Kerron kokemuksen ns. käytännön priorisoinnista mistä alempana kokemuksena sukulaisen kuolemaan johtaneesta kerron viitteen omaisesti kauhukokemuksena muistellen, - jota toteutetaan myös muualla terveydenhuollossa jo laajasti.
SEKIN oli PRIORISOIMISTA KÄYTÄNNÖSSÄ miten esim,
P-H:n keskussairaalassa toimittiin jo 5- vuotta sitten kevät-talvella 2015!
Mutta vaikka nämä tapahtumat ja yksittäisen henkilön kuolemaan auttaminen ovat siis edelleen samalla salassapidettäviä asioita?
En ja emme ole vainajan omaisina saaneet mitään tietoa häneen liittyvistä sairaala-asiakirjoista puhumattakaan!?
Oletus että syyt muokataan sopivaksi kussakin tapauksessa erikseen, ja koko hoitavaa henkilöstöä - myös itse tuottamuksellisen kuoleman päätöksen tehnyttä "lääkäriä" myöten - jollaiseksi tämä silloin ilmoittautui!
Tämän kokemuksen takana on siis kevät-talvella 2015 ollut tapaus Päijät-Hämeen keskussairaalasta jossa potilaaksi ko. sairaalaan ¨'joutunut' eli päätynyt henkilö oli kytkettynä hengityskoneeseen, aivan muusta syystä kuin nyt paljolti on ollut esillä (2020)!
- Ja sen koneen sammutti eli pysäytti 'mieslääkäri' ilmoittamansa myöhäisen viikonlopun illan puhelun jälkeen, - nimekseen tämä esitteli siinä yhteydessä Heikkilä, - saattoi olla muukin -kuten yksi hoitajanainen esittäytyi - jonka kanssa keskustelin tapahtuman jälkeen, ja joka oli ollut päivävuorossa kun potilas tuotiin sairaalaan ja osastolle jossa hän työskenteli.
Ja sen jälkeen iltamyöhään tämä jätti puh. viestin "nyt on kuolema tullut"... ja lisäsi että saihan hän elää "hyvää elämää puoli vuotta" -edellisestä käynnistään sairaalassa josta selvisi silloin hengissä! ( Eli todellakin 'avustettua murhaa' viety loppuun, jollaisena sen koen yhä myöhemmän )!
Jälkeenpäin ei selvinnyt ketään sen nimistä lääkäriä olleen ko. sairaalassa ja asiasta vaikeni myös potilasta aikaisemmin hoitanut lääkäri vastaavassa tapauksessa.
( Mutta epäilen vahvasti nimi valehdeltiin, mutta mikä vuoksi sellainen kupru olisi tehty, jos ei syynä ollut tahallinen mutta useamman hyväksymä ja vahvistamaton teko siten yksin tämän 'anonyymin pyövelin' toimesta? ).
Kuollutta sukulaistamme hoiti lääkärinä myös aikaisemmin n. ½-vuotta aikaisemmin samanlaisessa tilanteessa syksyllä 2014 myös Ha.....- niminen mies, - joka vakeni itse samalla tavoin myöhemmin - kutenn koko 'sairaalan organisaatio' aina ns. potilas-asiamiestä myöten salailussa mukana!?
Tähän Haapalaan ( joka ilm. on todellinen henkilö) olin yhteydessä sp;n kautta samalla tavalla kuin olin sairaalan silloin johdossa oleviin kahteen henkilöön jotka KAIKKI he suojelivat ja salaisivat asian myös puuttumatta ja selvittämättä asiaa pyynnöstä kaikkineen! Olin jopa yhteydessä sairaalan pastoriin eli srk:n edustajaan ja hänkin tai tämä vaikeni täysin ottamatta yhteyttä!!!
Jota saatoin vaan tilanteessa ihmetellä, voiko tämä kaikki olla totta?!
( Muista paikalla olleista henkilöistä ei kerrottu sinä iltana, eikä muustakaan tarkempaa selvitystä miten tähän lopulta päädyttiin jne.).
Lääkäri joka minulle soitteli potilaan sukulaisena ( jolla ei ollut lähiomaisia) ennen "hengityskoneen sammutustaan" kaikesta päätellen todella valehteli sukunimensä jopa, ja koska sen nimistä lääkäriä ei sairaaalassa tunnettu millään osastolla?!
Olin yhteydessä sittemmin osastolle jossa joku kanslisti tai muu henkilö (nainen) kieltäytyi antamasta mitään tietoja tai välittämästä yhteydenotto pyyntöä minuun päin - jonka yhteystieto oli ainoa "kanava" vainajan suuntaan!
Samalla tämä nainen syytteli minulle vainajan hylkäämisestä sairaalan tiloihin, josta ei missää tapauksessa ollut kysymys - kun useista tiedusteuistanikaan huolimatta ei oltu yhteydessä silloinkaan kun vainaja oli palautettu patologilta sairaalaan kylmiöön!
Myöskään P-H:n keskussairaala (silloinen) johto mies ja nainen vaikenivat ja eivät koskaan vastanneet esitettyihin kysymyksiin, tai niin että kuolintodistusta ja potilasasiakirjoja olisi lähetetty sukulaisille myöskään mitään ei ole saatu henkilöstä tallennettuja asiakirjoja tms.!
Tästä kaiksesta voi helposti päätellä P-H:n keskussairaalaa johto ja vainajan lääkäreinä ja hoitajina toimivat syyllistyivät tuottamukselliseen rikoseen, ja sen peittelyyn mitä todennäköisemmin, - josta kaikki heidän ja yhteinen vaikeneminen jo tiedon saannin ja muiden asioiden suhteen myös kertoo sellaisenaan!
Poliisitutkinta olisi ollut paikallaan heti ja viimeistään silloin kun poliisin toimesta vainaja saatettii hautaustoimiston tiloihin.
Huom.
Vainaja makasi todella yli 2kk sairaalan kylmiössä, ja mitään ilmoitusta ei sukulaisille tehty vaikka yhteystiedot oli olemassa!
Hoitona /avustettu kuolema P-H:n keskussairaalassa - Lahdessa.
3
102
Vastaukset
- Anonyymi
Aika kova väite! Kopsasin kirjoituksesi ja laitoin sähköpostissa toimialajohtaja Sandille. Älä siis hämmästy, jos joku ottaa yhteyttä. Voit samalla selvittää koko asian.
- Anonyymi
Sairaala kirjoittaa hautausluvan ja antaa sen omaiselle tai kuka hautauksen hoitaakin. Syyn mukaisen kuolintodistuksen saa omainen pyynnöstä. Itse sain sen mummon osaston lääkäriltä, kun menin pyytämään, vaikken ollut nk. lähiomainen. Onkohan ongelma se, että et ole lähiomainen, vaikka lähiomaisia on. Eli asiat on yritetty hoitaa jonkun toisen kanssa, jota asia ei ole kiinnostanut? Perunkirjoituskin pitää tehdä 3 kk vainajan kuolemasta, ja olisit ollut pulassa senkin kanssa, kun asioita ei oltu hoidettu. Eli et vaikuta siltä, jolle asioiden virallinen hoito kuuluu (pirullisin osuus on nimenomaan perunkirjoitus, etenkin jos pesä on velkainen ja asiat hoitamatta).
Jos sairaala tappoi omaisesi, niin miksi ihmeessä ruumiinavaus tehtiin? Sehän olisi osoittanut laiminlyönnit.
Et taida ymmärtää, että millään hoidolla, koneella tai laitteella ei ihmistä pidetä hengissä, kun kroppa on finaalissa ja ihmisen aika kulunut loppuun. Jossain vaiheessa asia on hyväksyttävä. Kun ihminen on monisairas tai iäkäs, niin jossain vaiheessa tulee hoidon rajat vastaan. Liian moni elinjärjestelmä on pettänyt, ja elämän edellytyksiä ei enää ole. Ehkä asia yritettiin sinulle selittää, muttet suostunut kuuntelemaan? Hengityskoneita vaativat potilaat ovat huonokuntoisia. Taustalla on voinut olla jo pysyvä aivovamma tms. - Anonyymi
Miksi noita esittämiäsi juttuja ei kerrota kyselijälle, joka haluaa tietoa tapahtumista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 265143
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333583Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533482Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu223375Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282710Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint172389Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142195- 381886