Te jotka varmasti kuolette pian

Minä sairastan kroonista syöpää, ts. se on hallinnassa mutta ei pois kropastani. Hoidolla pysyy aisoissa eikä ole levinnyt, päinvastoin kasvain saatu huomattavasti pienenenemään.
Tulevia vuosia en tiedä eikä tiedä kukaan muukaan. En tiedä kuolenko lopulta tähän, vai johonkin muuhun, enkä sitä mieti. Mitä hyötyä ja iloa olisi siitä että surkuttelisin itseäni ja kehittelisin kauhuskenaarioita kuolemastani? Ei minulla ole sellaiseen aikaa eikä halua.
Päin vastoin. Elän jokaisen päivän hyvin tietoisesti ja pienistäkin asioista nauttien. Etsin kaikesta hyvät puolet ja pidän mielen valoisana. Näin myös läheisilläni on helpompaa ja voimme käyttää henkiset voimavaramme toisistamme huolehtimiseen ja ilon tuottamiseen. Nautin lenkkeilystä luonnossa, uusien asioitten oppimisesta, hiljaisista hetkistä yksin kotona. Iloa löytyy joka puolelta.
En toivo kuolemaa mutta en sitä myöskään pelkää. Kuten sanoin, miksi haaskata kallisarvoista elämäänsä sen suremiseen että jonain päivänä kuolee?! Kuolemaan me tulemme joka ikinen, suremme ja pelkäämme tai emme.

Mietin, kuinka saisi parhaiten kidutettua toimittajia.

Puukko on aika hyvä vaihtoehto.

Kaikki kuolevat aikanaan.
Nyt kun on tuota koronaruttoa liikkeellä, elelen rauhallisesti tavallista enemmän kotona. Ei sitä silti tiedä vaikka se olisi jo huomenna minussa tai sinussa. Siihen voi kuolla kuka vain, mutta en sitä tämän enempää ajattele. Aika normisti menee päivät.