkeli 1830-luvun koleraepidemiasta Suomessa.
    Aika ällistyttävää, kaikki ne toimenpiteet olivat melkein samoja 200-vuotta sitten kuin tänään.
    Oli karanteenitkin kaupunkien väylillä. Ei tämä teiden sulkeminen mitään ainutlaatuista ole.

    Äänestä

  • …... ruoka piti toimittaa taloon ainoastaan ikkunasta, kun ovetkin täytyi pitää visusti kiinni. ruoka piti toimittaa taloon ainoastaan ikkunasta, kun ovetkin täytyi pitää visusti kiinni...…

    Ruton aikana monissa maissa oli vielä rajumpaa. Kierrettiin ja naulattiin ovet kiinni taloista joissa oli ruttoa. Sinne kuolivat ainakin nälkään ja janoon niin sairaat kuin terveetkin.

    Saman voisi nyt tehdä Helsingissä, naulata kaikki ovet kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    …... ruoka piti toimittaa taloon ainoastaan ikkunasta, kun ovetkin täytyi pitää visusti kiinni. ruoka piti toimittaa taloon ainoastaan ikkunasta, kun ovetkin täytyi pitää visusti kiinni...…

    Ruton aikana monissa maissa oli vielä rajumpaa. Kierrettiin ja naulattiin ovet kiinni taloista joissa oli ruttoa. Sinne kuolivat ainakin nälkään ja janoon niin sairaat kuin terveetkin.

    Saman voisi nyt tehdä Helsingissä, naulata kaikki ovet kiinni.

    Eletään sivistynyttä nykyaikaa - Vapaavuori naulaa ainoastaan baarien ovet kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

vuoden 1957 syksyllä riehuneen Aasialaisen influenssan johon sairastui enemmän kuin 1/3 Suomen kansaa ja kuoli reilusti yli 1 000 henkeä. Silloin ei ollut tehohoitoa eikä hengityskoneita ja tauti oli vanhemmille ihmisille vakava. Moni yli 50 vuotias makasi petissä 3-4 viikkoa ja kunto oli heikko monta kuukautta vielä sen jälkeenkin.

Silloin ei asiasta touhuttu näin valtavasti, jos kuoli niin kuoli ja se sitten siitä. Tiedotusvälineet ovat luoneet menekkinsä ja mainosmyynnin takaamiseksi lahjakkaan hysterian johon poliitikkojen on pakko mennä mukaan ettei syytetä välinpitämättömyydestä.

Tauteja tulee ja tauteja menee, ei niistä kannattaisi pillastua ja lyödä koko maata kiinni kun ei se kuitenkaan auta, kituminen vain jatkuu kauemmin. Kuolleisuus muutama % joten ei se maata kaada mutta kaiken pysäyttäminen voi kaataakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu