Tilastot valehtelevat

Olin töissä tilastoapulaisena Tilastokeskuksessa kuolemansyyt osastolla ja opin sieltä, että tilastoituun tietoon pitää osata suhtautua oikein. Jos ihminen sairastaa elinaikanaan jotain tappavaa tautia kuten vaikka jotain niistä, joihin suurin osa ihmisistä sitten kuolee loppujen lopuksi kuten nyt vaikka sydänsairaudet ja syövät. Mutta jos jäätkin vaikka auton alle tai putoat puusta ja kuolet ennen kuin syöpä on sinut nujertanut niin kuoleman syy on auton alle jääminen tai putoaminen eikä syöpä. Primääri syy siis. Syöpä kyllä mainitaan kuolintodistuksessa

Asiasta toiseen niin Karl Marx puki hieman saman asian oivasti sanoiksi siten, että jos kuolet hukkumalla niin kuoleman syy ei ole se, ettet osannut uida vaan hukkuminen. Uimataitoa ei tosin edes mainita lääkärintodistuksessa. Ja toinen hieno oivallus on se, että kuinka metri kahdeksankymmentä seitsemän senttimetriä pitkä (1,87 m) tilastomies voi hukkua lammikkoon jonka keskisyvyys on alle metrin. Keskisycyys - heh

Onko nuo päivittäiset tilannekatsaukset koronaviruksesta otettava kuinkakin tieteellisesti tartuntojen aiheuttamien kuolemien suhteen jos tartunnan saanut jääkin auton alle joita onnettomuuksia maailmassa ja Euroopassa ja Ameriikassa on päivittäin aika monta ja varmaan joku heistä on ollut tartunnan saanut, joka ei ole tiennyt sairastaneensa koronaa ja siten ei ole ollut karenssissa. Jos karenssissa ollut on ollut liikkeellä niin hän on rikkonut säädöksiä ja jos jää auton alle niin miten se näkyisi tilastoissa ja päivittäisissä tiedotteissa. Niitähän ei voida tilastoida koronan suhteen edes toissijaisena kuolemansyynä jos ei ole tiennyt sairastaneensa koronaa ja tuskin heitä kannattaisi testata enää kuolleena

Kansahan haluaisi tietää kaikki. Tilastoja ei nyt kylläkään saada tässä kohdin toimimaan. Kuinka tarkkaan meidän on tiedettävä päivittäin vaikka USA:n korona tilanne ja oliko se viisasta pelotella sen kansalaisia kertomalla että 200 000 ihmistä tulee kuolemaan sen takia. Suomessa on kuollut 17 ja odotammeko perasoomi pitkänä koska seuraava uhri tulee ja haluaisimmeko teitää oliko auton alle jäänyt mahdollisesti viruksen kantaja ja jos oli jo diagnosoitu niin olisiko ainakin se meille kerrottava. Missä on muuten kaikki muut uutiset.

Onko terroristitkin omaehtoisissa kotiaresteissa kun eivät aja ihmisten päälle autoilla toreilla ja nyt kohta tulee Nôtre Damen tuhopoltosta vuosi ja muitakin tulipaloja silloin oli (Sri Lanka) ja se Sipilän kotikunnan seurakuntatalon kattopalo, joka syttyi itsekseen vaikkei talossa ollut edes sähköjä. Ai niin Nôtre Dame oli onnettomuus, muttei kerrota millainen. Sitten samoihin aikoihin St. Patrickin katedraalin New Yorkissa yritti polttaa bensakanisterein samanlainen kylähullu kuin Ylivieskan kirkon polttaja. Pohoojanmaalla on bruukattu polttaa pääsiäis- kokkoja mutta katotaaham ettei tämä perinne nyt taas toistu jonkun seurakuntatalon tai kirkon polttona. Perinteen on pahat. Maailman pitäisi olla varuillaan. Näin ne terroristit iskee kun maailman mielenkiinnon kohde on nyt täysin koronassa josta vastavalkea sanoi hienosti että sen takana on jokin taho joka paljastuu myöhemmin. Onko sama taho kun tekee noita Nôtre Dame onnettomuuksia. Noissa kirkoissa oli kaksi tornia mikä vie ajatukset twin towereihin ja 9/11 tapahtumiin jota sitäkään ei olla lopullisesti selvitetty että mitenkä tulipalo voi tuhota noin teräsrakenteiset rakennukset ja sitten oudointa se että miten se Shanksvillen kone syöksyi maan sisään ettei mitään olla löydetty siitä koneesta ihmisistä puhumattakaan. Ei kai vaan meitä kuseteta

Olisikin mielenkiintoista jos media julkaisisi päivittäiset auton alle jääneiden kuolemat ja muutenkin kolareissa menehtyneet realiajassa niin näkisimme onko liikkumiskielloilla vaikutusta positiivisesti myös näihin kuolemiin. Voitaisiin tehdä myös ennusteita liikennekuolemista päivittäin ja laskea paljonko kuolee vaikka viikon sisään ihmisiä kussakin maassa ja siten kieltää autoilu ja ylipäätään kieltää kaikki asiat ja antaa sanktioita sakkojen muodossa kaikille jotka uhmaavat ja rikkovat hallitusten käskyjä. Kunnon komentotalous pystyyn vedoten siihen, että kaikki on tehty ihmisten omaksi parhaaksi. Nyt ei testeta oireettomia joten he voivat jatkaa viruksen levittämistä mikä on järjenvastaista. Kansan testaaminen tulevaisuudessa käytännöksi ja jos kantaa jotain virusta tai bakteeria niin arestiin vaan, Katsoin telkkarista juuri eilen ohjelman filippiiniläisten taistelusta Marcosia vastaan, jonka sukulaiset on palaamassa valtaan. Siellä oli poikkeuslaki voimassa 8 vuotta. Eikö koronastakin saisi hyvän pysyvän poikkeuslain komentotaloutta pönkittämään.
Kenen syy on jos naapuri kuolee sinun takiasi kun ja jos et tiedä kantavasi virusta ja millainen rankaistus tulisi siitä jos tiedät olevasi positiivinen henkilö ja tartutan jollekin kuolettavasti oman viruksesi. Positiivinen henkilö koronan suhteen tai korona näkökulmasta katsottuna. Minä olen muuten vaan positiivinen niiku näette mielipiteistäni
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aika positiivinen asenne. Mutta me tarvitsemme tietoa koronasta minuuteittain, sillä se ei ole mitään hysterian viljelemistä vaan haaste.

Äänestä

oman elämän näkemättömyys vaivaa nykyistä hallitusta
- kaikki järki näiten järetömyydessä on ulkomailla,
- mikä näitten tyhjyyys näkemättömyyys siis sisälttää
- suomi astuu tyhjyyytteen kesä- syksy seuduilla

Äänestä
  • Eniten mua huolestuttaa kuinka yrittäjien käy. Otetaan nyt vaikka Palsa Aki-mäki.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Aki_Palsanmäki Tää ei aukee mut kirjota googleen

    Sinne meni huutokauppa. Ei saa kokoontua noin tiheeseen ja huutaminen levittää pisaroita ja muutenkin liikkumista olisi vähennettävä. Akihan työllistää vaimonsa ja renki Markun ja kuka mahtaa kuvara noita lähetyksiä. Se työllistää ainakin kameramiehen. Eivät varmaan saa sosiaalihuollosta mitään ja eipä heilläkään sitä rahaa niin hirveesti ole. Voi voi. Kuinka Akin nyt käy.

    Niin ja sitten kaikki muut yrittäjät. Voi voi! Ei meistä työläisistä ja eläkeläisistä niin väliä. Työttömät on mielissään kun ei tartte töitä hakea ja raha säästyy kun ei pääse kapakkaankaan.

    Äänestä

Rotsskilld , se tyyppikö oli puljun päällikkö? No ei ihmel

Äänestä
  • Vastavalkea+sanoi+hienosti+että+sen+takana+on+jokin+taho+joka+paljastuu+myöhemmin.+Onko+sama+taho+kun+tekee+noita+Nôtre+Dame+onnettomuuksia.+Noissa+kirkoissa+oli+kaksi+tornia+mikä+vie+ajatukset+twin+towereihin+ja+9/11+tapahtumiin+jota+sitäkään+ei+olla+lopullisesti+selvitetty+että+mitenkä+tulipalo+voi+tuhota+noin+teräsrakenteiset+rakennukset+ja+sitten+oudointa+se+että+miten+se+Shanksvillen+kone+syöksyi+maan+sisään+ettei+mitään+olla+löydetty+siitä+koneesta+ihmisistä+puhumattakaan.+Ei+kai+vaan+meitä+kuseteta.https://vastavalkea.fi/2020/04/01/vuosisadan-faktafiasko-tutkijat-haastavat-koronaviruksen-torjuntatoimet/Kuolemantapausten+määrä+(nykyisen+tilastoinnin+mukaan+siis+0,55+%+Saksassa)+on+suuren+mediahuomion+kohteena,+kirjoittaa+Bhakdi,+ja+monet+pelkäävät+sen+nousevan+samoihin+lukemiin+kuin+Italiassa+(10+%)+ja+Espanjassa+(7+%),+jos+toimiin+ei+ryhdytä+ajoissa.Samaan+aikaan+tehdään+maailmanlaajuisesti+se+erehdys,+että+raportoidaan+kuolema+koronan+aiheuttamaksi,+mikäli+koronavirus+löytyy+kuoleman+hetkellä+–+huomioimatta+lainkaan+muita+vaikuttavia+tekijöitä.+Tämä+loukkaa+tartuntatautiopin+perusperiaatteita:+vain+silloin+kun+on+varmaa,+että+jollain+tekijällä+on+ollut+merkittävä+vaikutus+sairauteen+tai+kuolemaan,+voidaan+diagnoosi+tehdä.+Saksan+lääketieteellisten+yhdistysten+liitto+The+Association+of+the+Scientific+Societies+of+Germany+nimenomaan+ohjeistaa:+“Kuolinsyyn+lisäksi+tulee+kirjata+kausaalinen+ketju+[ts.+syy–seuraussuhteet],+alla+vaikuttava+sairaus+nimettynä+kuolintodistuksen+kolmannessa+kohdassa.+Ajoittain+nelikohtainen+syy–seuraussuhdeketju+on+myös+kirjattava.”Liikenneonnettomuus+ei+kai+sellaisenaan+ole+kuolemansyy+mutta+vaikka+kallonmurtuma+on,+jonka+tuo+onnettomuus+aiheutti.+Tai+aivotärähdys+-+en+muista.++Mutta+on+sanottu+että+korona+kaataa+kaikkein+heikoimassa+tilassa+olevia,+joilla+siis+on+jokin+sairaus+jo+ennestään.+Itse+ikä+ei+ole+sairaus,+joten+tuntuu+vähän+hassulta+kohdella+kaikkia++70-vuotiaita+samalla+mitalla.+Minä+olen+joitain+kuukausia+vajaa+70+ja+lapsuudenkaverini+on+jo+täyttänyt+70+niin+emme+voi+mennä+vaikka+kauppaan+(alko)+samaan+aikaan+kun+hän+viime+aikoina+haki+autollaan+minut+sinne+aina+kun+minulta+varastettiin+auto+ennen+joulua+enkä+ole+vielä+saanut+vakuutuksesta+korvauksia+ostaakseni+uuden,+joten+minutkin+on+nyt+sysätty+kotiarestiin.+(vaikka+olen+vasta+69+ja+1/2)Autovarkaat+saatiin+kiinni+mutta+vakuutusyhtiö+odottaa+kuvausta+varkauden+kulusta+jota+poliisi++näin+vähäpätösen+asian+takia+ei+ehdi+tehdä+ja+kuulustella+kiinni+saatuja+henkilöitä+vai+mitä+se+pelkää.

Vanha totuus; valhe, emävalhe, tilasto. Pätee yhä.

Äänestä

liian pitkä en jaksa lukee matut vittuun terv persu

Äänestä

Olit vai?

Tilastokeskuksella ei ole nimikkeitä "tilastoapulainen", eikä "osasto".

Äänestä
  • Olin siellä vuonna 1983-1984. Kyllä minä jonkinlainen apulainen olin kun tein viransijaisuuksia ja tulin sinne pystymetsästä (kaverin kautta) ja sanotaanko sitä osastoksi mutta kyllä kuolemansyyt on oma yksikkö jossa kirjataan jokavuotista julkaisua varten kaikki suomalaiset kansien väliin ja kuolintodistukset arkistoitiin kellariin. En tiedä miten nykyään, mutta kyllä luulisin tuonlaisen opuksen vieläkin ilmestyvän kuin kuolemansyyt. Koka maassa on kait sama käytäntö vaikka yksi aktuaari joka oli käynyt Tyrkissa vierailulla kutsusta kertoi ettei Turkissa ole kuin kolme tilastoitua kuoleman tapaa. Syitä he eivät tilastoineet, Vitsi vitsi Eli siis ihminen kuoli joko kotona, kadulla tai sairaalassa. Kadulla voidaan tulkita yleisesti ulkona.
    En suutu sinulle vaikka epäilitkin. Sieltä ei muuten löydä aidsiin kuolleita tilastosta sillä se ei ole kuolemansyy jota tilastoitaisiin. Siksi en tiedä tullaanko koronaakaan tilastoimaan sellaisenaa kuoleman syynä.

    https://www.stat.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_tie_001_fi.html
    https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Causes_of_death_statistics/fi

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olin siellä vuonna 1983-1984. Kyllä minä jonkinlainen apulainen olin kun tein viransijaisuuksia ja tulin sinne pystymetsästä (kaverin kautta) ja sanotaanko sitä osastoksi mutta kyllä kuolemansyyt on oma yksikkö jossa kirjataan jokavuotista julkaisua varten kaikki suomalaiset kansien väliin ja kuolintodistukset arkistoitiin kellariin. En tiedä miten nykyään, mutta kyllä luulisin tuonlaisen opuksen vieläkin ilmestyvän kuin kuolemansyyt. Koka maassa on kait sama käytäntö vaikka yksi aktuaari joka oli käynyt Tyrkissa vierailulla kutsusta kertoi ettei Turkissa ole kuin kolme tilastoitua kuoleman tapaa. Syitä he eivät tilastoineet, Vitsi vitsi Eli siis ihminen kuoli joko kotona, kadulla tai sairaalassa. Kadulla voidaan tulkita yleisesti ulkona.
    En suutu sinulle vaikka epäilitkin. Sieltä ei muuten löydä aidsiin kuolleita tilastosta sillä se ei ole kuolemansyy jota tilastoitaisiin. Siksi en tiedä tullaanko koronaakaan tilastoimaan sellaisenaa kuoleman syynä.

    https://www.stat.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_tie_001_fi.html
    https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Causes_of_death_statistics/fi

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansyy
    Suomessa on tilastoitu vuodesta 1987 lähtien peruskuolemansyy, välitön kuolemansyy, välivaiheen kuolemansyy ja kolme myötävaikuttavaa kuolemansyytä, jotka ilmoitetaan kuolintodistuksessa. Tilastoissa mainittu kuolemansyy on lähes aina peruskuolemansyy.

    Vastavalkea tiesi tuon. Silloin 1983 ja -84 oli toisenlainen käytäntö, vaikka kyllä todistukseen tuli muitakin tietoja kuin vain välitön kuolemansyy. Usein se on sama kuin peruskuolemansyy paitsi jos jäät auton alle ja pääsi menee paskaksi (oli se sitä ennen onnettomuuttakin - ainakin sisältä) niin kuolemansyy on kallovamma tai jotain. En muista enää kun siitä on aikaa ja mulla taitaa olla jo orastava altziskin (altzeheimer) niikö Palmella vai kuoliko se aidsiin (jota ei tilastoida) sillä kyllähän se jo nyt on kuollut vaikka silloin ei kun se murha oli huuhaata. Sen näkee siitä maalilätäköstä jota väitettiin vereksi. On se niin paksua (sekä veri että väite) siis se väite että hänet joku ampui. Eikä se ole mikään uskon asia. Ampumattomuudesta on paljon fyysisiäkin todisteita.

    Kuolinsyyn lisäksi tulee kirjata kausaalinen ketju [ts. syy–seuraussuhteet], alla vaikuttava sairaus nimettynä kuolintodistuksen kolmannessa kohdassa. Ajoittain nelikohtainen syy–seuraussuhdeketju on myös kirjattava.”
    Vastavalkea on lukenut mies, mutta Palmen murhasta se ei ole koskaan kirjoittanut. Ei tiedä lavastuksen motiivia joka on vakoilu. Ei vastavakoilu tai mistä minä tiedän kuka ketäkin vakoili, mutta tuolla on hauska kirjoitus aiheesta.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15286404/olavi-palmun-murhe

    Suomessa Tilastokeskus kokoaa peruskuolemansyyt vuosittain kuolemansyytilastoiksi. Uusimpien vuoden 2005 tilastojen mukaan yleisimmät kuolemansyyt työikäisillä miehillä olivat alkoholisyyt ja sepelvaltimotauti ja naisilla rintasyöpä ja alkoholisyyt.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansyy
    Välitöntä kuolemansyytä ei yleensä ilmaista kuolemansyytilastoissa. Välitön kuolemansyy voi olla esimerkiksi keuhkokuume. (tai korona eli sars) Emme taida saada virallista tilastoa koskaan koronaan kuolleista.

    YLEISIMMÄT SYYT siis alkoholisyyt ja sepelvaltimotauti ja naisilla rintasyöpä ja alkoholisyyt. https://www.stat.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_tie_001_fi.html
    Ilmankos kapakat pantiinkin kiinni ja kohta tilee kieltolaki voimaan niinkuin ennen vanhaan ja Uusimaa on suljettu ettei viinarallikaan enää tule onnistumaan kun Viron raja aukeaa. Tai voidaanhan sieltä tuoda nopeilla moottriveneillä sitä viinaa niinkuin Algot Niska aikoinaan. Alkaa drogarien kulta-aika. Ne tietävät kuinka tiesulut väktetään ja heillä on nopeat panssaroidut ajoneuvot missä on puhkeamattomat renkaat joten piikkimatotkaan ei auta poliisia eikä hallitusta nyt tässä koronan aikaansaamassa tilanteessa.
    Mikä taho on koronan takana.

    Äänestä

Wall Streetin vuoden 1929 pörssiromahdus, jota kutsutaan myös suureksi romahdukseksi (engl. Great Crash tai Crash of ’29), oli New Yorkin pörssin kurssien romahdus, joka alkoi 24. lokakuuta 1929 (”musta torstai”) ja jatkui voimakkaana aina 29. lokakuuta asti (”musta tiistai”). Pörssiromahdus oli näkyvin merkki maailmanlaajuisen laman alkamisesta. Kurssien toipuminen romahdusta edeltäneelle tasolle kesti 25 vuotta.
Koska virus iskee pörssiin. Meklarit häärivät toistensa lomassa niin että kallot kolisee yhteen. Eikö siellä ole havaittu ainoatakaan tartunnan saanutta. Ovatko meklarit immuuneja tälle ihmeelliselle virukselle joka iskee vain keneen haluaa. Vai kenet vain haluaa kiinni saa.

Taas hetken lähempänä kuolemaa
ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
Tuo korona kiinni saa kenet vaan...
Tuo korona kiinni saa kenet vain haluaa.... Tai sitten se ottaakin kiinni vain sen kenet se haluaa tai kenet pörssiherrat haluaa.

TODELLA IHME ETTIE BIRUS PURE OIKEIN HALLITUKSIIN EIKÄ EDUSKUNTIIN EIKÄ MEDIAAN TAI PÖRSSIHUONEISIIN JA KENELLÄKÄÄN EI OLE KASVO - SUOJAIMIA

Äänestä
  • Suomessa kuolee viikossa tai kuoli vuonna 2018 n. 1048 ihmistä joista 32 on alkoholimyrkytykseen kuolleita. Se tekee melkein n. 5 juoppoa päivässä ja muihin sairauksiin kuolee päivässä 145 eli aika monta monta. Onko Ruotsi sittenkin viisas kun ei pistä talouttaan kuralle jonkun viruksen takia. Olemmeko me Suomessa jotain älykääpiöitä.

    Se että lapset eivät kuole korona viirukseen johtuu siitä kun he eivät ole ehtineet kerätä itselleen muita sairauksia, vaikka onhan niitä lapsia joille on tullut syöpä ja joillakin on joitain synnynnäisiä sairauksia.

    Mutta alkoholista ja tupakasta ja rasvaisesta ruoasta johtuneet sairauden ovat ns. elintasosairauksia joihin on sairastunut melkein kaikki aikuiset. Paitsi median edustajat ja pörssimeklarit ja kansanedustajat ja hallitus rouvat ja moni muu poliitikko ja urheilijat.

    Komentotalous voisi ihmisten parasta ajatellen pelastaa heidän henkensä sulkemalla tällaiset tupakoitsijat ja juopot ja rasvaista ruokaa syövät jonnekin suljettuihin tiloihin ja kuntouttaa heidät työelämään sopiviksi. Ja jos eivät tokene niin tartuttakoot heidät sitten koronalla. Se onnistuis Suomessa sillä me olemme sen verran natseja.

    Äänestä

En nyt muuta kommentoi, mutta pohjanmaan murretta et osaa pätkääkään. Jokainen matkimisyrityksesi tuossa meni täysin päin Peetä....

Äänestä
  • Hullu, hullu, mieletön maailma.
    Mitä on meille syötetty ja minkä tahojen toimesta?

    Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää.

    Äänestä

Tämäkin on tilastoharhaa.
Jimi (Räkä) Karttunen ei kuollut Jesse Torniaisen hyppypotkuun vaan vihervasemmistolaisuuteen. Vihervasemmistolaisuus tappoi hänet vaikka kuolema näyttäytyy tilastoissa Jesse Torniaisen aiheuttamana kuolemantuottamuksena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olin töissä tilastoapulaisena Tilastokeskuksessa kuolemansyyt osastolla ja opin sieltä, että tilastoituun tietoon pitää osata suhtautua oikein. Jos ihminen sairastaa elinaikanaan jotain tappavaa tautia kuten vaikka jotain niistä, joihin suurin osa ihmisistä sitten kuolee loppujen lopuksi kuten nyt vaikka sydänsairaudet ja syövät. Mutta jos jäätkin vaikka auton alle tai putoat puusta ja kuolet ennen kuin syöpä on sinut nujertanut niin kuoleman syy on auton alle jääminen tai putoaminen eikä syöpä. Primääri syy siis. Syöpä kyllä mainitaan kuolintodistuksessa

Asiasta toiseen niin Karl Marx puki hieman saman asian oivasti sanoiksi siten, että jos kuolet hukkumalla niin kuoleman syy ei ole se, ettet osannut uida vaan hukkuminen. Uimataitoa ei tosin edes mainita lääkärintodistuksessa. Ja toinen hieno oivallus on se, että kuinka metri kahdeksankymmentä seitsemän senttimetriä pitkä (1,87 m) tilastomies voi hukkua lammikkoon jonka keskisyvyys on alle metrin. Keskisycyys - heh

Onko nuo päivittäiset tilannekatsaukset koronaviruksesta otettava kuinkakin tieteellisesti tartuntojen aiheuttamien kuolemien suhteen jos tartunnan saanut jääkin auton alle joita onnettomuuksia maailmassa ja Euroopassa ja Ameriikassa on päivittäin aika monta ja varmaan joku heistä on ollut tartunnan saanut, joka ei ole tiennyt sairastaneensa koronaa ja siten ei ole ollut karenssissa. Jos karenssissa ollut on ollut liikkeellä niin hän on rikkonut säädöksiä ja jos jää auton alle niin miten se näkyisi tilastoissa ja päivittäisissä tiedotteissa. Niitähän ei voida tilastoida koronan suhteen edes toissijaisena kuolemansyynä jos ei ole tiennyt sairastaneensa koronaa ja tuskin heitä kannattaisi testata enää kuolleena

Kansahan haluaisi tietää kaikki. Tilastoja ei nyt kylläkään saada tässä kohdin toimimaan. Kuinka tarkkaan meidän on tiedettävä päivittäin vaikka USA:n korona tilanne ja oliko se viisasta pelotella sen kansalaisia kertomalla että 200 000 ihmistä tulee kuolemaan sen takia. Suomessa on kuollut 17 ja odotammeko perasoomi pitkänä koska seuraava uhri tulee ja haluaisimmeko teitää oliko auton alle jäänyt mahdollisesti viruksen kantaja ja jos oli jo diagnosoitu niin olisiko ainakin se meille kerrottava. Missä on muuten kaikki muut uutiset.

Onko terroristitkin omaehtoisissa kotiaresteissa kun eivät aja ihmisten päälle autoilla toreilla ja nyt kohta tulee Nôtre Damen tuhopoltosta vuosi ja muitakin tulipaloja silloin oli (Sri Lanka) ja se Sipilän kotikunnan seurakuntatalon kattopalo, joka syttyi itsekseen vaikkei talossa ollut edes sähköjä. Ai niin Nôtre Dame oli onnettomuus, muttei kerrota millainen. Sitten samoihin aikoihin St. Patrickin katedraalin New Yorkissa yritti polttaa bensakanisterein samanlainen kylähullu kuin Ylivieskan kirkon polttaja. Pohoojanmaalla on bruukattu polttaa pääsiäis- kokkoja mutta katotaaham ettei tämä perinne nyt taas toistu jonkun seurakuntatalon tai kirkon polttona. Perinteen on pahat. Maailman pitäisi olla varuillaan. Näin ne terroristit iskee kun maailman mielenkiinnon kohde on nyt täysin koronassa josta vastavalkea sanoi hienosti että sen takana on jokin taho joka paljastuu myöhemmin. Onko sama taho kun tekee noita Nôtre Dame onnettomuuksia. Noissa kirkoissa oli kaksi tornia mikä vie ajatukset twin towereihin ja 9/11 tapahtumiin jota sitäkään ei olla lopullisesti selvitetty että mitenkä tulipalo voi tuhota noin teräsrakenteiset rakennukset ja sitten oudointa se että miten se Shanksvillen kone syöksyi maan sisään ettei mitään olla löydetty siitä koneesta ihmisistä puhumattakaan. Ei kai vaan meitä kuseteta

Olisikin mielenkiintoista jos media julkaisisi päivittäiset auton alle jääneiden kuolemat ja muutenkin kolareissa menehtyneet realiajassa niin näkisimme onko liikkumiskielloilla vaikutusta positiivisesti myös näihin kuolemiin. Voitaisiin tehdä myös ennusteita liikennekuolemista päivittäin ja laskea paljonko kuolee vaikka viikon sisään ihmisiä kussakin maassa ja siten kieltää autoilu ja ylipäätään kieltää kaikki asiat ja antaa sanktioita sakkojen muodossa kaikille jotka uhmaavat ja rikkovat hallitusten käskyjä. Kunnon komentotalous pystyyn vedoten siihen, että kaikki on tehty ihmisten omaksi parhaaksi. Nyt ei testeta oireettomia joten he voivat jatkaa viruksen levittämistä mikä on järjenvastaista. Kansan testaaminen tulevaisuudessa käytännöksi ja jos kantaa jotain virusta tai bakteeria niin arestiin vaan, Katsoin telkkarista juuri eilen ohjelman filippiiniläisten taistelusta Marcosia vastaan, jonka sukulaiset on palaamassa valtaan. Siellä oli poikkeuslaki voimassa 8 vuotta. Eikö koronastakin saisi hyvän pysyvän poikkeuslain komentotaloutta pönkittämään.
Kenen syy on jos naapuri kuolee sinun takiasi kun ja jos et tiedä kantavasi virusta ja millainen rankaistus tulisi siitä jos tiedät olevasi positiivinen henkilö ja tartutan jollekin kuolettavasti oman viruksesi. Positiivinen henkilö koronan suhteen tai korona näkökulmasta katsottuna. Minä olen muuten vaan positiivinen niiku näette mielipiteistäni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu