Uusimaalaisten palattava takaisin koteihinsa

Kehotus on annettu, lähtekää mökeiltänne takaisin koteihinne, että ette vaaranna pienten paikakuntien terveyspalveluita!!!

Uudella maalla on niin paljon sairastuneita, että virusta kantavia vielä oireettomia on kymmeniä tuhansia. Älkää tuoko virusta mökkikuntiin, kantakaa vastuunne!
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Juuri näin, pienillä paikkakunnilla resurssit loppuvat nopeasti, heti takaisin uudellemaalle niiltä mökeiltä. Kannatta todennäköisesti virusta vaikka oireita ei vielä olisikaan.

Äänestä

Nyt pakkaa ja autoon niin on jo kauempaakin aamulla uudellamaalla.

Äänestä

No jos jää mökilleen eikä sano siitä mitään niin mistäs viranomaiset tai muutkaan tietää ettei toi kyllä ole mikään aito savolainen?

Äänestä
  • Tulemma hakemahan sut helvettiiin sieltä mökhiltä. Hiekkakinthaalla kun hieromma naamaas niin ekköhän perkele lähde !

    Äänestä

Ihan yhtä lailla niitä mökkikuntien vakioasukkeja on altistunut virukselle, kun ovat käyneet isommissa kaupungeissa tai ulkomailla. Vaikka yksikään uusimaalainen ei olisi moneen kuukauteen käynyt alueen ulkopuolella, olisi virus jo aikaa sitten levinnyt ympäri maata. Ensimmäiset tartunnat todettiin Levillä.

Äänestä
  • Miten vain, mutta nyt mökeiltä uudellemaalle... että ette jää kuormittamaan pienten kuntien sairaanhoitoa EIKÄ SE NYT MENE SAATANA JAKELUUN!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten vain, mutta nyt mökeiltä uudellemaalle... että ette jää kuormittamaan pienten kuntien sairaanhoitoa EIKÄ SE NYT MENE SAATANA JAKELUUN!

    Osalle ihmisiä ei voi vääntää edes rautalangasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten vain, mutta nyt mökeiltä uudellemaalle... että ette jää kuormittamaan pienten kuntien sairaanhoitoa EIKÄ SE NYT MENE SAATANA JAKELUUN!

    Ei jokainen järjen ääntä puoltava ole hesalainen. Itse asun suositulla mökkikunnalla ja meillä on kyllä näitä paikallisia etelänlomailijoita palannut kotiin ilman minkäänlaisia karanteeneja. Moni täällä asuva käy Uudellamaalla töissä ja on jo viikkotolkulla ajellut edestakaisin. Niitä altistuneita löytyy nyt siis varmasti joka kylältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osalle ihmisiä ei voi vääntää edes rautalangasta!

    Osaa pitää vetää kaaliin kunnolla ja niin tulee tapahtumaan kohta Lapin aliueella.Siellä jo känniporukat miettii iskuja mökkikansaa kohtaan ja poliisia ei ole siellä ollenkaan käytössä jos jotain sattuu.

    Äänestä

Tehdään heidän olonsa tukalaksi, pelko ajaa pois.

Äänestä

Onneksi hesalaisilla ei ole varaa mökkeilyyn ja lantalaisilla hesan koppeihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kehotus on annettu, lähtekää mökeiltänne takaisin koteihinne, että ette vaaranna pienten paikakuntien terveyspalveluita!!!

Uudella maalla on niin paljon sairastuneita, että virusta kantavia vielä oireettomia on kymmeniä tuhansia. Älkää tuoko virusta mökkikuntiin, kantakaa vastuunne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu