Venäjä järjestää hengellisiä tilaisuuksia Suomessa

Anonyymi

Tämän vuoden budjetti on 260 000 euroa Suomen osalta, mikä on liki puolet koko budjetista. Suomeen siis panostavat erityisesti. 33 tapahtumaa, joista Suomessa 13.

Puhuvat maiden välisen kulttuuriyhteistyön kehittämisestä yhtenä prioriteettinään. Tapahtumien määrä ja sävy määritellään myöhemmin Venäjän lähetystön tukemana ja suomalaisten kollegojen kanssa.

Keitä nämä ovat jätetään kertomatta. Sehän juuri olisi mielenkiintoista kuulla mitkä suomalaistahot tähän mukaan lähtevät.

Tarjouskilpailun tuloksena Suomessa järjestetään 6 näyttelyä, 3 kirkkokuoron esitystä ja 2 "vuoropuhelua", eturivin artistin konsertin ja työpajan.

On tarve "jakaa keskeistä ajatusta maiden välisestä syvästä historiallisesta ja henkisestä siteestä" sekä "vahvistaa Suomen ja Venäjän kansojen välistä ystävyyttä ja naapuruutta".

Tulee ihan NL ja YYA-sopimus mieleen.

Kaikkiin tapahtumiin odotetaan myös suomalaisia osallistujia, ja ne tulkataan suomen kielelle. Suomalaisten tiedotusvälineiden toivotaan uutisoivan tapahtumista, mutta toimittajat ja uutispalvelut on hyväksytettävä etukäteen.

Erityinen asema on hengellisillä tapahtumilla, mm. kolmipäiväinen kristittyjen välinen konferenssi sekä idän ja lännen hengelliseen vuoropuhelun keskittyvä näyttely.

Venäjän kulttuuriministeriö uskoo tapahtumien toteutuvan varmasti koronaepedemiasta ja rajojen sulkemisesta huolimatta. Tarkempiin päivämääriin palataan myöhemmin.

Lähde: YLE

55

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voitko laittaa samalla vaivalla linkin lähteeseen?

    • Anonyymi

      Ei kai evl. kirkko lähde tuohon mukaan?

      yle.fi/uutiset/3-11289505

      • Anonyymi

        Toivottavasti ei. Toivottavasti mikään taho ei lähde tuohon mukaan. Epidemia-aikana tuollainen tyhjänpäiväinen touhu on typerä idea joka tapauksessa, mutta mikä pahempaa, tuo on varmasti propagandaa. Eli joku des... dosentti Bäckman varmaan lähtee tuohon mukaan. Pöyrisyttävintä tuossa Venäjän propagandan levittämisessä on tämä:

        "Suomalaisten tiedotusvälineiden toivotaan uutisoivan tapahtumista, mutta toimittajat ja uutispalvelut on hyväksytettävä etukäteen."

        Eli vieras valta tyrkyttää juttuaan tänne ja vaatii, että täällä uutisoidaan siitä tavalla, joka sopii heille. Joka tuollaisen syötin nielaisee, on paskan haukannut. Ei siis riitä, että vaarannamme terveytemme järjestämällä jotain hömppää, tanssien toisten pillin tahtiin ja ne toiset vielä päättävät mikä käsitys meille tuosta kaikesta sitten saa tulla. Tuo on niin röyhkeää, että toivon hartaasti, että saavat järjestää kinkerinsä jossain aivan muualla kuin täällä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samantyyppistä hybridivaikuttamista kuin Kiinalla. "Kansojen välisellä ystävyydellä" huijataan monia yrityksiä ja jopa poliitikkoja kuten Mika Niikkoa.

      • KTS kirjoitti:

        Samantyyppistä hybridivaikuttamista kuin Kiinalla. "Kansojen välisellä ystävyydellä" huijataan monia yrityksiä ja jopa poliitikkoja kuten Mika Niikkoa.

        Näille niikkolaisille eli aitouskovillehan tämä onkin varmasti suunnattu. Ei ryssäkään idiootti ole ja tietää tämän porukanmielenliikkeet.

    • Anonyymi

      Tässä nyt tulee ryssän provokatiivinen yritys sekaantua toisen valtion elämänmenoon! Toivottavasti suomalaiset tekevät selväksi, ettei nykyisessä tilanteessa tällaiselle toiminnalle anneta lupaa!!!

      • Anonyymi

        Eikä pitäisi antaa jatkossakaan, varsinkaan tuollaisin ehdoin, että noita asioita koskeva media ja toimittaminen "hyväksytetään" itärajan takana.

      • Anonyymi

        Neuvostoliitossa, siis ateistisessa vasemmistodiktatuurissa vainottiin kristittyjä, kirkot ja rukoushuoneet poltettiin, tai muutettiin navetoiksi ja heinävarastoiksi. Raamatut ja muu hengellinen kirjallisuus kiellettiin. Kymmenet miljoonat kristityt ja muut toisin ajattelijat tapettiin työleireillä ja vankiloissa.
        Vasemmistodiktatuurin romahtaessa, maa vapautui, kirkot ja rukoushuoneet rakennettiin uudelleen. Raamattu ja muu hengellinen kirjallisuus tuli uudelleen kasojen suureen suosioon. Kirkot ja rukoushuoneet ovat iloisesta Jumalanpalvelus väestä olleet täynnä. Siis Jumalaa ei voi minkään valtakunnan ateistit karkoittaa hänen luomastaan ihmisestä ja muusta luomakunnasta.
        Jumalan sana on sama niin Suomalaiselle kun Venäläisellekin. Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa ilosanomaa kaikille kansoille. Venäläisillä on lähetystyö sydämessä, kuten muillakin Kristityillä. Jospa sieltä on nyt palavia lähetys saarnaajia tulossa tänne meille maallistuneeseen Suomeen, kuten Suomesta aikoinaan mentiin sinne raamattujen kans.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä yrittää salakuljettaa satanistista uskoaan Suomeen.

        Pysykää etäällä verenimijöiden uskosta!

        Venäjän "hengellisyys" ja "kristillisyys" on samaa vanhaa paskaa kuin keisariajalla. Valta ja raha ovat jumalan asemassa ja köyhä kansa orjan asemassa.

      • Anonyymi

        Heh.

        Venäjä haluaa vahvistaa kulttuuriyhteistyötä. Suomen sisäisiin asioihin sekaantumisesta ei voi puhua. Mutta Suomen ruotsalaiset netissä alkavat heti vouhkata kun Venäjä osoittaa ystävällisyyttä meitä kohtaan, se on Ruotsin intressien vastaista! Ruotsi on aina hyökännyt Venäjää vastaan, Suomen ja suomalaisten kautta: rahvaanomainen viikinkikansa kadehtinut suurta keisarikuntaa. Eihän ruotsalaisilla ole mitään mainittavaa kulttuuriakaan ja kaikki omaisuus on viikinkien muilta kansoilta anastamaa. Ruotsalaisella on varkaan sielunrakenne ja Suomea he ovat aina pitäneet tiukassa otteessaan ja käyttäneet hyväkseen.

        Ruotsi... Ruotsi ilman muuta oletaa, että meidän on hyväksyttävä kaikki heidän vaatimuksensa, milloin ottaa Ruotsin vokeista kaikkein rikollisimmat ainekset "pakolaisina" Suomeen. Yhteistyö Ruotsin kanssa on aina ollut vahingollista suomalaiselle kansalle. Nyt he ovat jo levittäneet koronankin Lapin Suomen puolsille saamelaisalueille. "Saamelaiskysymyksen lopullinen ratkaisu"? Ruotsi on aina kohdellut saamelaisia ja suomalaisia rasistisesti. Heillä ei ole muuta päämäärää kuin hävittää suomalaisuus Pohjolasta ja tätä varten he pitävät viidettä kolonnaansa peräti Suomen parlamentissa!

        Venäjällä ei sentään ole vastaavaa joukkiotaan hallituksessamme. Jo pelkkä hengellinen yhtaistyö saa eräät raivon valtaan. Entä jos hallitustamme ohjailisivat maanpetokselliset henkilöt joilla venäläiset nimet, kuten nyt on ruotsalaiset? "Suomen venäläinen kansanpuolue"...?

        Me suomalaiset olemme paljolti samaa kansaa venäläisten kanssa, kymmenientuhansienvuosien ajan. Ruotsalaiset ilmaantuivat, hyökkäsivät läpi Euroopan maillemme vasta 800 vuotta sitten.

        Stalin, pappisseminaarin poispotkittu oppilas otti 1940-luvulla politiikkansa takuumieheksi myös ortodoksi kirkon. Yritti sitäkin kautta ujuttautua Suomen uskonnollisten piirien kummisedäksi.
        No jos kiinnostaa niin lue lisää: Suurlähettiläs René Nybergin teos Patriarkkoja ja oligarkkeja (Siltala 2019) .

        "Kymmenet miljoonat kristityt ja muut toisin ajattelijat tapettiin työleireillä ja vankiloissa."

        Tiedoksi vaan, että kristityt ovat tehneet tuota ihan samaa toisilleen ja muille hyvin runsaasti tuossa kuluneiden parin vuosituhannen aikana. Ja niin ovat tehneet muutkin ihmiset tuommoista toisilleen.

        Tilanne on nyt aloituksen kontekstissa kuitenkin se, että me tiedämme, ettei Venäjä ole mikään avoin ja vapaa kansalaisyhteiskunta, vaan se on korruption, poliittisten murhien ja niin kansallisten kuin kansainvälisten ihmisoikeusloukkausten tahrima oligarkia, joka hyödyntää häikäilemättömästi hybridivaikuttamisessaan mitä tahansa keinoja. Tällä kertaa keinona on olevinaan joku kulttuurinvaihto, jonka pääpaino on kuitenkin Venäjän kansallispäivän juhlinnassa, ja näitä juhlia koskeva uutisointikin pitäisi naapurimaassa tapahtua Venäjän hyväksymästä näkökulmasta.

        Jos sinulla ei tuossa kohtaa hälytyskellot yhtään soi, niin sitten ei soi. Jostain se johtuu ja jokin siitä kertoo, että niin vain on kun et osaa edes kirjoittaa suomalaista ja venäläistä pienellä ja Raamattua isolla.

      • Anonyymi
        KTS kirjoitti:

        Venäjän "hengellisyys" ja "kristillisyys" on samaa vanhaa paskaa kuin keisariajalla. Valta ja raha ovat jumalan asemassa ja köyhä kansa orjan asemassa.

        "Putin on perustanut aiemmin koko suosionsa Venäjän sotilaallisen voiman kasvattamiseen, uusien alueiden valtaamiseen ja tarvittaessa jopa brutaalin röyhkeään uhkailuun niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Legendaarisena muistetaan vaikkapa se, kun hän julisti nitistävänsä terroristit tarvittaessa jopa paskahuussiin.

        Kun rahaa on syydetty armeijalle ja turvallisuuspalveluille, Venäjän sairaanhoidon uudistaminen on lyöty samaan aikaan kylmän viileästi laimin.

        Koronaviruksessa on kuitenkin se ongelma, että se ei ymmärrä totella, vaikka sitä kuinka uhkailisi."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006463839.html

      • epikuros kirjoitti:

        Stalin, pappisseminaarin poispotkittu oppilas otti 1940-luvulla politiikkansa takuumieheksi myös ortodoksi kirkon. Yritti sitäkin kautta ujuttautua Suomen uskonnollisten piirien kummisedäksi.
        No jos kiinnostaa niin lue lisää: Suurlähettiläs René Nybergin teos Patriarkkoja ja oligarkkeja (Siltala 2019) .

        "Stalin, pappisseminaarin poispotkittu oppilas otti 1940-luvulla politiikkansa takuumieheksi myös ortodoksi kirkon. "

        Tämä on seikka, joka jostain syystä halutaan aina unohtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh.

        Venäjä haluaa vahvistaa kulttuuriyhteistyötä. Suomen sisäisiin asioihin sekaantumisesta ei voi puhua. Mutta Suomen ruotsalaiset netissä alkavat heti vouhkata kun Venäjä osoittaa ystävällisyyttä meitä kohtaan, se on Ruotsin intressien vastaista! Ruotsi on aina hyökännyt Venäjää vastaan, Suomen ja suomalaisten kautta: rahvaanomainen viikinkikansa kadehtinut suurta keisarikuntaa. Eihän ruotsalaisilla ole mitään mainittavaa kulttuuriakaan ja kaikki omaisuus on viikinkien muilta kansoilta anastamaa. Ruotsalaisella on varkaan sielunrakenne ja Suomea he ovat aina pitäneet tiukassa otteessaan ja käyttäneet hyväkseen.

        Ruotsi... Ruotsi ilman muuta oletaa, että meidän on hyväksyttävä kaikki heidän vaatimuksensa, milloin ottaa Ruotsin vokeista kaikkein rikollisimmat ainekset "pakolaisina" Suomeen. Yhteistyö Ruotsin kanssa on aina ollut vahingollista suomalaiselle kansalle. Nyt he ovat jo levittäneet koronankin Lapin Suomen puolsille saamelaisalueille. "Saamelaiskysymyksen lopullinen ratkaisu"? Ruotsi on aina kohdellut saamelaisia ja suomalaisia rasistisesti. Heillä ei ole muuta päämäärää kuin hävittää suomalaisuus Pohjolasta ja tätä varten he pitävät viidettä kolonnaansa peräti Suomen parlamentissa!

        Venäjällä ei sentään ole vastaavaa joukkiotaan hallituksessamme. Jo pelkkä hengellinen yhtaistyö saa eräät raivon valtaan. Entä jos hallitustamme ohjailisivat maanpetokselliset henkilöt joilla venäläiset nimet, kuten nyt on ruotsalaiset? "Suomen venäläinen kansanpuolue"...?

        Me suomalaiset olemme paljolti samaa kansaa venäläisten kanssa, kymmenientuhansienvuosien ajan. Ruotsalaiset ilmaantuivat, hyökkäsivät läpi Euroopan maillemme vasta 800 vuotta sitten.

        Olemme kuuluneet historian saatossa paljon kauemmin Ruotsiin kuin Venäjään!

      • Anonyymi
        KTS kirjoitti:

        Venäjän "hengellisyys" ja "kristillisyys" on samaa vanhaa paskaa kuin keisariajalla. Valta ja raha ovat jumalan asemassa ja köyhä kansa orjan asemassa.

        Mitä hemmetin väärää on siinä, että meillä olisi hyvät ja suvaitsevat rauhansuhteet Venäjän kanssa?

        Venäjä on Venäjä. Me emme voi muuttaa Venäjää meidän kaltaiseksemme. Sen kansan luonteenlaatu on hiukan erilainen kuin meillä. Mitä sitten? Antaa olla. Myös meillä on heistä opittavaa. He ovat korkeasti koulutettuja, sivistyneitä.

        Kuban cossack choir:
        https://www.youtube.com/watch?v=swNA-6tTbgk

        Mitä pahaa he ovat meille tehneet? Jos pahasta puhutaan, Ruotsi on meitä monin verroin enemmän vahingoittanut ja vahingoittaa tänäkin päivänä. Jo IS:ssa kolumnistit ovat sitä mieltä, että "Ruotsin asia on meidäån asiamme". Tätä propagandaa! Ei ole, eikä enää saa olla! Venäjä ei ole työntänyt ongelmiaan niskaamme,

        Ruotsi tekee tätä joka päivä. Nyt ne on pulassa koronan kanssa ja eikun suomalaisten vastuulle Ruotsin koronatkin! Ovat jo levittäneet senkin Suomen Lappiin!

        Venäjä vaalii suomalaisugrilaisuuttamme:

        Venäjän Federaation Suomalais-Ugrilainen Kulttuurikeskus
        http://www.finnougoria.ru/

        http://ourreg.ru/video/finno-ugorskij-kulturnyj-centr/
        🥀

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Stalin, pappisseminaarin poispotkittu oppilas otti 1940-luvulla politiikkansa takuumieheksi myös ortodoksi kirkon. "

        Tämä on seikka, joka jostain syystä halutaan aina unohtaa.

        Halutaan myös unohtaa, että Stalin ei ollut venäläinen, vaan gruusialainen pankkirosvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme kuuluneet historian saatossa paljon kauemmin Ruotsiin kuin Venäjään!

        Näin on. Ruotsi ei ole koskaan myöntänyt meille itsenäisyttä. Edelleen se pyrkii hallitsemaan meitä, kohtelee kuin olisimme sen alusmaa: kippaa kaikki ongelmansa meille.

        Venäjä sen sijaan kunnioitti meitä ja saimme heiltä itsenäisyyden. Suomenruotsalaiset kagaalit (joihin myös Erkko-suku kuului), kuitenkin jatkoivat Venäjän vastaista toimintaansa itsenäisessä Suomessamme.

        "Ruotsi" sinänsä on illuusio. Ruotsia eli Gauthiodia ei ollut ennen 900 jKr. Itse nykyinen Ruotsi syntyi vasta 1900-luvun alulla.

        Ruotsalaiset eli gootit ovat lähtöisin Iranin vuoristosta, josta heidät häädettiin n. 70 eKr. Sieltä he kohti länttä siirtyen lopulta hyökkäsivät euroopan alueille, päällikkönsä Alarikin johdolla ryöstivät Vatikaanista Jerusalemin temppeliaarteiston ja moukkia kun olivat, hävittivät sen sodissaan, loput, väitetysti vei Alarik hautaansa, jonkin italialaisen joen pohjaan (joista sitä on etsitty).

        Saksaan tullessaan hurrit levittivät sinne rasistisen "ruotsia puhuvan paremmankansan" Ankdammen-aatteensa, josta Hitler sittemmin työsti natsiaatteen "Kolmannesta valtakunnasta" (Tre kronor). Vuosina 800-900 jKr gootit hyökkäsivät läpi nyk. Tanskan, maillemme, joka tunnettiin Vatikaania myöten nimellä Kainuun kuningaskunta. Hävittivät kauniin kulttuurimme, häätivät saamelaiset pohjoiseen. Sittemmin 1200-luvun paikkeilla hyökkäsivät itse nyk. Suomemme puolelle.

        Suomalaisalueidemme kautta Ruotsi on 800 vuotta käynyt kadehtimansa Venäjän vastaista sotaansa ja käy sitä edelleenkin. Pietarin linnoituksen he aikoinaan polttivat kahdesti, kunnes tsaari viisastui ja se rakennettiin gootit ulkopuolella pitäväksi Pietari-Paavalin (tuolloisten tsaarien nimet) kivilinnoitukseksi.

        Tässä sulle hiukan totuutta "Ruotsistasi". Meillä oli rauha Pohjolassa, kaunis kulttuuri, kunnes te tulitte ja hävititte kaiken. Samaa suomalaisuuden hävitystyötänne jatkatte edelleenkin hurrimielisen ruotsalaishallituksenne kautta Suomessa.

        Ja vasemmisto, ikuiset kansanpetturit, nuoleskelevat Suomenkansan iki-Riistäjää!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hemmetin väärää on siinä, että meillä olisi hyvät ja suvaitsevat rauhansuhteet Venäjän kanssa?

        Venäjä on Venäjä. Me emme voi muuttaa Venäjää meidän kaltaiseksemme. Sen kansan luonteenlaatu on hiukan erilainen kuin meillä. Mitä sitten? Antaa olla. Myös meillä on heistä opittavaa. He ovat korkeasti koulutettuja, sivistyneitä.

        Kuban cossack choir:
        https://www.youtube.com/watch?v=swNA-6tTbgk

        Mitä pahaa he ovat meille tehneet? Jos pahasta puhutaan, Ruotsi on meitä monin verroin enemmän vahingoittanut ja vahingoittaa tänäkin päivänä. Jo IS:ssa kolumnistit ovat sitä mieltä, että "Ruotsin asia on meidäån asiamme". Tätä propagandaa! Ei ole, eikä enää saa olla! Venäjä ei ole työntänyt ongelmiaan niskaamme,

        Ruotsi tekee tätä joka päivä. Nyt ne on pulassa koronan kanssa ja eikun suomalaisten vastuulle Ruotsin koronatkin! Ovat jo levittäneet senkin Suomen Lappiin!

        Venäjä vaalii suomalaisugrilaisuuttamme:

        Venäjän Federaation Suomalais-Ugrilainen Kulttuurikeskus
        http://www.finnougoria.ru/

        http://ourreg.ru/video/finno-ugorskij-kulturnyj-centr/
        🥀

        "Me emme voi muuttaa Venäjää meidän kaltaiseksemme. Sen kansan luonteenlaatu on hiukan erilainen kuin meillä. "

        Erottaisin kyllä toisistaan Venäjän hallitsevan eliitin ja kansa toisistaan.

    • Anonyymi

      Venäjällä kirkon ja vallanpitäjien epäpyhä? allianssi. Molemmat hyötyvät kumppanuudesta. Vallan keskittämistä. Ortodoksi kirkko hallitsee uskonnon kenttää suvereenisti Putinin tuella, ja Putin koko Venäjää rautaisella otteella, kirkonkin täydellä tuella.

      Mielenkiintoista nähdä miten koronatilanne Venäjällä kehittyy inhimillisesti ja taloudellisesti, ja millä seurauksilla. Putin ei voi päästää kritiikkiä valloilleen. Jos se lisääntyy merkittävästi Putin kiristää ruuvia, se lienee varma.

      Suomen lahkolaiset kyllin tolloja nielemään syötin uskon nimissä.

      Tosiaankin tulee mieleen Kiinan salamyhkäinen häärääminen omaksi edukseen kaikkialla maailmassa , Suomessakin.

      Tosin tämä puheena oleva Venäjän vaikuttamisyritys on niin läpinäkyvä, että vain tosikristityt pienlakolaiset siihen lankeavat. Toki myös tietoisesti Venäjän asiaa poliittisin syin ajavat suomalaiset.

      • Anonyymi

        Tämmöiset tietysti kielletään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämmöiset tietysti kielletään.

        Ei välttämättä kielletä, vaan se riippuu tilanteesta. Yleisesti ottaen julksiten tapahtumien järjestäminen ei ole kiellettyä, koska Suomi ei ole mikään totalitaristinen maa. Mutta esim. epidemian takia on perusteltu syy rajoittaa kokoontumisia, ja poikkeuslaki mahdollistaakin sellaisen. Silloin on ihan sama mistä tapahtumasta on kyse, koska terveys ja turvallisuus ovat ensisijainen asia ja siitä on turha mutista mitään.

        Mutta sitten jos tuommoisia tilaisuuksia järjestetään aikana, jolloin poikkeukselliset rajoitukset eivät päde, niin voidaan tietysti tarkastella noiden tapahtumien sisältöä. Jos ne itsessään eivät ole laittomia, niin mitään syytä rajoittaa tai estää niitä ei ole. Sen sijaan selkeä varoitusmerkki siitä, mitä aikeita tuommoisten tapahtumien takana on, on vaatimus, että asiaa käsittelevä media ja toimittaminen "hyväksytetään".

        Luonnollisesti vapaassa maassa vapaata mediaa ei tarvitse mitenkään "hyväksyttää", ja tuossa "hyväksyttämisessä" onkin aivan selvästi hybridivaikuttamisesta ja propagandasta, kun halutaan räätälöidä mikä kuva ihmisille tuommoisista tapahtumista välittyy sen sijaan, että vapaa media tekee tehtävänsä neutraalisti ja analyyttisesti, jättäen käsityksen muodostamisen median seuraajille itselleen. Luonnollisesti sellainen taho, joka kuvittelee voivansa vaatia miten jonkun toisen maan media toimii, haistakoon pitkät paskat ja pyörittäköön propagandamyllyään sitten ihan omassa maassaan vaan.

    • Anonyymi

      Yksikään tolkullinen media/toimittaja ei lähde mukaan noilla ehdoilla. Etukäteisilmoittautuminen ja Venäjän antama hyväksyntä tulla seuraamaan tapahtumia, ja uutisoimaan niistä.

      • Anonyymi

        Putinistisen mafiaköörin uskonto on kriminaalien epäpyhillä savuilla suitsuteltavaa maskirovkaa.

        Pysykää kaukana!

      • "Suomalaisten tiedotusvälineiden toivotaan uutisoivan tapahtumista, mutta toimittajat ja uutispalvelut on hyväksytettävä etukäteen."

        Oikeastaan ainoa kiinnostava uutisarvo onkin mitkä mediat tapahtumasta uutisoivat.

      • "Yksikään tolkullinen media/toimittaja ei lähde mukaan noilla ehdoilla. "

        Avian, mutta kannattaa seurata missä näitä "uutisia" tullaan julkaisemaan.

      • Anonyymi

        "Yksikään tolkullinen media . . . "
        Pelkäämpä pahoin, että vasemmistoliitto on tukemassa Venäjän manööveriä täysin rinnoin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Yksikään tolkullinen media . . . "
        Pelkäämpä pahoin, että vasemmistoliitto on tukemassa Venäjän manööveriä täysin rinnoin.

        Pelkäänpä pelkosi olevan turha. Pelkäänpä tämän uuden Venäjältä ohjaillun vaihtoehtomedian "toimittajaliiton" pressikortin omaavien "toimittajien" olevan se etuoikeutettujen joukko, joka saa VIP-kohtelun.

        OM uutisoi tietenkin myönteiseen sävyyn, onhan tarjolla jeesustelua ja putinismia.

      • a-teisti kirjoitti:

        "Pelkäänpä tämän uuden Venäjältä ohjaillun vaihtoehtomedian "toimittajaliiton" pressikortin omaavien "toimittajien" olevan se etuoikeutettujen joukko, joka saa VIP-kohtelun. "

        Niin, Venäjä pyrkii yhteistyöhön eri äärioikeiston tahojen kanssa. Tämä lienee se vankin vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Antaa järjestää vaan. Supo saa tapahtumien ovilla samalla päivitettyä tietonsa Suomessa toimivista desanteista ja muista putinisteista.

      • Anonyymi

        Jep! Kaikki ruSSonatsit kortistoihin.

    • Anonyymi

      Voi Luoja. Minulla ei olisi mitään tuota vastaan muissa oloissa, mutta nyt... eivätkö he lainkaan ajattele asioita yhtään laajemmin.

      Henkistä ja muutakin sidettä Suomella tietenkin on Venäjään, mutta on myös toiseen suuntaan. Me kun olemme tässä välissä ja se on toisaalta myös hyvin hedelmällinen paikka jos osaamme hakea kummastakin suunnasta ne parhaat puolet esiin.

      • Anonyymi

        Vain Venäjä on perheidemme ja sukujemme maita varastaneet sekä sukulaisiamme murhanneet.

        Itä on oikein paska ilmansuunta.

        Pysykööt tappajat omissa murhakirkoissaanm

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain Venäjä on perheidemme ja sukujemme maita varastaneet sekä sukulaisiamme murhanneet.

        Itä on oikein paska ilmansuunta.

        Pysykööt tappajat omissa murhakirkoissaanm

        "Varastaneet"? Tätä illuusiota te eräät levitätte. Ensinnäkään Venäjä ei ole varastanut meiltä yhtään mitään, mutta viime sodan jälkeen (ei sodassa), YK:n / Liittoutuneiden käskystä Suomi joutui pakkoluovuttamaan osan Karjalaa (takaisin) Neuvostoliitolle.

        NL ei siis miehittänyt Karjalaa, vaan tuo rakas Liittoutuneenne vaativat sen Suomelta. Myös NL kuului Liittoutuneisiin, me taas olimme liittoutuneet Hitlerin Saksan kanssa.

        Eli mummosi maita ei vienyt NL, vaan Länsi-Liittoutuneet, YK. Suomi sen sijaan hetken aikaa miehitti meille kuulumatonta itä-Karjalaa (Petroskoi).

        Ne olivat kaikki entistä Venäjää muuten. Saimme Venäjältä itsenäisyyden, mutta välittömästi alkoi täällä Suur-Suomi-vouhotus.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/richardjarnefelt1/119734-lansisuuntauksen-taustaa-erkon-sota-ryssaviha/

        Tuo samainen ministeri Erkko oli siis HS:n päätoimittaja ja samaa erkkolaista ryssävihaa edustaa Sanomatalo edelleen, tänäkin päivänä. Ei voi IS:n sivustoa avata, ettei siellä muuan sitruunanaamainen tiltu ole, käytännössä joka päivä, narisemassa jotain Venäjän vastaista propagandaansa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_valtaus_1941

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Koverin_keskitysleiri

        Njet Molotov:
        https://www.youtube.com/watch?v=hz4mIn3swD0
        ~
        Rauhan puolesta. 🌹 За мир.

        Venäläinen rauha on murhiin perustuva roistonatsiaate.

        Hus sika metsään!

      • Anonyymi

        "Me kun olemme tässä välissä ja se on toisaalta myös hyvin hedelmällinen paikka jos osaamme hakea kummastakin suunnasta ne parhaat puolet esiin."

        Minkälainen lehtolapsi tulee suomalaisesta sinisilmäisyydestä ja venäläisestä rosvomentaliteetistä?

    • Kieltämättä tämä uutinen saa mietteliääksi: ”YLE ”Venäjä aikoo käyttää 260 000 euroa hengellisten tapahtumien järjestämiseen Suomessa – koronavirus ei ole esteenä suunnitelmille” 3.4.2020”

      ”Venäjän kulttuuriministeriö jakaa kymmeniä miljoonia ruplia ”Venäjän kansallispäivän ja hengellisten tapahtumien” järjestämiseksi ympäri maailmaa.”
      ”Vuonna 2020 valtion budjetista ohjataan tähän tarkoitukseen 49,35 miljoonaa ruplaa eli noin 580 000 euroa. Lähes puolet rahoista suunnataan Suomeen. ”

      Miksi suomeen suurin osa?

      ”Ministeriö lisäsi, että ”tapahtumien määrä ja sävy määritellään Venäjän suurlähetystön tukemana” sekä “yhteistyössä suomalaisten kollegoiden kanssa”, muttei kuitenkaan tarkentanut, kehen erityisesti viittaa.”
      ”Venäjä toivoo, että suomalaiset tiedotusvälineet uutisoisivat tapahtumista, mutta täsmentää, että ”toimittajat ja uutispalvelut on hyväksytettävä etukäteen”.

      Eli sensuuria tiedossa? Ulottuuko Venäjän valta suomeen saakka? Entä jos Suomessa ei alistuta moiseen?

      ”Erityinen asema on hengellisillä tapahtumilla, joihin kuuluvat muun muassa kolmipäiväinen kristittyjen välinen konferenssi ja sekä ”idän ja lännen hengelliseen vuoropuheluun” keskittyvä näyttely.”

      Kun Venäjällä on Ortodoksiselle kirkolle annettu melkoinen valta polittiisesti, niin herää ihmetys siitä, mitkä ovat ne tahot, jotka suomessa alkavat tehdä yhteistyötä? Riittääkö samat poliittiset (eli uuskonservatiivisuus) päämäärät yhdistämään vai tuleeko hengelliset erilaiset näkemykset esteeksi?

      Suomen ortodoksinen kirkko on eronnut Moskovan patriarkaatin alaisuudesta ja on Konstantinopolin alaisuudessa. Tästä seurasi riitaa, kun Venäjän ortodoksinen kirkko alkoi tehdä Ukrainan tilanteella politiikkaa.

      ”Kun Venäjän ortodoksinen kirkko päätti katkaista ehtoollisyhteyden Konstantinopolin kanssa, myös suomalaisten ortodoksien ehtoollisyhteys venäläisten kanssa katkesi. Ehtoollisyhteyden katkeaminen on jyrkkä toimenpide, joka lopettaa yhteistoiminnan kirkkojen välillä.”
      K&K ”Yksipuolinen, surullinen päätös ” – Suomen ortodoksikirkko arvostelee Venäjän ortodoksisen kirkon päätöstä katkaista ehtoollisyhteys 16.10.2018

      Suomessa on myös jokunen Venäjän ortodoksinen kirkko. Ehkä tälle pyritään nyt saamaan lisää tilaa?

      ”Jos Venäjältä tulee isoäiti Suomessa asuvien lastensa luokse ja lapset kuuluvat meidän ortodoksiseen kirkkoomme, eivät he voi käydä yhdessä kirkossa, koska Venäjän ortodoksit ovat tämän kieltäneet.”
      IL ”Venäläisiä eroaa Suomen ortodoksikirkosta - Venäjän kirkko ei suostu enää antamaan ehtoollista Suomen ortodoksikirkon jäsenille” 02.12.2018

    • Anonyymi

      Strastuite kaikki finski! Justävällinen Itänaapurinne teitä tervehtii. Meillä paaljon yhteinen kulttuur, me rakastaa Suomi! Ljansi paha! Me Juustava!

      https://suomivenajaseura.fi/

      Sinulle, Suomineito, Kaunotar!
      https://www.youtube.com/watch?v=XB2A0jgldSM

      "Eivät pellet 🤡, eivätkä heikkopäiset kynäilijät
      pysty enää hämmentämään sydäntänne!
      Monesti on teiltä riistetty kotimaanne,
      tulimme palauttamaan sen teille! 🙂"

      Rauhan puolesta! Za Mir - За Mир!
      ~

      • Anonyymi

        Venäläinen rauha on tuottanut järjettömän määrän ruumiita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen rauha on tuottanut järjettömän määrän ruumiita.

        Ai. Tuo oli itselleni uutinen.

    • Mitään ei järjestetä livenä, kun rajatkin on kiinni ja kokokoontumiskielto voimassa.

      AlfaTV, jonka omistaa International Russian Radio and TV varmaan lähettää jatkossakin venäjänmieleistä uskonnollista propagandaa niin kauan kun kanava on vielä pystyssä.

      • Anonyymi

        Nykyinen eduskunnan puhemies Vanhanen on AlfaTV:n mannekiini.

    • Anonyymi

      Tapahtuman suunnittelu muistuttaa kummasti YYA ajan pakkoystävyyttä. Tuolloin, 1970-luvulla valtoimenaan kiehunut vasemmistoradikalismi oli täysin kritiikittömästi N:liiton lumoissa ja ihme, että selvisimme ilman vakavampia seurauksia.

      Nyt on tilanne Venäjän lähentely-yritysten varalle paljon parempi.

    • Anonyymi

      Pelkkää politiikkaa naamioituna hengellisyyteen. Venäjällähän on ortodoksit etuasemassa ja muut uskonnot on siellä kielletty.

    • Anonyymi

      Jenkit ovat jo yli 100 vuotta, uskontoon kätketyn lumeuskontonsa "helluntailaisuuden" kautta levittäneet poliittista propagandaansa Suomessa. Oletteko olleet tästä huolissanne? Valheprofetioita esim. "Venäjän hyökkäyksestä" tulee Pentagonin "profeetoilta" satoja / jos ei tuhansia vuosittain. Kyllä: nippukaupalla, milloin joku on "nähnyt unen" tmv.

      Jos Venäjä nyt haluaa hengellistä yhteistyötä myös suomalaisten kanssa, niin voi kamala! Pelkäättekö te ryssää??? On siinä mulla suomalaiset. "Talvisodan henkeä", totisesti... Jos teissä olisi yhtään luonnetta, te kirkkain silmin ojentaisitte kätenne ja sanoisitte hyvää päivää Putinille. Sillai, vaan: "Hyvää päivää". Mutta täällä vapistaan kuin haavanlehdet!

      Pakko ei ole! Kuka teitä pakottaa samaan liturgiaan heidän kanssaan? Mutta mikseivät he saa, jotka tätä haluavat? Olisitte estämässä tämän hengellisen rauhantyön muilta, koska itse koette vihaa / pelkoa. ("Ne tulee jo suolla, sen näki rastas!...")

      Itse olen viime vuosina käynyt muutaman kerran Venäjällä. En ole loikkinut pitkin pusikkoja vaan kohteliaasti yrittänyt samaistua heille tärkeisiin asioihin. Johan pelkureille nauraa ryssän aidanseipäätkin!

      Jos Venäjä haluaa jotain yhteistä hartaudenharjoitusta, niin mikä ettei. Pietarin Lavrassa olen huivi päässä istunut muiden huivipäiden vierellä, kuunnellen liturgiaa. Jokunen on luullut itseänikin venäläiseksi ja tullut polottamaan asiaansa... Pidän tätä kohteliaisuutena. ☦ ✨

      • Anonyymi

        Olemme huolissamme kaikesta uskonnollisen huuhaan tuputuksesta, hellareistakin.

        Aina saa törmätä tähän uskovaisten harhakuvitelmaan, että vapaa-ajattelijat vastustaisivat vain ja ainoastaan juuri tämän vainoharhaisen epäilijän omaa uskontoa ja uskomuksia, ei muita.

        Jatkuvasti törmää mm. siihen kristittyjen harhaluuloon, että ateistit olisivatkin islamin asialla. Eivät ole. Sattuu vain historiallisista syistä olemaan niin, että kristitythän täällä Suomenmaassamme ovat päällepäsmäreinä nauttien lukuisista erioikeuksistaan.

      • ”Jos Venäjä nyt haluaa hengellistä yhteistyötä myös suomalaisten kanssa, niin voi kamala! Pelkäättekö te ryssää???”

        Miksi muuten käytät tuota halventavaa ilmaisua? Niin, puhut Venäjästä, joka on siinä mielessä oikein, että Moskovan patriarkaatin ortodoksinen kirkko on täysin Putinin vallassa. Eli kirkko toimii polittikan käsikassarana.

        ”Olisitte estämässä tämän hengellisen rauhantyön muilta, koska itse koette vihaa / pelkoa.”

        Eihän se tarvitse olla mitään vihaa tai pelkoa. Aivan tavallista varovaisuutta sekä kykyä kyseenalaistaa.

        ”…tse olen viime vuosina käynyt muutaman kerran Venäjällä.”

        Olen itsekin käynyt taannoin Venäjällä ja osaan erottaa kyllä venäläiset ja Venäjän harjoittaman politiikan toisistaan. Samoin tunnen venäläisiä, ja he ovat oikein mukavia ihmisiä.

      • "Jos teissä olisi yhtään luonnetta, te kirkkain silmin ojentaisitte kätenne ja sanoisitte hyvää päivää Putinille. Sillai, vaan: "Hyvää päivää". Mutta täällä vapistaan kuin haavanlehdet!"

        Varmasti paiskaisin kättä.

        Tulee mieleen Erkki Tuomioja, joka nuorena osallistui Iranin shaahin vastaiseen mielenosoitukseen ja saa kuulemma Iranin nykyjohdolta edelleen suitsustusta siitä. Tämä tekee hänen mukaansa helpommaksi kättelyn jälkeen ottaa vähän esille myös nykyisiä ihmisoikeuskysymyksiä mikä ei onnistuisi muinaiselta shaahifanittajalta.

      • KTS kirjoitti:

        "Jos teissä olisi yhtään luonnetta, te kirkkain silmin ojentaisitte kätenne ja sanoisitte hyvää päivää Putinille. Sillai, vaan: "Hyvää päivää". Mutta täällä vapistaan kuin haavanlehdet!"

        Niin, mikäs siinä olisi kätellessä. Vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Niin, mikäs siinä olisi kätellessä. Vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä.

        "Menkää kaikkeen maailmaan, julistakaa ilosanomaa kaikille luoduilleJoka uskoo ja kastetaan se pelastuu, joka ei usko se tuomitaan kadotukseen." Sanoo Jumalan sana. Tämä lähetyskäsky kuuluu ja on tarkoitettu jokaiselle kristitylle. Kristuksen seurakunnat ympäri maailman, lähettävät lähetyskutsun saaneita lähettejä sinne, minne Herra tahtoo. Suomi ja kaikki maailman kansat kuuluvat lähetystyön piiriin, siinä ei ole eroitusta. Suomi oli voimakas Kristitty kansa aina 2000 luvulle asti. Meidän seurakunnat lähettivät lähetystyöntekijöitä ehkä eniten väkilukuun katsottuna koko maailmassa. Nyt on aivan tilanne toinen, Suomesta on tulossa ja osittain tullutkin, uudestaan lähetyskenttä. Siis jos Herra, joka tehnyt taivaat ja maat ja meret ja kaikki mitä niissä on katsonut aiheelliseksi lähettää meille voimallisia ilosanoman tuojia, oli ne sitten Venäjältä, tai ihan mistä tahansa, niin siitä valtavasta armon osoituksesta kansaamme kohtaan, emme saa lakata Taivaallista Isäämme kiittämästä.

      • Anonyymi
        KTS kirjoitti:

        "Jos teissä olisi yhtään luonnetta, te kirkkain silmin ojentaisitte kätenne ja sanoisitte hyvää päivää Putinille. Sillai, vaan: "Hyvää päivää". Mutta täällä vapistaan kuin haavanlehdet!"

        Varmasti paiskaisin kättä.

        Tulee mieleen Erkki Tuomioja, joka nuorena osallistui Iranin shaahin vastaiseen mielenosoitukseen ja saa kuulemma Iranin nykyjohdolta edelleen suitsustusta siitä. Tämä tekee hänen mukaansa helpommaksi kättelyn jälkeen ottaa vähän esille myös nykyisiä ihmisoikeuskysymyksiä mikä ei onnistuisi muinaiselta shaahifanittajalta.

        Erkki Tuomioja on luullakseni ainoa demaripoliitikko, jota noin jotakuinkin kunnioitan ja voisin ääritapauksessa jopa äänestää. Ilkka Taipale oli taannoin samaa lajia ja äänestinkin häntä kai parisen kertaa peräti, kauan sitten, kun vielä uskoin / luulin vasemmistoon.

        Kommunisteilla oli Lapista Esko-Juhani Tennilä, joka oli asiallinen ja aikaansaapa.

        Suunnilleen noiden päivien jälkeen koko eduskunta kokikin mahalaskun ja nyt Suomea johtavat lapselliset, itseään muka hallituksena pitävät naikkoset, joilta puuttuu kaikki asiantuntemus, ammattitaito ja vastuuntunto, kunhan saavat tehdä itsensä tärkeiksi, huseerata paskasissa lenkkareissaan punikkien harhaoppien mukaan, kansaa kunnioittamatta ja sen kuolemasta viis. Eikö Anderssonilla ole pesukonetta, vai eikö ymmärrä sitä käyttää??? Suomen tasavallan "ministeri"!

        "Pääministerimme", lääketieteen tohtori Marin, on tullut siihen johtopäätökseen, että korona on nyt selätetty ja Uudenmaan rajatkin voidaan taas avata 19.4. Ilmeisesti tämä on tärkeää jollekin punahallituksen ja Helvetin enkeleiden väliselle vaihtotaloudelle, sairaanhoidollisena asiantuntijana myös keltaisen lehdistön tunnettu mannekiini: lähihoitaja ja kauneusyrittäjä (joka voisi taas vähän vilkaista omaankin peiliinsä).

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Menkää kaikkeen maailmaan, julistakaa ilosanomaa kaikille luoduilleJoka uskoo ja kastetaan se pelastuu, joka ei usko se tuomitaan kadotukseen." Sanoo Jumalan sana. Tämä lähetyskäsky kuuluu ja on tarkoitettu jokaiselle kristitylle. Kristuksen seurakunnat ympäri maailman, lähettävät lähetyskutsun saaneita lähettejä sinne, minne Herra tahtoo. Suomi ja kaikki maailman kansat kuuluvat lähetystyön piiriin, siinä ei ole eroitusta. Suomi oli voimakas Kristitty kansa aina 2000 luvulle asti. Meidän seurakunnat lähettivät lähetystyöntekijöitä ehkä eniten väkilukuun katsottuna koko maailmassa. Nyt on aivan tilanne toinen, Suomesta on tulossa ja osittain tullutkin, uudestaan lähetyskenttä. Siis jos Herra, joka tehnyt taivaat ja maat ja meret ja kaikki mitä niissä on katsonut aiheelliseksi lähettää meille voimallisia ilosanoman tuojia, oli ne sitten Venäjältä, tai ihan mistä tahansa, niin siitä valtavasta armon osoituksesta kansaamme kohtaan, emme saa lakata Taivaallista Isäämme kiittämästä.

        "...katsonut aiheelliseksi lähettää meille voimallisia ilosanoman tuojia, oli ne sitten Venäjältä, tai ihan mistä tahansa..."

        Eiköhän suomalaisissa kristittyjen joukossa ole aivan riittävästi porukkaa, joka evankeliumia vie eteenpäin. En usko että Venäjän poliittisia hajaannukseen pyrkiviä toimenpiteitä tässä tarvitaan.

    • Anonyymi

      Lähteekö piispat tänä vuonna pride kulkueeseen?

    • Anonyymi

      Venäjällä kirkko on valjastettu valtaapitävän kleptokratian palvelukseen edistämään vientiä. Venäläisen kleptokratian tämän hetken tärkeimmät kansainväliset vientituotteethan ovat pestävä raha ja korruptio.

      Suomessakin riittää herkkäuskoisia joille Jeesuksen nimissä saa syötettyä vaikka kuinka paksua soopaa. Juuri nämä herkkäuskoiset ovat niitä hyväntahtoisia hölmöjä jotka muodostavat Putinin viidennen kolonnan selkärangan länsimaissa. Niiden ohella, ketkä ovat valmiita myymään mummonsakin riittävästä määrästä venäläistä korruptiorahaa.

      Mikään ei tehosta venäläisten valeuutisten ja propagandan leviämistä paremmin kuin näiden herkkäuskoisten ja tietämättömien typerysten lauma, jota Kremlin rosvo-organisaatio käyttää säälittä hyväkseen. Eikä näiden reppanoiden ymmärrys edes riitä sen tajuamiseen kuinka heitä käytetään hyväksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      23
      2795
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2738
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2474
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      634
      2035
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1856
    Aihe