Jokin ei nyt täsmää

Anonyymi

HS.fi kirjoittaa:"THL arvioi kolmea skenaariota. Yhdessä koronavirus tarttuu 20:een, toisessa 40:een ja kolmannessa 60:een prosenttiin väestöstä. Kaikissa vaihtoehdoissa kyse olisi miljoonaluokkaa olevista tartuntamääristä."
Todetut tartunnat ovat kuitenkin seilanneet viimeisen parin viikon ajan noin sadan todetun uuden tartunnan ympäristössä ilman merkittävää nousutrendiä. Oletettavasti nousutrendi näkyisi myös todetuissa tapauksissa, mutta näin ei näytä olevan. Ovatko kaikki uudet tartunnat lieviä? Eihän se voi niin olla, vaan tartuntamäärien kasvun pitäisi näkyä myös todetuissa tapauksissa, eikö?
Toisaalta tänäänkin television asiantuntijat olettavat epidemian huipun olevan joskus toukokuun puolessavälissä, mutta todettujen tartuntojen olematon kasvuvauhti ei tue, joko tätä jälkimmäistä arviota tai sitten se ei tue THL;n kolmen skenaarion mallista edes alinta...ei edes lähes.
Ilmeisesti THL:n tilastojen mukaan Kiinassakin väestöstä sai tartunnan 900 miljoonaa ihmistä...not

9

64

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä, että joku hallitsee logiikan ja matematiikan! Jos meinaat, että tämä ei ole mikään mustasurma, niin samaa mieltä olen. Jotenkin järkyttävä pelottelupolitiikka. Lööpeissä milloin mikin terveydenhuoltoalan ihminen saarnaa, että jos menet ulos, niin joudut teholle ja kuolet. Oma veikkaukseni on, että sisälle linnoittautuneiden ihmisten terveys (psyykkinen ja fyysinen) heikkenee niin paljon, että terveydenhuollon kantokyky ei riitä koronan jälkeen niiden hoitoon, jotka eivät ole koskaan koronaa saaneet, vaan ainoastaan liikkumattomuudesta ja yksinäisyydestä johtuvia sairauksia. Hyvinkin sekä itsemurhiin (huom. konkurssit ja irtisanomiset) että muihin henkisen ahdistuksen laukaisemiin sairauksiin kuolee enemmän ihmisiä kuin koronaan. Paljon kotimuumioita tiedossa.

      Siksi toiseksi ei tehohoito ole mikään pakko. Riskikäyttäytyjät voidaan mielestäni poikkeusoloissa rajata tehohoidon ulkopuolelle. Siksi toiseksi tehohoidon voi itse rajata hoitotahdollaan itseltään pois. Itse mieluummin kuolen, jos saan pahan tautimuodon.

      Muutenkin ajattelu on tässä hoitopolitiikassa häiriintynyt. Nyt pyritään pitämään kaikki ihmiset hengissä. Kaikki eivät rakasta edes itse omaa elämäänsä, vaan kuolema kelpaa, kun on tullakseen. Siksi toiseksi koronakriisin jälkeisessä lamassa ihmisten kunnolliseen hoitoon ei ole varaa. Eli pelastetaan ihmisiä, jotta voidaan jälkeen päin todeta, että te tulette liian kalliiksi. Pahimmassa tapauksessa "pelastuneita" syyllistetään. Minun mielestä tehohoito voitaisiin rajata lisääntymisikäisiin. Biologisessa mielessä lisääntymisiän ylittänyt on jo vanha ja tarpeeton. Hän on tehtävänsä tehnyt, ja siksi solut vanhenevat, elinjärjestelmät pettävät ja ilmenee perussairauksia.

      • Anonyymi

        En oikeastaan tarkoittanut vähätellä taudin vaarallisuutta, nostin vain esille sen epäsuhdan joka vallitsee uutisoinnissa tällä hetkellä.


    • Anonyymi

      66 uutta todettua tapausta tänään, haastavaa on saada käyrä kääntymään THL:n parhaan tilanteen ennustetta kohden. Eilen sentään oli vielä toista sataa uutta tapausta, mutta tänään lässähti...

      • Anonyymi

        Eihän se käyrä vielä pitäisikään olla laskemassa. Jo aiemmin on laskettu ja julkistettu että käyrä ehkä taittuisi laskuun parin kuukauden kulutua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se käyrä vielä pitäisikään olla laskemassa. Jo aiemmin on laskettu ja julkistettu että käyrä ehkä taittuisi laskuun parin kuukauden kulutua.

        Mutta kun se nimen omaan on laskenut, yli 100 on enemmän kuin 66, eikö? Tänään vain 28 uutta tapausta...todella vaikea saavuttaa tällä vauhdilla LUVATUN TASOISTA epidemian huippua, ainakaan tällä vuosikymmenellä, saati sitten tämän vuoden toukokuun lopussa.
        Vuoden kuluttua saatetaan tietysti todeta, että THL antoi tahallisesti vääriä arvioita ja jos THL ei olisi pitänyt paniikkiskenaariota yllä, se olisi toteutunut.
        Jotenkin hyvässä tarkoituksessa valehtelu ei vain tunnu sekään hyvältä, vaikka sillä hyvää tehtäisiinkin. Yleensä tällaiseen tahalliseen tietojen vääristelyyn syyllistytään diktatuureissa ja yksipuoluejärjestelmissä...ovatko ne sittenkin demokratiaa parempia järjestelmiä tiukan paikan tullen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun se nimen omaan on laskenut, yli 100 on enemmän kuin 66, eikö? Tänään vain 28 uutta tapausta...todella vaikea saavuttaa tällä vauhdilla LUVATUN TASOISTA epidemian huippua, ainakaan tällä vuosikymmenellä, saati sitten tämän vuoden toukokuun lopussa.
        Vuoden kuluttua saatetaan tietysti todeta, että THL antoi tahallisesti vääriä arvioita ja jos THL ei olisi pitänyt paniikkiskenaariota yllä, se olisi toteutunut.
        Jotenkin hyvässä tarkoituksessa valehtelu ei vain tunnu sekään hyvältä, vaikka sillä hyvää tehtäisiinkin. Yleensä tällaiseen tahalliseen tietojen vääristelyyn syyllistytään diktatuureissa ja yksipuoluejärjestelmissä...ovatko ne sittenkin demokratiaa parempia järjestelmiä tiukan paikan tullen?

        Pari viikkoa on odotettu rakettimaista nousukäyrää uusissa tartunnoissa, mutta ilmeisesti nyt on tyyntä myrskyn edellä THL:n ennustemallien mukaan....suorastaan rasvatyyntä. Toki eilisestä tähän päivään uusia tapauksia on THL-maisella kasvukäyrällä 28---> 72, mutta kuitenkin tänäänkin vähemmän uusia tapauksia kuin muutama päivä sitten tai viime viikolla.

        Pestään käsiä kuitenkin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      THL:n lausunnoissa on myös ollut ihmeellistä sekoilua. Googlettamalla uutisia Suomessa tunnettiin, vähän lähteestä riippuen, kaikki tartuntaketjut ainakin 12.3. saakka (109 varmennettua tapausta) tai ainakin yhden uutisen mukaan 14.3. saakka (yli 200 varmennettua tapausta). Mutta 16.3. uutisoitiin näin:"Koronavirus jyllää – THL:n pääjohtaja Ykkösaamussa: Tartuntojen todellinen määrä voi olla 20–30-kertainen" Siis vaikka 2-4 päivää aiemmin kaikki tartuntaketjut tunnettiin.

      Saisivat lopettaa tällaisen Trump -tyyppisen, joskin Trumppiin nähden käänteisen tiedottamisen. Trump sanoo: Coronavirus Will Disappear One Day ‘Like A Miracle’, THL sanoo: se tartuttaa 60% väestöstä, tuhannet suomalaiset kuolevat

    • Suomea ei ole pidetty valeuutisten lähteenä, mutta THL:n arviot alkavat muistuttaa valeuutisia. Tarkoitus pyhittää keinot, on kantava ajatus kaikkien valeuutisten takana ympäri maailman. Putinista Trumppiin, Kim Jong-Unista Maduroon.
      No THL:n valeuutismaisista skenaarioista huolimatta, älkäämme sössikö tätä Suomen skenaarioista poikkeavaa tilannetta. Pestään käsiä, aivastetaan hihaan, kunnioitetaan esivaltaa ja taas pestään käsiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      40
      2414
    2. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      37
      1988
    3. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      60
      1765
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      51
      1649
    5. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      52
      1639
    6. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      111
      1563
    7. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1535
    8. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      91
      1473
    9. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      132
      1349
    10. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1314
    Aihe