Entä kun kaikki on hyvin. Minulla on hyvät hampaat, valkoiset ja hyvänmalliset, usein hymyilen ja hampaitani kehutaan. Voiko tulla romahdus? Voiko olla joku päivä tekarit suussa? Tätä kyselee Jussi 43v. Pohjanmaalta.
Hymy herkässä...
Jussi
3399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toki sinullakin voi joku päivä olla tekohampaat, joko kiinteät tai irroitettavat. Suun terveydessä voi aina tapahtua kaikenlaisia muutoksia. Myös yleisterveyden muutokset voivat näkyä suussa. Huolehtimalla hampaistaan ja itsestään muutenkin niin hyvin kuin mahdollista, voi parantaa omien hampaiden kestoa ja pidentää niiden käyttöikää. Ja aina hampaiden terveys ei ole kiinni edes siitä hyvästä hoidosta. Toisilla on omat hampaat vanhuuteen ja hautaan asti, toiset joutuvat turvautumaan korvikkeisiin jo alle kaksikymppisenä.
Minullakkin oli vuosi sitten hyvät melko valkoiset hampaat, mutta kuinkas kävikään ilmeisesti sain ientulehduksen ja mennyt ajoissa lääkäriin, hammaslääkäri pelko
Ja nyt vasta oon käynnyt nyt kaksi kertaa hammaslääkärissä.
Hampaani alkoivat heilumaan ja kaksi lähti ihan itse ottamalla. Ja se kipu yökaudet oon valvonut
Nyt on poistettu neljä etuhammasta ylhäältä jota saan vielä kärsiä kaksi viikkoa, aika sitten erikoishammasteknikolle, muitakii hampaita liikkuu nytkin ja ovat kipeitä.
Suosittelisin ainakin kerran vuodessa tarkistuttaa hampaat.
Ja oon nainen ikää 44v.
voi voi kun saisikin hymyillä niin että hampaat vaan loistaisivat. oon 24, ja hampaat on ku haulikolla ammutut. en tiedä onko se perintönä saatu, mutta isällä oli sama juttu kun mullakin, eikä mutsinkaan kalustolla mihinkään pepsodent -mainoksiin mennä. mitä ne sillat maksaa? tai siis sillee et jos laitettais uudet yläleegot ja korjattais alhaalla olevat kaikki. Mulla ei oo ylhäällä varmaan yhtään ehjää hammasta, kaks on jo tippunu poiskin. Hävettää niin helvetisti.