Aadamista Nooaan (Gen 5)

Jumala ei pidä meitä pimennossa.
Meille on kerrottu Raamatussa
jopa ihmikunnan alkutaipaleelta
sukuluettelot.

Vielä ihmeellisempää on se,
että kaikki Raamatun tekstit
tuovat jatkuvasti esiin
myös Pelastussanoman
- jopa nuo sukuluettelot.

Pelastussanoma on kätketty jo
Raamatun kuuteen ensimmäiseen kirjaimeen
eli Raamatun ensimmäiseen Sanaan.

Ja jo Raamatun kolmannessa luvussa
käy ilmi,
miksi Pelastussanoma on tarpeen ilmoittaa
Jumalan ilmoituksessa ihmiskunnalle
heti alussa.

Ihminen joutui heti kättelyssä
epätoivoiseen tilanteeseen,
mutta Jumala
antaa lohdutuksen
eli lupauksen vaimon Siemenestä,
joka murskaa käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.

Synnin ja kuoleman valta näkyy
heti ensimmäisessä jälkeläisessä Kainissa,
jota luultiin luvatuksi siemeneksi.
Mutta Kain ei murskannut käärmeen päätä
vaan veljensä.

Tästä avasin edellisen keskustelun
otsikolla:
Aabelin vanhurskaus ja Kainin viha (Gen 4)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16321451/aabelin-vanhurskaus-ja-kainin-viha-(gen-4)

Seet suodaan Aabelin sijaan,
jonka Kain surmasi.
Olemme vielä alkulehdillä,
itse asiassa
ihmiskunnan toisen polven kohdalla,
kun koko ihmiskunta on jo tuhon partaalla.

"Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä."

Koko ihmiskunta oli turmeltumassa,
ja lupaus vaimon Siemenestä oli uhattuna.

Tähän kohtaan eli Seetin eli
Aadamin ja Eevan pojan
syntymisen jälkeen
on sijoitettu Aadamin sukuluettelo
Aadamista Nooaan,
joka jälleen kertoo salatusti
Jumalan Pelastussuunnitelman.

Aadam
------ ihminen
Seet
------ asetettu
Enos
------ katoavainen
Keenan
------ suru

Mahalalel
------ siunattu Jumala
Jered
------ tulee alas
Hanok
------ opetus

Metusalah
------ hänen kuolemansa saa aikaan
Lemek
------ epätoivoinen
Nooa
------ lohdutus

Ja sitten tuon sukuluettelon
ja siihen kätketyn
Pelastusilmoituksen jälkeen
tullaan kertomukseen Nooasta.
Siitä toisella kerralla
otsikolla:
Vedenpaisumus (Gen 6- )

18

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinänsä se on aivan taivaan tosi sekä tieteellinenkin, että ihminen on ollut olemassa sen ajan minkä Raamatun sukuluettelot kertovat.

      Siis ihminen nykymuodossaan. Muutoinhan meillä olisi historiankirjoitusta myöhemmältä ajalta, koska ihminen on yhtä kuin luku-ja kirjoitustaito. Ei ennen sitä ole voinut tietää mitään Jumalasta eikä Jumala ole voinut antaa käskyjä ja ohjeita kivitauluihin jos ihminen ei osaa lukea.

      Raamattu kertoo ihmisen historian. Ei minkään apinaihmisen tarinaa.

      • Meille on kerrottu Raamatussa
        jopa ensimmäisten ihmisten nimet
        ja pitkät sukuluettelot heistä alkaen
        Jeesukseen asti,
        josta nykyinen ajanlaskumme alkaa.

        Raamatun ilmoittamat tiedot
        ovat hyvin tarkkoja.

        "Kun Aadam oli
        sadan kolmenkymmenen vuoden vanha,
        syntyi hänelle poika,
        joka oli hänen kaltaisensa,
        hänen kuvansa,
        ja hän antoi hänelle nimen Seet.
        Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen
        kahdeksansataa vuotta,
        ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
        Niin oli Aadamin koko elinaika
        yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta;
        sitten hän kuoli."

        Yhtä tarkat tiedot löytyvät
        myös seuraavista sukupolvista.

        Ja niin me tiedämme
        Raamatun ilmoituksen perusteella
        hyvin tarkoin esimerkiksi sen,
        missä kohden aikajanaa
        tapahtui vedenpaisumus.


      • Anonyymi
        kalamos kirjoitti:

        Meille on kerrottu Raamatussa
        jopa ensimmäisten ihmisten nimet
        ja pitkät sukuluettelot heistä alkaen
        Jeesukseen asti,
        josta nykyinen ajanlaskumme alkaa.

        Raamatun ilmoittamat tiedot
        ovat hyvin tarkkoja.

        "Kun Aadam oli
        sadan kolmenkymmenen vuoden vanha,
        syntyi hänelle poika,
        joka oli hänen kaltaisensa,
        hänen kuvansa,
        ja hän antoi hänelle nimen Seet.
        Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen
        kahdeksansataa vuotta,
        ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
        Niin oli Aadamin koko elinaika
        yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta;
        sitten hän kuoli."

        Yhtä tarkat tiedot löytyvät
        myös seuraavista sukupolvista.

        Ja niin me tiedämme
        Raamatun ilmoituksen perusteella
        hyvin tarkoin esimerkiksi sen,
        missä kohden aikajanaa
        tapahtui vedenpaisumus.

        Kaikkivaltiaana julle olisi voinut tempaista epäonnistuneen luomuksensa eli siis ihmiskunnan helvetin kuuseen ilman mitään tuhotulvaa. Lukuunottamatta juopottelevaa Nooaa perheineen. (juopottelu on siis hyvä).
        Jumala kuitenkin nautti vinoutuneessa mielessään katsellessaan ihmiskunnan ja eläinten hukkumista.
        Luultavasti jullea on muiden jumalien taholta kiusattu aikojen alussa tai sitten julle on ollut aina epävakaa persoona.

        LippuHelvettiinKiitos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkivaltiaana julle olisi voinut tempaista epäonnistuneen luomuksensa eli siis ihmiskunnan helvetin kuuseen ilman mitään tuhotulvaa. Lukuunottamatta juopottelevaa Nooaa perheineen. (juopottelu on siis hyvä).
        Jumala kuitenkin nautti vinoutuneessa mielessään katsellessaan ihmiskunnan ja eläinten hukkumista.
        Luultavasti jullea on muiden jumalien taholta kiusattu aikojen alussa tai sitten julle on ollut aina epävakaa persoona.

        LippuHelvettiinKiitos

        Nauttisit minäkin. Voisin hukuttaa nykyajan ihmisetkin ja katsoa sitä ilouten.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkivaltiaana julle olisi voinut tempaista epäonnistuneen luomuksensa eli siis ihmiskunnan helvetin kuuseen ilman mitään tuhotulvaa. Lukuunottamatta juopottelevaa Nooaa perheineen. (juopottelu on siis hyvä).
        Jumala kuitenkin nautti vinoutuneessa mielessään katsellessaan ihmiskunnan ja eläinten hukkumista.
        Luultavasti jullea on muiden jumalien taholta kiusattu aikojen alussa tai sitten julle on ollut aina epävakaa persoona.

        LippuHelvettiinKiitos

        Murheellinen tuo matkalipputilauksesi.
        Että helvettiin.

        Kun nimittäin juuri sen tähden,
        että paholaisen vallakaappaus eliminoitiin,
        kenenkään ei ole pakko mennä
        tuohon kohteeseen.

        Pahan siemen oli siis valtaamassa
        koko maailman ennen vedenpaisumusta,
        kun Jumalan pojat
        yhtyivät ihmisten tyttäriin.

        Jos Jumala ei olisi viheltänyt
        tuota menoa poikki,
        ei koskaan olisi voinut syntyä
        luvattua vaimon siementä,
        joka olisi murskaava käärmeen pään
        eli paholaisen vallan.

        Mutta nyt tämä on jo tapahtunut Golgatalla.
        Ja niin jokainen
        tekemiinsä synteihin
        hengellisesti kuollut ihminen
        saa ottaa vastaan Pelastuksen.

        Valitettavasti on ihmisiä,
        jotka rakastavat
        enemmän pimeyttä kuin Valkeutta.
        Ja tämä koituu näille tuomioksi,
        vaikka sovitus Jeesuksessa oli tarjolla heillekin.
        Mutta he eivät halunneet tulla
        Valkeuden lapsiksi.

        "Mutta tämä on tuomio,
        että valkeus on tullut maailmaan,
        ja ihmiset rakastivat pimeyttä
        enemmän kuin valkeutta;
        sillä heidän tekonsa olivat pahat."


    • Anonyymi

      Jos aloittaja on yli 6v niin tuo on tulkittava sarkasmiksi. Uskovaiset vetää taas palkokasvin siemeniä hengityselimiin.

    • Anonyymi

      Vedenpaisumustaru liittyy Atlantiksen tuhoon. Muinaiset egyptiläiset olivat Atlantisen evakkoja.(Nooataru). Se selittää Egyptin korkean kulttuurin jossa kiveäkin veistettiin kuin voita.

    • Raamatun ensimmäinen Sana
      sisälsi kätketysti ilmoituksen
      Pelastussuunnitelmasta.


      Sukuluettelo
      Aadamista Nooaan
      sisältää siis
      jälleen kätketysti
      Pelastussanoman,
      niinkuin sisälsi
      jo Raamatun ensimmäinen Sana.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16288957/tapahtui-alussa-(gen-11-2)#comment-101583428

      Ja jälleen ihmisen sukuluetteloon
      Aadamista Nooaan
      on kätketty ilmoitus
      Pelastussanomasta.

      Aadam
      ------ ihminen
      Seet
      ------ asetettu
      Enos
      ------ katoavainen
      Keenan
      ------ suru

      Mahalalel
      ------ siunattu Jumala
      Jered
      ------ tulee alas
      Hanok
      ------ opetus

      Metusalah
      ------ hänen kuolemansa saa aikaan
      Lemek
      ------ epätoivoinen
      Nooa
      ------ lohdutus

      Tuo jouhevasti uloskirjoitettuna
      menisi näin:

      Ihminen on osoitettu kuolevaiseksi,
      näkemään vaivaa,
      mutta ylistetty Jumala
      laskeutuu alas ja opettaa.
      Hänen kuolemansa tuo kaivatun levon.

      Ihmeellinen on Jumalan Sana.

    • Anonyymi

      Aloittaja valehtelee. Jenkkilahkojen valheita tyrkyttää.

      Ensimmäinen synti ei ollut Kainin tekemä murha, vaan Aadamin ja Eevan tekemä perisynti paratiisissa, jonka takia kaikki ihmiset tulivat syntisiksi ja kadotustuomion alaisiksi. Ei ole yhtään synnitöntä ihmistä, ei ainuttakaan.

      Room. 5:12

      Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 3:6,19; Ps. 51:7]

      • Anonyymi

        Perisynti eli syntiinlankeemus oli ns. kollektiivinen synti, josta koko ihmiskunta tuli saastutetuksi ja osalliseksi syntiin. Ei ole ainuttakaan synnitöntä Jeesuksen lisäksi.

        Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin täysin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne ollenkaan ihmiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perisynti eli syntiinlankeemus oli ns. kollektiivinen synti, josta koko ihmiskunta tuli saastutetuksi ja osalliseksi syntiin. Ei ole ainuttakaan synnitöntä Jeesuksen lisäksi.

        Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin täysin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne ollenkaan ihmiseksi.

        Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt yhtään synnitöntä ihmistä, vaikka pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.


      • Kainista keskustelemme
        edellisessä avauksessani.
        Linkki ylhäällä.
        Tuossa keskustelussa
        totesin muun muassa näin:

        Aadamin tähden
        maa kaikkinensa
        oli joutunut paholaisen hallintaan.
        Synti ja kuolema hallitsi maailmaa.

        Mutta nyt keskustelemme
        Genesiksen viidennestä luvusta
        ihmeellisistä ihmeellisimmästä
        sukuluettelosta
        Aadamista Nooaan.

        Siihen kätketty
        Pelastussanoma paljastaa,
        miten toteutuu Jumalan lupaus
        vaimon Siemenestä,
        joka murskaa käärmeen pään
        eli paholaisen vallan.


      • Anonyymi
        kalamos kirjoitti:

        Kainista keskustelemme
        edellisessä avauksessani.
        Linkki ylhäällä.
        Tuossa keskustelussa
        totesin muun muassa näin:

        Aadamin tähden
        maa kaikkinensa
        oli joutunut paholaisen hallintaan.
        Synti ja kuolema hallitsi maailmaa.

        Mutta nyt keskustelemme
        Genesiksen viidennestä luvusta
        ihmeellisistä ihmeellisimmästä
        sukuluettelosta
        Aadamista Nooaan.

        Siihen kätketty
        Pelastussanoma paljastaa,
        miten toteutuu Jumalan lupaus
        vaimon Siemenestä,
        joka murskaa käärmeen pään
        eli paholaisen vallan.

        Keskustelet näköjään itsesi kanssa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelet näköjään itsesi kanssa.

        Kyllä minä edellisessäkin viestissäni
        vastasin Anonyymin viestiin.

        Oikaisin asian,
        jossa olin tullut väärin ymmärretyksi.

        En suinkaan ole tarkoittanut,
        että Kain olisi ollut ensimmäinen,
        joka teki synnin.

        Ja tästä aiheesta (Gen 4) olen
        herättänyt keskustelun aiemmin.

        Nyt tässä ketjussa olen
        herättämässä keskustelua
        Aadamin ihmeellisestä sukuluettelosta
        (Gen 5).

        Se paljastaa kätketysti
        Jumalan ratkaisun
        ihmiskunnan syntiongelmaan.


    • Anonyymi

      No keiden nkanssa aatamin ja eevan lapset tekivät lapsia?

      • Anonyymi

        Eikös siihenkin ole keksitty sadussa selitys. Olen kuullut venkuloitavan, että silloin ei vielä ollut sukurutsaa, vaikka sisarukset naiskenteli keskenään.


      • Aadam ja Eeva olivat vieläpä
        samaa luuta ja lihaa.

        Ja Jumala käski heidän lisääntyä.
        Ei siinä ollut mitään pahaa.

        Eikä tietenkään siinäkään,
        että heidän lapsensa toteuttivat
        vastaavasti Jumalan käskyä
        lisääntyä ja täyttää maa.


    • Anonyymi

      Taas kerran selitetään villiä menoa raamatussa!
      Tarinat eivät ole tarkoitettu lasten kuultavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe