Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen valittiin Esko Ahon hallitusen asettaman komitean johtoon, jonka ainoana tehtävä oli tehtailla perustelut EU-päätöksen laillisuudelle.
Tosiasiassa liittymistä ajavat olivat ylikäymättömän esteen edessä: liittymistä oli mahdotonta saada aikaan perustuslain vaatimassa järjestyksessä, koska kiireelliseksi julistamiseen olisi tavittu 5/6 osan enemmistö. Lisäksi perustuslakia muutettaessa olisi tullut esiin se, mitä viimeiseksi haluttiin kansan tietävän, eli Suomen itsenäisyyden lakkauttaminen Euroopan unioniin liittymisen myötä.
Muun muassa oikeusministeri Hannele Pokka oli kuitenkin tuonut jo esiin kuusi seikkaa, jotka olivat ristiriidassa perustuslaissa määritellyn Suomen itsenäisyyden kanssa:
1. Lainsäädäntövalta siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle.
2. EU:n oikeuskäytännön ukaan Suomen kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä.
3 EU:n komissio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomessa.
4. Eu ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.
5. EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.
6. EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta.
Näihin varottiin ottamasta kantaa, paitsi kuitaten ne ”perustuslaillisena saivarteluna” Sen sijaan Tiitisen komitea laitettiin asialle ”porsaanreiän” löytämiseksi. Kun sellaista ei löytynyt, se luotiin.
Suurin osa komitean jäsenistä oli suoraan asiaan vihkiytyneitä puolueiden edustajia. Osa lässyköitä, jotka tosin epäröivät, voidaanko näin menetellä, mutta eivät esittäneet eriävää kantaansa, ”kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt”. Huomion arvoista on myös, ettei jäseniksi kelpuutettu maan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, Kansaleri Jouko Sipposta ja professori Antero Jyränkiä. Nämä kritisoivat jälkeenpäin ankarasti komitean keskeisiä kannanottoja.
Hallituksen ja muun puoluevallan toiveet nöyrästi täyttänyt komitea päätyi esittämään, paitsi EU.iin liittymisen toteuttamista valtiosopimuksena Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälään nojaten 2/3 osan enemmistöllä, myös hallitusmuodonjättämistä voimaan entisen laisena. Siis siitä huolimatta, että hallitusmuodon ja EU-jäsenyyden välillä oli selkeä ristiriita.
Tehdessään EU:iin liittymispäätöksen Tiitisen komitean ja Ahon hallituksen esittämällä tavalla, jonka myös eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi, eduskunta suoritti valtiokaappauksen. Suomen EU-jäsenyys nojaa siis perustuslain vastaisesti syntyneenä laittomaan päätökseen ja on näin ollen Suomen kansaa sitomaton.
Muissakin rikoksissa on tavallista, että rikoshyöty palautetaan valtiolle. Pitäisikö siis suomalaisten nöyrästi hyväksyä maanpetoksella aikaansaatu maanpetoksellinen sopimus.
Saattoivatko EU-jäsenyyden ajajat toimia nk. bona fide?
Kuten edellä selostetustakin käy jo ilmi, eivät. Mutta mikä vielä selvempää, päättäjät jättivät jälkeensä selkeän tunnustuksen.
Ymmärrettävästi poliittisen eliitin piireissä ei ole haluttu keskustella EU-jäsenyyteen liittyvästä valtiopetosproplematiikasta -ainakaan julkisesti. Puoluevalta varautui jo hyvissä ajoin ennen EU liittymissopimuksen eduskuntakäsittelyä turvaamaan selustansa odotettavissa olevilta maanpetossyytteiltä. Eduskunnalle jätettiin valiokuntakäsittelyä varten esitys rikoslain valtio- ja maanpetospykälien muuttamisesta. Kansanvalta piti siivota pois noitten lakien sisällöstä.Valtiopetokseksi ei hallituksen toivoman uuden lain mukaan enää katsota korkeimman vallan riistämistä sen hallitusmuodon toisen pykälän mukaiselta haltijalta eli kansalta.
Rangaistusasteikkoakin haluttiin laskea. Kun voimassa olleen lain mukaan rangaistus valtiopetoksesta oli elinkautinen taikka vähintään 8 ja enintään 18 vuotta. oli ehdotuksessa rangaistukseksi määrätty vähintään yksi tai enintään kymmenen vuotta..
Miksi rahelliset, kansan parasta vilpittömästi ajavat päättäjämme olivat näin huolissaan maanpettureiden ”oikeusturvasta”.
Vai kenties sittenkin omastaan? Rikoslain 12: luvun 14. pykälän sisällöksi kun haluttiin kirjata: ”…syytettä ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta tai maanpetoksellisesta yhteydenpidosta niiden tekemiseksi ei saa nostaa, ellei tasavallan presidentti sitä määrää.”
Kansa oli tosiaan saatu pelattua paitsioon.
Tosiasiassa liittymistä ajavat olivat ylikäymättömän esteen edessä: liittymistä oli mahdotonta saada aikaan perustuslain vaatimassa järjestyksessä, koska kiireelliseksi julistamiseen olisi tavittu 5/6 osan enemmistö. Lisäksi perustuslakia muutettaessa olisi tullut esiin se, mitä viimeiseksi haluttiin kansan tietävän, eli Suomen itsenäisyyden lakkauttaminen Euroopan unioniin liittymisen myötä.
Muun muassa oikeusministeri Hannele Pokka oli kuitenkin tuonut jo esiin kuusi seikkaa, jotka olivat ristiriidassa perustuslaissa määritellyn Suomen itsenäisyyden kanssa:
1. Lainsäädäntövalta siirtyy Suomen rajojen ulkopuolelle.
2. EU:n oikeuskäytännön ukaan Suomen kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä.
3 EU:n komissio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomessa.
4. Eu ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.
5. EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.
6. EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta.
Näihin varottiin ottamasta kantaa, paitsi kuitaten ne ”perustuslaillisena saivarteluna” Sen sijaan Tiitisen komitea laitettiin asialle ”porsaanreiän” löytämiseksi. Kun sellaista ei löytynyt, se luotiin.
Suurin osa komitean jäsenistä oli suoraan asiaan vihkiytyneitä puolueiden edustajia. Osa lässyköitä, jotka tosin epäröivät, voidaanko näin menetellä, mutta eivät esittäneet eriävää kantaansa, ”kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt”. Huomion arvoista on myös, ettei jäseniksi kelpuutettu maan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, Kansaleri Jouko Sipposta ja professori Antero Jyränkiä. Nämä kritisoivat jälkeenpäin ankarasti komitean keskeisiä kannanottoja.
Hallituksen ja muun puoluevallan toiveet nöyrästi täyttänyt komitea päätyi esittämään, paitsi EU.iin liittymisen toteuttamista valtiosopimuksena Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälään nojaten 2/3 osan enemmistöllä, myös hallitusmuodonjättämistä voimaan entisen laisena. Siis siitä huolimatta, että hallitusmuodon ja EU-jäsenyyden välillä oli selkeä ristiriita.
Tehdessään EU:iin liittymispäätöksen Tiitisen komitean ja Ahon hallituksen esittämällä tavalla, jonka myös eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi, eduskunta suoritti valtiokaappauksen. Suomen EU-jäsenyys nojaa siis perustuslain vastaisesti syntyneenä laittomaan päätökseen ja on näin ollen Suomen kansaa sitomaton.
Muissakin rikoksissa on tavallista, että rikoshyöty palautetaan valtiolle. Pitäisikö siis suomalaisten nöyrästi hyväksyä maanpetoksella aikaansaatu maanpetoksellinen sopimus.
Saattoivatko EU-jäsenyyden ajajat toimia nk. bona fide?
Kuten edellä selostetustakin käy jo ilmi, eivät. Mutta mikä vielä selvempää, päättäjät jättivät jälkeensä selkeän tunnustuksen.
Ymmärrettävästi poliittisen eliitin piireissä ei ole haluttu keskustella EU-jäsenyyteen liittyvästä valtiopetosproplematiikasta -ainakaan julkisesti. Puoluevalta varautui jo hyvissä ajoin ennen EU liittymissopimuksen eduskuntakäsittelyä turvaamaan selustansa odotettavissa olevilta maanpetossyytteiltä. Eduskunnalle jätettiin valiokuntakäsittelyä varten esitys rikoslain valtio- ja maanpetospykälien muuttamisesta. Kansanvalta piti siivota pois noitten lakien sisällöstä.Valtiopetokseksi ei hallituksen toivoman uuden lain mukaan enää katsota korkeimman vallan riistämistä sen hallitusmuodon toisen pykälän mukaiselta haltijalta eli kansalta.
Rangaistusasteikkoakin haluttiin laskea. Kun voimassa olleen lain mukaan rangaistus valtiopetoksesta oli elinkautinen taikka vähintään 8 ja enintään 18 vuotta. oli ehdotuksessa rangaistukseksi määrätty vähintään yksi tai enintään kymmenen vuotta..
Miksi rahelliset, kansan parasta vilpittömästi ajavat päättäjämme olivat näin huolissaan maanpettureiden ”oikeusturvasta”.
Vai kenties sittenkin omastaan? Rikoslain 12: luvun 14. pykälän sisällöksi kun haluttiin kirjata: ”…syytettä ulkopoliittisen luottamusaseman väärinkäyttämisestä ja kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta tai maanpetoksellisesta yhteydenpidosta niiden tekemiseksi ei saa nostaa, ellei tasavallan presidentti sitä määrää.”
Kansa oli tosiaan saatu pelattua paitsioon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.