laitan sen tähän, kannattaa persunkin lukea,
"Suuri joukko, miljoonat asiantuntijat huutelevat mediassa, miten asiat olisi pitänyt hoitaa. Ei näemmä pressakaan tainnut miettiä nyrkkiä tarjotessaan, että AVIn (Aluehallintovirasto) vastuulla ja toimivaltuuksin, ilman mitään hallituksen päätöksiä lentokentältä palaavat matkalaiset olisi saatu karanteeniin ja joukkokuljetuksin koteihin (pitkämatkalaiset)
Toki moni matkustaja on kertonut, että heillä on ollut tarpeeksi tietoa siitä, että he voivat olla taudin kantajia/levittäjiä ja julkisiin liikennevälineisiin ei pidä mennä. Osa palaajista ei ole välittänyt muista tuon taivaallista ja osa ei kotimaassa osaa toimia, mutta kyllä selviää ulkomailla vaikka ummikkona. Ihmeellistä näiden ihmisten kädettömyys ja vastuuttomuus.
AVIlla on valtuudet.
"Äkillinen vakava terveysvaara:
Jos nopeat toimenpiteet ovat tarpeen, aluehallintoviraston on mahdollista tehdä toimialueellaan päätös karanteenista, tavaran karanteenista tai eristämisestä virkasuhteisen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin sijasta. Näissä tapauksissa ensisijainen toimija on kuitenkin kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava, virkasuhteinen lääkäri."
Että se olikin AVI:n (Aluehallintovirasto) vastuulla organisoida lentokentälle saapuvien matkailijoiden karanteeniinlaitto tai järjestelyt, joilla lomalaiset, joilla ei ollut suunnitelmallista paluuta ja kotiinkuljetusta tai tietämystä terveydentilasta, saadaan tartuttamasta sivullisia.
Nyt meillä mielellää huudetaan " presidentin nyrkkiä" tai syytetään hallitusta. Onkin ollut koko koronan aikana ihmeellistä, että kädettömät viranomaiset, joilla on valtuudet alueellaan, eivät nosta sormeakaan tehdäkseen heidän vastuualueellaan olevia toimenpiteitä."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.