Pariskunta joiden lemmikit eivät tule keskenään toimeen

Olemme avopari ja meillä on kaksi kissaa.
Minulla on itselläni koira joka asuu satunnaisesti minun luonani ja kissat ja koira eivät tule keskenään toimeen.
Meillä on mahdollisuus eristää kyllä, mutta silti jotenkin ahdistaa tilanne.
Onko täällä kohtalontovereita? Miten olette asian hoitaneet?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kissakuiskaaja-ohjelmassa on ollut ohjeita|Asteittainen totuttaminen,portti väliin ja molempien ruokakupit siirretään lopulta aivan portin viereen.

1Äänestä

Eläimet kannattaa eristää toisistaan. Esim. koira pärjää omissa oloissaan, kunhan sitä hoidetaan riittävästi. Voitte myös esimerkiksi tehdä niin että välillä koira saa oleskella vapaana ja kissat ovat huoneessa ja sitten taas toisinpäin. Voi koittaa myös totuttaa toisiinsa, jos jaksaa ja tilanne ei riistäydy käsistä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olemme avopari ja meillä on kaksi kissaa.
Minulla on itselläni koira joka asuu satunnaisesti minun luonani ja kissat ja koira eivät tule keskenään toimeen.
Meillä on mahdollisuus eristää kyllä, mutta silti jotenkin ahdistaa tilanne.
Onko täällä kohtalontovereita? Miten olette asian hoitaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu