Emättimen syvähieronta

Anonyymi

Täällä 45 vitonen nainen kirjoittaa, ja olen elämässäni kokeillut yhtä ja toista seksissä.
Kuuluuko tämä tänne? En tiedä, mutta kirjoitan nyt henkilökohtaisesti emättimen hieronnasta, jota himoitsen usein nykyään.

Minulla on ollut siis orgasmiongelmia ja yhdyntäkipuja. Olen myös synnyttänyt alateitse eikä kivuille ole löytynyt syytä. Tapasin tuntemattoman miehen, joka ehdotti sitä minulle saavuttuamme hänen asuntoonsa.. Olin yllättynyt, koska ainahan miehet haluavat sitä yhdyntää ja kyllä he myös minulle orgasmin on antaneet.
Hän siis alkoi hieroa koko vartaloani ensin öljyllä ja siirtyi reisiini sekä ulkoisiin sukuelimiini pikkuhiljaa. Hän alkoi hieroa hiljaa sormella ja painoi myös emättimeni seinämiä, se tuntui jopa kivuliaalta vaikka painaminen oli todella hellää. Myös hän sormilla käsitteli kohdunkaulaani! sitä herkkää aluettani, se tuntui todella vastenmieliseltä alkuun. Tunsin, kuinka minusta olisi lähtenyt patoutumia ulos, itkinkin vähän en kivusta kuitenkaan. Hieronta oli siis todella voimakasta ja taas rauhallista, etsi samalla minun g-pisteeni ja ihan oikeesti se toimi. En välittänyt mistään tuossa vaiheessa, olin täysin miehelle avoin, ja en tiedä tuliko virtsaa...sitä tuli paljon! tai mitä mutta sain huikean orgasmini. Siihen mies oli valmistautunut, allani oli paksu pyyhe. Hän myös kehoitti antamaan "periksi" kun ensin vastustin, sitä tunnetta että en kestä. Eli antamaan nautinnolle vallan ilman estoja.
Myöhemmin päädyimme normiyhdyntään, joka oli todella herkempi kokemus tämän hieronnan jälkeen, enkä tuntenut mitään yhdyntä kipuja.
Mies asuu toisella paikkakunnalla ja olemme harjoittaneet tätä hierontaa aina kun tapaamme seksin merkein, meillä ei ole muuta. Aina myös squirttaan kun saan hieronnan.
Tämä hieronta on auttanut minua laukeamaan nyt herkemmin, kun harrastan seksiä miesten kanssa. Kukaan toinen ei ole osannut tehdä tätä käsittelyä, kuten tämä mies.
Kysynkin täältä, ovatko miehet tietoisia tästä emättimen käsittelystä, jonka ei siis tarvitse johtaa yhdyntäänä? Se oikeesti auttaa meitä naisia!!!

8

1265

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos löytyisi mies joka osaa tuon, en vastustelisi :) Taitavasorminen mies on ainakin oman kokemuksen perusteella muutenkin harvinainen aarre.

      • Moi, ota yhteyttä treffi toiminnan kautta nimim. nalyk52 niin taivas aukeaa


      • Anonyymi

        Voisin tehdä ja sulla imisin klitorista saisit huketa orgasmit !


    • Anonyymi

      Hhmm, olen päässyt muutamaa naista useamman kerran hieromaan, hyväilemään sisältäkäsin ja aina on tuloksena ollut huikeat orgasmit ja squirttaaminen. Itseäni tuo kiihottaa suunnattomasti, kun nainen supistelee orgasmin kourissa käteni ympärillä. -M47JKL

      • Anonyymi

        Ihaninta mitä mies voi naiselle tehdä👄 olen sopinut intiimi hieronnan jonka toteutan kun ebidemia laantuu..


    • Anonyymi

      Haaveena kokea tuo naisena siis..

      • Anonyymi

        Aivan ihana nautinto😋 tiedän hieronta johtaaa yhdyntään lopuksi olen antanut ymmärtää myös tän hierojalle..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan ihana nautinto😋 tiedän hieronta johtaaa yhdyntään lopuksi olen antanut ymmärtää myös tän hierojalle..

        Saa johtaa se on kaunista ja ihanaa!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1186
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1082
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      677
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe