kristityt katoaa kuin tuhka tuuleen

Jos olisit kiinnostunut totuudesta, et olisi suustasi tuollaista Saatanan sammakkoa päästänyt.

Silloin kun Saatana hyökkää viimeisten pyhien pyhien leiriin, antaa Jumala sille käskyn hävittää samalla kaikki ihmisillä rakennuttamansa jumalanhuoneet, kuten antoi roomalaisille käskyn hävittää Jerusalemin temppelin vuonna 70:

"Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä. Huutakoon miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule.
Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: "Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase."

Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle.

Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja sanoi hänelle:

"Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden."

Sitten kuulin hänen sanovan toisille miehille:
"Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni."

Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. Hän sanoi sitten miehille: "Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä."

Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: "Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?"

Hän vastasi: "Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: 'Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.' Niinpä en minäkään sääli enkä säästä. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa mukaan."

Silloin saapui pellavapukuinen mies, se, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja hän ilmoitti:
"Olen tehnyt sen minkä käskit."

Niin olen minäkin, Teuvo Suni, kirjoittanut kaiken sen, mitä Pyhä Henki on kirjoitettavaksi antanut.

Teuvokin on todennut tilanteen toivottomaksi, ja siksi on keskeyttänyt lääkkeidensä ottamisen, nyt sitten vain odottaa hermostuneena ylöstempaisuvuoroaan. Oi Herra, tempaistuasi Teuvon luoksesi, älä vain palauta häntä takaisin ihmisten joukkoon.

Toiveesi toteutui vain osittain, koska Teuvo temmattiin ylös ja palautettiin takaisin sinunkin herjattavaksesi:

Etkö ole vielä tätä tiennyt, miten hän tuli minut noutamaan?

"MUISTA
Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon."
En muistanut, koska häntä vihasin. En muistanut myöskään sinä päivänä, joka silloinkin oli sunnuntai helteinen Sanna-myrskyn päivä Lappeenrannassa. Mutta Hän muisti, koska oli jo äitini kohdussa minut omakseen valinnut, ja tuona päivänä päätti toteuttaa tämän:

"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.
Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässäkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456.

Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta. Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisi kääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen:

"Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut tästä mitään puhunut. Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat:

RAAMATTU ON TOTTA.

Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt. Koska sen kirjan kansien välissä touhusi tuo inhottava Jumala. Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia.

Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt.

Mieleen palautui heti se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini. Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat:

"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!"

Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle kovat sanat. Vaikka on tietoisesti ollut ketään muita tuominnut kuin vain tuota koston Jumalaa. Hetken kuluttua sama ääni jatkoi:

"Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden!"

Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!"

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni ja ajatuksistani katoamaan. Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme.

Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen, Jumalan monet kostamiset - lähes koko siihen asti eletyn elämäni henkisen puolen pilanneet.

Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa. Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän pois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua.

"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."