Luonnonvalinta näyttää voimansa uskoville

Anonyymi

Amerikan Yhdysvallat on ottanut ykkössijan maailman pahimpana koronapesäkkeenä.

Demokraattien hallitsemissa suurkaupungeissa on on ryhdytty rajuihin eristys- ja karanteenitoimiin kun samaan aikaan raamattuvyöhykkeellä valmistautuminen on puutteellista, osin olematonta. Eikä koronan uhkaa otetaan siellä tosissaan vaan sitä pidetään lähinnä milloin homojen, milloin kiinalaisten tai yleensäkin kommarien salajuonena. Trumpin puheet talouden normalisoinnista ennen pääsiäistä otetaan tosissaan.

Me Euroopassa tiedämme jo mihin moinen välinpitämättömyys koronaa ja sen muodostamaa uhkaa kohtaan johtaa. Niin tulevat tietämään myös amerikkalaiset. Ja tällä menolla pahinta jälkeä tulee nimenomaan raamattuvyöhykkeellä. Luonnonvalinta on armoton typeryksiä kohtaan.

48

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koronapandemialla ei ole mitään tekemistä luonnonvalinnan kanssa. Virus on siirtynyt eläimestä ihmiseen todennäköisesti Kiinan Wuhanin eläintoreilta. Vyötiäinen on viimeisin epäilty eläin, mistä virus on voinut siirtyä ihmiseen. Oli se sitten vyötiäinen, käärme tai lepakko, on Raamattu antanut jo kauan sitten ohjeet siitä, mitkä eläimet ovat saastaisia. Jos näitä ohjeita olisi noudatettu, ei tätä katastrofia olisi tullut.

      Koronavirus SARS-coV-2 on kaikkein vaarallisin ikääntynemmälle väestölle sekä riskiryhmiin kuuluville, koska näiden immuunnipuolustusjärjestelmä on heikentynyt. Mutta koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19 -tautiin on kuollut jo lapsia ja nuoriakin, joten kukaan ei ole siltä turvassa. Tänään tautiin kuoli nuori 16-vuotias ranskalaistyttö, joka oli ennen sairautta täysin terve.

      On täysin ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän toiminnasta kiinni, selviääkö ihminen ko. taudista. Kaikki perustuu mekanismeihin ja niiden oikeaan toimintaan. Mikäli olet esim. tupakoinnilla heikentänyt omaa immunipuolustusjärjestelmääsi, olet riskivyöhykkeessä. Tämäkin perustuu mekanismeihin. Viruksen muuntuminen epigeneettisesti perustuu mekanismeihin. Viruksen RNA-nukleotidin tason mutaatiot johtuvat nekin mekanismeista. Ja aikanaan kun virus mutaatioiden seurauksena häviää, on sekin johtunut rappeuttavista mutaatioista, joita tapahtuu myös eliökunnan kaikissa eliöissä sekä myös meissä ihmisissä.

      Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut eikä tule tapahtumaan.

      • Anonyymi

        "Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut eikä tule tapahtumaan."

        Ensin kerrot pitkät tarinat miten evoluutio on taas toiminut ja sitten viimeisessä lauseessa kaadat kaiken sanomasi. Olette te kretut hassuja, kun ette ole edes itsenne kanssa samaa mieltä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mitä evoluutiota on siinä, että 16-vuotias terve nuori kuolee koronavirukseen. Entä, jos seuraava uhri olet sinä? Onko sekin evoluutiota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mitä evoluutiota on siinä, että 16-vuotias terve nuori kuolee koronavirukseen. Entä, jos seuraava uhri olet sinä? Onko sekin evoluutiota?

        Hänen immuuni systeeminsä ei kestänyt tämän viirusta, koska se on muuttunut vaaralliseksi joillekkin ihmisille. Tätä muuntumista kutsutaan evoluutioksi.

        Mutta en usko että oikeasti halusit tietää tätä, koska olet selvästi jo päättänyt että et hyväksy todellisuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        https://mbio.asm.org/content/8/6/e01503-17

        Luepa tuosta miten koronavirus mutatoituu. Se tuottaa korjausentsyymiä, jolla se minimoi mutaatioiden määrän KOSKA MUTAATIOT RAPPEUTTAVAT SITÄ!!

        Jos eksoribonukleaasi poistetaan tai estetään sen toiminta, kokee virus 8-20-kertaisesti mutaatioita ja LAKKAA TOIMIMASTA!!

        Mutaatiot eivät kehitä mitään, ne rappeuttavat, heikentävät, aiheuttavat sairauksia ja kuolemaa.

        Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mitä evoluutiota on siinä, että 16-vuotias terve nuori kuolee koronavirukseen. Entä, jos seuraava uhri olet sinä? Onko sekin evoluutiota?

        Tosiasia on että useimmat koronaan kuolleet on olleet vanhoja ja/tai sairaita.

        Ei yksi pääsky kesää tee.

        Perinnöllisyydelläkin asian kanssa voi olla jotain tekemistä. Saksan ja latinalaisen Euroopan välinen ero on niin huikea kuolleisuusluvuissa että sellaistakin panee epäilemään.

        Tytön immuunipuolustusjärjestelmä ei kestänyt virushyökkäystä tai todennäköisemmin yliaktivoitui viruksen johdosta. Tämä kertoo, että immuunipuolustusjärjestelmä ei toimi oikein. Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen.

        Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Niin tätä kutsutaan evoluutioksi, kun et sitä näytä vielä tietävän.

      • Anonyymi

        Vyötiäinen elää Etelä- Ameriikassa.
        Älkää nyt siitä tehdä syntipukkia. Jumalan luoma immeinen Kiinassa on syyllinen.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Tytön immuunipuolustusjärjestelmä ei kestänyt virushyökkäystä tai todennäköisemmin yliaktivoitui viruksen johdosta. Tämä kertoo, että immuunipuolustusjärjestelmä ei toimi oikein. Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen.

        Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen.

        "Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen."

        Ei ole, vaan se että viirus on evoluution avulla muuntunut sellaiseksi että joidenkin ihmisten immuunijärjestelmä ei osaa toimia oikein joissakin tapauksissa. Johon itsekin kovasti olet huudellut miten tämä viirus muuntuu, ja se on evoluutiota.

        "Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen."

        Ei ole mitään rappeutumista. Ja evoluutio on edelleenkin olemassa, vaikka kuinka polkisit jalkaa maahan. Ei ole muiden syy jos kiellät todellisuuden.

      • Anonyymi

        Miksi tietyt lintulajit ei ole saastaisia, vaikka nimenomaan niistä on lähtenyt vaikka kuinka monta influenssaepidemiaa?

      • Anonyymi

        Miten Etelä- Ameriikassa elävä vyötiäinen on joutunut raamatun kiellettyjen eläinten listalle?
        Paskaa koko raamattu!

      • Anonyymi

        "On täysin ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän toiminnasta kiinni, selviääkö ihminen ko. taudista"

        Kyllä aloittaja on oikeassa siinä, että eräänlainen luonnonvalinta vaikuttaa, ei ole kyse pelkästään immunijärjestelmistä vaan myös järjenkäytöstä. Jos raamattuvyöhykkeellä ei välitetä ohjeistamisesta ja ohjeiden noudattamisesta, siellä kuolee paljon enemmän ihmisiä kuin muualla. (iowa)

      • Anonyymi

        Aloituksessa ei väitetty mitään tuollaista. Olkiukkoilussasi missasit koko pointin. Opettele lukemaan. Harmittaa varmaan äärettömästi kun evoluutiota tapahtui sinun tuota aivopieruasi kehitellessäsikin.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://mbio.asm.org/content/8/6/e01503-17

        Luepa tuosta miten koronavirus mutatoituu. Se tuottaa korjausentsyymiä, jolla se minimoi mutaatioiden määrän KOSKA MUTAATIOT RAPPEUTTAVAT SITÄ!!

        Jos eksoribonukleaasi poistetaan tai estetään sen toiminta, kokee virus 8-20-kertaisesti mutaatioita ja LAKKAA TOIMIMASTA!!

        Mutaatiot eivät kehitä mitään, ne rappeuttavat, heikentävät, aiheuttavat sairauksia ja kuolemaa.

        Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut.

        Huutamallakaan ei evoluutiota pysäytetä. Miten ihmeessä aikuinen mies voi käyttää elämänsä pään seinään hakkaamiseen? Mitä luulet siitä jäävän käteen lopussa? Voitkin jo aloittaa uuden threadin, täällä tuli jo turpaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa ei väitetty mitään tuollaista. Olkiukkoilussasi missasit koko pointin. Opettele lukemaan. Harmittaa varmaan äärettömästi kun evoluutiota tapahtui sinun tuota aivopieruasi kehitellessäsikin.

        Jos ihminen kuolee omaan typeryyteensä niin hän ei pysty enää levittämään geenejään seuraavalle sukupolvelle. Siitähän luonnonvalinnassa yksinkertaistettuna on kysymys. Siirtyykö geenisi seuraavalle sukupolvelle vai ei.

      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Tytön immuunipuolustusjärjestelmä ei kestänyt virushyökkäystä tai todennäköisemmin yliaktivoitui viruksen johdosta. Tämä kertoo, että immuunipuolustusjärjestelmä ei toimi oikein. Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen.

        Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen.

        Ilman evoluutiota ei olisi sinuakaan siinä valehtelemassa evoluutiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasia on että useimmat koronaan kuolleet on olleet vanhoja ja/tai sairaita.

        Ei yksi pääsky kesää tee.

        Perinnöllisyydelläkin asian kanssa voi olla jotain tekemistä. Saksan ja latinalaisen Euroopan välinen ero on niin huikea kuolleisuusluvuissa että sellaistakin panee epäilemään.

        Useampi on mutta ei se silti pois sulje sitä tosi asiaa että tähän voi kuolla kuka tahansa.

        "Ei yksi pääsky kesää tee."

        Niin mitäs siitä että ihmisiä kuolee, kunhan vain pääset taas kieltämään evoluutiota sen avulla. Sairas ajatusmaailma sinulla.

        "Saksan ja latinalaisen Euroopan..."

        Missä on latilainen eurooppa? :D

        "Useampi on mutta ei se silti pois sulje sitä tosi asiaa että tähän voi kuolla kuka tahansa."

        Koronan tappavuudesta on selvät tilastot jo. Ns. terveiden nuorien kuolemat kys. tautiin ovat lähinnä yksittäistapauksia. Jo aikaisemmin julkaistussa Italian koronakuolemiin perustuvassa tutkimuksessa kerrottiin ettei YKSIKÄÄN nuorempiin ikäluokkiin kuulunut koronatautiin kuulunut ollut ollut terve, vaan vakava perustauti oli taustalla.

        "Missä on latilainen eurooppa? :D"

        Latilainen? En minäkään tiedä missä sellainen Eurooppa on.

        Mutta kyllä voidaan puhua latinalaisesta Euroopasta siinä kuin latinalaisesta Amerikastakin.

        Itse asiasssa latinalainen Eurooppa on lähempänä latinaa ja sitä puhuneita roomalaisia kuin latinalainen Amerikka. Latinalaisen Amerikan väestö kun on suuremmaksi osaksi Amerikan intiaaneja kuin roomalaisten jälkeläisiä ja heidän sukulaiskansojaan.

        Luonnollisestikin latinalaisella Euroopalla voidaan tarkoittaa niitä nykyisen Euroopan osia jotka olivat osa Rooman muinaista valtakuntaa ja joissa edelleen puhutaan latinan läheisiä sukulaiskieliä, ja joiden väestö on suureksi osaksi myös roomalaisten jälkeläisiä.

        "Ns. terveiden nuorien kuolemat kys. tautiin ovat lähinnä yksittäistapauksia"

        "YKSIKÄÄN nuorempiin ikäluokkiin kuulunut koronatautiin kuulunut ollut ollut terve, vaan vakava perustauti oli taustalla."

        Onnistuit jopa valehtelemaan itsellesi ja saman viestin sisällä. Taidat olla pesunkestävä kretu ;)

        "Latilainen? En minäkään tiedä missä sellainen Eurooppa on."

        No miksi sitten mainitsit siitä siinä poistetussa viestissäsi. Vai poistitko itse sen? Ja tuo sinun selitys on kyllä niin kaukaa haettu että jos sinulla on yhtään järkeä päässä, niin et uskoisi itseäsi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen."

        Ei ole, vaan se että viirus on evoluution avulla muuntunut sellaiseksi että joidenkin ihmisten immuunijärjestelmä ei osaa toimia oikein joissakin tapauksissa. Johon itsekin kovasti olet huudellut miten tämä viirus muuntuu, ja se on evoluutiota.

        "Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen."

        Ei ole mitään rappeutumista. Ja evoluutio on edelleenkin olemassa, vaikka kuinka polkisit jalkaa maahan. Ei ole muiden syy jos kiellät todellisuuden.

        Anonyymi
        27.03.2020 15:57

        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Tytön immuunipuolustusjärjestelmä ei kestänyt virushyökkäystä tai todennäköisemmin yliaktivoitui viruksen johdosta. Tämä kertoo, että immuunipuolustusjärjestelmä ei toimi oikein. Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen.

        Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen.

        "Tähän puolestaan syynä on geneettinen rappeutuminen."

        Ei ole, vaan se että viirus on evoluution avulla muuntunut sellaiseksi että joidenkin ihmisten immuunijärjestelmä ei osaa toimia oikein joissakin tapauksissa. Johon itsekin kovasti olet huudellut miten tämä viirus muuntuu, ja se on evoluutiota.

        "Rappeutuminen ei ole evoluutiota, joten lopeta nillittäminen."

        Ei ole mitään rappeutumista. Ja evoluutio on edelleenkin olemassa, vaikka kuinka polkisit jalkaa maahan. Ei ole muiden syy jos kiellät todellisuuden.

        Aleneva evoluutio on rappeutumista/ korruptoitumista. Samaa tapahtuu tietokoneen kovalevyllä olevalle ohjelmalle. Se pirstoutuu ajanhampaan nakertaessa sitä. Kovalevyn ohjelma ei korjaannu, vaikka aikaa kuluisi kuinka kauan. Luonnossa ei ole tietoa tuottava lainalaisuutta.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16291100/evouskovaiselle-10-miljoonan-palkkio

        Jos mielikuvituksessasi on evoluutiota, se on vain ja ainoastaan mielessäsi. Evoluutio on harhaoppi. Evokkien luoma satukertomus, joka perustuu luulosairaudelle. Tuossa sairaudessa sairas mieli näkee luissa evoluution. Mieli ei ymmärrä luidenympärillä olevaa geneettistä informaatiota ja sen ainutlaatuisuutta. Yhden osan muutamineen takoitta koko genomin muutamista. Ylenevää evoluutiota ei ole havaittu koskaan. Geneettisiä rappeutuma sairauksia sitäkin enemmän. Eliömaailma rappeutuu.
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5906570/

        Ateisti on ikuinen selittäjä, joka ei totuutta hyväksy. Totuus täytyy kieltää ja synnistä tehdä hyve. Nautinto kaikki kaikessa, jossa materialismi ja päihteen vievät elämästä voiton. Talous ja yksilön nautinto meni länsimaissa ihmisten edelle. Minä, minä ja minun omaisuuteni ja rahani. Ateisti sulkee silmänsä niin koronan, kuin Jumalankin edessä, kieltäen Jeesuksen ja hänen opetuksensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutamallakaan ei evoluutiota pysäytetä. Miten ihmeessä aikuinen mies voi käyttää elämänsä pään seinään hakkaamiseen? Mitä luulet siitä jäävän käteen lopussa? Voitkin jo aloittaa uuden threadin, täällä tuli jo turpaan.

        Paskanjauhannallasi todistat vain oman typeryytesi. Evoluuutio on rappeutumista. Ylevää evolutiota ei ole koskan havaittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ns. terveiden nuorien kuolemat kys. tautiin ovat lähinnä yksittäistapauksia"

        "YKSIKÄÄN nuorempiin ikäluokkiin kuulunut koronatautiin kuulunut ollut ollut terve, vaan vakava perustauti oli taustalla."

        Onnistuit jopa valehtelemaan itsellesi ja saman viestin sisällä. Taidat olla pesunkestävä kretu ;)

        "Latilainen? En minäkään tiedä missä sellainen Eurooppa on."

        No miksi sitten mainitsit siitä siinä poistetussa viestissäsi. Vai poistitko itse sen? Ja tuo sinun selitys on kyllä niin kaukaa haettu että jos sinulla on yhtään järkeä päässä, niin et uskoisi itseäsi :D

        "Onnistuit jopa valehtelemaan itsellesi ja saman viestin sisällä. Taidat olla pesunkestävä kretu ;)"

        Asiaa koskeva tutkimus on julkaistu netissä. Tutkimus perustui siihen asti olemassa olleeseen dataan, eli sen astiseen Italian koronavainajamäärään.

        Tilannehan tietysti elää koko ajan. Mutta sitä faktaa, että suurin osa koronatautiin kuolleista on vanhoja ja/tai kroonisesti sairaita, ei mikään ole muuttanut.

        "No miksi sitten mainitsit siitä siinä poistetussa viestissäsi. Vai poistitko itse sen? Ja tuo sinun selitys on kyllä niin kaukaa haettu että jos sinulla on yhtään järkeä päässä, niin et uskoisi itseäsi :D"

        Eihän tästä ole mitään viestiä poistettu. Kyllä sinä ihan itse keksit sen "latilaisen".

        MINÄ kirjoitin LATINALAISESTA Euroopasta. Kellään tervejärkisellä ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää mitä se tarkoittaa.

        Sitäpaitsi kyseessä on kaikkien sivistyneiden yleisesti tuntema käsite:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Latin_Europe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mitä evoluutiota on siinä, että 16-vuotias terve nuori kuolee koronavirukseen. Entä, jos seuraava uhri olet sinä? Onko sekin evoluutiota?

        Varmaan hän on ottanut liikaa jotakin vitamiinia tai vastaavaa ja luottanut siihen, ettei tartuntaa tule, kun vaan uskoo johonkin - vaikkapa siihen mitä koulussa on opetettu. Esimerkiksi d-vitamiinin yliannostuksesta tulee sydänpysähdys, mutta sitäpä ei kukaan missään ota huomioon koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vyötiäinen elää Etelä- Ameriikassa.
        Älkää nyt siitä tehdä syntipukkia. Jumalan luoma immeinen Kiinassa on syyllinen.

        https://wwf.fi/tiedotteet/2014/01/lihassa-lymyaa-piilosoijaa/

        "Yli 90 prosenttia kaikesta maailman soijasta tuotetaan kuudessa maassa:
        Brasiliassa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa, Kiinassa, Intiassa ja Paraguayssa.

        Myös Uruguayssa ja Boliviassa soijan tuotanto laajenee nopeasti."

    • Anonyymi

      En tiedä ketkä New Yorkia johtaa, mutta tällä hetkellä New Yorkin osavaltio ja itse NYC on USA:n pahin koronapesäke.

      Taisi olla USA:n pahin AIDS-pesäke, ja taitaa olla vieläkin.

      Olisikohan noilla kahdella asialla jotain yhteyttäkin.

    • Anonyymi

      Lihavuus on yksi riskitekijä koronataudissa, niin että kyllä lihavilla amerikkalaisilla on tässä paljon pelättävää. Teksasilaiset kuuluu lihavimpiin.

      • Anonyymi

        No tulihan se lihavuuskin taas vedettyä syylliseksi, mutta unohdit liikunnan, hiilihydraatit ja ilmastonlämpenemisen, niin ja tietenkin suvaitsevaisuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tulihan se lihavuuskin taas vedettyä syylliseksi, mutta unohdit liikunnan, hiilihydraatit ja ilmastonlämpenemisen, niin ja tietenkin suvaitsevaisuuden.

        Veikkaanpa että melko pieneksi jää koronatautiin kuolevien huippu-urheilijoiden osuus.

        Sensijaan melko suureksi tulee koronatautiin kuolevien penkkiurheilijoiden, sohvaperunoiden ja varsinkin LIHAVIEN osuus.

    • Anonyymi

      Ensi yönä USA:ssa on jo yli 100 000 koronatautista, ja nykyistä vauhtia tulee ensi viikolla 200 000 täyteen, ja menee siitä vielä ylikin.

      • Anonyymi

        Ja "porkkanapää" (Trump) oli muutamia viikkoja sitten sitä mieltä et korona on vain...................

      • Anonyymi

        USA:ssa vauhti vain paranee, joka päivä tapauksia enemmmän ja enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja "porkkanapää" (Trump) oli muutamia viikkoja sitten sitä mieltä et korona on vain...................

        Hänellä voi olla paljon oppimista...?
        Turunn Sanomista löytyy lisää tietoa Vyötiäisen alkuperästä:

        "20.5.2005 Lima,(STT-AFP)

        Perusta on löytynyt muinaisen glyptodonin eli jättiläiskokoisen vyötiäisen jäänteet. Pienen auton kokoisen eläimen fossiilin löysi maata tasoittamassa ollut työmies vahingossa.

        Glyptodonit elivät Amerikassa noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

        Eläin oli kasveja syönyt nisäkäs, jolla oli lyhyet jalat ja kärsä, vahva kilpi eikä ollenkaan etuhampaita.

        Glyptodon oli noin 2,5 metriä pitkä, noin 1,5 metriä korkea ja se painoi noin 800 kiloa.

        Fossiili löytyi läheltä Cuzcon kaupunkia.

        Aiemmin glyptodonin jäänteitä on löytynyt alueelta neljä kertaa.

        Perun kansallisen kulttuuri-instituutin mukaan jäänteet olivat noin 95-prosenttisesti säilyneitä.

        Fossiili kuljetettiin instituutin laboratorioon Cuzcoon jatkotutkimuksiin."

    • Anonyymi

      Jos Evoluutiota ei tapahdu,niin esim. ROT ei olisi olemassa!

    • Anonyymi

      Epidemiaa ei siellä enää pysäytetä sillä heillä ei ole sellaista hallintorakennetta kuin ei myöskään niin laajaa terveydenhoitoa joka siihen pystyisi.

      Amerikkalaisista kun on kysymys eipä aikaakaan kun alkavat kiristyneessä tilanteessa vielä ammuskelemaan toisiaan. Siellä alkaa täysi rähinä kun coronaan kuolleiden määriä aletaan laskemaan kymmenissä tai sadoissa tuhansissa.

      Trump saa pussata hyvästit toiselle kaudelleen.

      • Anonyymi

        Kyllä varmaan tulee revolveririitaa vessapaperirullastakin.

      • Anonyymi

        Bunkkereihin piiloutuneet tosiuskovaiset perivät maan. Aamen. Hallelujaa.

      • Anonyymi

    • Koronavirus leviää maailmalla aiheuttaen sairauksia ja kuolemia. Moni kysyy miksi?

      Raamatun perusteella tiedämme, että sairaudet ja kuolema tulivat maailmaan ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksen seurauksena. Mutta myös nykyään ihmiset voivat tahallaan ja tietoisesti elää synnissä ja saada aikaan kulkutauteja ja kuolemia.

      Tällaisia ajankohtaisia syntejä, jotka voivat hyvin olla Koronaepidemian takana ovat:

      - Samaa sukupuolta olevien ihmisten sukupuolisuhteiden puolusteleminen ja "laillistaminen"
      - Ns. sukupuolineutraalit avioliittolait eri maissa.
      - Muiden moraalittomien ja epäsiveellisten elämäntapojen hyväksyminen ja puolusteleminen
      - Haureudet ja ns. avosuhteet
      - Abortit
      - Evoluutio-opetus
      - Tieteen asettaminen Raamatun edelle.

      Uskon, että jokainen, joka näitä asioita puolustelee, on omalta osaltaan syyllinen Koronaviruksen leviämiseen ja sen aiheuttamiin kuolemiin. Siksi näistä asioista tulee tehdä parannus ja ottaa vastaa anteeksiantamus uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä.

      "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." (Gal.6:7)

      Koronaviruksen todellinen aiheuttaja on synti eikä mikään evoluutio!

      • Anonyymi

        "Uskon, että jokainen, joka näitä asioita puolustelee, on omalta osaltaan syyllinen Koronaviruksen leviämiseen ja sen aiheuttamiin kuolemiin."

        Saat ihan vapaasti uskoa mitä tahansa, mutta elä tule muille väittämään että se olisi totuus tai todellisuus.

        "Koronaviruksen todellinen aiheuttaja on synti eikä mikään evoluutio!"

        Ja ei varmasti ole.

      • Anonyymi

        Raamatun perusteella uskomme että sairaudet ja kuolema tulivat maailmaan koska Jumala on tunari.

      • Anonyymi

        "Tällaisia ajankohtaisia syntejä, jotka voivat hyvin olla Koronaepidemian takana ovat:"

        Nyt voit tykönäsi miettiä noista luettelemistasi synneistä erityisesti harrastettiin Mustan Surman aikaan 1300-l.

        Esim. harrastettiinko silloin innokkaasti evoluutio-opetusta? Ja siitäkö Herra kovin pahoitti mielensä?

        Suuria ruttoepidemioita kun on ollut myöhemminkin, viimeksi 1890-l., jolloinka vasta paiserutto levisi Amerikkaan. Tämä epidemia tappoi väkeä kaikilla mantereilla, myös Euroopassa.

        Tämän epidemian yhteydessä Intiassa arvioidaan kuolleen n. 10-12 miljoonaa ihmistä. Olikohan näiden synti sitten pakanuus vai mikä, mutta niin vain kuolivat, kuin kärpäset.

      • Anonyymi

        Ne niittovertaukset ovat Paavalin sanoja galatalaisille:

        "6:3 Sillä jos jocu luule idzens jotakin olewan/ joca ei cuitengan mitän ole/ hän wiettele idzens.

        6:11 CAdzocat/ cuinga suuren Lähetyskirjan minä olen teille omalla kädelläni kirjoittanut/"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tällaisia ajankohtaisia syntejä, jotka voivat hyvin olla Koronaepidemian takana ovat:"

        Nyt voit tykönäsi miettiä noista luettelemistasi synneistä erityisesti harrastettiin Mustan Surman aikaan 1300-l.

        Esim. harrastettiinko silloin innokkaasti evoluutio-opetusta? Ja siitäkö Herra kovin pahoitti mielensä?

        Suuria ruttoepidemioita kun on ollut myöhemminkin, viimeksi 1890-l., jolloinka vasta paiserutto levisi Amerikkaan. Tämä epidemia tappoi väkeä kaikilla mantereilla, myös Euroopassa.

        Tämän epidemian yhteydessä Intiassa arvioidaan kuolleen n. 10-12 miljoonaa ihmistä. Olikohan näiden synti sitten pakanuus vai mikä, mutta niin vain kuolivat, kuin kärpäset.

        http://www.todayifoundout.com/index.php/2014/03/day-history-march-20th/
        "On March 20, 1345 a planetary alignment occurred that some medieval scholars believed caused the Black Death, otherwise known as the plague.

        At 1 p.m., a triple conjunction of Saturn, Jupiter and Mars occurred in the 40th degree of Aquarius."

      • Anonyymi

    • Kretu ei olisi kreru jos ei valehtele kun aukasee suunsa. Käyttäytymine kuin alkoholistilla.

    • Anonyymi

      Amerikkalaiset varautuvat koronaan perinteisin amerikkalaisin tavoin. Ase- ja ammuskauppa kukoistaa.

      https://yle.fi/uutiset/3-11272746

      Epäilyttävästi köhivät tai niiskuttavat ammutaan jos tulevat liian lähelle.

    • Anonyymi

      Luonnonvalitsijat syö lopulta toisiaan. Ei tarvitse töllöttää walkindödiä enää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe