Aivan siinä missä tupakointikin; dieselin tuottamat valtavat pienhiukkaspilvet tuhoavat keuhkoja. Koronaepidemian jälkeen on syytä alkaa painostamaan päättäjiä dieseleiden täyskieltoon. Meillä on oikeus puhtaaseen hengitysilmaan.
Diesel altistaa koronavirukselle
56
55
Vastaukset
- Anonyymi
Hiukkassuodattimia poistetaan laittomasti, lisäksi autoja lastutetaan jne. Tuollainen lainvastainen diesel kun lähtee liikennevaloista, niin putkesta tulee tupraus joka vastaa kartongin verran tupakkaa poltettuna. Täyskielto on ainoa lääke.
- Anonyymi
Oletko imemässä tuon pöllähdyksen pakoputkesta? Älä tee sitä jos pelkäät saasteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko imemässä tuon pöllähdyksen pakoputkesta? Älä tee sitä jos pelkäät saasteita.
Ilmansaasteet voivat olla ”yksi tärkeimmistä myötävaikuttajista” koronaviruksen aiheuttamissa kuolemissa, selviää uudesta tutkimuksesta Guardianin mukaan.
Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia tutkittiin 66 alueella Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa. 78 prosenttia koronaviruksen aiheuttamista kuolemantapauksista oli viidellä alueella, joissa on pahimmat ilmansaasteet.
Näitä alueita ovat muun muassa Italian pohjoisosat sekä Madridin alue. Alueet ovat vuorien ympäröimiä, joten ilmansaasteet eivät pääse liikkumaan. Vastaava tilanne on Kiinan Hubein maakunnassa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin dieselajoneuvojen tuottaman typpidioksidin määrää ilmassa. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet typpidioksidin terveysongelmiin, erityisesti keuhkosairauksiin. Tämän takia ihmisillä voisi olla suurempi todennäköisyys kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikäli he ovat hengittäneet paljon typpidioksidia.
– Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että pitkäaikainen altistuminen tälle ilmansaasteelle saattaa olla yksi tärkeimmistä myötävaikuttajista koronaviruksen aiheuttamassa kuolleisuudessa ympäri maailman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmansaasteet voivat olla ”yksi tärkeimmistä myötävaikuttajista” koronaviruksen aiheuttamissa kuolemissa, selviää uudesta tutkimuksesta Guardianin mukaan.
Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia tutkittiin 66 alueella Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa. 78 prosenttia koronaviruksen aiheuttamista kuolemantapauksista oli viidellä alueella, joissa on pahimmat ilmansaasteet.
Näitä alueita ovat muun muassa Italian pohjoisosat sekä Madridin alue. Alueet ovat vuorien ympäröimiä, joten ilmansaasteet eivät pääse liikkumaan. Vastaava tilanne on Kiinan Hubein maakunnassa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin dieselajoneuvojen tuottaman typpidioksidin määrää ilmassa. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet typpidioksidin terveysongelmiin, erityisesti keuhkosairauksiin. Tämän takia ihmisillä voisi olla suurempi todennäköisyys kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikäli he ovat hengittäneet paljon typpidioksidia.
– Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että pitkäaikainen altistuminen tälle ilmansaasteelle saattaa olla yksi tärkeimmistä myötävaikuttajista koronaviruksen aiheuttamassa kuolleisuudessa ympäri maailman.Dieselkieltoa pukkaa kohta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dieselkieltoa pukkaa kohta.
Mistä ihmeestä keksit yhteyden dieseliin? Tuossa tutkimuksessa ei sitä oltu mitenkään mainittu, vain yleisesti ilmansaasteita. Toki dieselautot ovat yksi ilmansaasteita tuottava niinkuin bensa-autotkin ja kaikki muutkin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ihmeestä keksit yhteyden dieseliin? Tuossa tutkimuksessa ei sitä oltu mitenkään mainittu, vain yleisesti ilmansaasteita. Toki dieselautot ovat yksi ilmansaasteita tuottava niinkuin bensa-autotkin ja kaikki muutkin,
Diesepelle on lukutaidoton:
"Tutkimuksessa tarkasteltiin dieselajoneuvojen tuottaman typpidioksidin määrää ilmassa. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet typpidioksidin terveysongelmiin, erityisesti keuhkosairauksiin. Tämän takia ihmisillä voisi olla suurempi todennäköisyys kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikäli he ovat hengittäneet paljon typpidioksidia." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko imemässä tuon pöllähdyksen pakoputkesta? Älä tee sitä jos pelkäät saasteita.
Euroopassa kuolee ihmisiä yli 100000 joka vuosi pienhiukkasten vuoksi, mutta diesel autot eivät ole pääsyyllisiä.
Pahin yksittäinen saastusstaja ryhmä ovat laivat, ne saastuttavan enemmän, kuin kaikkia autot, teollisuus yhteensä.
- Anonyymi
Kaikkensa sitä nämä iänikuiset sairaat trollit yrittävät. Nyt jopa korollaviruksen avulla.
Varmasti tiedossa näilläkin on, että syksyn 2014 jälkeen valmistetut dieselit ovat päästöiltään pienempiä kuin vastaavat bensa-autot. Myös pienhiukkasten osalta aina näihin päiviin asti, kun hiukkassuodatin on nyt pakollinen myös bensa-autoissa ja pääsevät näin ollen dieselien tasolle hiukkaspäästöjen osalta.
Vanhoja autoja (eli ennen syksyä 2014 valmistettuja) on liikenteessä paljon Suomessa, sekä bensa- että dieselautoja. Bensa-autot voidaa oikeastaan pienhiukkaspäästöjen osalta luokitella ’vanhoiksi’ jo ennen 2018 valmistettuja, joissa ei hiukkassuodatinta ole. Se onkin toinen ongelma saada nämä pois liikenteestä.
Laittomuudet on eri asia. Niihin tietysti puututaan ihan riippumatta mikä on laittomuuksien kohteena olevan auton käyttövoima.- Anonyymi
Dieseleihinhän hiukkasloukut tulivat pakollisiksi jo kymmenkunta vuotta sitten. Bensoihin vasta äskettäin. Joten se noista hiukkasista...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dieseleihinhän hiukkasloukut tulivat pakollisiksi jo kymmenkunta vuotta sitten. Bensoihin vasta äskettäin. Joten se noista hiukkasista...
Juuri noin! Oma kymmenvuotias dieselini on puhaltanut katsastuksen hiukkaspäästätestissä puhtaat nollat joka kerran. Pakoputkikin on sisältä puhdas, ei merkkiäkään noesta. Jos katsoo minkä tahansa bensa-auton.
Äskettäin ameriskassa patentoitiin hengitysterapialaite, jossa "lääkeaineena" käytetään typoioksidia. Laitetta käytetään koronaviruksen vahingoittamien keuhkojen hoitoon. Typpioksidi on sama "myrkky" jota tulee dieselien pakoputkesta jos ei ole aivan viimeisimpiä puhdistuslaitteita käytössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin! Oma kymmenvuotias dieselini on puhaltanut katsastuksen hiukkaspäästätestissä puhtaat nollat joka kerran. Pakoputkikin on sisältä puhdas, ei merkkiäkään noesta. Jos katsoo minkä tahansa bensa-auton.
Äskettäin ameriskassa patentoitiin hengitysterapialaite, jossa "lääkeaineena" käytetään typoioksidia. Laitetta käytetään koronaviruksen vahingoittamien keuhkojen hoitoon. Typpioksidi on sama "myrkky" jota tulee dieselien pakoputkesta jos ei ole aivan viimeisimpiä puhdistuslaitteita käytössä."Jos katsoo minkä tahansa bensa-auton..."
Jatkuu: ..pakoputkeen, niin ne ovat poikkeuksetta noesta mustia. Noki on pienhiukkasia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin! Oma kymmenvuotias dieselini on puhaltanut katsastuksen hiukkaspäästätestissä puhtaat nollat joka kerran. Pakoputkikin on sisältä puhdas, ei merkkiäkään noesta. Jos katsoo minkä tahansa bensa-auton.
Äskettäin ameriskassa patentoitiin hengitysterapialaite, jossa "lääkeaineena" käytetään typoioksidia. Laitetta käytetään koronaviruksen vahingoittamien keuhkojen hoitoon. Typpioksidi on sama "myrkky" jota tulee dieselien pakoputkesta jos ei ole aivan viimeisimpiä puhdistuslaitteita käytössä.Typpioksidin sallittu määrä euro6-dieseleistä ja euro6-bensoista on käytännössä sama. Jostain syystä ’unohtuu’, että typpioksidia tulee myös bensa-autojen pakoputkista ihan yhtä lailla. Euro6 tuli voimaan syyskuussa 2014.
Tuota vanhemmissa dieseleissä typpioksidipäästöt olivat bensa-atojen päästöjä suurempia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dieseleihinhän hiukkasloukut tulivat pakollisiksi jo kymmenkunta vuotta sitten. Bensoihin vasta äskettäin. Joten se noista hiukkasista...
Voi voi pojua, kait tiedät, että hiukkasloukku polttaa itsensä väliajoin, kun automatiikka huomaa sen alkavan kasvattaa paineita yli parametrien ja tuolloin löhähtää partikkelia taivaalle.
Yleensä onneksi maantiellä, mutta josku kyllä kaupunki taajama alueellakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi pojua, kait tiedät, että hiukkasloukku polttaa itsensä väliajoin, kun automatiikka huomaa sen alkavan kasvattaa paineita yli parametrien ja tuolloin löhähtää partikkelia taivaalle.
Yleensä onneksi maantiellä, mutta josku kyllä kaupunki taajama alueellakin.Niin tekee. Muutaman minuutin ajan poltetaan hiukkaset vajaan tuhannen kilometrin välein.
Bensoissa, siis niissä aivan uusimmissa, joissa jo loukku on, käy samoin. Ja niissä muissa, joissa sitä ei ole , tuprutetaan hiukkaset vapaasti....
Mitäs neitykäinen tästä tuumaa? - Anonyymi
Noi sairas trolli, mitäs sanot kun dieselin yhteys koronaan alkaa nyt olla varma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi sairas trolli, mitäs sanot kun dieselin yhteys koronaan alkaa nyt olla varma?
Menehän lääkäriin noine mielikuvituksine kanssa. Ne ovat jo huolestuttavia itsesi kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi sairas trolli, mitäs sanot kun dieselin yhteys koronaan alkaa nyt olla varma?
Pistätkö linkin missä tuo yhteys olisi todettu. Tuossa edellä mainitussa tarinassa, jossa viitattiin Italiassa tehtyihin tutkimuksiin, ei sitä ollut. Ei, vaikka kovasti yritettiin vihjailla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pistätkö linkin missä tuo yhteys olisi todettu. Tuossa edellä mainitussa tarinassa, jossa viitattiin Italiassa tehtyihin tutkimuksiin, ei sitä ollut. Ei, vaikka kovasti yritettiin vihjailla
"Tutkimuksessa tarkasteltiin dieselajoneuvojen tuottaman typpidioksidin määrää ilmassa. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet typpidioksidin terveysongelmiin, erityisesti keuhkosairauksiin. Tämän takia ihmisillä voisi olla suurempi todennäköisyys kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikäli he ovat hengittäneet paljon typpidioksidia."
- Anonyymi
Oikeallaasialla, mutta totuus on diesel tappaa vuosittain reilusti enemmän, kuin korona pandemia, joka hyytyy ehkä parissa vuodessa, mutta diesel jatkaa synkkää niitoaan ja varmasti.
2000 Suomalaista ja 400 000 Euroopassa mailmanlaajuisesta vielä enempi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pienhiukkanen- Anonyymi
Totuus on myös se, että pienhiukkasia tulee bensa-autojenkin pakoputkista. Ja ennenkuin bensa-autoihin tuli pakollisiksi vastaavat hiukkassuodattimet nyt reilu vuosi sitten, jotka ovat olleet pakollisia dieseautoissa jo yli kymmenen vuotta, bensa-autojen ’pienhiukkaspäästöt’ olivat jopa kuusinkertaisia vastaavaan dieselautoin verrattuna.
Yli kymmenen vuotta vanhojen dieseleiden, joissa kaikissa ei tuolloin ollut hiukkassuotimia, hiukkaspäästöt olivat ’kovia’. Minun ensimmäinen dieselini oli v 2008- mallia ja siinäkin oli hiukkassuodatin, joka minulle valkeni vasta vuosia sen jälkeen, kun vaihdoin sen uudempaan. Nyt ajelen jo kolmannella, v2017 vuosimallin dieselilläni, joka on euro6b luokiteltu.
Ei kyetä mitenkään erottamaan onko kuolemantapaukset dieselien, bensojen vain jonkin muun lähteen tuottamien pienhiukkasten aikaansaannosta. - Anonyymi
Luepa itse tuo linkkisi, niin ei tarvitsisi kirjoittaa puutaheinää dieseleistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on myös se, että pienhiukkasia tulee bensa-autojenkin pakoputkista. Ja ennenkuin bensa-autoihin tuli pakollisiksi vastaavat hiukkassuodattimet nyt reilu vuosi sitten, jotka ovat olleet pakollisia dieseautoissa jo yli kymmenen vuotta, bensa-autojen ’pienhiukkaspäästöt’ olivat jopa kuusinkertaisia vastaavaan dieselautoin verrattuna.
Yli kymmenen vuotta vanhojen dieseleiden, joissa kaikissa ei tuolloin ollut hiukkassuotimia, hiukkaspäästöt olivat ’kovia’. Minun ensimmäinen dieselini oli v 2008- mallia ja siinäkin oli hiukkassuodatin, joka minulle valkeni vasta vuosia sen jälkeen, kun vaihdoin sen uudempaan. Nyt ajelen jo kolmannella, v2017 vuosimallin dieselilläni, joka on euro6b luokiteltu.
Ei kyetä mitenkään erottamaan onko kuolemantapaukset dieselien, bensojen vain jonkin muun lähteen tuottamien pienhiukkasten aikaansaannosta.Se näistä dieseleiden hiukkasloukuista
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/f83f84f3-845d-4509-a267-4036061832ea - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se näistä dieseleiden hiukkasloukuista
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/f83f84f3-845d-4509-a267-4036061832eaTuo ominaisuus on myös bensa-autojen hiukkasloukuissa. Siis niissä aivan uusimmissä, joissa loukku on. Pari vuotta vanhemmissa bensa-autoissa, joissa loukkua ei ole, hiukkaset tuprutetaan vapaasti ilmaan.
Päästötöntä polttomoottoriautoa ei ole olemassa. Bensa-autojen kokonaispäästöt ovat kaikkein suurimmat ja juuri niissä, jotka erityisesti tuhoavat ilmastoa eli co2 ja co-päästöt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ominaisuus on myös bensa-autojen hiukkasloukuissa. Siis niissä aivan uusimmissä, joissa loukku on. Pari vuotta vanhemmissa bensa-autoissa, joissa loukkua ei ole, hiukkaset tuprutetaan vapaasti ilmaan.
Päästötöntä polttomoottoriautoa ei ole olemassa. Bensa-autojen kokonaispäästöt ovat kaikkein suurimmat ja juuri niissä, jotka erityisesti tuhoavat ilmastoa eli co2 ja co-päästöt.Varmaan sinulla on jotain mustaa valkoiselle aiheesta, mutut ei riitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan sinulla on jotain mustaa valkoiselle aiheesta, mutut ei riitä
Fysiikan laki sanoo: Energiaa ei voi tyhjästä luoda, eikä tyhjään hävittää. Dieselmoottorin hyötysuhde on parempi kuin Bensiinimoottorin. Näin ollen saman tehon saamiseksi pitää Bensiini moottorissa polttaaa enempi kuin dieselissä. Tällöin myös tulee enempi hiilidioksidia.

Heh, heh ei riitä, hiilidioksidi on eri asia kuin typenoksidit, jotka myrkyttävät. Joku linkki johonkin tutkimukseen riittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan sinulla on jotain mustaa valkoiselle aiheesta, mutut ei riitä
Mustaa valkoisella mistä?
Bensa-autojen hiukkasloukuista?
Siitäkö, että hiukkasloukut tulivat vasta äskettäin pakollisiksi bensa-autoihin?
Päästötöntä polttomoottoriautoa ei ole?
Bensa-autojen kokonaispäästöistä?
Mikä kirjoituksessani oli sinusta mutua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, heh ei riitä, hiilidioksidi on eri asia kuin typenoksidit, jotka myrkyttävät. Joku linkki johonkin tutkimukseen riittää
No niin on. Euro6-bensa-auton ja euro6-dieselauton pakoputkista sallitaan tulevan suunnilleen saman verran typenoksideja. Euro6 tuli voimaan syyskuussa 2014.
Voit itse kuukeloida nuo luokitukset.
Niistä näet myös sen, että bensa-auton co- päästöraja on kaksi kertaa korkeampi kuin dieselin. Ja tämä päästö ovat huikeasti suurempia kuin typpioksidipäästöt. Ja paljon nopeammin tappavakin.
Co2-päästöraja ei ole luokiteltu euro6:ssa, mutta se on veroperuste. Ja siksi bensa-autojen vuosittainen ajoneuvovero onkin poikkeuksetta suurempi kuin vastaavan dieselauton.
Näitäkin voit kuukeloida helposti ihan itse.
Tietoa löytyy, jos sitä haluaa vain saada. Useinmiten näyttää kuitenkin sopivasti poimitut ja raflaavat lehtiartikkeli kiinnostaa enemmän kuin tosiasiat.
- Anonyymi
Olisikin ongelmana pelkästään pienhiukkaset....
Todellinen nokilekojen ongelma on tämä
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005036146.html
Alueilla, joilla korona on aiheuttanut paljon kuolemantapauksia, on ollut ilmassa paljon typen oksideja JA pienhiukkasia. Joita molempia saastuttavat nokilekat tuottavat runsaasti.
PS. ei niistä nokilekojen hiukkaloukuista ole vaivaa
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/037e10d3-f6e8-49cd-81d4-4a45cdc18e0d- Anonyymi
No perus dieselisti ei nyt vain halua myöntää että myrkyttää muita ajeluillaan. Tai ei vain välitä. Asenne on joka tapauksessa sellainen ettei muu auta kuin täyskielto.
- Anonyymi
Heh heh. Taas noita vanhoja juttujasi täällä toistelet.
Ja sitten muutamia ihan perusfaktoja, vaikka tiedänkin, ettet juuri faktatiedoista piittaa.
Yksikään noistakaan artikkelistä ei osoita, etteikö euro6-dieselit (v2014 syksyn jälkeen valmistetut) olisi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisimpiä. Ei yksikään.
Ja vanhimmatkin ovat selvästi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisempiä ilmastoa tuhoavien kasvihuonekaasujen osalta, vaikka typpioksidien osalta ovatkin suurempipäästöisiä.
Hiukkasloukut tulivat dieseleihin pakollisiksi joskus kymmenkunta vuotta sitten ja bensa-autoihin vasta äskettäin. Hiukkasloukuilla vähennetään pienhiukkaspäästöt lähes olemattomiin.
No niin. Sinun vuorosi.
Tuopa jälkeen taas juttusi nuorison ja muiden teini-ikäistasolla tms olevien lainvastaiset toimet.
Jossain Vesilahdella pidettyjen ’pisaralla pisimmälle’- kisojen sensaatiomaiset tulokset, jossa 1-litrainen bensa-auto pääsi parin kymmenyslitran pienemmällä kulutuksella kuin 1.6-litrainen painavampi diesel. Autot lisäksi erimerkkisiä. Tuostahan tietysti vedit yleisemmät johtopäätökset, tietysti.
Ja se, että hiukkasloukku polttaa pienhiukkaset jotain 600-1000 km:n välein, merkistä riippuen. Poltto kestää muutaman minuutin, jolloin päästöt ovat isommat.
Ja mitä muita sinun naurettavia kestotarinoitasi nyt olikaan...
Vielä ei ole keksitty päästötöntä polttomoottoriautoa. Se kuitenkn on faktaa, että bensa-auto on päästöjen kannalta se pahin, kun verrataan samanlaisia autoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh. Taas noita vanhoja juttujasi täällä toistelet.
Ja sitten muutamia ihan perusfaktoja, vaikka tiedänkin, ettet juuri faktatiedoista piittaa.
Yksikään noistakaan artikkelistä ei osoita, etteikö euro6-dieselit (v2014 syksyn jälkeen valmistetut) olisi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisimpiä. Ei yksikään.
Ja vanhimmatkin ovat selvästi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisempiä ilmastoa tuhoavien kasvihuonekaasujen osalta, vaikka typpioksidien osalta ovatkin suurempipäästöisiä.
Hiukkasloukut tulivat dieseleihin pakollisiksi joskus kymmenkunta vuotta sitten ja bensa-autoihin vasta äskettäin. Hiukkasloukuilla vähennetään pienhiukkaspäästöt lähes olemattomiin.
No niin. Sinun vuorosi.
Tuopa jälkeen taas juttusi nuorison ja muiden teini-ikäistasolla tms olevien lainvastaiset toimet.
Jossain Vesilahdella pidettyjen ’pisaralla pisimmälle’- kisojen sensaatiomaiset tulokset, jossa 1-litrainen bensa-auto pääsi parin kymmenyslitran pienemmällä kulutuksella kuin 1.6-litrainen painavampi diesel. Autot lisäksi erimerkkisiä. Tuostahan tietysti vedit yleisemmät johtopäätökset, tietysti.
Ja se, että hiukkasloukku polttaa pienhiukkaset jotain 600-1000 km:n välein, merkistä riippuen. Poltto kestää muutaman minuutin, jolloin päästöt ovat isommat.
Ja mitä muita sinun naurettavia kestotarinoitasi nyt olikaan...
Vielä ei ole keksitty päästötöntä polttomoottoriautoa. Se kuitenkn on faktaa, että bensa-auto on päästöjen kannalta se pahin, kun verrataan samanlaisia autoja.Pelkkää mutua, laita mustaa valkoiselle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh. Taas noita vanhoja juttujasi täällä toistelet.
Ja sitten muutamia ihan perusfaktoja, vaikka tiedänkin, ettet juuri faktatiedoista piittaa.
Yksikään noistakaan artikkelistä ei osoita, etteikö euro6-dieselit (v2014 syksyn jälkeen valmistetut) olisi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisimpiä. Ei yksikään.
Ja vanhimmatkin ovat selvästi vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisempiä ilmastoa tuhoavien kasvihuonekaasujen osalta, vaikka typpioksidien osalta ovatkin suurempipäästöisiä.
Hiukkasloukut tulivat dieseleihin pakollisiksi joskus kymmenkunta vuotta sitten ja bensa-autoihin vasta äskettäin. Hiukkasloukuilla vähennetään pienhiukkaspäästöt lähes olemattomiin.
No niin. Sinun vuorosi.
Tuopa jälkeen taas juttusi nuorison ja muiden teini-ikäistasolla tms olevien lainvastaiset toimet.
Jossain Vesilahdella pidettyjen ’pisaralla pisimmälle’- kisojen sensaatiomaiset tulokset, jossa 1-litrainen bensa-auto pääsi parin kymmenyslitran pienemmällä kulutuksella kuin 1.6-litrainen painavampi diesel. Autot lisäksi erimerkkisiä. Tuostahan tietysti vedit yleisemmät johtopäätökset, tietysti.
Ja se, että hiukkasloukku polttaa pienhiukkaset jotain 600-1000 km:n välein, merkistä riippuen. Poltto kestää muutaman minuutin, jolloin päästöt ovat isommat.
Ja mitä muita sinun naurettavia kestotarinoitasi nyt olikaan...
Vielä ei ole keksitty päästötöntä polttomoottoriautoa. Se kuitenkn on faktaa, että bensa-auto on päästöjen kannalta se pahin, kun verrataan samanlaisia autoja.Täällä keskustellaan dieselautojen hiukkaspäästöistä,jotka tappavat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain,kuten liitteenä olevat viitteet kertovat. Samoin ao. liitteet kertovat, että uusienkaan dieselautojen hiukkasloukut eivät toimi käytännössä ollenkaan, vaan päästävät ilmaan polton aikana valtavia hiukkasmääriä. Todista, ettei tämä pidä paikkaansa, eikä millään mutulla, sitä täällä on kuultu kyllästymiseen asti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää mutua, laita mustaa valkoiselle
Mistä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä keskustellaan dieselautojen hiukkaspäästöistä,jotka tappavat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain,kuten liitteenä olevat viitteet kertovat. Samoin ao. liitteet kertovat, että uusienkaan dieselautojen hiukkasloukut eivät toimi käytännössä ollenkaan, vaan päästävät ilmaan polton aikana valtavia hiukkasmääriä. Todista, ettei tämä pidä paikkaansa, eikä millään mutulla, sitä täällä on kuultu kyllästymiseen asti
Todista mitä?
Sitäkö, että hiukkasloukut ei toimi?
Älä nyt ole naiivi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista mitä?
Sitäkö, että hiukkasloukut ei toimi?
Älä nyt ole naiivi?osaat kai lukea, kun kirjoittaakin osaat. Ylempänä ketjussa on Iltalehden uutisoima tutkimus aiheesta, aika järkyttävää!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
osaat kai lukea, kun kirjoittaakin osaat. Ylempänä ketjussa on Iltalehden uutisoima tutkimus aiheesta, aika järkyttävää!!!!
Ja mitä siinä jonkun toimittajan artikkelissa todistetaan?
Sitäkö, että hiukkasloukku polttaa aika ajoin loukun pienhiukkaset? Se ei ole uutinen kenellekään vähänkin asioihin tutustuneelle eikä muuta mitään asiaa miksikään.
Näin tapahtuu myös niissä aivan uusimmissa bensa-autoissa, joissa hiukkasloukku on vihdoin ja viimein saatu pakolliseksi. Toimittaja jostain syystä ei siitä maininnut mitään. Tietenkään...
Onko sulle yllätys, että päästötöntä polttomoottoriautoa ei ole? Tuskin, mutta yllätys sulle taitaa olla, että näin on myös bensa-autojen osalta. Ja vielä suurempi, että bensa-autojen päästöt ovat vielä dieselautojen päästöjä suuremmat, kun kaikki päästöt huomioidaan eikä valita sopivasti sellaisia yksittäisiä päästöjä ja vertailukohdat siten valiten, että oma pinttynyt näkemys saa vahvistusta.
Onhan tuo tietysti mukava tapa, jos fakta ei ole miellyttävää - Anonyymi

Onhan tuo tietysti mukava tapa, jos fakta ei ole miellyttävääMutustelu jatkuu,kuten aina. Palaan asiaan, kun on tutkittua faktaa, kuten minulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutustelu jatkuu,kuten aina. Palaan asiaan, kun on tutkittua faktaa, kuten minulla
Ja mikä se sinun tutkittu tietosi on? Kerrohan, ettei jää vain sinun mutuksi...
Ja mikä em kirjoituksessani on mutua? Olisi kiva, jos vaivautuisit yksilöimään, niin vastaaminenkin onnistuisi.
Faktaa, tutkittua ja määräyksiä, on sinulle esitetty tuossa edellä vaikka kuinka, mutta höpiset vain mutusta.
- Anonyymi
Sähköautot tuottavat saman verran hiukkaspäästöjä kuin polttomoottoriautot. 85% hiukkaspäästöistä tulee muualta kuin pakoputkesta. Sähköautot ovat painavampia ja ne tuottavat enemmän rengaspölyä. Tämä pöly on todella vaarallista, aiheuttaa mm. tautia kivipölykeuhko.
Mitä tulee typpioksideihin, ne ovat vaikutukseltaan samanlaisia kuin otsoni, eli voimakkaasti hapettavia. Ennen keuhkotautiparantolat sijoitettiin mäntykankaille, joissa otsonipitoisuus on korkea, koska otsonia pidettiin pienissä määrin hyvänä keuhkotautipotilaille. Otsonia syntyy merkittäviä määriä myös korkeajännitesähkölinjoissa, eli sähköautojen käyttö lisää otsonia ilmakehään.- Anonyymi
Luuletko palikka että joku uskoo tuota naurettavaa hevonpaskaasi?
- Anonyymi
Tutkimuksessa tarkasteltiin dieselajoneuvojen tuottaman typpidioksidin määrää ilmassa. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet typpidioksidin terveysongelmiin, erityisesti keuhkosairauksiin. Tämän takia ihmisillä voisi olla suurempi todennäköisyys kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikäli he ovat hengittäneet paljon typpidioksidia.
– Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että pitkäaikainen altistuminen tälle ilmansaasteelle saattaa olla yksi tärkeimmistä myötävaikuttajista koronaviruksen aiheuttamassa kuolleisuudessa ympäri maailman
www.iltalehti.fi/koronavirus/a/0087849d-9f7e-4279-a893-0fed1e7a5f5b- Anonyymi
Oliko dieselspedelle vähän liikaa faktaa taas?
- Anonyymi
Onko dieselien tuottama typpioksidi muka vaarallisempaa kuin bensa-autojen tuottama typpioksidi?
Molemmistahan niitä tulee suunnilleen yhtä paljon syksyn 2014 jälkeen valmistetuista autoista. - Anonyymi
Pistähän linkki toimivaksi, niin palataan asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko dieselien tuottama typpioksidi muka vaarallisempaa kuin bensa-autojen tuottama typpioksidi?
Molemmistahan niitä tulee suunnilleen yhtä paljon syksyn 2014 jälkeen valmistetuista autoista.Dieselit päästävät todellisuudessa kymmenkertaisia määriä, siksi VW:n piti huijata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pistähän linkki toimivaksi, niin palataan asiaan.
Opettele käyttämään tietokoneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dieselit päästävät todellisuudessa kymmenkertaisia määriä, siksi VW:n piti huijata.
Tuo valitettava huijaus tapahtui joskus aikanaan vanhemmille dieselautoilla. Syksyn 2014 jälkeen valmistettuja Euro6-dieseleitä se ei koske.
Todellisuudessa Euro6-dieselit ovat merkittävästikin vähäpäästöisempiä kuin vastaavat bensa-autot. Kasvihuonekaasujen osalta näin on ollut aina myös vanhoissakin dieseleissä. Se on fakta, jolle et mitään voi eikä sitä faktaa muuta sekään, että vw huijasi joskus aikanaan päästöjen määrässä saadakseen verotusta USAssa pienemmäksi.
Bensa-autoissahan yleinen tapa huijata verotusta pienentääkseen on ilmoittaa kulutuslukemat todellisuutta alhaisemmiksi, jolloin veroperusteena oleva CO2-päästökin pienenee. Nythän veroperusteena käytetään valmistajan ilmoittamaa kulutusta. Kyse on joskus jopa useista litroista/100 km. Ero todellisen kulutuksen ja valmistajan ilmoittaman kulutuksen välillä on kasvanut selvästi sen jälkeen, kun veroperusteeksi tuli kulutuksesta riippuvan CO2-päästön määrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo valitettava huijaus tapahtui joskus aikanaan vanhemmille dieselautoilla. Syksyn 2014 jälkeen valmistettuja Euro6-dieseleitä se ei koske.
Todellisuudessa Euro6-dieselit ovat merkittävästikin vähäpäästöisempiä kuin vastaavat bensa-autot. Kasvihuonekaasujen osalta näin on ollut aina myös vanhoissakin dieseleissä. Se on fakta, jolle et mitään voi eikä sitä faktaa muuta sekään, että vw huijasi joskus aikanaan päästöjen määrässä saadakseen verotusta USAssa pienemmäksi.
Bensa-autoissahan yleinen tapa huijata verotusta pienentääkseen on ilmoittaa kulutuslukemat todellisuutta alhaisemmiksi, jolloin veroperusteena oleva CO2-päästökin pienenee. Nythän veroperusteena käytetään valmistajan ilmoittamaa kulutusta. Kyse on joskus jopa useista litroista/100 km. Ero todellisen kulutuksen ja valmistajan ilmoittaman kulutuksen välillä on kasvanut selvästi sen jälkeen, kun veroperusteeksi tuli kulutuksesta riippuvan CO2-päästön määrä.No huijausta on tapahtunut kaikkien polttiksien osalta, mutta asia on kohta merkityksetön kun niitä ei enää valmisteta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No huijausta on tapahtunut kaikkien polttiksien osalta, mutta asia on kohta merkityksetön kun niitä ei enää valmisteta.
Loppuu se typen oksidien puskeminen lasten ja vanhusten keuhkoihin.
- Anonyymi
höpö höpö ,
eikös volkkarikin saavuttanut huippupuhtaat päästöt.
Revi siitä.- Anonyymi
Oli vaan jotain 70 kertaisia typenoksidi määriä sallittuun verrattuna.
Volkkari on oikea koronapommi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli vaan jotain 70 kertaisia typenoksidi määriä sallittuun verrattuna.
Volkkari on oikea koronapommi.Montako koronakuolemaa dieseljunttien annetaan aiheuttaa?
- Anonyymi
Diesel on myrkkyä erityisesti lapsille ja vanhuksille
- Anonyymi
Tämä on viimeinen naula dieselin arkkuun.
- Anonyymi
Puskee typen oksideja tappaen mummot ja vaarit, lisäksi hyytyy pakkaseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä211057- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2081026Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk308935- 42909
- 72885