TYHMÄT SUOMALAISET KAIVAVAT ITSELLEEN JA MUILLE HAUTAA
Myyjä sanoo olettaneensa, että kaupassa ihmiset asioisivat huolellisesti – onhan koko Suomi nyt poikkeustilassa ja uusia tartuntoja ilmoitetaan jatkuvasti.
– Kuvittelin jotain ihan muuta. Tuli fiilis, että ihmiset elävät ihan kuplassa. Luetaanko uutisia lainkaan?
– Usein koko perhe tulee esimerkiksi jäätelöostoksille, vaikka suositellaan, että vain yksi perheestä kävisi tekemässä ostokset, ettei virus leviä.
”
Minulle ojennetaan välillä korttia, että laittaisin sen lukukoneeseen. Tai pyydetään näpyttelemään tunnus. Suussa käyneitä rahoja sitten ojennetaan.
Kassatyöntekijä kertoo, että hänellä on pleksi ja kumihanskat suojana ja hän käyttää jatkuvasti käsidesiä työpäivän aikana. Maskia hän ei käytä, sillä hän luottaa THL:n ohjeistukseen, jonka mukaan maskista ei ole juurikaan apua.
Lue lisää: Yksi näkyvä muutos paljastaa poikkeusolot helsinkiläisessä hypermarketissa
Hänellä on paikoin epämiellyttävä ja turvaton olo kassalla.
– Minulle ojennetaan välillä korttia, että laittaisin sen lukukoneeseen. Tai pyydetään näpyttelemään tunnus. Suussa käyneitä rahoja sitten ojennetaan.
Työntekijällä onkin toivomus kaikille ruokakaupoissa asioiville:
– Luopukaa käteisestä. Älkääkä nostako rahaa kassalta. Se olisi ensimmäinen helppo tapa vaikuttaa. Älkää tulko koko perheen voimin ja ikäihmisten kannattaisi tulla varhaisina tunteina, kun väkeä on vähemmän.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pohjoismaiden tyhmin kansa on suomalaiset.
Jossa missä Euroopan maassa niin juuri Suomessa suurin osa kuolonuhreista tulee kansalaisten typerän ja vastuuttoman toimimisen kautta. Ei auta vaikka olisi kuinka ujo kansa tahansa tai harvaanasuttu maa. Suomessa asuu kansanosa joka ajelee keväällä heikoilla jäille autoilla ja moottorikelkoilla ja sinne myös hukkuu.
Juntti on juntti vaikka voissa paistais.
No+tästä+whatsup-ryhmässä+oli+puhetta+ja+voin+vakuuttaa+että+typeryksiä+koko+maa+täynnä.+Ei+tarvita+kuin+tämä+n.+10%+sakki+niin+koko+homma+siihen+kaatuu.+
Että+"pidetään+etäisyyttä"...
Täysin odotettu. Poliitikot kyllä hiljaa mielessään tiesivät että kansassa on äärimmäisen typerä fragmentti joka tämän homman pilaa...
Luukuttaja tyrkytti itseään kotiimme. Olisi kovasti yrittänyt myydä ikkunoita. Ei se käy. Ollaan karanteenissa.
Juu, näitä tollolaumoja on liikkeellä.
Kasvonaamarit päässä asiakkaat kaupassa ja silti pypistelevät tuotteita paljainkäsin ? Mikä vitun logiikka tässä on ?
Myyjä käyttää selkeästi väkivaltaa. Koronahan ei valitse.
Mennäänkö näiden typerysten takia pian siihen että annetaan vain 20 minuuttia aikaa tehdä ostokset ja että markettiin päästetään vain 30 asiakasta kerrallaan?