JA JUMALAT loivat friikit

Anonyymi

Ja näin Jumalat LOIVAT friikit: kaatamalla, ujuttamalla ja aivopesemällä vaikka millä imageilla/illuusioilla ihmisiä uskomaan tai olettamaan, että he olisivat jotenkin erilaisia, jollain tavalla olisi parempi olla jotain IHAN muuta kuin mitä nyt oikeasti on.

Jumalat ovat sen Henkimaailmansa kanssa ajaneet ja ujuttaneet tuota asiaa jo 90-luvulta lähtien ja räjähdysmäisesti aikaansaanut oikein jättiaallon noita ilmentymiä, oikeita she-male friikkejä.

Nuo JUmalat ovat Henkimaailmoineen saaneet täysin vastentahtoisesti (osapuolille) ja luonnonvastaisesti aikaan friikkejä, myös vastoin kaikkia mahdollisuuksia, kuinka asiat olisivat olleet, jos nämä kys. hlöt olisivat saaneet olla rauhassa ilman, että mikään tulee vaikuttamaan heidän olemassaoloonsa.

Pitää ymmärtää, että elämme ja olemme aivan samassa ilmatilassa Noiden Ihme-Olentojen ja Huonon, Pahan energian kanssa. Ilmatila ja se millä tavoin se muka vaikuttaa, perustuu pelkästään siihen, että Nuo Olennot ovat Kaiken sen Ilmatilan/energian takana. Ja He ovat vaikuttamassa asioihin näihinkin.

Noiden Jumalien ja Henkimaailmansa olemassaolon todistamiseksi on olemassa mm. kautta historian uskoville ilmoittelu, ennustukset ja profetiat yms., myös erityisesti vielä pari vuotta sitten erittäin paljon. Nämä kaikki ilmoittelut on niin paljon dokumentoitu jnuuri täällä suomi24.fi-palstoilla, ja YLLÄPIDOLLA on AINA, ikuisesti nämä kirjoitukset TALLELLA, jos vaikka uskovaiset haluaisivat itse lähteä niitä poistamaan.

1

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Friikit ovat täysin Jumalien ja Henkimaailmansa luonia, väkisin ja vastentahtoisesti uhrien osalta, YLTÄ päältä kaatamalla päälle niin kauan, kunnes saa sisään asti ällön tunteen, että olisi she-male friikki: EI edes nainen tai mies (näin usein alkuper. miespuolisilla ja vähän muillakin), vaan she-male friikki.

      Kiroan Jumalat ja Uskonsa! Syyttömien, osattomien kimppuun ja kontolle tulivat hääräilemään ja illuusioitansa vielä jostain viattomista tällaisista esittäen=sairasta VALE paskaa esittäen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe