Mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa oltiinkin pallot hukassa pitkäänkin
Ämmälauma hallitus oli paniikki päällä
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Persusovinisti aloitti taas kerraan uuden aloituksen haukkuakseen hallitusta sovinistisesti.
Jos vihervasemmisto hallitus olisi kuunnellut persuja tauti olisi torpattu rajalle ja elämä pyörisi normaalisti?
Linkki väitteeseesi, muutoin jälkiviisastelua. Hallitus on hoitanut hyvin koronavirustilannetta Suomessa.
Hallitus vähätteli tautia tavalliseksi kausiflunssaksi silloin kun olisi pitänyt toimia?
Porvari taas jälkiviisastelemassa.
Ja kohtuuttoman kalliiksi tulee kansalle?
Kokoomus Sipilän hallituksen (kepu, kokoomus ja persut) päätös päästää kesällä 2015 Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista Suomeen on maksanut tähän mennessä veronmaksajille jo vähintään 10 miljardia euroa.
Sekoitat tahallaan persut sinisiin jotka potkittiin puolueesta mutta tästä vihervasemmiston virheestä tulee paljon kalliimpi lasku köyhtyvälle kansalle?
Persut ja siniset samaa persutuubaa eri paketissa.
Äänestikö Teuvo Hakkarainen Sipilän hallituksen luottamuksen puolesta 2016? Entä Laura Huhtasaari? Mika Niikko? Kike Elomaa? jne.
Kaikki Perussuomalaisen Eduskuntaryhmän ja Europarlamenttiryhmän jäsenet, jotka olivat Eduskunnassa 2015 tukivat Sipilän hallitusta 2015-2017.
Perussuomalaisten ollessa hallituksessa (ja kaikkien nykyisten vähintään toisen kauden kansanedustajien päätöksiä tukiessa) vähennettiin poliisien määrää, luotiin "aktiivimalli", leikattiin THL:n resursseja, niin että se joutui lopettamaan esimerkiksi epidemioita tutkivan laboratorion jne.
Pallo hukassa?
Italiassa on koronkuolemia 206 per miljoona asukasta.
Ranskassa on koronakuolemia 54 per miljoona asukasta.
Britanniassa koronakuolemia 26 per miljoona asukasta.
Ruotsissa on koronakuolemia 18 per miljoona asukasta.
Tanskassa on koronakuolemia 16 per miljoona asukasta.
USA:ssa on koronakuolemia 12 per miljoona asukasta.
Norjassa on koronakuolemia 7 per miljoona asukasta.
Islannissa on koronakuolemia 6 per miljoona asukasta.
Ja Suomessa on koronakuolemia 3 per miljoona asukasta.
Näinpä.
Marinin vasemmistohallituksen saldo -250000 työpaikkaa. Verrataanpa Sipilän ja Orpon hallitukseen jolloin saldo oli 190000 työpaikkaa. Ero viime hallitukseen -440000 työpaikkaa. Aika karuja lukuja vaikka hallitus ei ole ollut vuottakaan pystyssä on saatu jo massiivista tuhoa aikaan ja massatyöttömyys suomeen!
Kepu Sipilän hallituksen aikaan oli menossa globaali korkeasuhdanne joka toi lisää tilapäistyötä esim. rakennusalalle mikä sekin on nyt hiipunut matalasuhdaneteessa jolloin työpaikkojen määrä vähenee.
Juurikin näin jos hallitus olisi kuunnellut persuja ja laittanut tulijat heti karanteeniin ja rajat kiinni tätä ongelmaa ei olisi?
Selittelyt ovatkin vasemmistolaisten ydinosaamista. Sopiikin hyvin yhteen varsinaisten tekojen kanssa, jotka ovat aivan onnettomia jos eivät suorastaan tuhoisia.