Suomeen edelleen bussilasteittain ihmisiä epidemia-alueilta eikä mitään karanteenia.
Miksi Yle ei kerro hallituksen koronamokailusta
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Koska YLE on kommunistinen / äärivasemmistolainen propagandajärjestö, jonka tehtävänä on sosialistisen tyrannian levittäminen ja suojelu.
Vasemmisto vihaa länsimaita, ja toivoo joka ikiselle suomalaiselle ainoastaan kurjuutta ja kuolemaa. Se on tällä hallituksella työn alla, ja YLE hoitaa valehtelun ja propagandan.
Ja jota Kokoomus johtaa! YLE on kokoomukselainen media.
Ihmiset tulevat maailmalta Suomeen kuka mitenkin.
He ovat Suomeen tultuaan karanteenissa 14 vrk kuten muutkin.
Ei ole mitään eroa muihin.
Ongelma on kun eivät kaikki noudata tai ainakaan ennen tätä päivää ole noudattaneet. Suoraan ulkomailta Lapin hiihtokeskuksiin vielä loppulomaksi bailamaan.
Näistäkin asioista pitäisi puhua valtamediassa. Miksi ei noudateta, miksi ei uskota, onko viesti epäselvä tai liian lepsu.
YLE:n uutisissa on kerrottu mm. Espanjasta tuoduista matkailijoista ja myös heistä, jotka tuotiin ambulanssilennolla Suomeen. Älä nyt valehtele suotta.
Minäkin tulin, Espanjasta asti Viron kautta. Kukaan ei vaan tiennyt että tulin, koska en ollut ilmoittanut kelalle minne olin lähtenyt ja missä talven ollut. Olin pelkän matkavakuutuksen turvin mutta sitäkään ei tarvittu.
Karanteeneista viis veisasin. Maksan Europpan korkeimpia veroja sisältäen EU-jäsenmaksun, joten katson että minulla on oikeus kulkea vapaasti. Katson olevani tasa-arvoinen kulkija matujen kanssa, paitsi että minulta kuitenkin vaaditaan passi.
Lisäksi suuri joukkotuho olisi muutenkin paikallaan, se ratkaisisi myös ilmasto-ongelmat ilman sähköautoja tai sellutehtaiden kieltämisiä. Katson olevani oikeasti ilmastoasialla, toisin kuin vihreät jotka yrittävät ylikansoittaa kaikki maat ja siten jouduttavat maapallo tuhoa.
Tehohoitoon tuodaan mm. Espanjasta suomalaisia, jotka on jätetty kuulemma Espanjassa heitteille. Toivottavasti maahamme tuodut hoidettavat esim. veropakolaiset muistavat jälkikäteen kiitollisuudella Suomen hyvää verovaroin katettua terveydenhoitojärjestelmää ja maksavat jatkossa kiitollisena veronsa Suomeen! Koronavirusepidemian jälkeen ahkeria veronmaksajia tullaan erityisesti tarvitsemaan ja kunniavelkaa on paljon maksettavana.
Tuo espanjansuomalaisten lennättäminen tänne olisi pitänyt miettiä tarkemmin. Joo, kotimaahan on lupa palata, mutta viranomaisten olisi pitänyt olla kentällä vastassa ja ohjata nämä saman tien karanteeniin ja tutkimuksiin, jos on oireita. Nyt on juttuja, että palanneet olisivat vain muina miehinä menneet lentokenttäjunaan ja yskineet siellä keuhkojaan pihalle.
näillä on mentävä ja joudutaan maksumiehiksi
Kaikkialle halutaan korona. Niin se vaan menee. Nyt ei puhuta enää mitään uudenmaan eritämisestäkään. Ei siellä paljon ketään enää tosin olekaan.
Hallitus epäonnistui, mutta Yle kehuu kaveitaan:
Hallitus vois tehdä samanmoisia videoita kun ne oululaiset teki.