, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme. Gal. 3: 13.
Jos tämä sana saisi sijaa sydämessämme, niin millainen taivaan valtakunta siitä syntyisi. Me olisimme sanomattoman lohdutuksen saavuttamat, iäisen, horjumattoman lohdutuksen omistajia. Me uhmailisimme kaikkia helvetin voimia ja kurjimmassakin heikkoudessamme riemuitsisimme Herrassa ja kerskailisimme hänestä.
»Kristus tuli kiroukseksi.» Ajattele näitä sanoja! Mikä kuva avautuukaan silmäimme eteen. Kristus, Jumalan oma Poika, tuli kiroukseksi. Se on kovaa ja kummallista puhetta, mutta samalla ylenmäärin runsas ja vahva lohdutus.
Siis Kristus on kantanut koko lain kirouksen. Se oli niin suuri, että apostoli sanoo hänen tulleen kiroukseksi, tulleen kokonaan kiroukseksi, ei ainoastaan sen peittämäksi, vaan niin kokonaan sen täyttämäksi, että häntä voitiin nimittää kiroukseksi.
»Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin,» sanoo Johannes. Sen kuulemme veisattavan aina kun polvistumme Jeesuksen ehtoollispöytään vastaan ottamaan hänen ruumistaan ja vertaan, josta hän itse todistaa: »Annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi.»
Jes. 53 luvussa sanotaan: »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Hän kantoi meidän sairautemme.» Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme on sana, jota emme koskaan kylliksi voi ajatella ja tutkia.
Toinen tärkeä kohta tässä lauseessa on »meidän edestämme». Näissä sanoissa on lauseen koko voima. Omasta puolestaan ei Kristuksen suinkaan tarvinnut tulla kiroukseksi, sillä olennoltaan hän oli aivan viaton, pyhä ja vanhurskas.
Mutta hän tuli kiroukseksi siitä syystä, että hän otti kantaakseen meidän velkamme. Lain mukaan oli kukin murhaaja ripustettava kirouksen puuhun. Sen takia, lain mukaan, täytyi Kristuksenkin riippua siinä.
Hän oli tullut syntisen ja murhaajan sijaiseksi, eikä ainoastaan yhden, vaan kaikkien syntisten ja murhaajain, sillä me olemme kaikki syntisiä ja murhaajia Jumalan edessä.
Sen takia täytyi hänen olla Jumalan edessä sellaisena kuin me olemme, nim. syntisenä, murhaajana, pahantekijänä. Sillä kirjoitettu on: »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi.»
Mutta tällä tavalla tuli Kristus Jumalan edessä suurimmaksi syntiseksi, jonka vertaista ei ollut maan päällä. Sillä ollessaan uhrina koko maailman syntien tähden hän ei ole Jumalan edessä viaton ja synnitön henkilö.
Ei hän ole silloin Jumalan Poikana kunniassa, vaan hän on syntinen, »vähäksi aikaa Jumalan hylkäämä», joka kantaa Paavalin synnit, tuon väkivaltaisen Jeesuksen vainoojan synnit, Herransa kieltäjän, Pietarin synnit, Daavidin synnit, minun, sinun ja koko maailman synnit.
Sillä kaikki ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki joka päivä teemme, on semmoisella jumalallisella vakavuudella ja voimalla pantu Kristuksen, Jumalan Karitsan kannettavaksi, kuin jos hän itse olisi ne tehnyt. Meidän syntiemme täytyy olla Kristuksen omina synteinä, tahi on meidän iankaikkisesti hukkuminen.
jatkuu...
( C.O.Rosenius )
Jos tämä sana saisi sijaa sydämessämme, niin millainen taivaan valtakunta siitä syntyisi. Me olisimme sanomattoman lohdutuksen saavuttamat, iäisen, horjumattoman lohdutuksen omistajia. Me uhmailisimme kaikkia helvetin voimia ja kurjimmassakin heikkoudessamme riemuitsisimme Herrassa ja kerskailisimme hänestä.
»Kristus tuli kiroukseksi.» Ajattele näitä sanoja! Mikä kuva avautuukaan silmäimme eteen. Kristus, Jumalan oma Poika, tuli kiroukseksi. Se on kovaa ja kummallista puhetta, mutta samalla ylenmäärin runsas ja vahva lohdutus.
Siis Kristus on kantanut koko lain kirouksen. Se oli niin suuri, että apostoli sanoo hänen tulleen kiroukseksi, tulleen kokonaan kiroukseksi, ei ainoastaan sen peittämäksi, vaan niin kokonaan sen täyttämäksi, että häntä voitiin nimittää kiroukseksi.
»Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin,» sanoo Johannes. Sen kuulemme veisattavan aina kun polvistumme Jeesuksen ehtoollispöytään vastaan ottamaan hänen ruumistaan ja vertaan, josta hän itse todistaa: »Annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi.»
Jes. 53 luvussa sanotaan: »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Hän kantoi meidän sairautemme.» Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme on sana, jota emme koskaan kylliksi voi ajatella ja tutkia.
Toinen tärkeä kohta tässä lauseessa on »meidän edestämme». Näissä sanoissa on lauseen koko voima. Omasta puolestaan ei Kristuksen suinkaan tarvinnut tulla kiroukseksi, sillä olennoltaan hän oli aivan viaton, pyhä ja vanhurskas.
Mutta hän tuli kiroukseksi siitä syystä, että hän otti kantaakseen meidän velkamme. Lain mukaan oli kukin murhaaja ripustettava kirouksen puuhun. Sen takia, lain mukaan, täytyi Kristuksenkin riippua siinä.
Hän oli tullut syntisen ja murhaajan sijaiseksi, eikä ainoastaan yhden, vaan kaikkien syntisten ja murhaajain, sillä me olemme kaikki syntisiä ja murhaajia Jumalan edessä.
Sen takia täytyi hänen olla Jumalan edessä sellaisena kuin me olemme, nim. syntisenä, murhaajana, pahantekijänä. Sillä kirjoitettu on: »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi.»
Mutta tällä tavalla tuli Kristus Jumalan edessä suurimmaksi syntiseksi, jonka vertaista ei ollut maan päällä. Sillä ollessaan uhrina koko maailman syntien tähden hän ei ole Jumalan edessä viaton ja synnitön henkilö.
Ei hän ole silloin Jumalan Poikana kunniassa, vaan hän on syntinen, »vähäksi aikaa Jumalan hylkäämä», joka kantaa Paavalin synnit, tuon väkivaltaisen Jeesuksen vainoojan synnit, Herransa kieltäjän, Pietarin synnit, Daavidin synnit, minun, sinun ja koko maailman synnit.
Sillä kaikki ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki joka päivä teemme, on semmoisella jumalallisella vakavuudella ja voimalla pantu Kristuksen, Jumalan Karitsan kannettavaksi, kuin jos hän itse olisi ne tehnyt. Meidän syntiemme täytyy olla Kristuksen omina synteinä, tahi on meidän iankaikkisesti hukkuminen.
jatkuu...
( C.O.Rosenius )
Vastaukset 3
Vanhimmat
... jatkoa
Paavali sanoo: »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» Paavali tarkoittaa, että Kristus otti meidän syntimme päällensä, aivan kuin jos hän itse olisi ne tehnyt ja toiselta puolen, kaikki mitä hän teki ja kärsi, tapahtui täydellisesti meidän sijassamme, aivan kuin jos me itse olisimme kärsineet.
Ja vielä hän sanoo: »Olemme tulleet siihen päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.» Siitä ymmärrämme, mitä sana »meidän edestämme» Paavalin lauseessa Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme» sisältää.
Kristus on sanomattomassa laupeudessaan ja Isän iankaikkisen pelastuspäätöksen tähden tehnyt sangen armorikkaan vaihtokaupan meidän kanssamme. Synnin, kirouksen ja kuoleman otti hän kantaakseen ja sitä, mitä meiltä puuttui nim. vanhurskautta, elämää ja autuutta, sitä hän antoi meille. Kyllä maksoi rakkaalle Herrallemme paljon olla kirouksena, mutta hänen täytyi se kestää ja hän kesti sen kunnialla.
Apostoli sanoo, että Kristus sen kautta on lunastanut meidät lain kirouksesta. Ei hän sano: on lunastava meidät, jos ensin tulemme uskoviksi, hurskaiksi ja pyhiksi; ei, vaan hän on meidän lunastuksemme sinä päivänä ja sinä hetkenä, jolloin hän tuli kiroukseksi meidän edestämme.
Tämä on syy, jonka tähden suurimmat syntiset tultuaan Jeesuksen luo armoa etsimään antauduttuaan Jeesuksen omiksi, heti saivat armon ja heidät vastaanotettiin niin kuin lakia ei olisi ollut olemassakaan, aivan kuin he eivät olisi koskaan syntiä tehneet.
Sen takia mekin tullessamme siten Jeesuksen luo tulemme heti vanhurskaiksi ja autuaiksi, kun vain tahdomme uskolla vastaan ottaa suuren, iäisen, meille lahjoitetun vanhurskauden, joka on ollut ja vielä on valmiina meitä odottamassa.
( C.O.Rosenius )
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.
LISÄÄ ROSENIUKSEN - JOTA EKSYTTÄJÄKSI JA IHMISOPPIEN OPETTAJAKSI SYYTÄT - OPETUSTA:
Minä teen Israelin huoneen kanssa uuden liiton ... Minä annan lakini heidän sisimpäänsä. Jer. 31:31-33.
Jo senkin pitäisi herättää jokaisen huomiota, että Herra tässä sanoo: »Minä teen uuden liiton» - ja lausuu painokkaasti: ei sellaista kuin edellinen liitto oli, jonka minä heidän isiensä kanssa tein, kun vein heidät Egyptin maasta ja saatoin heidät Siinainvuorelle.
Huomaathan Herran aikovan tehdä liiton, joka ei ollut sellainen kuin lain liitto oli - ei sellainen, hän sanoo. Kuinka kummallista onkaan, ettei kumminkaan kukaan ihminen sitä usko, ettei juuri kukaan elävällä tavalla tiedä muusta kuin lainliitosta.
Mutta Herra Jumala sanoo myös selvästi, missä erotus näiden kahden liiton välillä on. Oli erityisesti kolme eroavaa kohtaa. Ensinnä että kun edellisessä liitossa laki oli kiveen kirjoitettu, ja ihmisten sydämet haluttomia, niin että Herran täytyi heitä pakottaa.
Nyt laki on kirjoitettava itse sydämeen ja mieleen, s.o. hän antaa meille Pyhän Hengen sydämellisen halun ja rakkauden hyvään, joka meissä muuttuu sisäiseksi, eläväksi laiksi. Toiseksi, että kun edellisen liiton sääntöjä toinen ihminen saattoi toiselle selittää, koska tapojen laki on, joskin himmenneenä, vieläpä pakanainkin luonnossa.
Uusi liitto tuli olemaan sellainen, ettei kukaan voinut siihen perehtyä kaikella sillä opetuksella, mitä veli voi veljelleen antaa. Jeesuksen selityksen mukaan piti kaikkien tulla siihen Jumalan opettamiksi. Tästä Jeesus usein puhuu: »Ei kukaan tule minun tyköni, ellei Isä vedä häntä.» »Ei Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista.»
Mutta kolmas eroava kohta on siinä, että kun synnit aina olivat rangaistavat ja syntisen maksettavat, niin uudessa liitossa synnit annetaan anteeksi, niitä ei lueta syntiselle. Tämä selitys alkaa merkillisellä sillä-sanalla - sillä minä olen ne antava anteeksi, joka osoittaa, että tämä anteeksianto on kahden edellisen kohdan syy ja peruste.
Niinpä todella onkin. Niin koko Raamattu opettaa, ja niin kokemus neuvoo, että vasta sitten ihminen oppii tuntemaan Jumalan, ja vasta sitten laki tulee sydämeen kirjoitetuksi. Sydämellinen halu kulkea Herran käskyjen tietä syntyy, kun Herra antaa hänelle kaikki synnit anteeksi ja lohduttaa hänen sydäntänsä.
Tätä apostoli lujasti teroittaa niitä vastaan, jotka hänenkin aikanaan sanoivat lohdullisen »uskon saarnan» tekevän lain mitättömäksi ja sitä vastoin lain vaikuttavan pyhitystä.
Hän sanoo heille: »Te älyttömät galatalaiset! Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?» Ja sitten hän sanoo roomalaisille: »Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Emme suinkaan, vaan me vahvistamme lain.»
Niinpä itse Herra Jumala tässä sanoo: »Laki on kirjoitettava heidän sydämeensä ja mieleensä: Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava."
Niin tapahtuu ( Apt. 10 ), että juuri Pietarin lausuessa sanat: »Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen,. joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta» - juuri »kun Pietari vielä näitä puhui, laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat.»
Sen takia meidän pitää oppia täydelleen luopumaan luulosta, että uskon saarnan lisäksi vielä tarvitaan toista saarnaa Pyhän Hengen ja pyhityksen saamiseksi. Ei, tämä uskon saarna yksin antaa Pyhän Hengen. Ei yksikään ihminen voi uskoa eikä tulla Kristuksessa vanhurskautetuksi ilman Pyhää Henkeä. Ja missä Pyhä Henki asuu, siinä hän pyhittää.
Ja kaikki hurskaus, jota ei armo ja usko ole synnyttänyt, on vain luonnon »kuollutta työtä» eli pakosta tehtyä »lain työtä», joka kaikki on kirouksen alaista. Sen takia apostoli sanoo: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista elääkseni Jumalalle.» Ja vielä: »Mutta nyt olemme irti laista, niin että palvelemme Jumalaa Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa emmekä kirjaimen alaisessa vanhassa.»
Sitä tarkoittaa Herra Jumala sanoessaan: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava.»
Tämä Jumalan pyhitysoppi ei koskaan estä vakavaa ja tärkeää varoituksen käyttöä eikä myös uskollisen viinitarhurin toimittamaa oksain perkaamista, vaan se osoittaa ainoastaan, kuinka turhaa työtä kuolleitten oksain perkaaminen on, ne kun kuitenkin tulevat poltettaviksi, olkoot kuinka hyvin peratut tahansa.
Mutta tämä sisällinen elämä, tämä halu ja rakkaus hyvään tulevat yksinomaan tyhjäksi tehtyyn syntiseen tulvivasta armosta, joka sulattaa sydämen ja antaa Pyhän Hengen. Niin siis käsitämme Herran Jumalan sanat: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä, sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi enkä ole heidän syntiänsä enää muistava.»
( C.O.Rosenius )