Tiesulut olisi pitänyt olla jo 5 päivää sitten!
Koronan levittäjät vaan lisääntyy maakunnissa...
Anonyymi
45<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Korona olisi pitänyt kukistaa siellä missä se alkoi.
TOTTA.
Juuri niin.
Tähän tarvitaan tiukat kansainväliset säännökset mutta ihan ensin ne tarvitaan kotimaahan,
Se olisi ollut syytä aloittaa jo ainakin kuukausi sitten.
Porvari taas jälkiviisastelemassa.
Valkeakoskella on jo enemmän tartuntoja suhteessa väkilukuun kuin Helsingissä.
Paikalliset tartuttajina, että turha tässä on syyttää kaikesta uusmaalaisia.
No koko viikon on lappanut väkeä maakuntiin ja lisää lappaa kokoajan.
Hesalaiset saastuttaneet jo koko maan!!Tätä se mökkeily nyt teettää...
Niille on annettu tietoa jo lentokentällä koronavisrustilanteesta Suomessa paperilla, kuulutuksilla ja tekstiviesteillä ennakkoon mutta tyhmät ja uppiniskaiset ulkomailat tulevat suomalaiset eivät tottele ohjeita tyhmyyksisssään.
Ensimmäiset koronatapaukset eivät olleet Helsingissä.Kyllä siellä maakunnissa asuu paljon ihmisiä,jotka ovat olleet ulkomailla ja ovat palanneet koteihinsa.
Korona leviää nopeasti laajasti
Eiköhän Hesalaisten lisäksi ulkomailta tulleet suomalaiset ole levittäneet tautia, kun kerran ilman karanteenia saivat tulla.
Lapissa ensimmäiset Finnairin tuomat
Nytkinbasn tuodaan lisää tauti pesiä maljasta ja päästetään vspaaksi
Espanjassa Han on täysi eristyd
Huluksi tulee
Viherkommarit viivästyttää asiaa jälleen kerran.
Persut jumittaa asiaa perutuslakivaliokunnassa.
Höpöhöpö, hallitus oli valmis sulkemaan uudenmaan rajat, mutta perustuslakivaliokunta sortui pilkun viilaamiseen.
Juuri näin.
Yksi Itävallassa ollut nuorukainen levittänyt virusta Itä-Suomessa useisiin koululaisiin ja nämä sitten kotiinsa. Kymmeniä perheitä karanteenissa.
On se kiva kun on lapsia jotka harrastaa...ja tuo kaikki kupat mukanaan....onneksi ei ole yhtään eikä tule!
Uusimaa olisi pitänyt motittaa ennen talvilomien alkua, nyt se on vitsi !
Juuri noin.
Kaiken osaava ja tietävä persu taas vauhdissa "viisauksineen".
Minä lähden mökille viikon päästä. Sitä ei hallitus pysty estämään. Pelottaako savolaisia.
Tosta sulusta pääsee jos haluaa.
Älä mee. Savolaiset lyhentää sinua vähän kaulankohdalta.
Ei ne uskalla ne pelkää flunssaa
Porvarikouhottaja viisastelemassa.
Kyllä se juhannusliikenteelle ehtii!
Jälkiviisaat pöljät kirjoittelee.
Hallituksella ja eduskunnalla on vaikea paikka kun pitää uskottavasti viivytellä Uudenmaan eristämisen kanssa vielä jonkin aikaa niin että tekin varmasti saatte tarpeeksi tartuttajia sinne maakuntiin.
Persut hannaa vastaan perustuslakivaliokunnassa hidastaen hallituksen toimia.
Tässä taas nähdään suomalaisissa se että jokaiselle on oma napa tärkein, ei välitetä paskaakaan muista kun ajellaan maakuntiin levittämään tartuntaa! Jos olisin pienen kylän ruokakauppias, myisin vain vakioasiakkaille tavaraa, en mökkiloisille ollenkaan.
Alla oleva keskustelu olikin liikaa savonlinnalaiselle tekstien poistajalle - se kuuluisa savonlinnalainen sensuuri toimii - voi hyvää päivää --- kaikenlaista törkymäistä alapäävitsikästä ja muukalaisvihamielisyyttä sallitaan, mutta suoraa infoa ei!?!
Se käsihygienia, hihaan yskiminen ja turvallisen välimatkan (väh. 1m) pitäminen toiseen ihmiseen on nyt todella tärkeää.
Ennen kaikkea eläikäiset ihmiset ja vähänkin jollakin tavalla sairaat ihmiset PYSYKÄÄ KOTONA, koska Korona-virus on tappava tauti juurikin iäkkäille ja sairauksiensa takia riskiryhmiin kuuluville.
Jokaiseen kotiin postin välityksellä jaettu kaupungin 'Korona-info' Eläköön Savonlinna kertoo hienosti tärkeitä puhelinnumeroita moneen probleemaan, joten monenlaista apua on saatavilla ihan puhelimitse.
Vastuullisuus kunniaan niin yrittäjien kuin asukkaiden taholta, ettei tarvita extra-tiloja vainajien säilytykseen - epidemia on vasta leviämässä.
Kun saisimme pidettyä vastuuttomat uusimaalaiset mökkiloiset pysymään kotonaan tai niiden kaikista mökkihöperömpien pysymään nyt siellä mökillään ja tilaamaan sinne sapuskaa ... niin voipi maksaa, mutta nyt on kysymys savonlinnalaisten terveenä pysymisestä.
Uusimaallahan se Korona jyllää, ja oireetonkin uusimaalainenkin voi olla tartuttaja!!
On se hirveää, ettei kaikkien kalloon saa mahtumaan hallituksen ja viranomaistenkaan määräykset - odottavatko nuo vastuuttomimmat ULKONALIIKUMISKIELTOA vai mitä?
Juoksevat pitkin poikin tulin just koneella oli kauhee ruuhka taas pisarat lentää lentää menevät kauppaan
Miksi helvetissä se kauppa on auki?
Miksi helvetissä se kauppa on auki?
Miksi helvetissä se kauppa on auki?
Lentokentän Alepan voisi sulkea koska isekkäät ja uhmakkaat ulkomailta palaavat suomalaiset menevät sinne karanteenista huolimatta.
Soten lainmukaisuutta on tutkittu jo 15 vuotta. Älkää nyt hätäilkö.
Kehutaan että tultiin ulkomailta eikä mitään koronaa ole joku vähän yski taisi olla flunssaa vaan
Periaatteessa ei ole väliä, minne sitä itsensä eristää, niin kauan kun ei takuuvarmasti ole tartuntaa eikä liiku muiden parissa. Mistä sen kutenkaan sataprosenttisesti voi tietää, että onko tartunta ja kuitenkin liikkuvat kylillä jossain vaiheessa.
Niimpä. Kun oireettomia tartuttajia rittää.
Kyllä ne tiesulut olisi varmuuden vuoksi pitänyt asettaa viimeistään viime heinäkuussa.
Korona ei ehkä paljon tarvitse edes levittäjiä, taitaa paahtaa muutenkin eteenpäin eikä siinä mikään poliisi, palokunta tai armeija auta.
Se on sen verran pieni veijari, että oksat pois.
Virusta ei ole pysäytetty, mutta yhteiskunta on ja vielä lamautettukin.
Toivottavasti tuo virustaistelu nyt onnistuu, mutta epäilen, että sillä on selvä yliote ja niskalenkki.
Minua huolestuttaa se, kuinka moni kuolee tuolla rajaa ylittäessään. Varmaan tappavat jos joku lähtee vain suluista huolimatta menemään. Se tulee nähtäväksi.
Käsittääkseni Ruotsiin vielä pääsee. He eivät ole siellä yhtä hysteerisiä, kuin Suomen "tyttöhallitus" täällä meillä.