Kauhajoki-lehti ilmestyy tälläkin viikolla koronan vuoksi kerran viikossa.
Eilen postilooraan kolahti (?) lehden tämän vuoden numero 20.
Viikon ”Kuniksessa” on kokonaista 8 (kahdeksan) sivua!
Päivän Ilkka-Pohjalaisessa kolumnisti-kirjailija Jussi Lähde kirjoitti näin: ”Paikallislehdet ja niiden verkkosivut ovat olleet viimeisen viikon ajan keskeisessä roolissa pienempien kaupunkien ja kuntien tiedonvälityksessä. Paikallislehtien toimitukset ovat osa oman alueensa henkistä huoltovarmuutta.
Suuri osa suomalaisista paikallislehdistä on avannut koronavirusta ja sen vaikutuksia koskevan uutisoinnin kaikkien verkon käyttäjien. Lehtien oman ansaintalogiikan kannalta keskeisestä maksumuurista on luovuttu. Lehdet ymmärtävät roolinsa ja vastuunsa.
Moni kansalaisille tärkeä uutinen saa alkuunsa siten, että kunnallinen viranhaltija on yhteydessä paikallislehteen ajatellen, että asia täytyy saada kuntalaisille tiedoksi. Noilla hetkillä paikallislehti on kuntaorganisaation paras ystävä, tuki ja turva.”
Kuinkahan asia on Kauhajoella?
Tuhti lukupaketti?
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kyllä mikään muu lehti ole vähentänyt ilmestymiskertojaan.
Onko Tuomas kehittänyt hyvän syyn kun ei pääse Isojoelle jaKarijoelle
jakamaan niinsanottua isojakoa joka voi olla peräti kymmensivuinen. - Anonyymi
Ilmestyy kahesti viikossa, yhellä kulut vähenee puoleen ja sivuja vähentämällä vielä lissää...taitavaa, mutta lyhytnäköistä talouspolitiikkaa.
- Anonyymi
On kyllä hyvin outoa, kun Kauhajoki-lehden isojako jaetaan muille paikkakunnille, mutta ei omalla paikkakunnalle, jos ei ole tilaaja. Hmmm...?
- Anonyymi
Ei se koronasta johdu, se johtuu pomppopallosta. :D
Kun pomppopallokausi loppu niin lehdellä ei oikein ole mistä kirjoittaa.
Itsellekki aikoinaan lehti tuli, mut lopetin kun hononi niin rankasti toimittajan vaihtuvuuden takia.
Nyky lehdes ei juurikaa luettavaa, Suupohjanseutu parempi kun ei kiinnosta jonnan joutuva poppis. - Anonyymi
Alappa itte tekemähän lehtiä!
- Anonyymi
Niinpä, tehkää ite, edelleen helppo ”puskasta huudella” ovh sama on svenska
- Anonyymi
Mun nähdäkseni vastaus löytyy si vulta 3 ((muistaakseni ) Suurin ilmoittaja SMarket lopettaa lehdessä mainonnan. Eikä mainonnasra ole sa npttavammin muutenkaan tuloja
Kummallista on myös minun mielestäni ettei Isokakoa jaeta oman paikkakunnan asukkaille ??????((? - Anonyymi
sais lopettaa koko lehden silloin oli asiat kunnossa kun leppäsen kimmo oli nokka mies minä ainakin lopetan koko lehden löytyy sitä pesän viriä muualtakin
- Anonyymi
No joo, toki olen lopettanut tilaukseni jo aikapäiviä sitten, taso laski niin alas, etten halunnut enää maksaa moisesta. Niin mikäs siinä on, kun me omanpaikkakunnan asukkaat emme saa isojako-lehteä? Liekö jonkinlainen katkeruus tilauksensa lopettaneita kohtaan, ei tietoa, kunhan spekuloin. Oi sitä aikaa, kun Kauhajoki- lehden ilmestymistä odotti..tuskin tuo aika enää palaa?
- Anonyymi
Kaikki olisi paremmin, jos nimimerkki myllis_seppo olisi lehden päätoimittaja. Hänellä on sana hallussa.
- Anonyymi
Tuomakselle on tärkeämpää kommentoida facebookis mistä ei saanut pitsaa
Onnekseen sai sitten kuitenkin. Kaipaan kyllä myös edellisen päätoimittajan ja
Kiukkosen Ollin aikaa- Anonyymi
Noina menneinä hyvinä aikana toimittaja kirjoitti uutisjutun Päntäneellä tapahtuneesta perunakuopan palosta. Ja päätoimittaja julkaisi sen. Ilmeisesti kyse oli yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noina menneinä hyvinä aikana toimittaja kirjoitti uutisjutun Päntäneellä tapahtuneesta perunakuopan palosta. Ja päätoimittaja julkaisi sen. Ilmeisesti kyse oli yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta?
Kun on ollut Kuniksen lukija pitempään, muistaa myös ns. hyviltä ajoilta uutisjutun, jossa kerrottiin, kuinka suureksi silloisessa yleisötapahtumassa testattuna traktorin takarenkaan sisäkumi paisui ennen kuin pläjähti (puhkesi) .
Tästä tutkivasta journalismista vastasi lehden moottoritoimittaja, joka avustaa nykylehteäkin.
Samainen toimittaja kirjoitti Kunnallislehdessä kymmenkunta vuotta sitten, että moottorikelkkakisoille pitäisi saada paikka ihan keskustasta. Juttu korosti elämyksellyyden merkitystä ihmiselle. On komeaa katsoa, kun kelkka loikkaa! - Anonyymi
Tällä hetkellä näyttää,että seuraavissa eduskuntavaaleissa Kauhajaoelta on kolme kepuehdokasta:Lasse,Linda ja Tuomas.Kaikilla kova hinku päällä.
- Anonyymi
Tuplanumero 22-23 on ilmestynyt aprillipäivän merkeissä tänään!
Siinä on kokonaista 8 (kahdeksan) sivua.
Puolet tuplasta lienee normaali. Jos niin on, poikkeusolojen loppumisen jälkeen saanemme tottua 4-sivuiseen Kauhajoki-lehteen?
Ja sukkana menee?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️932119Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1671557YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741339Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2391224- 731180
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan881096Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531016Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.51926Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli88901