Jotkut ovat ihmetelleet, että sanomme tietävämme, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa ja toinen todistus Kristuksesta ja että Kristuksen kirkko on palautettu näinä myöhempinä aikoina.
Kristus sanoi: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääse kyllä selville, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani." (Joh. 7:17)
Tästä testistä profeetta David O. Mckey sanoi, että tämä "on kaikkein yksinkertaisin testi, minkä ihmninen voi käsittää tiedon antamisesta ihmiselle. Jonkin asian tekeminen, sen ottaminen osaksi omaa olemustasi, saa sinut vakuuttuneeksi siitä, onko se hyvästä vai pahasta. Et ehkä saa minua vakuuttuneeksi sitä, minkä tiedät, mutta tiedät sen itse, koska olet elänyt sen mukaan".
Monet ovat tyytyväisiä elämään sellaisena kuin se on. Nefin, erään Mormonin kirjan profeetan sanoin, heidät on rauhoitettu ja tuuditettu "lihalliseen turvallisuuteen." (2. Nefi 28:21) Heidät on kyllästetty perimätiedoilla ja heille on opetettu ihmiskäskyjä.
Meillä tulee olla halu avata ovi, vaikka se järkyttäisi entisen uskonkäsityksemme ja elämäntapamme perustaa. Tämä soveltuu vähemmän aktiivisiin kuin niihinkin, jotka eivät ole kirkkomme jäseniä. Taivaallinen Isämme ei ota milloinkaan pois vapaata tahtoamme. Meidän tulee etsiä taivaallista Isäämme ja hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta. On olemassa keino, jolla kaikki ihmiset voivat tietää, ovatko Jeesuksen Kristuksen opetukset tosia vai eivät. - Se on tekeminen hänen tahtonsa mukaan.
(Mukaellen vanhin Ronald T. Halversonin puhetta lokakuun 2004 yleiskonferenssissa)
Tietoa on monenlaista. Ne, jotka sanovat, ettemme voi tietää vaan ainostaa uskoa, ajattelevat sellaista tietoa, jonka voi siirtää noin vain toiselle kun sen kertoo. On kuitenkin tietoa, jota ei voi siirtää, vaan joka syntyy vasta, kun itse kokee.
Kristus sanoi: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääse kyllä selville, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani." (Joh. 7:17)
Tästä testistä profeetta David O. Mckey sanoi, että tämä "on kaikkein yksinkertaisin testi, minkä ihmninen voi käsittää tiedon antamisesta ihmiselle. Jonkin asian tekeminen, sen ottaminen osaksi omaa olemustasi, saa sinut vakuuttuneeksi siitä, onko se hyvästä vai pahasta. Et ehkä saa minua vakuuttuneeksi sitä, minkä tiedät, mutta tiedät sen itse, koska olet elänyt sen mukaan".
Monet ovat tyytyväisiä elämään sellaisena kuin se on. Nefin, erään Mormonin kirjan profeetan sanoin, heidät on rauhoitettu ja tuuditettu "lihalliseen turvallisuuteen." (2. Nefi 28:21) Heidät on kyllästetty perimätiedoilla ja heille on opetettu ihmiskäskyjä.
Meillä tulee olla halu avata ovi, vaikka se järkyttäisi entisen uskonkäsityksemme ja elämäntapamme perustaa. Tämä soveltuu vähemmän aktiivisiin kuin niihinkin, jotka eivät ole kirkkomme jäseniä. Taivaallinen Isämme ei ota milloinkaan pois vapaata tahtoamme. Meidän tulee etsiä taivaallista Isäämme ja hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta. On olemassa keino, jolla kaikki ihmiset voivat tietää, ovatko Jeesuksen Kristuksen opetukset tosia vai eivät. - Se on tekeminen hänen tahtonsa mukaan.
(Mukaellen vanhin Ronald T. Halversonin puhetta lokakuun 2004 yleiskonferenssissa)
Tietoa on monenlaista. Ne, jotka sanovat, ettemme voi tietää vaan ainostaa uskoa, ajattelevat sellaista tietoa, jonka voi siirtää noin vain toiselle kun sen kertoo. On kuitenkin tietoa, jota ei voi siirtää, vaan joka syntyy vasta, kun itse kokee.
Vastaukset 51
Vanhimmat
uskostasi. Totta se kirkkosi ja uskosi ei ole, vaikka kuinka inttäisit muuta kuin pikkukakara, jonka tasolle olet nähtävästi jäänytkin. Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka "tietävät" ihan jonkun muun elämänkatsomuksen olevan totta kuin sinun mormonismisi. Älä turhaan väitä vastaan.
Nyt vain väität. Perustelusi ei päde. Miljooniin toisin "tietäviin" vetoaminen ei ole perustelu. Se on argumentoinnin virheiden kohdan 3) Asiaton auktoriteettiin vetoamisen alkohta 3.4: Vetoaminen yleiseen mielipiteeseen tai suuriin väkimääriin ei todista yhtään mitään.
että puhut omiasi.
Niinhän se on Tapsukka. Ei puhuttaisi "uskonnosta" jos kyseessä olisi todistettavissa oleva tieto.
Ehkä olisi sinullekin parempi laittaa korkki kiinni välillä... Jutut on menneet viime aikoina siihen malliin, että pian alat varmaan todistella selestisten pikku-ukkojenkin puolesta.
Jos asiassa on vielä epäselvyyttä, niin haluan korostaa, että kunnioitansinua ja henkilökohtaista uskoasi ja tietoasi MAP-totuudesta. Minun on silti pakko olla eri mieltä kanssasi ns uskonnollisesta totuudesta. Minusta *kukaan* ihminen ei voi puhua kuin omista mielipiteistään, kun tullaan ns. uskonnollisiin totuuksiin. Minäkin olin joskus vilpitön mormoni ja silloin uskoin 100% MAP-totuuteen. Nyt myöhemmin (tosin luopumuksen ja synninteon kautta) huomaan, että kaikki oli psykologiaa ja tavoitehakuista itsesuggestiota. Tämän luopumuksen tähden roikun vielä muutamalla oljenkorrella kiinni kirkossa, sillä en voi enkä halua sitä vääräksi todistaa.
MAP-oppien mukaan eläminen olisi minulle suht helppoa ja siunauksellista (mikäli kuningas A unohdetaan) ja antoisaa, mutta minä haluan silti löytää minulle oikean totuuden. Voi olla (ja on suorastaan todennäköistä), että en sitä ikinä löydä.
En silti halveeraa sinun uskoasi ja tietoasi, sillä niillä sinä menet Herran kasvojen eteen, koska olet vilpitön.
Voihan mielipidekin osua totuuden kanssa yhteen, mutta käsitteenä ja elämään vaikuttavina tekijöinä ne ovat eri asioita. Mielipide on makuasioihin kuuluva käsite, mutta totuus on yleispätevä ja ihmisistä riippumaton. Niinpä totuus Mormonin kirjasta ja yleensä uskonnosta ei ole mielipide, vaan totuuskysymys. Totuus on vastaavuutta tosiasioiden kanssa eli oikeaa tietoa.
Ihminen on konaisvaltainen, holistinen, jolloin hän kokee asiat toisiinsa liittyneinä, persoonansa mukaisesti. Persoonaan kuuluvien ainesten liittyminen totuuden tuntemiseen ei vähennä totuuden yleisptevyyttä.
on vain kovin vähän niitä asioita, joissa on vastaavuutta tosiasioiden kanssa. Et ole tälläkään palstalla keksinyt mitään järjellisiä syitä moisille. Olet korkeintaan säveltänyt vitsikkäitä selitelmiä korviesi välistä.
Eihän se välttämättä mielipidettä ole, muttei totuuttakaan. Kysymys on ihan ikiomasta mielikuvituksestasi. Eikä sinusta ole edes sen vertaa, että uskaltaisit sanoa, että mormonismissa on kysymys puhtaasti omasta uskostasi. Intät tietäväsi kaiken, mutta kun jotain kysytään, ne harvat vastaukset, jotka osaat antaa, ovatkin höpölöpöä ja lässytystä.
Mormonin kirja on jokaisen käteen otettavissa oleva toinen todistus Kristuksesta. Jokainen vilpittömästi tutkiva saa siitä varmuuden, joka ei ole vain mielide. Ilmaisen kirjan voi tilata sivuilta:
http://www.mormonit.fi
antaa henkilötietojaan mormoneille.
sisältyy uusiin kirjoihin. Se on tosi hieno tutkimisen apuväline. Olen käyttänyt sitä paljon vastauksissani.
Miksette laita niitä nettisivuillenne täällä Suomessa niin kuin Amerikassa on tehty? Siellä on kaikki netissä englanniksi ja sieltä voi hakea helposti.
todistaa mormonismin oikeellisuudesta?
Kun luet vilpittömällä mielellä etkä ennakoluuloisesti, niin huomaat sen kaikessa kehottavan hyvään ja uskomaan Jumalaan ja Kristukseen. Se on johdonmukainen vastaus mm. siihen, mitä Kristus tarkoitti muilla lampailla, jotka saavat kuulla hänen äänensä. Se täyttää Raamatun ennustuksia Raamattua myöhemmistä ilmoituksista.
Sivuilla
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/BMEvidences.shtml
on lukuisia seikkoja, jotka todistavat kirjan jumalallisuudesta. Kuitenkin hengellinen todistus oman tutkimisen perusteella on tärkein.
Eli et pysty todistamaan väitteitäsi kuten kukaan muukaan inttäjä. Kun itsekin olet sanonut yksistään kristillisiäkin suuntauksia olevan yli 30 000, miksi ihmeessä minä alkaisin tutkia jotain sekoilevan moniavioisen amerikkalaisen perustamaa suuntausta, kun valittavana on jo lähtökohdiltaankin paljon MIELENKIINTOISEMPIAKIN vaihtoehtoja?
Sinä kehotat kaikkia lukemaan Mormonin kirjan. Minä kehotan kaikkia ensin lukemaan jonkin muun noista 30 000 suuntauksen oppikirjoista sikäli kuin kristinusko eniten kiinnostaa. Jos ei, silloin kannattaa alottaa vaikkapa buddhalaisuuden eri suuntauksista.
tuollaista kirjaa. Oppisin siitä vaan esittämään vääriä kysymyksiä, jotka voisivat olla häiriöksi rauhalliselle rinnakkaiselollemme.
Turust
oikeamman tutkiminen on parempi, kuin harhailla summamutikassa siellä täällä "eksytyksen kavalissa juonissa". "Josefina1" on antanut hyvän vinkin tähän suuntaan: jos haluaa oppia erottamaan oikean rahan väärästä, niin on tutkittava oikeaa rahaa. Vaikka tutkisi kuinka monta väärää rahaa, mutta ei olisi perillä oikean tuntomerkeistä, niin työ ei tuottaisi tulosta.
Oikean tutkimuskohteen valinta lähtee Raamatun tutkimisesta. Kun Raamattua vertaa muihin, niin löytää kriteerejä, joilla muutkin on arvioitavissa. Esim. seuraavat kriteerit ovat tärkeitä:
1. Jumalalta tullut ilmoitus useamman kuin yhden todistajan perusteella.
2. Totuuden ja okeudenmukaisuuden tuntu.
3. Yhdenmukaisuus alkuperäisen kanssa.
4. Opin johdonmukaisuus ja selkeys.
5. Uskonnon tuottamat hedelmät.
6. Ihmeet eli onko uskonnon piirissä sellaista, että se todistaa tuonpuoleisen vaikutusta.
("Uskonnollisen totuuden kriteerit". Kirjaa on esitelty sivuilla http://www.mormoni.net)
Pyhien kirjoitusten oppaassamme luetellaan seuraavat tosi kirkon tuntomerkit:
Oikea tieto Jumalasta
Ensimmäiset periaatteet ja toimitukset
Ilmoitus
Profeetat
Valtuus
Uusien pyhien kirjoitusten julki tuleminen
Kirkon organisaatio
Lähetytyö
Hengen lahjat
Temppelit
Osa noista kriteereistä täyttyy muissakin kirkoissa, mutta MAP-kirkko täyttää ne kaikki.
Juuri nuo kriteerit sulkevat mormonismin pois.
Tasapuolisuuden nimissä noita kriteereitä pitäisi kokeilla kaikkiin 30 000:een kristilliseen uskonsuuntaan ennenkuin voisi hylätä niistä mitään. Jos nyt kohtuudella voisi olettaa voivansa tutustua yhteen suuntaukseen edes jollakin lailla, kyllä jokaiselle pitäisi varata ainakin yksi vuorokausi aikaa. Vielä kun pitää töitäkin välillä ehtiä tekemään.
30 000 vuorokautta merkitsee 82 vuotta. Nyt olen 41-vuotias, joten 123-vuotiaana voisin ehtiä perehtyä mormonismiin, kun olisin kiinnostavammat suuntaukset ensin käynyt läpi.
ja kolkuttavalle avataan." Ei todellakaan ole tarpeen käydä läpi kaikkia n. 33 800 eri kirkkoa ja suuntaa löytääkseen totuuden. Totuudella on tietyt kriteerinsä kuten oikealla rahallakin on omat tuntomerkkinsä, jotka toteamalla oikea löytyy.
Jokaisesta asiasta on vain yksi totuus. On turha arvostella ahdasmielisyydestä niitä, jotka sanovat, että heidän kirkonsa on ainoa oikea, sillä tämä on johdonmkainen päättely siitä, että on vain yksi totuus joka asiasta. Toinen kysymys on sitten se, miten pätevät perustelut kullakin on totuudelleen. MAP-kirkossa ne ovat ainutlaatuisen pätevät!
Että viitsitkin pelleillä ja kirjoittaa noita naurettavia "perusteita" kirkkosi "totuuksille".
"Oikean tutkimuskohteen valinta lähtee Raamatun tutkimisesta. Kun Raamattua vertaa muihin, niin löytää kriteerejä, joilla muutkin on arvioitavissa. Esim. seuraavat kriteerit ovat tärkeitä: "
Näiden kriteereiden toteutuminen on vähintäänkin kyseenalaista höpölöpökirkossasi:
"1. Jumalalta tullut ilmoitus useamman kuin yhden todistajan perusteella. "
Ja Jumalan ilmoittamiseen käyttämät kultalevyt ovat missä? Mitenkäs todistajat, jotka peruivat todistuksiaan?
"2. Totuuden ja okeudenmukaisuuden tuntu."
Vain murto-osasta planeettamme asukeista tuntuu, että kirkkosi on totta. Eikä oikeudenmukaisuutta ole useiden mielestä sekään, että esim. kirkon johtajistoon on valikoitunut vain ja ainoastaan valkoihoisia yhteiskunnan parempiosaisia, jotka arvostavat enemmän rahojaan kuin Jumalaansa.
"3. Yhdenmukaisuus alkuperäisen kanssa."
Ai mikä yhdenmukaisuus ja minkä alkuperäisen kanssa? Ainakaan kirkon pyhinä pitämien kirkojen sadut eivät ole tähän mennessä sopineet yhteen minkään asian kanssa.
"4. Opin johdonmukaisuus ja selkeys. "
Niin, olivatko ne profeettojen puheet ehdottomasti noudatettavaa Jumalan sanaa vai aina tarvittaessa uudella korvattavaa puppua?
"5. Uskonnon tuottamat hedelmät."
Eli? Kirkkonne mukaan vaikkapa Veikko Hurstin, Äiti Teresan ja muiden yhteiskuntamme hyväntekijöiden työ on Jumalan silmissä täysin mitätöntä näpertelyä, ja he voivat pelastua vain, mikäli saavat teidän kirkkonne loitsuja joko eläessään tai mullan alla.
Mitä esimerkiksi itse olet aikaansaanut heitä enemmän, että olet kelvollinen pelastumaan kirkon jäsenenä?
"6. Ihmeet eli onko uskonnon piirissä sellaista, että se todistaa tuonpuoleisen vaikutusta. "
Luettelepa nyt niitä ihmeitä, mitä ei muualla kuin kirkossanne ole saatu aikaan..?
Noista kuudesta kriteeristä on kokonainen kirja "Uskonnollisen totuuden kriteerit", jota esitellään tosin vain takakansitasolla sivuilla
http://www.mormoni.net
Tässä aivan lyhyet vastaukset:
1. Jumalalta tullut ilmoitus useamman kuin yhden todistajan todistuksena: Mormonin kirjasta on ensin kolmen ja sitten kahdeksan silminnäkijän todistukset. Pappeuden ja muiden valtuuksien palautuksessa oli osallisina kaksi henkilöä.
2. Palautetun evankeliumin voi aidosti tuntea todeksi. Niinpä ei tarvitse sokeasti uskoa epäselvään kolminaisuusoppiin, jota järki pitää täysin käsittämättömänä
3. Palautettu kirkko on täysin samanlainen kuin alkukirkko mm. 12 apostolin johdon ja evankeliumin periaatteiden ja toimitusten suhteen.
4. Kirkon oppi on selkeä ja johdonmukainen. Niinpä pienten lasten kastamattomuus ei vie heitä hevettiin ja kuolleillekin on julistettu evankeliumi ja he voivat ottaa sijaistoimitukset vastaan.
5. Kirkko on tuottanut hyviä hedelmiä. Tilastotkin todistavat niistä.
6. Kirkossa on tapahtunut ihmeitä. Merkittävin on Mormonin kirjan esiintulo.
"Tulee paljon vääriä profeettoja He tekevät ihmetekoja ja käännyttävät, jos mahdollista jo valitutkin."
Sillä tavalla eksytetään valitutkin...
sinäkin yrität kaikkesi että ne valitut Jeesuksen Karistuksen kirkon jäsenet eksyisivät....
etkö huomaa jo itsekin mitä yrität???
On puhuttu myös susista lammasten vaatteissa- niitäkin täällä on.
"Tässä aivan lyhyet vastaukset:"
Pidempää potaskaa tuskin sinäkään kykenet keksimään.
"1. Jumalalta tullut ilmoitus useamman kuin yhden todistajan todistuksena: Mormonin kirjasta on ensin kolmen ja sitten kahdeksan silminnäkijän todistukset. Pappeuden ja muiden valtuuksien palautuksessa oli osallisina kaksi henkilöä."
Et kyennyt nyt vastamaan edelleenkään, missä ne levyt ovat? Entä mitäs osa todistajista ja silminnäkijöistä tekikään?
"2. Palautetun evankeliumin voi aidosti tuntea todeksi. Niinpä ei tarvitse sokeasti uskoa epäselvään kolminaisuusoppiin, jota järki pitää täysin käsittämättömänä"
Mitä tahansa muutakin saa uskoa ja tuntea todeksi, jos vain haluaa.
"3. Palautettu kirkko on täysin samanlainen kuin alkukirkko mm. 12 apostolin johdon ja evankeliumin periaatteiden ja toimitusten suhteen. "
Kuka tahansa voi perustaa kerhon ja nimittää vaikka kaikki jäsenet apostoleiksi tai jeesuksiksi ja leikkiä Jumalaa.
"4. Kirkon oppi on selkeä ja johdonmukainen. Niinpä pienten lasten kastamattomuus ei vie heitä hevettiin ja kuolleillekin on julistettu evankeliumi ja he voivat ottaa sijaistoimitukset vastaan. "
Siinäkö oli koko kirkon oppi? Vai kuuluuko kirkon oppeihin, ohjeisiin ja sääntöihin muutakin, joka ei ehkä olekaan niin selkeää?
"5. Kirkko on tuottanut hyviä hedelmiä. Tilastotkin todistavat niistä. "
Mitkä tilastot todistavat kirkon AINUTLAATUISESTA hyvästä? Eikö hyvää tehdä kirkon ulkopuolellakin ihan jatkuvasti?
"6. Kirkossa on tapahtunut ihmeitä. Merkittävin on Mormonin kirjan esiintulo. "
Kirjakaupat ovat täynnä myytäviä kirjoja ja kirjastoista niitä voi lainata. Ei mormonikirjasi sutaiseminen ole ollut yhtään vaativampaa kuin niiden kirjoittaminen.
Jospa Tapani keksisit hieman jotain parempaa, etteivät ihmiset pidä sinua tyhmänä.
ja väärää sellaista tuo sinun tekstisi.
Mormonin kirjan silminnäkijät pysyivät todistuksessaan, vaikka jotkut erosivat tai heidät erotettiin kirkosta.
Levyjen palauttaminen enkeli Moronin haltuun ei ole todistus siitä, ettei niitä olisi ollut.
Jos joku (sinä?) voi halutessaan uskoa mitä tahansa todeksi, niin minä en ainakaan voi.
Monet ovat koettaneet jäljitellä Kristuksen kirkkoa, mutta kukaan ei ole onnistunut.
En ole edellä esittänyt koko kirkon oppia vaan esittänyt vain muutamia selkeyttä tuoneita kohtia.
En ole esittänyt, etteivät muutkin voivat saada aikaan hyvää. Hyvät hedelmät ovat yksi merkki aitoudesta muiden ohella.
Mormonin kirja on todella ainutlaatuinen. Mitään vastaavaa tai edes lähellä sitä olevaa ei ole. Jo sen esiintulo todistajineen on todiste sen ainutlaatuisuudesta.
Mormonin kirja on ainutlaatuisen TYLSÄ ja MÄLSÄ teksti. Enpä kutsuisi sitä edes pulp fictioniksi, sillä se ei edes pysty viihdyttämään. Saati että siinä olisi totta edes siteeksi.
Jos jonkun hyvän kohdan löytääkin, niin huomaa vähän päästä, että se onkin "lainattu" Raamatusta.
Hmph.
Kysymys olikin edes pintapuolisesta tutustumisesta. Jos tarkoitat, että vieläkin pintapuolisempi riittää, voisin tutkaista kaikkia kristillisiä vaihtoehtoja neljä päivässä.
Silloin kaikkien tutkaisemiseen menisi vain 20 vuotta. OK, voisin siis palata asiaan tuossa eläkeiän koittaessa, jolloin olisin ehtinyt mormonismiin asti.
Jos tuolloin en sen lyhyehkön tutustumisen perusteella päädy pitämään mormonismia oikeana suuntauksena, silloin syytät, että en ole tutustunut riittävän perusteellisesti. Silloin minun pitäisi aloittaa alusta ja tutkia KAIKKIA suuntauksia enemmän.
>Niinpä pienten lasten kastamattomuus ei vie heitä hevettiin ja kuolleillekin on julistettu evankeliumi ja he voivat ottaa sijaistoimitukset vastaan.
Mutta lasten kastaminen on OMAN OPPINNE MUKAAN niin paha synti, että pyhien kirjoitustenne mukaan vanhemmat joutuvat tuolloin helvettiin.
Tosin itse kastatte 8-vuotiaita LAPSIA, joten rangaistus kohdistuu myös itseenne, koska ette usko pyhiä kirjojanne.
etsit? - Olen etsinyt totuutta enkä viihdykettä ja löytänyt sitä Mormonin kirjasta. Sen kautta ja avulla olen löytänyt uskonnollisen selkeyden ja totuuden.
jotka tiesivät, mikä oli oikein. Mormonin kirjan kansa eli pitkän aikaa todella hyvää elämää, mutta luopumus saavutti heidätkin. Kun ihmiset tekevät tietämättään väärin, niin he eivät ole vastuussa. Nuo ihmiset tiesivät tekevänsä väärin.
Kahdeksan vuoden iässä lapsi alkaa tulla vastuulliseen ikään ja voi tehdä parannuksen. Ainakin minä muistan olleeni silloin jo melko hyvin tietoinen siitä, että tein joskus väärin. Kahdeksan vuoden ikä on annettu ilmoituksessa sopivaksi iäksi tehdä kasteen liitto.
En ole sanonut etsineeni viihdykettä, vaan sanoin, ettei Mormonin kirja kelpaa edes viihdykkeeksi. Eihän se kelpaa oikein mihinkään. Eikä siis EDES viihdykkeeksi.
Kumma tapa sulla vääristellä tahallaan ihan selviä asioita.
väitä olevani profeetta, en väitä "herra on täällä, herra on tuolla" kuten JS ja tästä koko MAP oppi on lähtöisin. Enkä tule sinuun kotiisi hienoissa vaatteissa kirkon mainos rinnassa.
Et siis etsinyt viihdykettä. Tähän juuri kysyin, että viihdykettäkö etsit. Kysymykseni oli aiheellinen, koska itse käytit sitä sanaa. Sinä vääristelet sanoessasi,että sanoin sinun etsineen viihdykettä. Minähän vain kysyin -:)
Olen kyllä ennenkin huomannut, että lässytät aivan hullujasi kun jäät kiinni vääristelystä. Sitten sulla on kummiskin otsaa syyttää muita sellaisesta. Et ole tainnut koskaan päästä kypsymään ihmisenä kun olet kymmeniä vuosia jauhanut noita epätotuuksia "kirkossasi".
Jos 8-vuotiaana mormonien mielestä lapsi on tarpeeksi vastuullinen tekemisisstään, tarkoittaako se sitä, että ihminen 8-vuotiaana on vastuullinen kaikista tekemisisstään
vastuulliseen ikään. Näin on sanottu ao. ilmoituksessa. Ei 8 -vuotias tietenkään ole vielä samalla tavalla vastuullinen kuin aikuinen. Ottaahan lakikin sen huomioon, mutta kyllä toista vuotta koulua käyvältä lapselta voidaan odottaa jo melko paljon vastuullisuutta.
Eli jos 8-vuotias liittyy kirkkoon, se on mormonien mielestä vastuullinen päätös. Kirkosta eroaminen on anteeksiantamaton synti, sikäli kun henkilö on ollut vastuullinen siihen liittyessään.
Selvä juttu. Siis 8-vuotias voi tehdä todella kohtalokkaita päätöksiä, joiden seurauksena on helvetti ja kaikkien mahdollisten selektiivisten kirkkauksien menetys.
että kirkosta eroaminen olisi anteeksiantamaton synti? Kyllä se synti on paljon vakavampi. Jotta sen voisi tehdä, tulee olla todella varma tieto (usko ei riitä) kirkon totuudesta tai sitten se, että tekee murhan ollessaan kirkon jäsen.
Miten joku voi tehdä vastuullisen päätöksen, ellei hänellä ole varmaa tietoa? Vai liitytäänkö kirkkoosi vain oletusten pohjalta kaiken varalta? Pitäisikö minunkin liittyä moneen eri kirkkoon kaiken varalta, jos joku niistä vaikka sattuisi olemaan se oikea?
voi ja tulee littyä kirkkoon, vaikka ei olisikaan tietoon verrattavaa varmuutta. Tuo varmuus tulee vasta sitten, kun panee uskonsa koetukselle ja tekee sen mukaan. Sitten usko voi tulla tiedon kaltaiseksi varmuudeksi. Toimintaa usko vaatii jatkuvasti toisin kuin tieto. Usko voi kuihtua hoitamattona kuten verso, jota ei kastella. Mutta hoidettuna se voi kasvaa puuksi, joka ulottuu taivaaseen asti (Raamattua mukaellen).
Niin, sinähän aina sanot, että mormonismin totuudesta voi saada todistuksen lukemalla mormonin kirjaa. Se on kuitenkin vaarallista, sillä jos sen "totuuden" löytää mutta myöhemmin ajatteleekin toisella tavalla, silloin seuraukset ovat kauheita. Siis parempi olla liittymättä mormonikirkkoon.
Myös noille LAPSIKASTETUILLE (joka siis pyhien kirjoitustenne mukaan on ehdottomasti väärin!) on varsin vaarallista tehdä tuo "kypsä" valinta 8-vuotiaana, koska mormonina olo edellyttää mormonismin opetusten kuuntelua, jolloin vaara saada "todistus" on suuri, mutta myöhempi itsenäinen ajattelu voi johtaa helvetin syvyyksiin.
Ihminen tuomitaan kyllä sen tekojensa ja sen tiedon mukaan, mikä hänellä on. Nuo kauhuskenaariot ovat mielikuvituksesi tuotetta. Jos tarkoitat anteeksiantamattoman synnin tekemisen mahdollisuutta, niin sen väistäminen etukäteen on mahdotonta, sillä se synti edellyttää tosi varmaa tietoa, joka on vain harvoilla vuosikymmeniäkin kirkon jäseninä olleilla.
Eli kirkkosi totuudesta on sittenkin vaikea saada varmaa tietoa edes vuosikymmenten tutkiskelun jälkeen.
Olet siis VALEHDELLUT, kun olet väittänyt moneen otteeseen, että jokainen joka tutkii vilpittömästi mormonin kirjaa vakuuttuu siitä, että mormonismi on ainoa oikea totuus.
on eri asia, kuin henkilökohtaisesti ilmoitettu tieto ja se, että on tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä. Tietää voi, vaikka ei olekaan saanut tiettyjä kokemuksia, joihin viitataan kohdissa:
Hepr. 6:4-6 ja 10:26. Vasta ne kokeneet voivat tehdä anteeksiantamattoman synnin.
Eli normaali käännynnäinen tai lapsikastettu onkin epävarman tiedon varassa eikä siis saakaan varmaa todistusta Mormonin kirjaa lukemalla ennen kuin mahdollisesti joskus vuosikymmenten kuluttua.
tieto tulee sitten, kun laittaa uskon koetukselle. Siispä juuri niin on, kuin sanot. Jos uskon, että kannattaa maistaa jotain uutta ja sitten maistan, niin saan tietää millaista se on. Uskokin on totuutta. Tuo totuuden tunto on meille luvattu, kun luemme Mormonin kirjaa Pyhän Hengen voimalla. (Moroni 10:4) Ellei uskoksi sanottu ole totta, niin se on luuloa, joka ei kelpaa pelastuksen tielle astumiseen.
>Ellei uskoksi sanottu ole totta, niin se on luuloa, joka ei kelpaa pelastuksen tielle astumiseen.
No eipä kannata roikkua mormonismissa kaiken varalta. Mormonin kirjan lukeminen ei todellakaan anna edes totuuden tuntua totuudesta puhumattakaan. Sitäpaitsi kannattaa uhrata aikaansa korkeatasoisempien julkaisujen lukemiseen.
Jos joku saa Mormonin kirjasta jotain ravintoa sielulleen, sehän on hänelle hyvä asia, vaikkei totuudesta olekaan kysymys.
On kaksi polkua, yksi elämän ja yksi kuoleman, ja noiden kahden polun ero on suuri.
Elämän polku on tämä: Rakasta Jumalaa, joka teki sinut, lähimmäistäsi kuin itseäsi, ja kaikki, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän, älä tee toiselle.
Ja näiden sääntöjen opetus on seuraava: Siunaa niitä, jotka kiroavat sinua ja rukoile vihollistesi puolesta.
Paastoa niiden puolesta, jotka vainoavat sinua, sillä mitä kiitettävää on siinä, jos rakastat niitä, jotka rakastavat sinua? Eivätkö pakanatkin tee niin? Mutta rakastakaa te niitä, jotka vihaavat teitä ja teillä ei ole vihollista.
Pidättäydy lihallisista ja maailmallisista himoista. Jos joku lyö sinua oikealle poskellesi, käännä hänelle myös toinen ja olet täydellinen, jos joku vaatii sinua kulkemaan matkan, kulje hänen kanssaan kaksi, jos joku ottaa viittasi, anna hänelle myös takkisi, jos sinulta otetaan omasi, älä pyydä sitä takaisin sillä et ole kykenevä tekemään niin.
Anna jokaiselle, joka pyytää sinulta, äläkä pyydä takaisin, sillä Isä toivoo, että hänen omista lahjoistaan annettaisiin kaikille. Siunattu on hän, joka antaa käskyn mukaan, sillä hän on vapaa syytöksestä, mutta voi sitä, joka ottaa vastaan.
Sillä jos ihminen ottaa vastaan toisen, joka on puutteessa, hän on vapaa syytöksestä, mutta se, joka ei ota vastaan puutteessa olevaa, tulee maksamaan teostaan ja tarkoituksestaan, ja kun hän on ahdistuksessa, häntä koetellaan tekojensa mukaan, ja hän ei lähde siitä ennen kuin on maksanut viimeisenkin pennin.
Sillä näissä asioissa on sanottu totuus, ja olkoon almujen antaminen käsissäsi kunnes tiedät, kenelle olet antanut.
Turust
oikean tiedon Raamatusta. Yleisesti ottaen meillä täytyy olla jokin Raamatun sisäpuolinen kriteeri, johon me voimme tukeutua, kun sovellamme Raamatun ohjetta käytäntöön. Raamatun ulkopuolinen kriteeri esim. meidän oma järkemme ei voi olla pääkriteeri, koska toisen järki voi sanoa yhtä ja toisen toista. Tässä on kolme ohjetta, joita voi käyttää avuksi:
Kysy itseltäsi julistetaanko tässä Jumalan tahtoa kaikille ihmisille.
Kun etsimme sitovia periaatteita, jotka voisivat koskea meitäkin, niin tehdään yksinkertainen kysymys: "Julistetaanko tässä kaikille ihmisille Jumalan tahtoa." Sitovasti periaatteellisten kohtien täytyy ilmaista totuutta, joka pätee kaikille ihmisille kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa - yhtä hyvin Teheranissa muslimien keskuudessa kuin New Yorkissa Manhattanilla. Esimerkiksi ohjeet: "rukoile työmiehiä, pidä itsesi erossa synnistä jne."
Esim. sanat "kuka ikinä" ylittää kulttuurit, historian ja ihmisten väliset raja-aidat. Siinä on selvästi sitova periaate.
2 Joh. 9 "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
Tässä julistetaan kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Mutta jakeessa 12 taas ei näin ole:
2 Joh. 12 "Minulla olisi paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella; vaan toivon pääseväni teidän tykönne ja saavani puhutella teitä suullisesti..."
Siinä on siihen aikaan ja hetkeen Johanneksen omaa toivetta ja Johanneksen tunteita, joita hän tuo sen hetken seurakunnalle, joten se ei ole meille sitova periaate.
Kysy, itseltäsi mikä asema tällä ohjeella on muualla Raamatussa
Jos haluat vastauksen kysymykseen: "Koskeeko tämä ohje minua?", niin katso, mitä tästä ohjeesta puhutaan muualla Raamatussa vai sanotaanko yleensä mitään. Löydätkö alkuseurakunnan historiasta tai Apostolien teoista tai kirjeistä esimerkkejä tämän ohjeen noudattamisesta? Nämä ovat suuntaviittoja, joilla pääset Pyhän Hengen apua rukoillen eteenpäin.
Esim. päänpeittämiskysymystä Korintton seurakunnassa on perusteltu monilla tavoilla. Sitä on yritetty saada yleispäteväksi tai väitetty sen olevan toisaalta täysin kulttuurisidonnainen. Löytyy myös kaikkia tulkintoja näiden väliltä. Näillä suuntaviitoilla tätäkin asiaa pitäisi tutkia.
Kysy, itseltäsi onko tämä ainoa Raamatun kohta, jossa tästä asiasta mainitaan
Mikään oppi ei saisi perustua vain yhteen mainintaan.
Matt. 18:16 "Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla."
Jos ajattelemme, että joku asia nousee opiksi Raamatussa, niin tästä asiasta täytyy olla maininta useammassa kohdassa Raamattua. Sitten on hyvä tutkia, löytyykö tekstiyhteydestä, miten tätä ohjetta perustellaan.
Jos päädyt tulokseen, että tekstinkohta ilmentää vaihtuvaa käytäntöä, joka on riippuvainen historiallisista ja kulttuurillisista tekijöistä, kysy ilmentääkö tämä ohje kuitenkin jotain sitovaa periaatetta, mitä voi ja tulee noudattaa tänä päivänä jossakin muussa käytännöllisessä muodossa. Esim. ateriointi epäjumalan huoneessa 1 Kor. 8:7–13
1 Kor. 8:7–13 "Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikään kuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä.
Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy. Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikolle loukkaukseksi. Jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen?
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan. Sen tähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni."
Monet voivat sivuuttaa tämänkin opetuksen ajattelemalla, ettei tänä päivänä enää ole epäjumalantemppeleitä, joissa käytiin uhraamassa epäjumalille. Tuolloin yli jääneet lihanpalat syötiin, kun kultillisesti oli osallistuttu epäjumalanpalvelukseen.
Näihin temppeliravintoloihin saatettiin mennä perheinäkin syömään tätä lihaa. Usein ylijäämälihaa myytiin myös torilla. Kristityillä oli ongelma, kun heidän piti saada tietää, oliko torilla myytävä liha kenties epäjumalantemppelistä ylijäänyttä uhrilihaa, koska useat eivät voineet ostaa tätä lihaa. Paavali halusi vapauttaa heidät näistä ajatuksista. Kaikki liha on syötäväksi kelpaavaa, kun siunaat sen. Me olemme tällaisten asioiden yläpuolella, Paavali sanoi.
Tässä tilanteessa Paavali sanoo myös, että älä mene kuitenkaan epäjumalantemppeliin syömään, koska nämä, jotka menevät sinne, ovat loukkaukseksi niille, jotka ovat omassatunnossaan vielä heikkoja. Jakeessa 10 Paavali sanoo "Jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen?"
Toisin sanoen me voimme soveltaa monella tavalla tätä kohtaa nykyaikana. Vaikka meillä ei olekaan epäjumalantemppeleitä, niin kuitenkin sydämissämme olevan rakkauden lain Kristuksessa tulisi ohjata meitä kaikessa. Sekin, josta me itse kiitämme Jumalaa, voi olla jollekulle toiselle loukkaukseksi.
5 Moos. 6:4-9 "Kuule Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka Minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. "
Tätä asiaa julistetaan myös muualla Raamatussa. Vaikka nämä ohjeet on annettu israelilaisille, niin ne ovat voimassa myös meidän keskuudessamme.
Turust
Paavali kirjoitti omalla tavallaan ja tyylillään. Yleensä hän saneli kirjurille ja harvemmin käytti itse sulkaa, mustetta ja pergamenttia. Nämäkin kirjoitukset syntyivät niin, että Raamattu sanoo lopputuloksesta, että kaikkinainen kirjoitus on Jumalan Hengen innoittamaa ja siitä syntynyt. Eli kirjoitusten lopputulos, joka meillä on alkuperäisteksteissä, on pienintä piirtoakin myöten Jumalan Sanaa.
Tämä on tärkeä näkökulma, koska silloin me ymmärrämme johdatuksen myös omassa elämässämme paremmin. Me yritämme, erehdymme ja kompuroimme, mutta lopputulos on hyvä. Jumala on luvannut viedä meidät perille, eikö niin.
Jumala on johtanut niin, että Hän on myöhemminkin varjellut ja valvonut Sanaansa toteuttaaksensa sen niin kuin Jeremian kirjassa sanotaan:
Jer 1:12: "Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen."
Jumala on jatkossakin varjellut ja johtanut Raamatun eri käännöskopiot niin, että voimme luottaa siihen, että meillä tänä päivänä on luotettava Jumalan sana käytössämme.
Israelin valtion syntyvaiheissa löydettiin Qumranin vanhat käsikirjoitukset vuonna 1947, jotkut tutkijat olettivat, että kun nyt löydettiin noin vanha Raamatun käsikirjoituskopio mm. Jesajan kirjasta (se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin siihen asti tunnettu vanhin tekstikopio), siinä täytyisi olla paljonkin eroavaisuuksia entisiin nähden. Miksi joitakin yksityismerkkejä lukuun ottamatta teksti oli kokonaan samanlainen?
"Minä valvon Sanaani toteuttaakseni sen."
Turust
Tärkeälle keskustelulle.
AMEERIIKKALAINEN KRISTILLISYYS
Englannin siirtokunnista niiden vapaustaistelun jälkeen muodostettu Yhdysvaltain liittovaltio
rakennettiin alusta lähtien modernin ajattelun pohjalle. Uskonnonvapaudesta sekä valtion ja
kirkkojen erosta tuli uuden valtion keskeisiä periaatteita. Käytännössä protestanttinen usko yhdisti
kuitenkin pitkään amerikkalaisia. Lisäksi 1720- luvulla alkanut, laajalle levinnyt ns. suuri herätys
(The Great Awakening) vaikutti voimakkaasti yhtenäisen Yhdysvaltain kansakunnan ja
ajattelutavan syntyyn. Euroopasta tulleille siirtolaisille se merkitsi myös ”amerikkalaisuuteen
heräämistä”.
Yhdysvalloissa protestanttinen kristinusko sai monia uusia piirteitä. Euroopasta tuodut kirkolliset
organisaatiot jäivät toisarvoiksi eikä sitä, mihin kirkkokuntaan joku kuului, pidetty yleensä kovin
tärkeänä. Sen sijaan tunnetut saarnaajat kokosivat suuria joukkoja ja uskonnollinen toiminta alkoi
rakentua heidän varaansa. Saarnaajien oli puhuttava ihmisille erittäin yksinkertaisesti ja tunteisiin
vedoten – eiväthän kuulijat aina edes ymmärtäneet kunnolla englantia. Koska saarnaajat eivät
voineet tukeutua valmiisiin kirkollisiin organisaatioihin, toiminta oli kuulijoiden aktiivisen tuen
varassa. Aktiivisesta toimeen tarttumisesta, vastuun kantamisesta ja optimismista tulikin
amerikkalaisen kristillisyyden keskeisiä piirteitä. Lisäksi siihen liittyi usko Yhdysvaltain
erityisasemaan: amerikkalaiset eivät nähneet itseään va in kansana kansojen joukossa, vaan uskoivat
Jumala oli antaneen heille erityisen tehtävän vapauden soihdunkantajana.
Perinteiset eurooppalaiset kirkkokunnat (esimerkiksi anglikaanit ja kalvinilaiset) eivät kyenneet
sopeutumaan riittävästi uusiin oloihin, vaan niiden rooli Yhdysvaltain uskonnollisessa elämässä
on alkuaikoihin verrattuna suuresti pienentynyt. Sen sijaan metodismi ja varsinkin 1500-luvun
kastajaliikkeen pohjalta syntynyt baptismi ovat kasvaneet suuriksi kirkkokunniksi. Lisäksi
Yhdysvalloissa on protestantismin pohjalta syntynyt lukuisia uusia kirkkokuntia, esimerkiksi
adventismi. Jotkut niistä ovat etääntyneet niin kauas perinteisestä kristinuskosta, että niitä
ei enää lueta sen piiriin. Tällaisia kirkkokuntia ovat mormonit ja Jehovan todistajat. Merkittävin
uusista kristinuskon tulkinnoista on 1900- luvun alussa syntynyt helluntaiherätys, joka pitää
uskonnollista kokemusta kristinuskon ytimenä. Helluntaiherätys on levinnyt Yhdysvaltain lisäksi
varsinkin latinalaiseen Amerikkaan. Sen pohjalta syntynyt karismaattinen liike on pystynyt
ylittämään kirkkokuntien rajoja ja vaikuttaa jopa katolisen kirkon piirissä. Helluntaiherätyksen
pohjalta syntyneiden yhteisöjen jäsenmäärän arviointi on vaikeaa, koska niiden jäsenistä monet
kuuluvat myös muihin kirkkoihin. Varsinaisten helluntaikirkkojen jäsenmäärä koko maailmassa
lienee kuitenkin useita kymmeniä miljoonia.
Viime vuosikymmenien aikana varsinkin ”liberaaleina” pidetyt protestanttiset kirkot ovat
menettäneet jossain määrin kannatuspohjaansa. Sen sijaan konservatiiviset, jopa
”fundamentalistiset” protestanttiset kirkkokunnat ovat voimistuneet. Uusia ilmiöitä ovat
televisiokristillisyys ja internetkristillisyys eli se, että ihmiset kokevat myös uskonnon television tai
internetin välityksellä.
EUROOPAN PROTESTANTTISTEN KIRKKOJEN ONGELMAT
Euroopan protestanttiset kirkot näyttivät pitkään pystyvän mukautumaan moderniin maailmaan
paljon paremmin kuin katolinen kirkko. Yhtä jyrkkää vastakohtaisuutta ei päässyt muodostumaan,
vaan protestant it näyttivät löytävän uuden toimintamallin ”kansankirkkoina” modernissa
yhteiskunnassa. Ne ovat valistuksen ajasta lähtien tulkinneet kirkon perinnettä yhä uudelleen
modernin ajattelun haasteita vastaavaksi ja korostaneet uskonnon myönteistä merkitystä koko
yhteiskunnalle. Moderniin sopeutumista on helpottanut myös se, että kansallisten kirkkojen on
ollut helppo tukeutua kansallisuusaatteeseen.
Vasta 1900- luvun ideologiat kommunismi ja kansallissosialismi nousivat uhkaamaan
protestanttisten kirkkojen asemaa. Saksan luterilaisista ja reformoiduista kirkoista muodostetulla
evankeliselle kirkolla ei ollut valmiuksia kohdata kansallissosialistista diktatuuria ja
maailmankatsomusta. Kansallissosialistien valtaannousun (1933) jälkeen alkanut kirkkotaistelu
muodostui siksi vaikeaksi koettelemukseksi, joka lopulta syöksi evankelisen kirkon
katastrofimaiseen tilanteeseen.
Linkki: Saksan kirkkotaistelu
Adolf Hitlerin kansallissosialistisen puolueen tavoitteena oli ottaa kirkot määräysvaltaansa ja
lopulta tuhota ne. Saksan luterilaiset ja reformoidut kirkot olivat toimineet
1500-luvulta lähtien maallisen esivallan ohjauksessa. Evankelinen kirkko joutui siksi aivan
uudenlaiseen tilanteeseen, jossa toimimisesta sillä ei ollut kokemusta. Suhtautuminen
kansallissosialistiseen hallitukseen jakoi evankelisen kirkon kahtia. Hallituksen tukema
saksalaisten kristittyjen liike katsoi, että evankelisen kirkon oli sopeuduttava uuteen Saksaan ja
tulkittava kristinusko uudelleen kansallissosialistisen rotuideologian mukaiseksi.
Kansallissosialistien tukemina liike sai kirkollisvaaleissa enemmistön. Vähemmistöksi jäänyt
tunnustuskirkko yritti pitää kiinni perinteisestä kristinuskosta. Se kutistui kuitenkin pieneksi
vähemmistöksi, ja lopulta hallitus ryhtyi tukahduttamaan sitä väkivalloin. Sodan päätyttyä Saksan
tappioon tunnustuskirkon hengissä säilyneiden johtajien oli organisoitava evankelinen kirkko
uudelle pohjalle.
Sodan jälkeen Viron, Latvian ja DDR:n luterilaiset kirkot joutuivat kommunistisen hallinnon
alaisuuteen ja kutistuivat sen aikana pieniksi vähemmistökirkoiksi. Esimerkiksi Virossa
luterilaiseen kirkkoon kuuluu enää vain noin 15 % väestöstä, entisen DDR:n alueella evankelinen
kirkko on kuihtunut noin 20 %:n suuruiseksi vähemmistöksi.
Toisaalta myös läntisen Euroopan protestanttiset kirkot ovat viime vuosikymmeninä menettäneet
jäseniään. Selvimmin kriisi näkyy Alankomaissa, jossa reformoitujen kirkkojen osuus väkiluvusta
on laskenut yli 40 %:stä alle 20 %:in. Pohjoismaissa ei kirkosta eroaminen ole ollut yhtä laajaa,
vaan ongelmana on pikemminkin vähäinen osallistuminen kirkon toimintaan.
ORTODOKSISEN KIRKKO
Ortodoksiset kirkot toimivat varsin toisenlaisessa ympäristössä kuin läntiset kirkot. Bysantin ja
Balkanin maiden jouduttua turkkilaisten alaisuuteen ortodoksian keskus oli siirtynyt Venäjälle.
Vuonna 1589 Venäjän kirkko oli saanut oman patriarkan ja näin muodollisestikin itsenäistynyt.
Venäläisessä ajatusmaailmassa Moskova nähtiin ”kolmantena Roomana” ja oma maa ”pyhänä
Venäjänä”. Modernin maailman kohtaamisessa ortodoksinen kirkko saattoi nojautua tähän
perinteeseen: vaikka länsi näyttikin ylivoimaiselta, Venäjä oli kuitenkin oikean uskon tyyssija.
Ortodoksinen, kirkkoslaavinkieliseen liturgiaan (”oikeaan ylistykseen”) keskittynyt usko oli
säilynyt niin mongolien kuin muslimienkin alaisena. Monet uskoivat, että se ei säilyisi samalla
tavalla myös modernin maailman keskellä.
Ortodoksisen kirkon heikkoutena oli sen riippuvuus valtiosta. Tsaarin ote kirkosta oli lujittunut
1500-luvulta lähtien ja Pietari Suuren jälkeen kirkolla ei ollut enää itsenäistä johtoa. Kun
kommunistit, jotka katsoivat edustavansa modernia ”tieteellistä maailmankatsomusta”, saivat
Venäjällä vuonna 1917 vallan, he ryhtyivät hyökkäykseen myös uskontoa vastaan. Venäjän kirkko
joutui neuvostovallan aikana kärsimysten tielle, joka päättyi vasta kommunistivallan luhistuttua
1990-luvun alussa.
Linkki: Venäjän kirkko neuvostovallan aikana
Heti kaapattuaan vallan Leninin johtamat bolševikit (kommunistit) erottivat kirkon valtiosta ja
työnsivät sen syrjään julkisesta elämästä. Sisällissodan jälkeen olot jossain määrin vapautuivat
ja kirkkokin sai toimia vapaammin. Kirkkoa hiersi tänä aikana (1921-1928) erimielisyys
suhtautumisesta neuvostovaltaan. Stalinin saatua kaiken vallan käsiinsä hän ryhtyi kovaotteiseen
taisteluun uskontoa vastaan, ja 1930-luvun lopulla kirkon julkinen toiminta oli lähes loppunut.
Toisen maailmansodan alkaminen toi kuitenkin yllättävän käänteen. Pystyäkseen torjumaan
Saksan hyökkäyksen neuvostohallituksen oli koottava kaikki voimat tuekseen. Myös ortodoksinen
kirkko sai rajoitetun toimintavapauden, joka käytännössä merkitsi jumalanpalvelusten pitämistä
säilyneissä kirkoissa. Vastapalvelukseksi kirkko antoi tukensa sodankäynnille. Tätä
”neuvostoisänmaallisuuden” aikaa jatkui 1950-luvun lopulle saakka. Vuosina 1958-1964 Nikita
Hruštšev yritti vielä supistaa kirkon toimintaa, mutta hänen jälkeensä olot saivat olla ennallaan ja
kirkko toimia hyvin rajoitetuissa puitteissa.
Länsimaisen kulttuurin ylivoimaisuus islamin maailmaan nähden on vaikuttanut syvästi myös
muiden itäisten kirkkojen kuin Venäjän ortodoksisen kirkon asemaan. Balkanin maat vapautuivat
1800-luvulla Turkin vallasta. Konstantinopolin patriarkaatille tämä merkitsi – yllättävää kyllä – sen
aseman heikkenemistä entisestään. Vapautuneet ortodoksiset maat (Kreikka, Serbia, Romania,
Bulgaria) nimittäin eivät halunneet enää olla minkäänlaisessa riippuvuussuhteessa Turkin sulttaanin
alaisena toimivasta patriarkasta. Siksi näihin maihin luotiin täysin itsenäiset kansalliset kirkot.
Muodollisesti Konstantinopolin patriarkka säilytti asemansa ekumeenisena patriarkkana,
ortodoksisen maailman arvostetuimpana johtajana, mutta hänen patriarkaattiinsa kuuluu enää vain
vähän ortodoksisia kristittyjä.
KATOLINEN KIRKKO UUSIA TEITÄ ETSIMÄSSÄ
Katolisen kirkon suhde moderniin maailmaan on 1900-luvulla muuttunut monivivahteisemmaksi.
Sen johto on pitänyt kiinni kirkon hierarkkisesta rakenteesta ja arvovallasta. Samalla se on
kuitenkin pyrkinyt liennyttämään modernien ilmiöiden kanssa syntynyttä vastakohtaisuutta.
Aluksi tämä pyrkimys näkyi varsinkin kirkon suhteessa uusiin kansallisvaltioihin. Vuonna 1929
katolinen kirkko solmi Italian hallituksen kanssa sopimuksen, joka ratkaisi vuosikymmeniä
jatkuneen kiistan paavin asemasta Roomassa. Sopimuksella perustettiin Kirkkovaltion seuraajaksi
paavin alainen Vatikaanivaltio, joka käsittää Pietarinkirkon ympäristöineen. Sopimus on
osoittautunut kestäväksi. Ensimmäinen maailmansota johti useiden Euroopan katolisten kansojen
vapautumiseen vieraan vallan alta. Näissä uusissa maissa (Puola, Liettua, Unkari, Tšekkoslovakia,
Irlanti) katolinen kirkko sai alusta yleensä va hvan aseman.
Totalitaariset ideologiat muodostivat 1900-luvulla myös katolisen kirkon suurimman uhan. Saksan
kansallissosialismista katolinen kirkko selvisi lujan rakenteensa ansiosta pienemmin vaurioin kuin
evankelinen kirkko. Italiassa Mussolinin fascismi ei johtanut laajaan kirkosta vieraantumiseen.
Itä-Euroopassa katolinen kirkko kävi kommunismin kanssa Neuvostoliiton luhistumiseen saakka
jatkuneen kamppailun. Varsinkin tämän taistelun aikana tuli näkyviin kirkon pyrkimys esiintyä
kansan puolestapuhujana. Puolan katolisesta kirkosta tuli kommunismin merkittävin vastavoima.
Siksi kommunismin luhistuminen merkitsi Itä- Euroopassa katolisen kirkon voittoa.
Paavi Johannes XXIII:n aika (1958-1963) muodostui käänteentekeväksi. Hänen koolle kutsumansa
Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962-1965) yritti löytää katoliselle kirkolle uuden,
myönteisemmän suhteen moderniin maailmaan. Se toteutti monia protestanttien jo 1500-luvulla
vaatimia reformeja (esimerkiksi kansankielisen liturgian ja ehtoollisviinin jakamisen maallikoille),
korosti maallikoiden merkitystä kirkossa ja omaksui myönteisen kannan ekumeeniseen liikkeeseen.
Kirkolliskokouksen vaikutus on säteillyt laajasti katolisen kirkon ulkopuolellekin. Sen jälkeen
katolinen kirkko on pyrkinyt käyttämään avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan sekä
uskonnonvapauden turvaamia toimintamahdollisuuksia hyväkseen.
Johannes XXIII:a seuranneiden paavien Paavali VI:n (1963-1978) ja Johannes Paavali II:n aikana
on osoittautunut, että ristiriita katolisen kirkon ja liberaalin länsimaisen ajattelun välillä ei ole
kokonaan ratkennut. Varsinkin naisen asemaan ja seksuaalimoraaliin liittyvät kysymykset ovat
jakaneet Euroopan ja Pohjois-Amerikan katolilaisia kahteen leiriin. Katolisen kirkon pyrkimys
osoittaa jäsenilleen kaikissa oloissa turvallinen tie merkitsee sen mukaan esimerkiksi eronneiden
uuden avioliiton kieltämistä, avioliiton ulkopuolisen seksin sekä useimpien ehkäisymenetelmien ja
abortin torjumista. Toisia ihmisiä tällainen moraali vetää katolisen kirkon piiriin, toisia se vierottaa
siitä.
Katolisessa hurskaudessa Marian asema esikuvana ja esirukoilijana on entisestään vahvistunut.
Maria- hurskaus näkyy varsinkin pyhiinvaelluspaikoissa, jotka vetävät puoleensa vuosittain
miljoonia ihmisiä. Tällaisia paikkoja ovat Lourdes Ranskassa, Fatima Portugalissa ja Guadalupe
Meksikossa.
KRISTINUSKON LEVIÄMINEN KOLMANNESSA MAAILMASSA
Protestanttinen lähetystyö alkoi 1700- luvun herätyskristillisistä piireistä. Vuosisadan lopulta
lähtien se organisoitui lähetysseurojen puitteisiin. Ne toimivat ainakin muodollisesti kirkoista
riippumattomina, keräsivät varoja, kouluttivat ja palkkasivat työntekijänsä sekä ohjasivat heidän
toimintaansa lähetyskentillä. Katolisessa kirkossa lähetystyötä tekivät lähetysseurojen lisäksi
eri sääntökuntiin kuuluvat munkit ja nunnat.
Eurooppalainen siirtomaavalta avasi monet aikaisemmin suljetut alueet kristinuskolle. Toisaalta
siirtomaavalta myös hidasti lähetystyötä, koska monissa maissa kristinuskoa pidettiin vihattujen
siirtomaaherrojen uskontona. Varsinkin Afrikassa siirtomaavalta hidasti paikallisen papiston
kouluttamista, koska se piti sitä asemansa kannalta vaarallisena. Ennen ensimmäistä maailmansotaa
lähetystyön tulokset jäivätkin varsin vähäisiksi. Afrikassa käänne tapaht ui vasta 1900-luvulla.
Nykyään kristinuskosta on jo tullut Saharan eteläpuolisen Afrikan valtauskonto. Tämä Afrikan
kristillistyminen on 1900- luvun kirkkohistorian merkittävin tapahtumasarja. Sen sijaan
islamilaisessa maailmassa lähetystyön tulokset ova t jääneet hyvin vähäisiksi. Itä-Aasiassa työ on
tuottanut jonkin verran enemmän tulosta, ja moniin maihin on muodostunut pienehkö kristillinen
vähemmistö. Voimakkaimmin kristinusko on levinnyt Etelä-Koreassa, missä noin neljännes
väestöstä pitää itseään kristittyinä. Kommunistivallan aikana kovia kokeneiden Kiinan kirkkojen
jäsenmäärä noussee muutamaan kymmeneen miljoonaan.
Kristinuskon kokonaisuudessa kolmannen maailman ääni kuuluu yhä voimakkaampana, ja
kolmannen maailman kirkoista lähtöisin olevat teologiset virikkeet vaikuttavat myös
teollisuusmaiden kirkkoihin. Hyvä esimerkki tästä on latinalaisen Amerikan katolisen kirkon
piirissä syntynyt ns. vapautuksen teologia, jonka mukaan kirkko ei saa hengellistää väärällä tavalla
sanomaansa, vaan sen on asetuttava köyhien ja sorrettujen ihmisten puolelle.
KIRKKOJEN YHTEYSPYRKIMYKSET
Kristikunnan hajaannus on kirkkojen kannalta vaarallista ja uhkaa niiden uskottavuutta. Siksi
pyrkimykset yhteyden palauttamiseen ovat 1800- luvulta lähtien voimistuneet. Koska
pirstoutuminen oli edennyt pisimmälle anglosaksisessa maailmassa, varsinkin Yhdysvalloissa,
myös yhteyspyrkimykset saivat vahvinta tukea tältä suunnalta. Hajaannukseen on etsitty ratkaisua
kahdella tavalla.
Protestanttisen herätyskristillisyyden piirissä on ajateltu, että ”kirkko” tarkoittaa pelkästään
uskovien ihmisten sydänten yhteyttä. Tällainen yhteys on aina ollut olemassa, eikä kirkko siis itse
asiassa ole hajonnutkaan. Eri kirkkokuntien tulee vain sopia käytännön yhteistyöstä evankeliumin
levittämisessä. Tällaista näkemystä on vuonna 1846 perustetun Maailman Evankelisen Allianssin
mukaan kutsuttu allianssitoiminnaksi. Kipeimmin yhteistyötä tarvittiin lähetystyössä. Vuonna
1920 perustettu Kansainvälinen lähetysneuvosto pyrkikin estämään turhaa kilpailua ja esimerkiksi
sopimaan, missä kukin protestanttinen lähetysseura tekisi lähetystyötä.
Toisen ajattelutavan mukaan kirkolla ei Uudessa testamentissa tarkoiteta pelkkää näkymätöntä
sydänten yhteyttä, vaan myös seurakunnista koostuvaa organisaatiota. Siksi hajanaisuus on syntiä,
vastoin Kristuksen tahtoa, ja se on pyrittävä voittamaan. Tämä näkemys voimistui 1900- luvulla
ja johti lopulta Kirkkojen Maailmanneuvoston (KMN) perustamiseen vuonna 1948. KMN:sta on
tullut ekumeenisen liikkeen merkittävin organisaatio ja sen jäseniksi on liittynyt suuri joukko
protestanttisia ja ortodoksisia kirkkoja. Lisäksi eri tunnustuskunnat ovat perustaneet KMN:n
rinnalle omia organisaatioitaan. Näin syntyi esimerkiksi Luterilainen Maailmanliitto (LML)
vuonna 1947. Ekumeenisen liikkeen kannalta erittäin merkittävää oli se, että roomalaiskatolinen
kirkko ryhtyi Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen rakentamaan aktiivisesti yhteyksiä
muihin kirkkoihin. KMN:n jäseneksi sen on kuitenkin vaikea liittyä sekä opillisista syistä että
suuren kokonsa vuoksi.
Viime vuosikymmenet ovat olleet vilkkaan ekumeenisen toiminnan aikaa. Katolinen ja
ortodoksinen kirkko käyvät vuosikymmenien mittaisiksi suunniteltuja neuvotteluja, joiden
tavoitteena on täydellisen yhteyden palauttaminen. Protestanttien piirissä useat neuvottelut ovat jo
johtaneet merkittäviin tuloksiin. Vuonna 1973 Keski-Euroopan luterilaiset ja reformoidut kirkot
hyväksyivät Leuenbergin konkordian, joka loi ehtoollisyhteyden niiden välille. Suomen ja Ruotsin
luterilainen kirkko eivät kuitenkaan halunneet edetä tähän suuntaan. Sen sijaan ne hyväksyivät
vuonna 1992 Porvoon yhteisen julkilausuman, joka loi ehtoollisyhteyden Englannin anglikaanisen
kirkon sekä Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen välillä. Vuonna 1999 katolinen kirkko
ja LML:n jäsenkirkot hyväksyivät Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta. Se ei kuitenkaan
johtanut ehtoollisyhteyteen, koska varsinkin kysymys kirkon olemuksesta erottaa edelleen katolista
kirkkoa ja protestanttisia kirkkoja.
Myös allianssiajattelu vaikuttaa edelleen. Protestanttisen herätyskristillisyyden (evankelikaalien)
piirissä ekumeeninen liike torjutaan varsin laajasti ja nähdään sydänten yhteys todellisena
yhteytenä. Tältä pohjalta syntyi vuonna 1974 Lausannen liike KMN:n edustaman ekumeenisen
liikkeen kilpailijaksi.
KRISTINUSKO TÄMÄN HETKEN MAAILMASSA
Lähetystyön tuloksena kristinuskosta on tullut ainoa maailmanuskonto, jolla on laajaa kannatusta
kaikissa maanosissa. Vain Aasiassa kristittyjä on prosentuaalisesti vähän, mutta sielläkin on useita
valtioita, joissa enemmistö on kristittyjä (Georgia, Armenia, Kypros, Filippiinit).
Linkki: Kartta 8: Kristinusko vuonna 2000
Katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä vahvistanut asemaansa merkittävimpänä kristillisenä
yhteisönä. Nykyään siihen kuuluu yli miljardi jäsentä, noin 60 % kaikista kristityistä. Euroopassa
katolinen kirkko on joillakin alueilla (esimerkiksi Tšekinmaalla) menettänyt 1900-luvun kuluessa
kannatustaan, mutta kokonaisuutena säilyttänyt asemansa paremmin kuin protestanttiset kirkot.
Lähetystyön ja väestönkasvun myötä katolisen kirkon painopiste on siirtymässä latinalaiseen
Amerikkaan ja Afrikkaan. Yhdysvalloissa katolinen kirkko kasvaa etenkin latinalaisesta
Amerikasta tulevien siirtolaisten ansiosta.
Protestanttisiin kirkkoihin kuuluu noin neljännes kaikista kristityistä. Protestanttisten kirkkojen
vahvinta kannatusaluetta on Pohjois-Amerikka, jossa yli puolet väestöstä kuuluu niihin. Myös
Australiassa, Ison valtameren alueella ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (varsinkin Englannin ja
Saksan entisissä siirtomaissa) kannatus on voimakasta. Pohjoisessa Euroopassa on edelleen varsin
selvä protestanttinen alue, vaikka protestanttiset kirkot eivät kaikkialla olekaan enää
enemmistöasemassa.
Ortodoksisiin kirkkoihin kuuluu noin 10-15 % kristityistä. Niiden kannatusalueissa ei 1900-luvun
kuluessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Turust