Lopettakaa uusimaalaiset se nillittäminen

ja ryhdistäytykää. Ajatelkaa mitä isovanhempanne joutuivat kokemaan 1939-44. Teidän murheenne on pikkuisia sen rinnalla.
31<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Minä kyllä muistan sen ylimielisyyden mitä nämä helsinkiläiset globalistitoimittajat ovat suoltaneet peräaukostaan viimeiset 29 vuotta. En kiistä ettenkö nauttisi eteenkin globalistitoimittajien häpeästä nyt. Sääliksi käy vain duunareitten. Tosin heistäkin niin monet menivät toimittajien kusetukseen joten kärsikööt nyt hekin.

1Äänestä

Vaimoni kaksi setää ja kaksi enoa kaatui sodassa. Isäni säilytti juuri ja juuri henkensä Vuosalmella. Isäni setä kaatui talvisodassa Taipaleessa. Kyllä näitä vasten aika pientä on tämä nykyinen kärsimys.

Äänestä

Eihän uusmaalaiset ole nillittäneet. Kepulandian väki kylläkin.

Äänestä

Hirveä valitus käy Uudeltamaalta. Eikö olekaan enää kliffaa?

Äänestä
  • No täällä riittää hoitopaikkoja sairastuneille. Mieluummin sitä täällä hoidon lähellä sairastaa jos on pakko sairastaa.

    En ikimaailmassa lähtis pois täältä vallitsevassa tilanteessa. Kyllä tämä tauti leviää jokatapauksessa alueille, joissa hoitopaikkoja ei vaan kaikille riitä.

    Joten ei kannata nyt ajatella tätä hetkeä vaan kuukautta tästä eteenpäin. Uudellamaalla eletään jo auvoista aikaa kun kainuu ja muut maakunnat taistelevat koronan kourissa.

    Enemmän olisin huolissani tulevaisuudesta missä tahansa muualla kuin uudellamaalla.

    Äänestä

Suomalaisia on opetettu jo yli 40 vuotta olemaan ammattivalittajia.

Äänestä

Aika+ihmeellistä+kun+95%+ihmisistä+normaaliviikonloppuina+ei+lähde+oikeastaan+maakunta+ulkopuolelle+niin+nyt+kun+laitetaan+puomit+kiinni+niin+yksi+mitätön+1.7+miljoonan+ihmisen+populaatio+suhteellisen+isolla+alueella+(9+568,32+km²)+on+heti+paniikissa.+Teillä+ei+ole+mitään+hätää.+Nauttikaa+globalismista+täysin+palkein.

Äänestä

Millenialli oli tottunut että saa tehdä mitä lystää. Nyt ottaa koville milleniaaliegoistia.

Äänestä
  • Pikemminkin suurilla ikäluokilla jotka ovat koko ajan nauttineet vaurastuvasta Suomesta ja varmoista työpaikoisata ja saivat säilyttää hyvät eläke-etunsa eli heillä ei eläkeikä noussut kuten nuoremmilla ikäluokilla (vuoden 1952 jälkeen syntyneillä).

    Äänestä

  • Milleniaaneilla ei ole kesämökkejä.

    Äänestä

Paineensietokyky ei ole hääppöinen nykysuomalaisilla.

Äänestä

Eiköhän se ole lähtö edessä nyt suurten ikäluokkien edustajilla.

Äänestä

Sudeettisavolaisia lukuunottamatta ei tuo sulku vaikuta mitenkään helsinkiläisten elämään.

Äänestä

Aivan turhaan sukulaisetkin kuolivat sodissa. Ei olisi kannattanut tätä paskamaaksi ajettua eu.n nöyristelijää ja omia kansalaisiaan syrjivää prsereikää kenenkään hengenmenetyksellään puolustaa. Rikas eliitti ajaa vain omia rikkauksiaan lisää.

Köyhälle kansalle pakkoaivopesu-stanan kallismaksuinen sonnansyöttölaitos. Eipä näytä millään sitä saatavan edes kohtuullisesti pienennettyä. Ps ainoa, jolla järki päässä.

Heti, kun karanteenit helpottaa, kannattaa hakea Virosta viinat. kuivaruoat, lääkkeet ym. kaikki paljon halvempi. Eipähän rikastuta kokoomusäänestäjiä enää.

Äänestä
  • Kokoomusäänestäjät kustantavat sinunkin surkean elämäsi syntymästä hamaan hautaan saakka.

    Äänestä

  • Munkin tuttava päätti hakea Virosta viinat, koska sieltä niitä saa halvemmalla, kuin Suomesta. Kun sitten kaikki kulut laskettiin yhteen niin kalliimaksi se sieltä nouto tuli, kuin jos olisi ostanut Suomesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomusäänestäjät kustantavat sinunkin surkean elämäsi syntymästä hamaan hautaan saakka.

    Kelan tiliä odottavat, purkavat patoutumia.

    Äänestä

  • Eihän he vuosina 1939-44 tienneet millaiseksi heidän lapsensa, suurten ikäluokien taulapäät Suomen tekivät. Niin kauan kun sotasukupolvi oli tämän maan rakennustehtävissä. n. 1945-1985 maalla meni hyvin. Sen jälkeen valtaan nousivat globalistit - vasemmiston ja kokkeleiden KokDem on alamäki ollut havaittavissa. Tulos: velkainen tuleva persläpi.

    Onneksi omat vanhempani eivät ole enää tätä katastrofia katselemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomusäänestäjät kustantavat sinunkin surkean elämäsi syntymästä hamaan hautaan saakka.

    Luulo ei ole tiedon väärti! "Veronkiertosakit" elättele ketään.

    Kuulemani mukaan kepulaisistakin monet kannattavat nykyistä epäoikeudenmukaisesti määriteltyä aivopesupakkoylen pakkoveroa, koska onnistunevat tekemään tuloistaan niin isot "ammatinharjoittamistoiminnan" kuluvähennykset, ettei juuri tarvitse omasta aivopesustaan maksaa, kyllä työeläkeläiset maksavat...

    Kyllä ainoa oikeudenmukainen paskansyöttövero on, että maksukorttien taakse vaan. Koska ei suvakkisontaa katso, mitä hlvettiä katsomattomuudesta pitää maksaa?

    EI IKINÄ KETÄÄN NYKYHALLITUKSPUOLUEESTA EI KOKOOMUKSESTA EIKÄ VARSINKAAN RKPSTÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Munkin tuttava päätti hakea Virosta viinat, koska sieltä niitä saa halvemmalla, kuin Suomesta. Kun sitten kaikki kulut laskettiin yhteen niin kalliimaksi se sieltä nouto tuli, kuin jos olisi ostanut Suomesta.

    Et sitten ymmärtänyt: eipähän raha mene ainakaan kokoomusäänestäjien yaskuun eikä ylihintaisten "lähes jumalina" päsmäämille apteekkareille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän he vuosina 1939-44 tienneet millaiseksi heidän lapsensa, suurten ikäluokien taulapäät Suomen tekivät. Niin kauan kun sotasukupolvi oli tämän maan rakennustehtävissä. n. 1945-1985 maalla meni hyvin. Sen jälkeen valtaan nousivat globalistit - vasemmiston ja kokkeleiden KokDem on alamäki ollut havaittavissa. Tulos: velkainen tuleva persläpi.

    Onneksi omat vanhempani eivät ole enää tätä katastrofia katselemassa.

    Sitä se -60-luvulta alkanut lastentarhahoito sai aikaan: Tasapäistämistä ja tiiliskivimuksuja "suvakkiaivopestyinä". Rikkaiden perilliusetkin esiintyivät kommunisteina.

    Äänestä

Punavuorelaisuus on Uudenmaan suurin ongelma.

Äänestä

Tämä uudenmaan sulku on vasta alkua lisää sulkuja tulee muuhun maahan myös sitä myöden kun tauti etenee.

Äänestä
  • Laittakoon "köyhien asialla" ESIINTYVÄ huulipunahallitus katon apteekkien hintakiskonnalle.

    Reseptittömät lääkkeet nyyntiin myös ruokakauppoihin, tulisi hintakilpailua. Jokainen lukutaitoinen osaa käyttöohjeet lukea. Mistään mitään ymmärtämättömälle taas on turha edes farmaseutin rautalangasta vääntää.

    Äänestä

Veropakolaiset ovat Kokoomuksen erityssuojeluksessa.

Äänestä

Joo että pääse sieltä tänne meidän alueelle Uudellemaale

Äänestä

Olen minä miettinyt että millaista elämää se on asua jossain hiivatin 18 neliön kopissa josta kiskotaan vielä sikakallista vuokraa. Kokoomuksen orjiahan te siellä olette.

Äänestä

Ihmettelen miksi noin 10 000 km2 alkaa tuntua monille nillittäjille ahdistavaĺta. Tilaa ruhtinaalisesti verrattuna johonkin New Yorkiin.

Äänestä

Minunkin isä kompastui ja kaatui jatkosodassa, mutta ei se muuta kuin nousi ylös ja puisteli vähän housun puntteja ja taas eteenpäin.

Äänestä

Mjaa. Uusimaalaisena ja paremminkin helsinkiläisenä nautin tilanteesta aivan SIMONA! Rajat ovat kiinni ja uusia loiseläjiä ei tunge maksettavakseni ja maksettavaksemme. Rikollismatuja ei pääse pohjois Suomesta eteläsuomeen asuntomurtoilemaan ja rikostelemaan. hyvä näin, ja rajat pysykööt kiinni tulevaisuudessakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja ryhdistäytykää. Ajatelkaa mitä isovanhempanne joutuivat kokemaan 1939-44. Teidän murheenne on pikkuisia sen rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu