Suomen keskusta sai hallituksen toimimaan

Demarit yleensä jarruttavat kaikkea ja nytkin oltaisiin mielellään otettu mallia ruotsin demareista.
Kepulaiset kansanedustajat sai homman toimimaan! Kiitos.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kepun ministerit ovat tässä vaiheessa olleet täysin sivurooleissa. Keskeisiä ministereitä ovat Marin, Kiuru, Pekonen, Andersson, Ohisalo, Henriksson ja Haavisto. Kulmunin rooli tietysti kasvaa siinä vaiheessa, kun koronaexitin aikataulusta ja talouden pyörien käynnistämisestä aletaan puhua.

Ei Suomessa voida ottaa mallia tämän korona osalta Ruotsista, koska maiden päätöksentekojärjestelmät ovat tässä suhteessa erilaiset.

Kepulaiset ovat olleet Antti Kurvista lukuunottamatta varsin vaitonaisia. Ja Kurvinen kyllä tulee täysillä hallitusta ja pääministeriä.

Äänestä

Suomelle ja Ruotsille moniin muihin läntisenkin Euroopan maihin verrattuna on yhteistä byrokraattinen ja kankea päätöksentekojärjestelmä, johon kuuluu olennaisena osana erilaisten virkamiesten kantojen kuuleminen ennen kuin päätöksiä voi tehdä.

Ruotsissa järjestelmä on ilmeisesti vielä kankeampi kuin Suomessa, mutta on meilläkin on kankeudesta runsain mitoin kokemuksia erityisesti asioissa, jotka täytyy kierrättää perustuslakivaliokunnan kautta. Sekään ei voi muodostaa kantaansa puhtaasti poliittisesti, vaan joutuu kuulemaan ensin ison jouko virkamiehiä, jotka tarttuvat pikkutarkasti sanamuotoihin ja pilkun paikkoihin ajattelematta itse asiaa kokonaisvaltaisesti, puhumattakaan asian kiireellisyydestä ja hyödystä.

Toisin on esimerkiksi Espanjassa. Siellä pääministeri käsittääkseni ilmestyi kuin tyhjästä kertomaan uusista täkäläisittäin ilmiselvästi kansalaisvapauksia rajoittavista asetuksista. Kaiken huippu EU-maiden joukossa on Unkari, jossa pääministeri pääministeri Viktor Orbán sai maanantaina maansa parlamentista käytännössä yksinvallan koronaviruksen vastaisen taistelun varjolla.

Tässä asiasta laajemmassa perspektiivistä:

https://yle.fi/uutiset/3-11284596

Äänestä
  • Juuri tällaisten Unkarin tapaisten vallankaappausten vuoksi systeemi on pakostakin jonkun verran kankea. En kuitenkaan usko, että Orban Unkarissa halusi kaapata vallan koronan leviämisen torjumiseksi, jotta ehkä meillä kuitenkin kankeasta systeemistä huolimatta päästään parempiin tuloksiin.

    Äänestä

"Kepulaiset kansanedustajat sai homman toimimaan! Kiitos."

Jatkuvasti hallituksen kaatamisesta tälläkin palstalla kirjoittelevan lahkolaisen aivopieruja, ja paineen tasauksia jälleen kerran...

Äänestä

Kyllä pukkaa tällaisen epidemiankin aikana disinformaatiota ja valeuutisia. Sinäkään et voi olla varma selviätkö sairastamatta vai peräti tennarisi laitetaan läjään ja maaksi...ja se viimeiselle matkalle lähtö odottaa.

Äänestä

Ilman keskustaa ja Niinistöä vielä kuuntelisivat ristiin meneviä asiantuntjoita. "maanantaina on kokous jossa kuullaan asiantuntijoita" sanoisi Marin tänään. SAK mies olisi ministeriössä edelleen päänä asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Demarit yleensä jarruttavat kaikkea ja nytkin oltaisiin mielellään otettu mallia ruotsin demareista.
Kepulaiset kansanedustajat sai homman toimimaan! Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu