Kuinka heikoksi maan taloustilanne

menee, ennenkuin tilalle astuvat taas Suomea kuntoon laittaneet PS, Kokoomus ja Keskusta?
2343272
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 234

Vanhimmat

Ei kepuporvari Sipilän hallitus laittanut Suomea kuntoon vaan kukin ministeri laittoi oman taloutensa kuntoon ökyliksoillaan. Kepu Sipilän hallitus hyötyi noususuhdanteesta jonkin verran mutta ei saanut omin aikein mitään näkyvää aikaan. Kepu, kokoomus ja persut päästivät Suomeen kesällä 2015 noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista pääsosin Lähi-idän muslimimaista josta tyrimisestä on aiheutunut veronmaksajille ainakin 10 miljardin euron lasku.

Äänestä
  • Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Mutta kun vassarit haluavat miljoona kansalaispalkkalaista. Ja saman verran etelän parasiitteja.

    Duunari nyrjäyttäköön selkänsä elättääkseen mainitut ryhmät. Vitut duunarista muuten.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Noista suurin osa pätkätöitä ja 0-tuntisopimuksia vuokratyöfirmoissa.

    Linkki väitteeseesi persu, muutoin valetta.

    Äänestä

  • Onneksi Rinteean ja Marinin hallituksen ministerit pistivät vielä paremmaksi ja nostivat ensi töikseen omaa liksaansa. Kyllä tuli oma talous kerralla kuntoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Tuhosi Suomen tulevaisuudesta ison siivun viemällä rahat koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Olihan meillä liian hyvä, mutta nyt on työvoimapula aloilla joihin tarvitaan koulutusta! Opetelkaa edes ynnäämään asioita yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi Rinteean ja Marinin hallituksen ministerit pistivät vielä paremmaksi ja nostivat ensi töikseen omaa liksaansa. Kyllä tuli oma talous kerralla kuntoon.

    Ja suuri avustusarmeija hoitaa heidän työt eli ei tarvitse kuin lorvia ja antaa silloin tällöin lausuntoja valmiiksi kirjoitetuista papereista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi persu, muutoin valetta.

    Miksi linkkitrolli häiritsee keskustelua joka ketjussa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi linkkitrolli häiritsee keskustelua joka ketjussa?

    Ei varmaan ole muutakaan tekemistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    PASKAT yhtään ainoaa OIKEATA työpaikkaa luonut.

    Jumalaksiko luulit?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuhosi Suomen tulevaisuudesta ison siivun viemällä rahat koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Olihan meillä liian hyvä, mutta nyt on työvoimapula aloilla joihin tarvitaan koulutusta! Opetelkaa edes ynnäämään asioita yhteen.

    Zippilä ja muut piilokokkarit tuhosivat Suomen terveydenhuollon, kansa maksaa siitä nyt pandemian vallitessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    1 tunti tekee työläisen "töitä", joissa veronmaksaja/yhteiskunta oli "palkanmaksaja" tulonsiirroin. 4-6 tunnin kuukausitöillä kun ei oikein elele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi Rinteean ja Marinin hallituksen ministerit pistivät vielä paremmaksi ja nostivat ensi töikseen omaa liksaansa. Kyllä tuli oma talous kerralla kuntoon.

    Eivät nostaneet omaa liksaansa:
    Ministereiden palkkio on määritelty edustajanpalkkiota koskevassa laissa. Ministereiden palkkio vastaa eduskunnan varapuhemiehen palkkiota vähennettynä viidellä prosentilla. Pääministerin palkkio vastaa eduskunnan puhemiehelle maksettavaa palkkiota vähennettynä viidellä prosentilla.
    Eduskunta pidättää ministeriksi valituilta kansanedustajilta puolet kansanedustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Kaikki oli paremmin Sipilän hallituksen aikaan, valtion velka pieneni, työllisyys koheni ym.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Ei luonut, vaan pilasi nousukauden täysin, ilman sipilää työllisyysaste olisi noussut oaljon ylemmäksi. Ei kulutuksesta leikkaamalla työpaikkoja synny, voiu verrata vaikka nykyiseen tilanteeseen, ovatko työpaikat lisääntyneet nyt kun kulutus sakkaa?? Kaikenlaisia idiootteja sitä leipä elättääkin. Sipilä on pelkkä huijari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki oli paremmin Sipilän hallituksen aikaan, valtion velka pieneni, työllisyys koheni ym.

    lessusiellä höpisee taas ja uskoo kaiken minkä kepulilestat ovat hänelle opettaneet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi linkkitrolli häiritsee keskustelua joka ketjussa?

    Voi että, häiritseekö se valehteluasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja suuri avustusarmeija hoitaa heidän työt eli ei tarvitse kuin lorvia ja antaa silloin tällöin lausuntoja valmiiksi kirjoitetuista papereista.

    Nämä nuoret tyttöministerit osaavat sujuvasti lukea papereistaan muiden kirjoittamat tekstit. Kyllä on huono asia, että hallitus on nuorten naisten linnoittama - kokemus puuttuu, mutta itsetuntoa ja luuloa omista kyvyistä on "korvaamassa" kokemuksen puutetta.

    Erityisesti Sanna Marinia vaivaa jo vallan pienoinen turmelus - toimii poliittisesti omaa egoaan pönkittäen. Esim. Kelaa moittien ja väittäen Kelan sulkeneen toimipisteitään. Kun Kela oli koronavirusepidemiasta johtuen vain muuttanut toimintatapojaan, muttei sulkenut toimipisteitään. Räksyttää ja sivaltaa - on pääministerillä terävä kieli, mutta saattaa kompastua omaan ylpeyteensä ja ylevämmyyden tunteeseensa.

    Kopio Sauli Niinistöltä "Nyrkistä" ja esittää siitä omana ehdotuksenaan- siis kopiona - jonkinlaisen Marinin "nyrkin."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Niinpä, laittamalla 200 000 työtöntä palkattomaan työhön muka 'työharjoittelemaan'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Höpön, höpön, maailman talouskasvu ja kuntouttavatyötoiminta. 100 000 märkä unelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi persu, muutoin valetta.

    Mikä se persu on kun sitä joku palstalla jos toisella toistelee? Onko se jotain puolueisiin liittyvää, minä kun en tiedä mitään politiikasta.
    Kuitenkin sen verran tiedän, että Ruotsi on kymmeniä vuosia edellä Suomen kehitysvaihetta, joka sortunee todelliseen lamaan ja köyhät lisääntyvät, rikkaat rikastuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Miten he loivat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Tuohan on totaalista paskapuhetta. Ei luonut ensimmäistäkään työpaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun vassarit haluavat miljoona kansalaispalkkalaista. Ja saman verran etelän parasiitteja.

    Duunari nyrjäyttäköön selkänsä elättääkseen mainitut ryhmät. Vitut duunarista muuten.

    Tuo on silti vielä reilusti vähemmän kuin Kataisen (kok) haluamat 2,8 miljoonaa "työläistä".

    Ei sillä että olisin vassarien kannalla.

    Oppositiohan on ollut vaatimassa valmiuslakia voimaan ja nyt halutaan veronmaksajilta vähintään 10 miljardia yrittäjien tukemiseksi! Näyttää kelpaavan tukiraha oman onnensa sepillekkin ja maatalous yrittäjätkin jälleen tukea tuen päälle vaatimassa.Rahaa tuntuu löytyvän kun on oikeat tilit minne laittaa.
    Työttömien ja muiden köyhien selkänahka parkitaan sitten kun laskunmaksu alkaa.
    Jättimäiset leikkaukset ovat edessä ja kaikki tietää mistä leikataan,aina niiltä jotka ovat jo muutenkin heikoimmassa asemassa!

    Äänestä

  • Keskustan sipilä hallituksen silmitön köyhuåien riisto politiikka nyt

    Sipilän ja keskusta puolueen harjoittama julma köyhien kansalaisten varojen riisto ja antam i nen rikkaile lisää vaikka eivät sitä olisi tarvinnetkaan.

    Keskusta. a sipilä suurin ja pahin kansaliste riistopuolue atiivileikurit ja kiky ilmaistöt vielä lisäsivät kansalisten eriarvoisuutta

    Missä on maalisyåtej a johtajien kikytunnit

    He olivat e t änä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Sipilä+romahduttimonen+perheiden+ostovoiman+ja+talouden+.Jopa+eläkeläisillä+ei+enää+varaa+lääkkeisiin+.Hoitoalalla.+.+Lapset+eivät+päässe+lomille+.Naapurinkin+hoitajankin.+osti+lapsille+vain+jätskit+ähtärin+matkan+sijaan.Mutta+eihän+maataloustukiloiset+tätä+tajua+kun+tukee+lappaa+ovista+ja+ikkunoista+milloin+milläkin+nimikeellä.Niin+laittoihan+sipilä+yritystenkin+talouden+kuntoon.Mutta+ei+paljon+lämmitä+Köyhää++joka+maksaa++kaiken+tämän+maatalous+listen+huvittelunsos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattuVuorotteluvapaan+ehtoja+kiristettyVanhempainvapaan+päivärahoja+leikattuSairastavan+vuosilomaa+leikattupalauttamalla+siihen+omavastuupäivätVuosiloman+kertymistä+vähennettyäitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajaltaAnsiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivälläKiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnillaTyösuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaapidennetty,+takaisinottovelvollisuuttalyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömänmääräaikaisuuksia+helpotettu)Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%Ammatillisen+koulutuksen+määrärahojaleikattu+190+miljoonaa+euroaKorotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttuLähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+javanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaaja+kansaneläkettä)Yleisen+asumistuen+perusomavastuutasuurennettuOpiskelijoiden+opintorahan+osuuttapienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettuPalkkatuella+tehdystä+työstä+kertyväätyössäoloehtoa+kiristettyAktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaaKasvatti+kansalaisten+maksamat+maataloustuet+ennätyssuutiksiSamoin+yritystuet+en+n+ätyssuuriksi+Suunnitteilla+oli+myös:„+Irtisanomissuojan+heikentäminen„+Aktiivimalli+2Samaan+aikaan+kuitenkin+Pörssiyhtiöt+voittoja+ovat+tehneet+koko+Sipilän+hallituskauden.+Tänä+keväänä+yritysten+omistajat+tulevat+nostamaan+yhtiöistään+rahaa+noin+14+miljardia+euroa+osinkoina,+Viime+keväänä+nostivat+12,+4+miljardia,+vuoden+2017+keväällä+11,3+ja+vuoden+2016+keväällä+nostivat+10,2+miljardia+euroa.+Yritykset+ovat+siis+tehneet+reippaita+voittoja+joka+vuosi,+mutta+kilpailukykyä+ja+kasvua+eivät+vain+halunneet+luoda.Sipilän+hallitus+valtaan+päästyään+ryhtyi+kurjistamaan+kansaa+ja+kikyttämään.+Kasvua+ei+vain+syntynyt.+Hallituksen+järjestämät+varat+ja+muut+rahan+arvoiset+helpotukset+yrityksille+valuivat+vain+osinkoina+yritysten+omistajien+taskuihin.+Valtaosa+sijoittajista+investoi+yrityksiin+olettaen,+että+yritysjohto+keksii+liikeideoita.+Mutta+onko+nyt+niin,+että+suursijoittajat+eivät+luota+yritysten+kasvuun,+vaikka+rahaa+on?+Jos+näin+on,+kyllä+silloin+suursijoittajien+pitää+ryhdistäytyä+ja+aloittaa+kasvuhankkeiden+luominen.+Paljon+puhutaan+yrittämisen+urheudesta+ja+kasvun+luomisesta+riskeistä+huolimatta,+mutta+kun+sille+luodaan+aina+vain+parantuvia+edellytyksiä+niin+yritysten+omistajat+nostavat+rahat+ja+pistävät+päänsä+pensaaseen.+Työtä+odottavat+ne+lukuisat+yhden+hengen+yrityksetkin,+jotka+ovat+syntyneet,+kun+työnantajat+ovat+ulkoistaneet+palkkatyötä.Maataloustukiloinen

    Ihan puppua mut aina i n teki työttömäksi

    Varman jotain ilmaistyöpaikkoja ja konsylteille töi y ä ja kavereileen.

    Kiky j a aktiivileikkuti laskivat nåmonen tuloja
    Köyhiltä tarvitsebilta avaan otti j n t oi rikaille. Jotkaei ees arvii lisää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Sipilän poppoon työllistämisestä sen verran, että minun työttömyyteni kahdelta vuodelta katkesi kun perustimme kaverini kanssa start-up-yrityksen. Ei Sipilä siihen liity millään tapaa. Oikein suututtaa kun ottavat yhtään ansiotonta kunniaa ja joku papukaija paapattaa samaa levyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät nostaneet omaa liksaansa:
    Ministereiden palkkio on määritelty edustajanpalkkiota koskevassa laissa. Ministereiden palkkio vastaa eduskunnan varapuhemiehen palkkiota vähennettynä viidellä prosentilla. Pääministerin palkkio vastaa eduskunnan puhemiehelle maksettavaa palkkiota vähennettynä viidellä prosentilla.
    Eduskunta pidättää ministeriksi valituilta kansanedustajilta puolet kansanedustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta.

    Herra (vast.) varjele, nyt olisi ammattiyhdistyksellä tekemistä moisten leikkurien poistamiseksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noista suurin osa pätkätöitä ja 0-tuntisopimuksia vuokratyöfirmoissa.

    Taitaa olla huhu puhetta alipalkattua vuokratyötä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noista suurin osa pätkätöitä ja 0-tuntisopimuksia vuokratyöfirmoissa.

    Taitaa olla huhu puhetta alipalkattua vuokratyötä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on silti vielä reilusti vähemmän kuin Kataisen (kok) haluamat 2,8 miljoonaa "työläistä".

    Ei sillä että olisin vassarien kannalla.

    SE oli hyvä sain olla töissä kun koulutin työttömiä ei olisi lakenet edes eläkkeellekkään
    Kun eivätsaaneet opettajia alipalkalla töihin nyt teollisuus itkee kun ei saa työvoimaa mutta kun järkipuhetta ei kuuneltu nut korona hoitaa loput

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on silti vielä reilusti vähemmän kuin Kataisen (kok) haluamat 2,8 miljoonaa "työläistä".

    Ei sillä että olisin vassarien kannalla.

    SE oli hyvä sain olla töissä kun koulutin työttömiä ei olisi lakenet edes eläkkeellekkään
    Kun eivätsaaneet opettajia alipalkalla töihin nyt teollisuus itkee kun ei saa työvoimaa mutta kun järkipuhetta ei kuuneltu nut korona hoitaa loput

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Nuokin työpaikat olivat 9e orjatöitä. Sen sijaan Sipilä tilasi 35t discoläpsyttäjää maahan syyskuussa 2015. 35000kpl/2015nevö forget!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PASKAT yhtään ainoaa OIKEATA työpaikkaa luonut.

    Jumalaksiko luulit?

    Ei luonukkaaaaa...mutta varmasti muisti kuitenkin hoitaa lompakon ja itselle lomapakon...kohtahan alkaa heillä se kesälomakin! Sehän on palkatonta aikaa :-)) eikä lomaltapaluurahoja :-)) Se on se hulluin suomalaisten keksintö, mitä muu maailma ei tunne, nauraisivat itsensä kipeäksi. On se Suomi ennenkin hullu ollut jopa Kekkosen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun vassarit haluavat miljoona kansalaispalkkalaista. Ja saman verran etelän parasiitteja.

    Duunari nyrjäyttäköön selkänsä elättääkseen mainitut ryhmät. Vitut duunarista muuten.

    Demarit ovat aina vastustaneet kansalaispalkkaa, onhan kyseessä työläisten ja veronmaksajien ykköspuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki oli paremmin Sipilän hallituksen aikaan, valtion velka pieneni, työllisyys koheni ym.

    Suhdannetaantuman+ansiosta.+Rinteen+ja+Marinin+hallitusten+aikana+työllisyys+parani,+alijäämä+pieneni+ja+talouskasvukin+oli+1,5%+EU-maiden+yläpäässä+mutta+sitten+tuli+pandemia+ja+epidemia+iski+myös+Suomeen.+Mutta+onneksi+Marinin+demarijohtoinen+hallitus+on+valkassa,+ettei+tässä+mennä+Ruotsin+tapaan+talouden+ja+suurpääoman+etujen+mukaan+uhraamalla+kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei luonut, vaan pilasi nousukauden täysin, ilman sipilää työllisyysaste olisi noussut oaljon ylemmäksi. Ei kulutuksesta leikkaamalla työpaikkoja synny, voiu verrata vaikka nykyiseen tilanteeseen, ovatko työpaikat lisääntyneet nyt kun kulutus sakkaa?? Kaikenlaisia idiootteja sitä leipä elättääkin. Sipilä on pelkkä huijari.

    Sipilä leikkasi kikytyksellä työläisten ostovoimaa ja kotimaan kysyntää joka hidasti suhdannetaantuman ohittaneen taloutemme kasvua, aiheutti yrityskonkurssien kasvua sekä loi työläisiin epävarmuutta. Porvarihallituksen ennennäkemätön vastakkainasettelu työläisluokan kanssa aiheutti epäluottamusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Sipilän hallitus loi kuntouttavan työtoiminnan joka ei tuota paskanvertaa verotuloja.Sillä saatiin vaan tilastot näyttämään että 100000 ei tehnyt oikeita töitä,mutta lumetöitä kylläkin. Kaatuis nyt tämä nykyhallitus mahdollisimman pian ja Suomalaiset yritykset pelastuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä+romahduttimonen+perheiden+ostovoiman+ja+talouden+.Jopa+eläkeläisillä+ei+enää+varaa+lääkkeisiin+.Hoitoalalla.+.+Lapset+eivät+päässe+lomille+.Naapurinkin+hoitajankin.+osti+lapsille+vain+jätskit+ähtärin+matkan+sijaan.Mutta+eihän+maataloustukiloiset+tätä+tajua+kun+tukee+lappaa+ovista+ja+ikkunoista+milloin+milläkin+nimikeellä.Niin+laittoihan+sipilä+yritystenkin+talouden+kuntoon.Mutta+ei+paljon+lämmitä+Köyhää++joka+maksaa++kaiken+tämän+maatalous+listen+huvittelunsos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattuVuorotteluvapaan+ehtoja+kiristettyVanhempainvapaan+päivärahoja+leikattuSairastavan+vuosilomaa+leikattupalauttamalla+siihen+omavastuupäivätVuosiloman+kertymistä+vähennettyäitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajaltaAnsiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivälläKiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnillaTyösuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaapidennetty,+takaisinottovelvollisuuttalyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömänmääräaikaisuuksia+helpotettu)Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%Ammatillisen+koulutuksen+määrärahojaleikattu+190+miljoonaa+euroaKorotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttuLähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+javanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaaja+kansaneläkettä)Yleisen+asumistuen+perusomavastuutasuurennettuOpiskelijoiden+opintorahan+osuuttapienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettuPalkkatuella+tehdystä+työstä+kertyväätyössäoloehtoa+kiristettyAktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaaKasvatti+kansalaisten+maksamat+maataloustuet+ennätyssuutiksiSamoin+yritystuet+en+n+ätyssuuriksi+Suunnitteilla+oli+myös:„+Irtisanomissuojan+heikentäminen„+Aktiivimalli+2Samaan+aikaan+kuitenkin+Pörssiyhtiöt+voittoja+ovat+tehneet+koko+Sipilän+hallituskauden.+Tänä+keväänä+yritysten+omistajat+tulevat+nostamaan+yhtiöistään+rahaa+noin+14+miljardia+euroa+osinkoina,+Viime+keväänä+nostivat+12,+4+miljardia,+vuoden+2017+keväällä+11,3+ja+vuoden+2016+keväällä+nostivat+10,2+miljardia+euroa.+Yritykset+ovat+siis+tehneet+reippaita+voittoja+joka+vuosi,+mutta+kilpailukykyä+ja+kasvua+eivät+vain+halunneet+luoda.Sipilän+hallitus+valtaan+päästyään+ryhtyi+kurjistamaan+kansaa+ja+kikyttämään.+Kasvua+ei+vain+syntynyt.+Hallituksen+järjestämät+varat+ja+muut+rahan+arvoiset+helpotukset+yrityksille+valuivat+vain+osinkoina+yritysten+omistajien+taskuihin.+Valtaosa+sijoittajista+investoi+yrityksiin+olettaen,+että+yritysjohto+keksii+liikeideoita.+Mutta+onko+nyt+niin,+että+suursijoittajat+eivät+luota+yritysten+kasvuun,+vaikka+rahaa+on?+Jos+näin+on,+kyllä+silloin+suursijoittajien+pitää+ryhdistäytyä+ja+aloittaa+kasvuhankkeiden+luominen.+Paljon+puhutaan+yrittämisen+urheudesta+ja+kasvun+luomisesta+riskeistä+huolimatta,+mutta+kun+sille+luodaan+aina+vain+parantuvia+edellytyksiä+niin+yritysten+omistajat+nostavat+rahat+ja+pistävät+päänsä+pensaaseen.+Työtä+odottavat+ne+lukuisat+yhden+hengen+yrityksetkin,+jotka+ovat+syntyneet,+kun+työnantajat+ovat+ulkoistaneet+palkkatyötä.Maataloustukiloinen

    On hyvä, että nuo tukileikkaukset on jo tehty. Nyt joudutaan leikkaamaan lisää.

    Maataloustuista pitäisi leikata ainakin ylisuuret tuet niille, jotka saavat elantonsa muutenkin muualta. Harrastuksesta ei pidä ökytukia maksella.

    Ilmasto, pakolais, toimeentulotuki, asumislisä, lapsilisä, koulutus yms. tuet joutuu leikkuriin uudelleen. Yli 4000 e/kk eläkkeitä ei makseta. Veropakolaiset joutavat maksaa maksamatta jääneet veronsa.

    Verot on ainoa, jota ei leikata, vaan ne tietty nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zippilä ja muut piilokokkarit tuhosivat Suomen terveydenhuollon, kansa maksaa siitä nyt pandemian vallitessa.

    Totta. Ja nyt syytetään nykyistä hallitusta kaikesta siitä mitä aiemmat hallitukset, Huoltovarmuuskeskus, sairaanhoitopiirit, vanhusten hoivakodit ym jättivät tekemättä. Olisi muka pitänyt muutamassa viikossa korjata vuosien laiminlyönnit.
    Mutta tämä on sitä politiikkaa - luotetaan siihen että kansa ei muista eikä ymmärrä. Joku väitti että poliittinen muisti on 3 kuukautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä nuoret tyttöministerit osaavat sujuvasti lukea papereistaan muiden kirjoittamat tekstit. Kyllä on huono asia, että hallitus on nuorten naisten linnoittama - kokemus puuttuu, mutta itsetuntoa ja luuloa omista kyvyistä on "korvaamassa" kokemuksen puutetta.

    Erityisesti Sanna Marinia vaivaa jo vallan pienoinen turmelus - toimii poliittisesti omaa egoaan pönkittäen. Esim. Kelaa moittien ja väittäen Kelan sulkeneen toimipisteitään. Kun Kela oli koronavirusepidemiasta johtuen vain muuttanut toimintatapojaan, muttei sulkenut toimipisteitään. Räksyttää ja sivaltaa - on pääministerillä terävä kieli, mutta saattaa kompastua omaan ylpeyteensä ja ylevämmyyden tunteeseensa.

    Kopio Sauli Niinistöltä "Nyrkistä" ja esittää siitä omana ehdotuksenaan- siis kopiona - jonkinlaisen Marinin "nyrkin."

    Tämä yksi tyyppi jaksaa nillittää siitä, että Marinin hallitus käyttää infoissa tukena muistiinpanoja.
    Niin tekevät myös kaikki suuren maailman silmäätekevät.
    Jos papereita ei heillä näy, se johtuu siitä, että he lukevat valmiit tekstit teleprompterin ruudulta, joka ei näy tv-kuvassa.
    Suomessa teleprompteria käyttävät lähinnä uutistenlukijat.

    Suomen uutistenlukijalla on yksi prompteri, mutta Usassa presidenteillä ym. jopa 4 kappaletta. Yksi teleprompter oikealla, toinen vasemmalla ja kolmas keskellä, niin että lukiessaan prompterin tekstejä näyttävät puhuttelevan vuoroon salin oikeaa laitaa, vuoroon vasempaa, ja välillä puhuvan suoraan kameraan ilman muistiinpanoja. Puhujanpöntössä on vielä kaiken varalta yksi.
    Suomen köyhä ja kiireinen hallitus käyttää perinteisiä paperisia muistiinpanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun vassarit haluavat miljoona kansalaispalkkalaista. Ja saman verran etelän parasiitteja.

    Duunari nyrjäyttäköön selkänsä elättääkseen mainitut ryhmät. Vitut duunarista muuten.

    https://yle.fi/uutiset/3-11295305Tämä+on+kyllä+Suomen+huonoin+hallitus+ikinä.Ei+testata+ja+osteta+terveydenhoitokapasiteettia+yksityiseltä+puolelta+ja+samaan+aikaan+kaadetaan+miljardeja+veronmaksajien+rahoja+tukiaisiin,+kun+murto-osalla+oltaisiin+voitu+ottaa+kriisi+haltuun+sulkematta+koko+maata+ja+tappamatta+taloutta.+1/3+suomen+lääkäreistä+ei+ole+julkisen+terveydenhuollon+palveluksessa.+Se+on+50%+lisää+julkisella+puolella+oleviin,+mutta+prosenttilasku+ei+taida+kuuLua+hallituksen+vahvuuksiin,+kuten+ei+muukaan+matematiikka+taibtalousasiat.Tätä+saadaan+kun+laitetaan+ideologian++sokaisemia+kokemattomia+poliitikkoja+liian+isoihin+saappaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä nuoret tyttöministerit osaavat sujuvasti lukea papereistaan muiden kirjoittamat tekstit. Kyllä on huono asia, että hallitus on nuorten naisten linnoittama - kokemus puuttuu, mutta itsetuntoa ja luuloa omista kyvyistä on "korvaamassa" kokemuksen puutetta.

    Erityisesti Sanna Marinia vaivaa jo vallan pienoinen turmelus - toimii poliittisesti omaa egoaan pönkittäen. Esim. Kelaa moittien ja väittäen Kelan sulkeneen toimipisteitään. Kun Kela oli koronavirusepidemiasta johtuen vain muuttanut toimintatapojaan, muttei sulkenut toimipisteitään. Räksyttää ja sivaltaa - on pääministerillä terävä kieli, mutta saattaa kompastua omaan ylpeyteensä ja ylevämmyyden tunteeseensa.

    Kopio Sauli Niinistöltä "Nyrkistä" ja esittää siitä omana ehdotuksenaan- siis kopiona - jonkinlaisen Marinin "nyrkin."

    Pysykää te 65-90-vuotiaat vaan eläkkeellä,
    mielummin katselen Sanna Marinia, Li Anderssonia
    ja Katri Kulmunia, ovat sentään kauniita Suomi-
    neitoja. ❤❤❤❤❤😉👍

    Omasta takaa on ystävänä yksi ihana ja kaunis
    nainen, minua 4 vuotta nuorempi.

    Itse olen mies ja hetero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti..

    Sipilä oli kyl kova! työllistyin itekki sen kaudella mut sikku purki hallituksen hommatkin loppu melko pian. ja siniset... ne vasta viisaita olikin. Mut kaikki työnpelkääjät voitti lopulta ja Rinne pääsi tekeen hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuhosi Suomen tulevaisuudesta ison siivun viemällä rahat koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Olihan meillä liian hyvä, mutta nyt on työvoimapula aloilla joihin tarvitaan koulutusta! Opetelkaa edes ynnäämään asioita yhteen.

    milläs aloilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SE oli hyvä sain olla töissä kun koulutin työttömiä ei olisi lakenet edes eläkkeellekkään
    Kun eivätsaaneet opettajia alipalkalla töihin nyt teollisuus itkee kun ei saa työvoimaa mutta kun järkipuhetta ei kuuneltu nut korona hoitaa loput

    Miksei hae porukkaa sinne tehtaaseen ja näytä miten homma tehdään.vajaata porukkaa.

    Äänestä

Persharhat senkun sakenevat.

Äänestä
  • Persut yrittävät epätoivoisesti nostaa laskevaa kannatustaan haukkumalla jatkuvasti hallitusta mikä kuitenkin toimii juuri päinvastoin eli laskee entisestään persujen kannatusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut yrittävät epätoivoisesti nostaa laskevaa kannatustaan haukkumalla jatkuvasti hallitusta mikä kuitenkin toimii juuri päinvastoin eli laskee entisestään persujen kannatusta.

    Persut olisi ihan ok jos ne vaan lakkais jauhamasta 'vihervasureista', ja ymmärtäisi että kokoomus on se Suomen pahin syöpä.

    Äänestä

  • Persut kompastuvat Adolf Hitlerin Mein Kampfiin,
    voi todeta Jussi Halla-aholle ''vanha juttu, keksi jo uusi,
    älä veivaa vanhaa juttua''

    Äänestä

Taikaseinästä loppuu kohta rahat no kommunisti valtiossa yleensä muutenkin nähdään nälkää ja kurjuutta.

1Äänestä
  • no no no -mieskin vielä kirjoituskunnossa :D

    Äänestä

  • Kiina ja Pohjois-Korea ovat edelleen kommunistimaita,
    Itä-Saksa oli 3.10.1990 saakka ja Venäjä 31.12.1991
    saakka kommunistimaita. Suomi ei ole ikinä ollutkaan
    kommunistimaa, vaikka Otto Wille Kuusinen ja Taisto
    Sinisalo omina aikoinaan yrittivät muokata Suomesta
    kommunistimaata.

    Tässä sinulle faktatietoa.

    Äänestä

Kokoomus laittaisi taas talouden kuntoon leikkaamalla jo entisestään köyhiltä loputkin.

Äänestä
  • Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Persuführerin talouspoliittiset linjauksethan menevät Kokoomuksestakin oikealta ohi ja lujaa.

    Äänestä

  • Kyllä murha verotetut eläkeläiset maksaa polkitiikkojen älyttömät palkkiot

    Äänestä

  • kiiluvasilmäinen orpopiru oikein odottaa tulevaa aikaansa
    päästä leikkaamaan köyhiltä tuet pois kokonaan
    hera suupielistä valuen
    Hän istuisi
    katselemassa kädet ristissä
    kuinka köyhä kitumalla kohtaa kuolemansa

    Äänestä

  • Kokkarit tulevat romuttamaan loputkin hyvinvointiyhteiskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokkarit tulevat romuttamaan loputkin hyvinvointiyhteiskunnasta.

    Sen romuttaa Marinin hallitus. Ei ole tämä vuosi paketissa, kun joka paikasta tullaan leikkaamaan ja veroja korottamaan. Yhtään ainoaa työpaikkaa ne eivät tule aikaan saamaan.

    Mistä hyvinvointiyhteiskunnan rahat tulevat? Työnteosta ja erityisesti vientiteollisuudesta. Ne eivät tule mistään taikaseinästä. Joka demareita äänestää, äänestää veronkorotusten puolesta ja sitten valittaa, kun ei palkka riitä elämiseen.

    Mitä vasemmiston hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa? Että osa porukasta voi elää vaikka koko elämänsä toisten kustannuksella paremmalla elintasolla kuin pienipalkkaiset työntekijät. Se joutaakin romuttaa. Silloin voidaan alentaa veroja, joka jättää työntekijälle enemmän rahaa omaan käyttöön. Silloin tarvitaan vähemmän rahaa sosiaalitukiin ja työtä tekevällä kansalla on parempi elintaso. Silloin pystytään hoitamaan vanhukset ja sairaat paremmin. Kun sosiaalipummit eivät varasta leipää heidän suustaan laiskuuttaan.

    Ennusteesi taitaa tältä vuodelta osua oikeaan, tosin sillä ei ole mitään tekemistä Marinin hallituksen kanssa. Vielä pahempi tilanne on Usassa. Ei luulisi olevan kovin haastavaa ymmärtää miksi.

    Äänestä

  • Kokoomusko... ja pah, heillä on puoluejohtajana Petteri
    Orpo, joka on pahasti joko ''pihalla'' taikka vieraantunut
    tavallisesta kansanosasta taikka muuten päättänyt vain
    työkseen irvailla tavalliselle kansalle, hengenheimolaisia
    Orpolla ovat Iiro Viinanen, Esko Aho, Ben Zyskowicz,
    Juhana Vartiainen, Jyri Häkämies, Juha Sipilä ja Jyrki Katainen.

    Äänestä

Hallitukselle ei ole mitään väliä taloudella, se on pahjan pohjimmaisena. Ensisijalla on mamu lapset ja nuoret.

1Äänestä

Täytyyhän+työttömyys+saada+nousemaan+70%+ja+otetaan+ennen+sitä+niin+paljon+velkaa+ettei+paskalle+taivu.

1Äänestä
  • Globaali talous vaikuttaa työttömyyteen eniten eli noususuhdanteessa työttömyys laskee ja nousee taas matalasuhdanteessa.

    Äänestä

Hyvinhän tuota rahaa näyttää olevan kun kehoitetaan oikein aktiivisesti hakemaan tukia , aikaisemmin oli kassa ihan tyhjä , nyt samat porukat vaativat vastikkeetonta rahan jakoa itselleen.Tasan ei käy........

1Äänestä
  • Niin, ja otapa huomioon, että juuri samat tahot ovat tekemässä eduskunnassa päätöksiä yritysten rahahanojen avaamisessa. Rahaa jaetaan yrityksille ilman mitään tarveharkintaa. Kehotetaan tekemään päätöksiä mahdollisimman nopeasti.

    Äänestä

  • Jos yrityksille ei annettaisi tukea koronakriisitilanteessa huutaisit kitarisat lepattaen että miksi hallitus ei auta yrityksiä koronakriisissä.

    Äänestä

  • näkyy tuota rahaa löytyvän kun veropakolaiset ym hiujjarit tulevat suomeen valtion kustantamana.oikein vielä taksimatkat kustanetaan

    Äänestä

Nyt kaikki kusettajat voi hakea rahaa omaan taskuun monta miljardia.

1Äänestä
  • Yrityksiltä vaaditaan kuitit ja taloustiedot ennen tuensaantia.

    Äänestä

Kaikki sossupaska yritykset mitkä ei tuota mitään muuta ku paskaa saa tuet ei niiltä mitään kysytä.

1Äänestä
  • VALTIO JAKAA ILMASTA RAHAA HELIKOPTERILLA ? KARVAKÄSILLE!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VALTIO JAKAA ILMASTA RAHAA HELIKOPTERILLA ? KARVAKÄSILLE!

    Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

    Kiva lisätulo matuille muitten etujen lisäksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VALTIO JAKAA ILMASTA RAHAA HELIKOPTERILLA ? KARVAKÄSILLE!

    Karvakäsien veronkierto pizzeriat ja kebabbilat ovat etulinjassa tuen saajissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karvakäsien veronkierto pizzeriat ja kebabbilat ovat etulinjassa tuen saajissa.

    tuonlaisia puheita meidä maasa ja kultuuri sinua tapeta heti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

    Linkki pyyntösi, muuten valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karvakäsien veronkierto pizzeriat ja kebabbilat ovat etulinjassa tuen saajissa.

    Joo mutta moniko pizzeria toimii enemmän kuin 2 vuotta, sitten katoavat lätynpaistajat jonnekin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VALTIO JAKAA ILMASTA RAHAA HELIKOPTERILLA ? KARVAKÄSILLE!

    Hyvin maistuu suomalaisille turkkilaisten taikka arabien
    valmistamat pizzat ja kebabannokset ainakin Helsingissä.

    Äänestä

  • Kun kävin nostamassa tilini tyhjäksi, niin vaikutti siltä, ettei ole.

    Ehkä vika oli siinä, että rahat oli palkkatyöllä tienattu.

    Äänestä

Merkit on näkyvissä, ettei erehdy turhia kuvia kumartelemaan ja toisten omaisuuksia palvelemaan.

Äänestä

Siellähän on jo Keskusta rahanjaolla.

Äänestä

Sitä aikaa ei tule enää , että sdp, kok , ps , keskustaa näkyisi! Vaan tulee uusi aika ilman lamaa EU:ta ja markka!

https://www.henrymakow.com/

Äänestä

Persut+laittoi+kuntoon+Soinin+talouden,+Suomen+kansa+ei+ole+niin+typerä+kuin+Persut+luulee,+näkynyt+jo+kaksissa+gallupeissa,+paluu+8+%+jengiksi+on+edessä.+Emme+tarvitse+valehteli+joiden+klubia+emmekä+potkijoita+!

Äänestä
  • Militantti patriootti politiikka on perseestä.

    Isänmaallinen ja uskovainen saa olla
    muttei ääliö toimissaan (minun mielipide)

    Järki käteen, ihmiset!

    Äänestä

IMF varoittaa jo glopaalista lamast korona ttilanteen johdosta ,kertoille että pahempaa on tulossa kuin 10 vuoden takainen finannsi kriisi. Hallitus on hoitanut tilanteen hyvin ja pyrkii tukemaan taloutta vahinkojen välttämseksi. Mm pienyrittäjille on SDp vetoisen hallituksen topimesta avattu pääsy työttömyys turvan piiriin ,jota ei ole aiemmin tapahtunut edes porvarihallituksien toimesta. Parempaan tuskin olisi kyenny mikään muu taho . Alueita on sukjettu kyllä ,mutta niin olisi ollut tehtävä joka tapauksessa . Raja on vielä pohjoisessa auki ja se tulisi sulkea mitä pikimmin.Mitä nopeammin korona saadaan aisoihin ,sitä pikimmin saadaan talous kuntoon.Mitä kauemin toimissa viivytellään sen vaikeammaksi tilanne menee.

Äänestä
  • Rahaa riittää aina maailmassa ja Suomessa.Nyt tärkeintä pysyä hengissä.Lamoja tulee ja menee 90-luku.Nyt saatiin Sote uudistuskin.

    Äänestä

  • Oulusa pitäisi eristää sähköaidoilla Tuira omaksi alueekseen, katkaista sillat siltä saarelta

    Äänestä

Mitenkä saa nänä matut ymmärtämään,ettei Suomessa suvaita rasismia. Nimittelevät kerrostalossa asuvia vanhuksia höpöröiksi ja dementuneiksi. Kaunis puhe ei tunnu auttavan.

Äänestä
  • Se on vielä "pientä" että pilkkaavat ihan suomeksi vanhuksia (omilla kielillään solvaavat todella törkeästi Suomen "vääräuskoisia" naisia, tyttöjä ja myöskin kaikkia vanhuksia)
    ne jopa raiskaavat kerrostalojen pyykkituvilla vanhuksia. Lue uutiset (Oulu Välivainio) !

    Äänestä

Onneksi edellinen hallitus poisti turvamekanismeja ja varautumista. Olemme valmiit EU-integraatioon kun meillä ei ole omia vahvuuksia niin paljoa.

Äänestä
  • Eu vei itsenäisen päätöksenteon. Liittovaltio tekee Suomesta Euroopan syrjäkylän. Niin siinä käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eu vei itsenäisen päätöksenteon. Liittovaltio tekee Suomesta Euroopan syrjäkylän. Niin siinä käy.

    Entäs jos Venäjä-Venäjä-Venäjä tekee Suomesta Venäjä-Venäjä-Venäjän asutuslähiön nimeltä Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eu vei itsenäisen päätöksenteon. Liittovaltio tekee Suomesta Euroopan syrjäkylän. Niin siinä käy.

    Joo näin on EUssa kun Suomi on niin ei voi tehdä hyviä päätöksiä kuten Ruotsi teki.
    Täällä on pakko tanssia kun soitetaan. Ruotsissa tanssitaan muutenkin ja kansa on vapaa.
    Ruotsissa n. puolet kuolleista olikin jo yli 80 vuotiaita. Muutenkin sairaat kuolevat jo tavallisiinkin flunssiin eikä pidetä suurta ääntä.
    Narkolepsiasta oli pakko puhua kun piikitetyt alkoivat jäädä koulusta ja töistä pois. Se oli siinä mielessä monin verroin pahempi tapaus, siinä tehtiin tahallaan pysyväkin sairaus.
    Monituinen väki kärsi pienemmistä oireista. Mummoja ja pappoja ei tahtonut saada noita piikkejä aina ottamaan, mutta tuli jollakin mieleen tarjota pullakahvit piikin kera, niin johan onnistui monelle taas antaa tuota nukutuspiikkiä.
    Ruotsi on vapaa ja näyttää tietä muillekin, joita hysteria vaivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs jos Venäjä-Venäjä-Venäjä tekee Suomesta Venäjä-Venäjä-Venäjän asutuslähiön nimeltä Suomi.

    Kun ei vaan tee!

    Nikolai Bobrikov sai tuta 16.6.1904 kun
    Eugen Schauman ampui hänet ja itsensä
    kuoliaaksi tuona päivänä Säätytalossa
    Helsingissä.

    Venäjä on osoittanut Suomelle olevansa
    ääliömäinen valtio, onneksi Suomi on
    saanut sotavuosien jälkeen kehittyä
    Pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi
    ilman Neuvostokommunismia Suomessa,
    vaikka olimmekin 43 vuotta yhteityössä
    Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen
    kera.

    YYA-sopimus oli viimeinen vaatimus
    Josif Stalinilta Suomelle, Suomen oli
    taivuttava Stalinin viimeiseen vaatimukseen
    välttääkseen uuden sodan syntyä.

    Äänestä

No tällä Covid-19 ei ole mitään tekemistä kuka hallitus on vallassa. Kaikilla ollisi yhtä paska tilanne. Itse äänestin kokoomusta mutta hyvin ovat hoitaneet demaritkin tämän kriisin alkuvaiheen. Kaikki puolueet yhdessä liemessä / yhteistuumin pyrkivät ratkomaan asioita.

Äänestä
  • Ensimmäinen järkevä kommentti no-no-no-kommaajalta.

    Äänestä

Hallitus hajoitettava, surkeata toimintaa, kokemattomuutta ja muihin turvautumista. Rohkeus puuttuu selvästi, avustajina kaarti tomppeleita, oikea hyväveli-järjestelmä tai paremminkin hyväsisko-järjestelmä.

Äänestä
  • Tämä hallitus on osaamattomuudellaan päästänyt maan asiat retuperälle ja pahemmaksi vaan menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä hallitus on osaamattomuudellaan päästänyt maan asiat retuperälle ja pahemmaksi vaan menee.

    Hah hah, minkä vitsin murjaisit!

    Kaiken paras kun pitäisit tuon
    omana tietonasi.

    Tuon kaltaiset lausunnot ovat
    yhtä tyhjän kanssa, eivät edistä
    keskustelua ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä hallitus on osaamattomuudellaan päästänyt maan asiat retuperälle ja pahemmaksi vaan menee.

    Niinpä.. keskusta-kokoomus-ps on paskonu kaiken valmiiksi niin pahasti ettei tästä nousta vielä tälläkään hallituskaudella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä hallitus on osaamattomuudellaan päästänyt maan asiat retuperälle ja pahemmaksi vaan menee.

    Haista huilu!

    Sitäpaitsi vaihtelu virkistää, nyt on Sosialidemokraattien
    vuoro olla päähallituspuolueena, joten pulinat pois!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.. keskusta-kokoomus-ps on paskonu kaiken valmiiksi niin pahasti ettei tästä nousta vielä tälläkään hallituskaudella.

    Sipilän hallituksella oli näköjään vatsa kuralla

    Hah hah hah 😄

    Äänestä

Teiniperseet ne jaksaa tuota mölinäänsä kiljua alati. Pahita on, että itsekin uskovat olevansa viisaita sekä oikeassa. Täytyyhän tietty joidenkin olla KA:n alapuolella älykkyydessä.

Äänestä
  • Onneksi isäni syntyi vielä ajalla
    vuonna 1941 kun hyvät käytös-
    tavat olivat kunniassa, käytiin
    jumalanpalveluksissa kirkossa
    ja kansakouluopettajilla oli auk-
    toriteettivalta kansakouluissa
    ja lapset oleilivat enempi ulko-
    salla pihaleikkejä leikkien sekä
    jalkapalloa, pesäpalloa ja jääkiekkoa
    pelaten, lumiukkoja ja lumilinnoja
    rakennellen, hiihdellen ja mäkeä laskien
    suksilla ja kelkalla talvisin. Puusuksilla
    tietenkin hiihdellen ja mäkeä laskien.

    Itse olen syntynyt 1984, ja elänyt
    aikakautta kun huonot käytös-
    tavat, vetelehtiminen, ylensyönti,
    juopottelu ja narkkaaminen on
    jo arkipäivää. Ei arkipäivää minun
    elämässäni nuo juopottelu ja
    narkkaaminen kun en ole riippuvainen
    alkoholista, tupakasta ja huumeista, mutta joidenkuiden elämää nämä hallitsevat ja pilaavat heillä terveytensä.

    Äänestä

Suhdannetaantuman ohittuminen ja siitä johtuva talouskasvu oli yhtä paljon Sipilän, Orpon ja Soinin porvaripersu/sin-porvarihallituksen "ansiota" kuin koronapandemiaepidemian aiheuttama taantuma Marinin hallituksen "ansioita".

Äänestä
  • Euroopassa suhdanne oli kääntynyt jo vuonna 2010, jolloin siellä alkoi talouskasvu. Suomessa käytiin ensimmäistä kertaa plussan puolella 2015, notkahti taas ja 2016 alkoi tasainen nousu.

    Millä perusteella voit väittää, että se on pelkkää suhdannetta? Siinä tapauksessa kasvun olisi pitänyt alkaa jo 2010-2011, kun Urpilainen, Rinne ja Ihalainen olivat hallituksessa. Vasta Sipilän hallituksen aikana käynnistyi jatkuva kasvu, 6 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopassa suhdanne oli kääntynyt jo vuonna 2010, jolloin siellä alkoi talouskasvu. Suomessa käytiin ensimmäistä kertaa plussan puolella 2015, notkahti taas ja 2016 alkoi tasainen nousu.

    Millä perusteella voit väittää, että se on pelkkää suhdannetta? Siinä tapauksessa kasvun olisi pitänyt alkaa jo 2010-2011, kun Urpilainen, Rinne ja Ihalainen olivat hallituksessa. Vasta Sipilän hallituksen aikana käynnistyi jatkuva kasvu, 6 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä.

    Ongelma on siinä että Juha Sipilä
    ja Petteri Orpo ovat ällöjä politiik-
    koja Suomessa.

    Pehr Evind Svinhufvud, Juho
    Kusti Paasikivi ja Mauno Koivisto
    olivat valtiomiehiä sanan varsi-
    naisessa merkityksestä.

    Sipilästä ja Orposta ei ole
    Suomen pelastajiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongelma on siinä että Juha Sipilä
    ja Petteri Orpo ovat ällöjä politiik-
    koja Suomessa.

    Pehr Evind Svinhufvud, Juho
    Kusti Paasikivi ja Mauno Koivisto
    olivat valtiomiehiä sanan varsi-
    naisessa merkityksestä.

    Sipilästä ja Orposta ei ole
    Suomen pelastajiksi.

    Mauno Koivisto ei tehnyt mitään talouselämän hyväksi 1990 vaan päästi Suomen luisumaan alamäkeen. Yritykset kaatuivat ja ihmiset tekivät itsemurhia (ennätysvuosi 1500 vuonaa 1990) Minäkin kuulin yrittäjäkollegasta jonka työntekijät löysivät hirttäytyneenä aamulla töihin tulleessaan.
    Pankit sen sijaan saivat tukea ja lihoivat, kaikenlaiset hyväksikäyttäjät ja pankkiirien ystävät ostivat puoli-ilmaiseksi asuntoja ja tiloja!
    Koivisto ei todella siis ansaitse pisteitä, hän ei tehnyt mitään Karjalan palauttamiseksikaan vaikka Virokin sai itsenäisyyden Neuvostoliiton kaatuessa.

    Äänestä

Ei ainakaan meidän taloutta hetkauta mitenkään. Ennemmin parantaa. Työkyvyttömyyseläke 2500e/kk ja muija lähihoitaja. Muijalla tuntimäärät kasvaa ja oma "liitto" ELO vissiin jatkaa maksamista tuota eläkettä, kun varallisuutta on 25 miljardia vielä...

Äänestä

Marinin hallitus ei oo saanu mitään aikaseksi korona kriisin töpeksi heti alkujaan ei uskaltaneet tehä päätöksiä ajoissa sit vasta kun paine kasvoi. Päätökset tehtiin liian myöhään nyt näemmä mikä on tulos.

Äänestä
  • Voivoi, etkö pysty parempaan kommentointiin.

    Äänestä

Tosin kun kokoomus on ollut vain 30 vuotta yhteen putkeen suomea kuntoon laittaneet herää se yli 100 miljardin velka? Ja kepu, no se pettää aina ja takuuvarmasti, ja persut, leikkii porvareita, tosin onko ne sinisiä vai punaisia porvareita?

Äänestä
  • Itsepä me suomalaiset olemme
    tämän kehityksen hyväksyneet
    mukisematta. Ajalla 30.4.1987 -
    26.4.1991 kun Harri Holkeri
    oli pääministerinä, Suomen val-
    tiontalous, työllisyys sekä sosiaali-
    ja terveyspalvelut olivat hyvässä
    nosteessa.

    Holkerin hallituksessa sosialidemokraattisia
    ministereitä olivat Kalevi Sorsa, Pertti Paasio,
    Matti Louekoski, Tarja Halonen, Jarmo Rantanen, Erkki Liikanen, Matti Puhakka,
    Anna-Liisa Kasurinen, Tuulikki Hämäläinen
    ja Kaj Bärlund.

    Käännös huonompaan suuntaan alkoi jo 17.4.2003, ja varsinkin Irak-gaten takia kun Anneli Jäätteenmäki erosi pääministerin virasta 24.6.2003, ja tätä farssia kestikin sitten 6.6.2019 saakka, kunnes
    Sosialidemokraatit voittivat pitkästä aikaa eduskuntavaalit 14.4.2019.

    Äänestä

  • Niiden Kokoomuksen 30 vuoden aikana on Suomi rapistunut täysin, ei tartte tuollaisia 'kuntoon laittajia' enää.

    Äänestä

Mahrottoman heikoksi.
Korona ja siihen kiilaksi talouden globaali taantuma takaavat sen, ettei tyttöhallitus edes viisinkertaisen avustajamääränsä kanssa selkiä kaudesta kuivin jaloin. Toki vihervasurit saavat talouden sakkaamaan ilman koronaa ja taantumaakin, mutta ne tekevät montusta niin syvän, että vaurioita korjataan vuosia.
Korona etenee omia väyliään ja ottaa omansa. Enemmän kuin korona huolestuttaa se, että hallituspuolueet "paistattelevat" päivänvalossa globaalisti varsin hyvillä koronaluvuilla, mutta samaan aikaan tuntuu unohtuneen talouden kannalta katastrofaaliset lukemat. Yt-neuvottelujen ääressä on yli 400000 ihmistä iso joukko ihmisiä alle 20 työntekijää työllistävistä yrityksistä on lomautusuhan alla, ellei jo lomilla. Syksyllä korona talttunut hetkeksi ja puoli miljoonaa työtöntä, vaikuttaa melko pahalle.

Äänestä

Mitä horiset?

Ei tule keskusta-oikeistolaista
hallitusta.

Ketkä siellä Eduskunnassa ovat
nytten päähallituspuolueena,
Sosialidemokraatit ovat päähal-
lituspuolueena.

Nielepä tämä fakta!

Äänestä

Italian ”hirvittävään” tilanteeseen Saksa, Hollanti ja Suomi voisivat antaa suoraa rahallista apua, Olli Rehn.

Äänestä
  • voisiko Oulun Tuiran hirvittävään tilanteeseen itse Olli Rehn antaa suoraa rahallista apua?

    Äänestä

Kun arvopohja Antti rupusakki jätteistä hallituksen rustasi, niin suomen kansa joutuu ryominään rämeitten läpi, ennenkuin päästään kuivalle maalle, ja kova polku löytyy taas Jumalan armosta.

Äänestä
  • Jumalalla ei ole mitään tekemistä valtiovallan kanssa.

    Pikkupoika rukoili Jumalaa että tervehtyisi ja kävelisi vielä kerran.
    Jumala sanoi: Ei.

    Siinä sulle Jumalan armoa.

    Äänestä

  • Sellaiset uskovaiset kuin Jaakko Heinimäki,
    Irja Askola, Eero Huovinen, John Vikström,
    Tapio Luoma ja Teemu Laajasalo eivät huutele
    törkeyksiä julkisissa keskusteluissa, ei ole
    oikein uskovaisen merkki huudella törkeyksiä
    turuilla ja toreilla.

    Äänestä

Anonyymi
Eilen 10:36

"Sipilän poppoo loi 100 000 työpaikkaa tutkitusti.."

Otappa huvikses selvää, kuinka moni näistä työpaikoista on oikeita työpaikkoja. Suomessa jopa 500 000 tekee ilmaistyötä, osa-aikatyöllisyys on lisääntynyt hälyttävästi, työttömien määrä yleensä kasvanut nopeammin kuin uusia työpaikkoja on syntynyt. Me elämme Suomessa, jota integroidaan kansainvälisiin markkinoihin, jossa lähes kuka vain voi omistaa missä maassa tahansa yrityksiä ja siirrellä niitä mielensä mukaan. Tämä trendi on hieman ollut väärin ymmärrettä meidän päättäjien parissa, sillä he ovat kaupanneet ahkerasti omaa hyvinvointikoneistoamme kv-markkinoilla. Tappiot ovat satoja miljardeja per vuosi. Keskusta, Kokoomus ja Vihreät ovat aiheuttaneet valtavia taloudellisia ongelmia hyvinvoinnillemme.

Äänestä
  • Zippilä keksi tämän ilmaiseksi palvelemisen ja "työpaikat" ilman palkkaa, mitä valhetta kaikki!!!!

    Äänestä

ei paljoo auta olipa minkälainen porvari hallitus hyvänsä. nyt on uusi isäntä nimeltä korona se määrä tahin..

Äänestä
  • Näin on,oikeisto ajaisi kaiken talouden nyt alas silmänräpäyksessä,tuet lakkautettaisiin ,kaikki yritykset nurin,he ei osaisi muuta kuin yrittää rakentaa pakko diktatuuria mikä ajaisi koko maailman vain pahempaan sekasortoon sisällissotiin. Kaikki olisi lopussa vain häviäjiä ja lopussa kenut ei vois muuta kuin määrätä ydinsodan ja todennäköisesti kaikki kaikkia vastaan tilanteen,siis pahin mahdollinen skenaario,mikä lopettaisi kaiken elämän tällä planeetalla.
    Sosiaalidemokratia pitää edes hivenen elämän toivoa yllä ,vaikka ilman rahaa,ja vaikka neuvostotyyppisesti.

    Äänestä

lopetetaanko nyt tukien maksu ulkomaalaisille, jotka asuvat Suomessa

Äänestä

Suomen hallituksella tulee riittämään rahaa, sillä hallitus porvarihallituksista poiketen kustantaa sosiaaliset tulonsiirrot ym. edistykselliset toimenpiteet
-kiristämällä hyväosaisten verotusta.
-ottamalla lisää ulkomaista lainaa.
-myymmällä tuottavaa valtion omaisuutta.

Näin yhden yhtäkään Rinne/Marin hallitusohjelman hyvää köyhille ei jää toteuttamatta, sillä hallitusohjelma ei rakennu utopististen toiveiden varaan vaan ottaa huomioon myös maailman laajuisten riskien mahdollisuuden, kuten vastuullisen hallituksen pitääkin tehdä.
Siksi köyhät jätettiin nyt ilman vappusatasta vaalien jälkeen, koska tämän hetkisessä taloustilanteessa ei rahat riittäneet kuin oman palkan nostoon 2470 eurolla kuussa.

Antti Rinnettä mukaillen: ihan kutkuttaa ajatus, kun ihmiset huomaavat syksyllä miten hyvin maan talous on SDP:n ohjelman mukaisesti toimittaessa.
Arvopohjaa sen olla pitää.

Äänestä

Jos meillä olisi edelleen Sipilän hallitus, niin kuolleitten määrän perässä olisi kaksi nollaa. Eihän ne saaneet 4 vuodessa edes Sotea liikkeelle.

Lisäksi hallitus olisi paennut Sipilän omistamaan tehtaaseen turvaan.

Äänestä
  • Kyllä ne nollat vielä kerkii tulemaan tämänkin hallituksen aikana.

    Äänestä

  • Sipilän hallitus oli pelkkä vitsi Petteri Orpon,
    Anne Bernerin ja Jari Lindströmin kera.

    Äänestä

Sipilän hallitus lähes tuhosi THL:n ajamalla ne harvat osajat sieltä pois.

Äänestä
  • Mutta Sipilän ihme talvivaaraa tuottaa jo pelkkää? Tappiota.
    Ja "UutisetPolitiikka
    Sipilä teki aloitteen Rinteen kaatamiskokouksesta – IL:n näkemät salaiset tekstiviestit todistavat: Näin keskusta kaatoi Antti Rinteen
    Tänään klo 21:34 (muokattu klo 21:48)
    Edellinen pääministeri Juha Sipilä teki perjantai-iltana kello 19.52 aloitteen Rinteen kaatamiskokouksen kutsumisesta koolle. Iltalehti kertoo, miten ja miksi keskustalaiset toteuttivat operaatio-Rinteen."
    Tosin yksityislentokoneella pitäisi olla korkea vero koska saastuttaa.......

    Äänestä

Onneks te huitelijat jäitte rajan pohjoispuolelle. Voimmeko palauttaa Sipilän, Halla-ahon ja Väyrysen vielä? Tuon Marinin, Anderssonin ja Kulumnin kuitenkin pitäisimme, kun teillä ei näytä olevan heille tarvetta. Sopiiko, jos laitamme raha-hanat ja rajat pysyvästi kiinni Uudenmaan osalta? Sitten te voitte keskenänne tapella ja räyhätä. Olemmekin jo kyllästyneet siihen, että lähetätte meidän maksamallamme junalla, teidän urpoimmat räyhääjät tänne isolle kirkolle huutelemaan. Perustakaa omavarainen talous ja näyttäkää esimerkillänne parempaa talouspolitiikkaa, niin voidaan tehdä kauppaa keskenämme jatkossa. Helsingissä, vähintään joka 10. ihminen on ulkomaalaistaustainen ja naapurikaupungit, Vantaa ja Espoo ovat nykyisin osa vauraan ja omavaraisen pääkaupunkimme, värikästä ja suvaitsevaa kulttuuriyhteisöä. Älkää tulko kerjäämään enää rahaa, maksamme rajalla mielellämme kelpo korvauksen, jokaista tuomaanne ulkomaalaistaustaista henkilöä kohden, kuten tähänkin asti. He ovat yhä tervetulleita Uudellemaalle.

Äänestä

Maan taloustilanne menee huonoksi oli hallituksessa mikä puolue tahansa. Koko maailmantalous tulee kärsimään, eikä sillä ole mitään tekemistä täkäläisen puoluepolitiikan kanssa.

Äänestä

Kuinka heikoksi nyt taloustilanne. Niin heikoksi kuin punavirreätvasurit sen pystyvät laittamaan, ennen kuin saavat potkut.
Kyllähän se valtionkin velka tuplaantuu kolmannelle sadalle miljardille.
Vappusatanen toi joitakin satojatuhansia työttömiä lisää, että senkin kuulee miten on taloustilanne, kyllähän perseaukiiset aina muistaavat ja pajattaa jaksaavat.

Äänestä

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa yli miljoonaa suomalaista. Sen jäseninä on 21 ammattiliittoa. Haluamme, että jokaisella suomalaisella on oikeus hyvään elämään ja työhön. Äänestä sinäkin eduskuntavaaleissa hyvän työelämän puolesta!

Äänestä

Köyhät köytyy köyhtymistään, raha taas poikii keinottelijoille ja toisten hyväksikäyttäjille, kuten muistamme 1990 tapahtumistakin.

Kukaan rahakas ei sisukkaassa Suomessa halua antaa latin latia, vai onko näitä. Tästä voisi joku kertoa, jos tämän sortin hyviä ihmisiä löytyy auttamaan?
Lainaa otetaan ja ajetaan Suomi lamaan ja lähes konkurssitilaan, samaan kuin Kreikka ikään.
Ruotsi porskuttaa, se ei EUsta välittänyt eikä välitä toisten arvosteluista, sillä on kokemusta ja taitoa. Ruotsi ei konkurssia koe vaan jatkaa mallikkaasti.

Äänestä

Tytöt+ottaa+kai+20-30+miljardia+velkaa+ja+lisäksi+puhuvat+uusien+hävittäjien+ostosta,+eli+lähes+50+%+velanlisäys.++Paljon+rahaa+tarvitaan,+mutta+nyt+ei+tunnu+olevan+ohjakset+käsissä,+on+kuin+väsymys+olisi+uuvuttanut,+mutta+mennään+eteenpäin+ilman+että+kuunneltais+muualta+neuvoja.Ei+suomea+saa+kuntoon,+kun+velan+korkokin+uhkaa+ehkä+nousta+useamman+prosentin,+mutta+se+on+toisten+talousmiesten+juttu.

Äänestä
  • Jos Sanna Marin olisi ollut Hugh Hefnerin aikana
    senaattorina Yhdysvalloissa, olisi Hefner tehnyt
    juttuartikkelin Sannasta Playboy-lehteensä.

    Äänestä

  • ja vielä parempi, jos se lehtihaastattelu
    olisi tapahtunut 1960- taikka 70-luvulla,
    seksibisneksen kuumina vuosina.

    Äänestä

Mikä hallitus nyt sitten se paras on. Kysyn vaan.

Äänestä
  • Paras hallitus olisi sellainen joka ei perustu puoluepolitiikkaan vaan dedikoitu valtionpäämiesryhmä, kuten muinaisessa Kreikassa tehtiin. SE OIKEA demokratia mistä tämä puoluepolitiikka on oikean demokratian sairas ja mätä irvikuva. Silloin ei olisi ryhmittymiä (puolueet) jotka ajavat vain omia näkemyksiään, vaan yksittäinen ryhmä jonka ainoa velvollisuus on valtion ja kansalaisten hyvinvointi.

    Tämä nykyinen hallintomuoto aiheuttaa sen että aina kun puoluevalta vaihtuu, kehitys sahaa johonkin suuntaan.

    Oikea demokratia mahdollistaisi tämän porvareiden utopistisen harhakuvan ikuisesta talouskasvusta, koska kaikki ajaisi yhteistä asiaa.

    Mutta kun ihminen on paska ja ahne, ja ahneus ruokkii itseään. Niin kai me ollaan sitten tässä liemessä kolmanteen maailmansotaan asti, ja varmaan neljänteenkin ennenkuin ihmiskunnasta on kitketty kaikki ahneet paskiaiset pois ja ihmiskunta vois kerrankin toimia yhdessä koko ihmiskunnan hyväksi.

    Tai sit me vaa mädännytään tälle kivelle, koska kourallinen ihmisiä luuli että meidän maa on parempi ku teidän maa.

    Hyi vittu että hävettää olla ihminen kun näkee mitä tää maailman meno on.

    Äänestä

  • ettei vain olisi Mauno Pekkalan
    ollessa pääministerinä vuosina
    1946-1948, Suomen ainoa
    kommunistipääministeri.

    Kyllä kaikki sos.-dem. pääministerit
    ovat olleet paljon miellyttävämpiä
    kuin aikoinaan olivatkaan SKP:n ja
    SKDL:n puolueväki.

    Sosialidemokraatit puurtaneet hyvin-
    vointivaltion puolesta jo puolueen
    perustamisesta vuodesta 1899 lähtien,
    ja ovat onnistuneet tässä yritelmässä,
    kun vuoden 1903 Forssan kokouksen
    ohjelmajulistus on totetunut kaikin
    puolin, vain kirkon erottaminen valtiosta,
    on jäänyt uupumaan tuosta ohjelma-
    julistuksesta.

    Äänestä

Nyt kun olisi se aktiivimalli..
Töihin siitä..töihin töihin töihin töihin..
Saattaisi olla vaan melko rumat kuolleisuusluvut.

Äänestä
  • Järkyttävintä tässä olisi se, että altistaisit itsesi tekemällä ilmaistöitä, mikä olikin aktiivimallin yksi perimmäisistä tavoitteista. Eli ylläpitää tuotantoa ja työllisyyttä palkkausongelmista huolimatta.

    Äänestä

  • Sinä muistelet vain vuoden 1918
    vankileirioloja. Menneen talven
    lumia.

    Onneksi Marinin hallitus kumosi
    tuon iljettävän aktiivimallin 1.1.2020.

    Äänestä

Kiinassa+21+miljoonaa+kännykän+käyttäjää+hävinnyt+3+kk+aikana+...+hmmmmm.Länsimaissa+hyvästäkin+terveydenhuollosta+johtuen+sairastuneista+10%+kuolee+...hmmm+...+hmmm+...+siis+tää+onkin+PALJON+PAHEMPI+TAUTI+kuin+espanjantauti:((

Äänestä
  • Espanjantaudista teki pahan ajankohta. Ei pätevää sairaanhoitoa, ensihoitoa ja tehohoitoa, sekä lääkkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espanjantaudista teki pahan ajankohta. Ei pätevää sairaanhoitoa, ensihoitoa ja tehohoitoa, sekä lääkkeitä.

    Emmää mikää asiantuntia ole mutta oletettavasti 1. Maailmansota lisäsi espanjantaudin kuolleisuutta

    Äänestä

Sosialismi on kapitalismin vihollinen, joka sokeasti hyökkää kapitalismin kimppuun ymmärtämättä, että kapitalismia alas ajaessaan tuhoaa yhtä lailla työpaikkoja ja hyvinvointia, kuin porvarin bisnekset. Koska politiikka on pitkälle vinoutunut piikittelyksi ja liian pitkälle erikoistuneiden ideologioiden/poliittisten suuntauksien valtataisteluksi, varsinainen vastuukenttä, eli Suomi ja sen kansa, sekä millä keinoilla Suomea pitää johtaa ja ohjata, on laiminlyöty pahasti.

Kuten jo tiedämme, olemme kärsineet satojen miljardien eurojen tappioita hyvinvointijärjestelmämme pirstomisen vuoksi että taloudellinen ja poliittinen epävakaus on heijastunut myös kansaan, pirstoen myös sitä. Löytyy erittäin painavia syitä saada valtakoneistoon sellainen puolue ja poliittinen voima, joka kykenee nousemaan perinteisen vahingollisen oikeisto-vasemmisto -akselin yläpuolelle. Meillä on yksi puolue, jossa tällainen ajattelu näkyy myös heidän agendassaan (pyrkimys kapitalismin ja sosialismin tasapainottelevaan liittoon). Mikä puolue on kyseessä?

Äänestä
  • Demokraattinen Sosialismi ei ole sama asia kuin
    Neuvostokommunismi politbyroineen. Kommunismi
    järjestäytyi väkivalloin Itä-Euroopassa, Aasiassa ja
    Kuubassa. Ei Sosialidemokraatit ole ikinä kannattaneet
    väkivaltaista valtiojärjestystä, tärkeintä on ollut
    kohentaa kansalaisten työllisiä, sosiaalisia ja terveydellisiä
    oloja. Tästä on kyse Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa.

    Kannattaa tutustua Eduard Bernsteinin ja Per Albin
    Hanssonin poliittisiin ajatelmiin, niissä piilee viisauden
    siemen.

    Äänestä

Jos koronavirus olisi jyllännyt Sipilän, Orpon ja Soinin hallituksen aikana, tilanne olisi yhtä huono kuin nyt.

Äänestä

Taas on muuten pari Kennedyä narkkarit lääkinny pihalle ja sitten "onnettomuus" ... on ne mafian pojat vaan mukavia:)

So not usefull anymore? Its a hard law and order...

Äänestä

Ei mene kauaa. Vihervasemmisto oletetut luikkivat näkymättömiin työttömyyden räjähtäessä käsiin. Ei auta kansainväliset sopimukset, EU eikä teinigreetat. Rahat loppu, sijoittajat kaikonneet, pitävät varansa parempia aikoja odottaen.

Äänestä
  • Pentti Linkola (s. 7.12.1932 - k. 5.4.2020) oli paljon
    uskottavampi ja vakuuttavampi kuin tämä 16-vuotias
    ruotsalainen Greta Thunberg onkaan.

    Äänestä

Sipilä tuli hoitamaan omia bisneksiään kuntoon Bernerin kanssa. Maailmalla oli nousukausi joka vaikutti myös Suomeen. Ja tämä ei ollut Sipilän hallituksen ansiota, Sipilän hallitus jäänee historian sivuille kaikkien aikojen huonoimmaksi hallitukseksi. Ja kuinka tyhmiä persujen kannattajien täytyykään olla kun eivät ottaneet mitään opiksi persujen viime hallitustaipaleelta. Duunarijätkältä vietiin tuhkatkin pesästä, persut ovat äärioikeistopuolue ja vallankahvassa politiikka on sen mukaista; duunarit kyykkyyn,,,,,hillotolpalla ei köyhiä ja kipeitä muistella.

Äänestä
  • Just noin. Vihervasuri ei duunaria kiittele. Hallitukseen ja viisinkertainen määrä kavereita "erityis"-avustajiksi. Verovaroja riittää ulos jaettavaksi miljardeja, mutta omasta väestä ei niin mahdotonta väliä ole kunhan oma saldo on kunnossa. Sossujen ensimmäinen vaalilupausten lunastustoimi lieni omien palkkojen korottaminen.
    Todennäköisesti, ja toivottavasti, kun korona laantuu, sen talttuminen on vain ja ainoastaan vihervasemmistolaisen politiikan ansiota vaikka he edustavat poliittisella kentällä vähemmistöä. Mariinin hallitus jää todennäköisesti kautta aikain talousosaamiseltaan heikoimmaksi hallitukseksi, mikä nähdään kun päästään arkeen koronan jälkeen ja työllisyys huitelee ennätysluvuissa. Kumpi on sitten jäävä huonommaksi, ay-Antin vai Mariinin sossuhallitus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just noin. Vihervasuri ei duunaria kiittele. Hallitukseen ja viisinkertainen määrä kavereita "erityis"-avustajiksi. Verovaroja riittää ulos jaettavaksi miljardeja, mutta omasta väestä ei niin mahdotonta väliä ole kunhan oma saldo on kunnossa. Sossujen ensimmäinen vaalilupausten lunastustoimi lieni omien palkkojen korottaminen.

    Lukutaitosi on pahasti hukassa tai sitten Pietarin trollaus on yhä paksumpaa.....Ps. Miksiköhän trollitehdas ja persut ovat aina niin samanmielisiä? Venäjän sponsoroimalla MV-sivustoillakin on persut hyvin edustettuina jopa kansanedustajien videotervehdyksiä myöten. Mielenkiintoista. Olisi vähän tutkivalle journalismille hommia.....

    Tutki poika, tutki, mutta en olisi ihan vakuuttnut, etteikö tuo "trollitehtaan tai persujen" näkemys syksyllä eteesi lävähtävästä työllisyystilanteesta olisi oikea. Jos työtä edes hiemankaan pidemmällä aikajänteellä olisi näköpiirissä, niin luuletko, että noin puoli miljoonaa palkansaajaa olisi yt-neuvottelujen piirissä. Ja mukana tuossa luvussa eivät taida olla edes ne työpaikat joita yt-menettely ei koske eli alle 20 henkeä työllistävät yritykset, jotka työllistänevät enempi väkeä kuin nyt yt-neuvotteluihin on ilmoitettu. Toivottavasti trollitehdas tai persut ovat erehtyneet,,,, mutta näyttää pahalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just noin. Vihervasuri ei duunaria kiittele. Hallitukseen ja viisinkertainen määrä kavereita "erityis"-avustajiksi. Verovaroja riittää ulos jaettavaksi miljardeja, mutta omasta väestä ei niin mahdotonta väliä ole kunhan oma saldo on kunnossa. Sossujen ensimmäinen vaalilupausten lunastustoimi lieni omien palkkojen korottaminen.
    Todennäköisesti, ja toivottavasti, kun korona laantuu, sen talttuminen on vain ja ainoastaan vihervasemmistolaisen politiikan ansiota vaikka he edustavat poliittisella kentällä vähemmistöä. Mariinin hallitus jää todennäköisesti kautta aikain talousosaamiseltaan heikoimmaksi hallitukseksi, mikä nähdään kun päästään arkeen koronan jälkeen ja työllisyys huitelee ennätysluvuissa. Kumpi on sitten jäävä huonommaksi, ay-Antin vai Mariinin sossuhallitus?

    Tietääkseni en ole työnteon suhteen kielteinen,
    olen vain töitä vailla oleva sairaseläkeläinen
    sydänvikani ja aspergerin takia.

    Haluja olisi tehdä edes jotain palkkatyötä
    ja ansaita omalla työllä palkka omalle tilille.

    That's it!

    Äänestä

Tarvitsemme oman keskuspankin, jolla maan talous laitetaan kuntoon.

Ilman omaa kykyä luoda rahaa, silloin kun sitä tarvitaan, emme tule selviämään.

Äänestä
  • Moinenhan ei sossuille sovi,,, sosialisoivat valtion konkurssinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moinenhan ei sossuille sovi,,, sosialisoivat valtion konkurssinkin.

    Kokoomukselleko sopisi? Salli minun nauraa.

    Äänestä

Korona pitäisi levittää vanhainkoteihin niin satoja tuhansia yhteiskunnan varoilla eläviä ja sote alaa kuormittavia poistuisi kuormittamasta valtiontaloutta. SDP toteuttaa varmaan tämän uudistuksen mielellään.

Äänestä
  • Pelkkää Persufantasiaa tuollainen.

    Perversioilla ei Suomea johdeta,
    vaan järjellä ja jämäkkyydellä.

    Äänestä

Kyllä voi mennä aivan konkurssiin, Neuvostoliiton tai ainakin Kreikan tapaan. Mikä sen estää? Meillä on kyllä historiassa esimerkkejä. Tuo kysymys voisi oikeastaan olla kuinka sinä istut siihen kuvaan, ts. mitä aiot tehdä?

Äänestä
  • Älä vain vertaa SDP:tä NKP:hen.

    SDP ei ollut lähellekään NKP;tä
    vuosina 1918-1991.

    SDP kehkeytyi vuosien saatossa
    rasitteeksi NKP:lle, SDP oli
    huonossa huudossa Neuvosto-
    Venäjällä.

    Äänestä

Nyt tarvitaan nopeasti ostovoimaa, ulosoton veloille, maatalouden veloille AKORDI(velkojen anteeksianto), maksuhäiriömerkinnät pois, liiketoimintakiellot Paljon potentiaalia. Nämä ovat nopeita toimenpiteitä, kaikki hallituksen esittämät lainat, avustukset, työttömyyskorvaukset,hukkuvat pyrokratiaan ja vievät paljon aikaa kun apua tarvitaan heti. Eikö hallitus halua vai ei osaa.

Äänestä
  • Ökyrikkaita perintö- ja verosuunnittelijoita, EI pidä rahoittaa verojenkiertoon, voiton maksimointiin ja vakuutuskuoririkollisuuteen, valtion varoilla ei missään oikeusvaltiossa.

    Ei euroakaan veropakolaisyrityksille- ja sijoittajille, se on ensimmäinen ehto, hallituksen toiminnalle Suomessa.

    Äänestä

KokPersujen laskutaito ja käsityskyky, ei ehkä riitä sen tajuamiseen, että nykytilanne on SEURAUSTA, laittoman ex-äärioikeistohallituksen äärioikeistopolitiikasta.

Saksa toimi toisin, eli viisaasti asetti 1 250€/kk minimieläkkeet ja täysin ilmaisen kaiken terveydenhoidon sairaus- ja kansaneläkekäisille - rahaa säästyy ja talous kasvaa humisten, kriiseistä huolimatta.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-101797888

Suomessa hallituksen työrauha taataan sillä, että veroparatiisikeinottelija-Sipilä poistetaan sieltä hallituksen neuvottelupöydistä nyt kokonaan ja Kulmuni laitetaan vastuuseen lupauksistaa sairaus- ja kansaneläkeläisille: "useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen".

Laajat kansanjoukot vaativat Sipilän erottamista hallituksesta - on selvää, että sen siellä olo, häiritsee kaikkea hallituksen ja valtion järkevää toimintaa, mihin pitäisi olla jo ryhdytty, kuten Saksassa.

IHMISKAUPPAA sairaus- ja kansaneläkeläisiä köyhyydessä pitämällä ja sillä rahastamalla, ei saa Suomessa enää sallia. Unkari on jo täällä, ollut kymmeniä vuosia, se vain tehdään Suomen korruptio-yksipuoluejärjestelmässä ovelammin, sitä nimitetään "demokratiaksi ja oikeusvaltioksi".

Äänestä

Tämä onkin suomessa vuosisatainen karuselli
Oikeisto parsii vasemmiston töppöilyt. Soon seuraavat eduskuntavaalit missä toivottavasti ps kok saavat yli puolet äänistä jolloin muodostuu kahden puolueen enemmistöhallitus...

Äänestä
  • Kyllähän+tuo+aika+varmaa+jo+tässä+vaiheessa+on.+Hallitus+töppäilee+koronan+kanssa+ja+ottaa+vain+lisää+velkaa+velan+päälle.+Kohta+alkaa+leikkaukset+ja+veronkorotukset+niin+sdp+pääsee+alle+10%+kannatukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän+tuo+aika+varmaa+jo+tässä+vaiheessa+on.+Hallitus+töppäilee+koronan+kanssa+ja+ottaa+vain+lisää+velkaa+velan+päälle.+Kohta+alkaa+leikkaukset+ja+veronkorotukset+niin+sdp+pääsee+alle+10%+kannatukseen.

    Hallitus ei töpeksi koronan kanssa,, mutta on viisi viikkoa myöhässä.
    "Pojat, me on hävitty tää peli."

    Äänestä

  • Niin, kuten Ahon ja Kiviniemen oikeistohallitus ja Kataisen kokkarevetoinen parsivat maalle ennätysmäisen velan.

    Nyt on sentään pätevä syy, mutta sen sijaan, että oikeiston paskatrollit olisivat maan tukena, he uivat kuin hai laivan perässä.

    Mistähän löytyy yhtään niin tyhmää, että uskoisi juttujanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän+tuo+aika+varmaa+jo+tässä+vaiheessa+on.+Hallitus+töppäilee+koronan+kanssa+ja+ottaa+vain+lisää+velkaa+velan+päälle.+Kohta+alkaa+leikkaukset+ja+veronkorotukset+niin+sdp+pääsee+alle+10%+kannatukseen.

    Tuo on sinun näkemys, ei minun.

    En yhdy näkemykseesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ei töpeksi koronan kanssa,, mutta on viisi viikkoa myöhässä.
    "Pojat, me on hävitty tää peli."

    "Pojat, me on hävitty tää peli."

    Tuohan on kuin Petteri Orpon suusta
    sanottua vaali-illan häviön hetkinä
    14.4.2019.

    Äänestä

  • Ja se on kirkkaasti PASKAhallitus

    Äänestä

MITÄ tällä hetkellä pitäisi tehdä toisin?

Olisi mukava lukea ihan konkretiaa.

Äänestä
  • Konkretiaa on saanut lukea eri aikoina aina liikaa. Mutta jos NÄKISI sitä konkretiaa joskus, siis muussa muodossa kuin että hallitsevat puolueet vetävät näennäesin talous- ja työllisyyssyin rahat oman ja lähipiirinsa taskuihin. Ja sitten syyttelevät muita siitä mikä ei "oikein" mennyt.

    Juuri edesmennyt Linkola varoitteli ihan tuoreestikin "tehotalousarvojen" vaaroista. Eikä sitä mikään poliittinen puolua, taikka järjestelmä ole taannut, että parempaa yhteiskuntaa olisi kukaan taikka mikään alkanut rakentaa.
    Jos kyse ei ole siis ihmisten hyvinvoinnista, niin tietäähän mitä siitä sitten syntyy. Itse vaikkaan, että tämä koronakriisi on vasta tuomion alkusoittoa, ja johtuu vain tästä maailmanajasta, sekä juurikin itsekkäistä, talouspainotteisista arvoista, jotka ovat haitallisia kaikin muodoin ja kaikille, jotka siihen toimintaan ovat arvonsa ja energiansa keskitetysti laittaneet. Mutta sitähän sitä aina tulee saamaan, mitä toiminnallaan on tilannut, niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä ...

    Äänestä

  • Testata, testata ja vielä testata lisää sekä eristää tartunnan saaneet - ei koko maata.

    Koko maan sulkeminen on katastrofalinen toimenpide. SVT:n aamussa oli hyvä haastattelu jossa arvioitiin pahimman huipun menevän Tukholmassa ohi noin 4 viikossa. Koko maata ei tarvitse sulkea vaan tartunnan saaneet ja riskiryhmiin kuuluvien kannattaisi olla erityisen varovaisia.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006465284.html

    Äänestä

Älä edes heitä tuota vitun paskaa edes vitsillä. Suomen yli 100 miljardin €:n ulkomaanvelka on otettu juurikin tuolla hallituspoppoolla, eikä se näy missään, paitsi vitun isona miinuksena pankkitilillä.

Äänestä

Voihan v.... Kokoomusta ei saa päästää enää ikinä "korjaamaan" Suomen taloutta. Heillä on ollut sen tuhannen mahdollisuutta ja rikkaiden taskut kyllä pullistelevat.
Persuista ei kenenkään kannata mainita yhtään mitään, ellei halua naurattaa.

Äänestä
  • Olen+100%+samaa+mieltä+kanssasi!Suomi+tarvitsee+kipeästi+antiporvareitaajattelijoita+keskuuteemme.

    Äänestä

Paska-kokkareet+ovat+ottaneet+eniten+velkaa+Suomen+historian+aikana.Lehmänperseeseenvetopuolue+taas+on+nykyään+takiaispuolue.Eli+siis+rautalangasta+vääntäen+näiden+kahden+tuhopuolueen+yhteiskannatus+nykyään+19%+ja+kannatus+laskee+kokoajan.Korona+olisi+levinnyt+pahemmin,kuin+Ruotsissa,jos+paskakokkareet,lehmänperseeseenvetäjät+ja+persu-mulkut+olisivat+vallassa.Nämä+äijäpuolueet+ovat+syvältä+ja+syvemmällä+menossa.

Äänestä

Kokoomus+valtiovarainministerit+ovat+ottaneet+velkaa+70%+Suomen+valtionvelasta,joten+aloittajalla+taitaa+olla+päässä+vikaa+ja+pahasti,tai+sitten+hän+on+Idiootti_Orpo.

Äänestä
  • Ikävä kyllä Kokoomuksen talous- ja työllisyyspolitiikka
    on syvältä vuohen perseestä.

    Äänestä

sitten ne vastas surkeeeks tulis jos kokut ja persut olismukana.

Äänestä

Käydään pula-ajalta hakemassa vauhtia eläkeläisten kustannuksella.

Äänestä
  • Eläkeläiset ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa
    pulavuosina 1939-1954, minun isänikin, syntynyt 1941,
    eli lapsuuttaan/varhaisnuoruuttaan tuolloin pulavuosina
    ostokorttien ollessa voimassa 1.3.1954 saakka.

    Äänestä

Vieläköhän on vara haalia pakolaisia tänne elätettäviksi. Talous on nyt kyllä aika kuralla suomessa. Monet on aika tiukoilla tämän korona viruksen vuoksi.
Siinä on ruvettava syömään pettu leipää ja juomaan kahvin korviketta.
Mutta kun pakolainen menee kaikkine sairauksineen sairaalaan, mikään ei niille maksa mitään.
Suomi maksaa pakolaisten menot sittenkin, vaikka oman maan kansa näkisi nälkää. Suomi ei ole enää se suomi, se suomi, jonka isämme jälleen rakensi sotien jälkeen kovalla työllä ja taistelivat suomen rauhan puolesta.
Aika kalliiksi tulee elättää noita ulkomaalaisia vankilassa, kun niitä on siellä pilvin pimein.

Äänestä

Tällä hetkellä 5.4.2020 klo 14.59 Thl mukaan Suomessa 28 henkilöä kuollut Korona virukseen ja kuoleiden mediaani keskikä on 81 v.Ministeri Kulmunin mukaan valtionvelka tulee kasvamaan 20-30 miljardia Koronan johdosta. Onkohan tämä talouden pysäyttäminen järkevää?

Äänestä

Äänestä
  • On+sillä+epidemia+on+vasta+alussa.Jos+epidemiaa+ei+hidasteta+ja+estetä,+niin+90%+suomalaisista+sairastuisi+koronaan.++Se+tarkoittaisi+että+500000+ihmistä+joutuisi+sairaalahoitoon,+100000+tehohoitoon+ja++25000+kuolisi.++Tämä+kaikki+lyhyen+ajan+sisällä.Toki+on+sekin+vaihtoehto+että+eitehdä+yhtään+mitään,+mutta+ihmisiä+ei+voi+pakottaa+suuriin+yleisötilaisuuksiin+tai+ravintolaan,+koska+kaikki+ovat+nyt+varovaisia+tämän+vakavan+viruksen+edessä.

    Äänestä

Leikkaukaukset tulee ja isot sille ei voi mitään!!!! Mistä leikataan???? Älyttömistä palkoista palkkioista tietysti ensin. Äyrikunkut teiltä ensin ja paljon pois. Vai otetaanko mummon 700eurosta pari kymppiä pois??? Ahneuteen joku tolkku.........

Äänestä

Perse aukinen pysyy perse aukisena rikkaat rikkaina siltä väliltä sitten onkin jo laskumäkeä ja sitä riittää kun ei Lappinkaan pääse naatitaan naatitaan...

Äänestä

Tulit+vitsillä+sisään,+muistat+kai+että+otettiin+40+000+pakolaista,+sitä+ei+korjattu+ottamalla+10+milj+terveydenhuollosta+pois,+ei+korjattu+ottamalla+sairaita+vammaisilta+ja+pienipalkkaisilta+kikyllä+30%+vuositulosta+pois.+Huom+suurituloisille+ei+kikyä+tullut+ja+vapaaehtoisesti+vain+2%+osallistui.+Persut,+kok+ja+Kepu+oli+tuhota+Suomen,+silloin+minä+lähdin+persuista.

Äänestä

Rapakuntoon!
Konkursseja, mielenterveysongelmia, huumeitten käytön lisääntymistä, sairauksie lisääntymistä, itsemurhia, konkursseja, varkauksia, raiskauksia...
Toisaalta taas rikkaat rikastuvat entisestään.
Meno jatkuu kuin ennenkin muista kansalaisista välittämättä, tekopeliä ja näyttelemistä, show-elämää, jotta lampaat saadaan pysymään rauhallisina, ei paniikkia vaikka hysteriaa vallalla jo.

Äänestä
  • Minulla ei miehenä/heterona
    ole onneksi raiskausfetissiä,
    että tarvitsisi varta vasten
    joku nainen raiskata taikka
    pahoinpidellä, sen verta on
    korkealla mulla kunnioitus
    naisten olemassaoloa ja
    läsnäoloa kohtaan. En voi
    muutakuin rakastaa naisia
    kaiken aikaan, ihania ihmisiä
    ovat. ❤❤❤❤❤

    Äänestä

Suomessa on asiat kunnossa vain valeella noussut ja valeesta eläneet Persut pilaa maan maineen. Isänmaallisia jo, isän kertoi ettei sodassa ollut ainuttakaan persia, rintamakarkureita epäiltiin mutta ei oltu varmoja. Mauno Koivisto etulinjassa konepmiehenä. Ison kiven takana silmät kiinni Persut ?

Äänestä
  • Mauno Henrik Koivisto
    s. 25.11.1923 - k. 12.5.2017

    oli mies paikallaan
    niin rintamasotilaana
    kuin pankkimiehenä,
    ministeripolitiikkona
    kuin tasavallan presidenttinä.

    Lepää rauhassa, Mauno!

    Äänestä

Kunnon leikkaukset toimettomilta esim eläkeläiset, työttömät.

Sipilän hallituksen piti poistaa eläkkeensaajan asumistuki mutta toimettomien kovan huudon vuoksi peruivat sen. Se on poistettava ja lisäksi kansan-ja takuueläkkeitä leikattava 20 prosentilla!

Nyt tämä huulipunahallitus vähensivät työttömien kannustimia ottaa töitä vastaan eikä lorvia. 30 prosentin leikkaus tukeen jollei 3kk aikana työllisty!

Nyt kunnon leikkauksia kehiin koska velaksi ei voida elää!

Äänestä

Saa nähdä kuka huutaa ensimmäisenä ------työvoimapula , työvoimapula.....

Äänestä

Oletko sinä ihan tosissasi, kun tuollaisia lähdet väittämään....

Äänestä

Lopettakaa tuo hallituksen haukkuminen. Tekevät varmasti parhaansa! Nyt tarvitaan meidän kaikkien yhteistyötä. Jokaisen tulee tehdä nyt parhaansa ja tukea toisiaan!

Äänestä
  • Aivan!

    Sosialidemokraatteja demonisoidaan ihan
    turhaan vuodesta ja vuosikymmenestä
    toiseen, no sitten me muut demonisoidaan
    Keskustaa, Kommunisteja (SKP), Kokoomusta
    ja Perussuomalaisia yhtä paljon.

    Sitä saa, mitä tilaa!

    Äänestä

Kolme kuukautta ja konkurssi, se on edessä.

Äänestä

Esimerkiksi Japanissa johtajien palkat on kolme kertaa suuremmat kuin työntekijöiden.

Suomessa puolestaan tuo palkkaero on noin 20-kertainen. Tämän on kokoomus aikaansaanut. Ei enää ikinä hallitukseen.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Eräät ne ei näe totuuksia, vaan tekee tänne toistuvasti avauksia sekoomuksesta ja kepuleista, kuinka perseelleen saivat koko maan ja kansan asiat.

Ensinnäkin jo nyt on nähty viimeistään se tosiasia, että rahataloudesta on luovuttava kokonaan, on vaan yksinkertaisesti eriarvoistava roska järjestelmä, joka auttamattomasti jo aikansa elänyt, ja tullut tiensä päähän.

Äänestä

Köyhät antaa vähästä---ahneet hamuaa lisää..Kohtuus olisi Japanin mukainen johtajat saa kolminkertaisen palkan enintään verrattuna työntekijän palkkaan...

Äänestä

...heh heh... no joopa...

Äänestä
  • Jokos Sipilän ihme terrafame tuottaa muutakin kun jätettä, tosin sukulaiset sai hyvät rahat valtiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokos Sipilän ihme terrafame tuottaa muutakin kun jätettä, tosin sukulaiset sai hyvät rahat valtiolta.

    Ei ne muutaku ylensyö ja viinittelee itsensä
    turmiolle.

    ''Ahneella on paskanen loppu'' pätee aina ja iäti.

    Äänestä

Ei ole lestoilla enää mitään asiaa Suomen hallituksen ministereiksi kerta riittää...

Äänestä

Nautimme juuri sen porvarihallituksen hedelmistä avatessamme puutteellisia varmuusvarastoja.

Mistähän vielä olisivat voineet säästää veronalennustensa rahoittamiseksi?

Äänestä

Voihan pewäweikä

Ewäf anonyymi pweffa

Äänestä

Meidän täytyy ottaa käytttöön järjestelmää, joka korvaa nykyiset pankit sillä ne alkavat olla hankaluuksissa.

Bitcoin on hyvä esimerkki rinnakkaisesta rahajärjestelmästä, se toimii aina ja kukaan ei voi pysäyttää verkon toimivuutta. Se on luja ja sen koodia ei ole kymmenessä vuodessakaan onnistuttu kertaakaan rikkomaan, toisin kuin monia pankkeja on samana aikana kaatunut ja ihmiset ovat menettäneet rahojaa. Sama voi käydä täällä, kannattaa omistaa vähän bitcoinia pahan päivän varalle ja tulevaisuuden turvaksi.

Äänestä

Sipilän aikana siirrettiin työnantajamaksuja palkansaajille maksettamaksi miljoonia euroja,alennettiin yhteisöveroja mitk kalvaä jaettiin seuraavana keväänä omistajille,mikä oli työllisyysvaikutus?Sipilä viimme töiksensä myi valtion osakkeita miljardeilla ja sai näin näyttämään että kassa olisi plussalla.Kun porvarihallitukset alkoivat hallitusvastuuseen SDP:n jälkeen niin velkamäärä on lisääntynyt 50 miljardia.Eli ei Suomen talous kestä vähään aikaan porvarihallituksia.Minä luotan Mariniin että nykyajan kriiseistä selviämme.Iltapäivälehtien porvarispuolueen erikoistoimittelijat kyllä yrittää jatkuvasti kalvaa hallitusta,mutta eipä niitä jaksa enään lukeakkaan.

Äänestä

Keskusta pitää nyt Suomea pystyssä!!!!!!

Äänestä

Parempi+vaan,+että+joku+valtio+pommittaa+tämän+fasistisen+terroristivaltion+maantasalle.USKOKAA+TE+HYÖDYTTE+SIITÄ...+valtio+on+muuten+myrkyttänyt+teidät+ja+teidän+lapset...+te+rikolliset...+siksi+se+coronakin+tehoaa+lännessä+10%+kuolleisuus:)

Äänestä

Ahneet kuriin!!! Nyrkkiä tarvitaan jo........Tapauksia ilmenee jatkuvasti 40000euroa kuukaudessa palkkaa tekemättä mitään --- mihin meidän veroeurot menee???????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

menee, ennenkuin tilalle astuvat taas Suomea kuntoon laittaneet PS, Kokoomus ja Keskusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu