Huoltovarmuuskeskus ja ministeriön puheet

Sosiaali ja terveysministeriö puhui puuta heinää pari viikkoa sitten sekä huoltovarmuuskeskuksen johtaja muutama päivä sitten.


Mitä käy kun tulee oikea kriisi maailmassa joka sekin on varmuudelle edessä vielä. Ei tarvitse paljon kun ruuantuotanto ei toimi ja markkinat. Silloin maan sisältä on tultava mitä kansa tarvitsee.

Muiden maiden varassa ei passsaa olla jos silloin aikoo jäädä henkiin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valehtelevat kilpaa,Ohisalo johtaa tätä vielä.Millonika pitäisi alkaa vastaamaan puheistaan,vai eikö laki olekkaan kaikille sama.

Äänestä

Onneksi Suomessa on varmuusvarasto, jota ei esim. Muissa Pohjoismaissa kuten Ruotsissa, edes ole.
Nyt myös nähdään, että kotimainen tuotanto Suomessa on erittäin tärkeää. Ei pidä verorahoista tukea niitä yrityksiä, jotka siirtävät tuotannon esim. Kiinaan tai Viroon. Jos tuotanto siirretään halpatyövoiman maihin, yritysten tulee palauttaa myönnetyt yritystuet.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen yhteiskunnan tuella pitää lopettaa. Vain julkisia sote-palveluja pitää verorahoista (julkisista rahoista) tukea. Viime hallituskauden (keskustapuolue, kokoomus ja perussuomalaiset hallitusvastuussa) sote-palvelujen yksityistämisen pilottikokeilut maksoivat satoja miljoonia, ja kun samaan aikaan supistettiin THL:n tutkimustyötä, se on osoittautunut nyt erittäin epäonnistuneeksi arvovalinnaksi.

Valtion tulee turvata lääkkeiden ja suojavarusteiden saanti sekä normaalina aikana että poikkeustilan aikana kuten epidemioussa ja pandemioissa. Joten lääkkeet, suojavarusteet, tutkimustyö, hoitotyö eli toisin sanoen suomalaisten terveys ja hyvinvointi on oltava yhteiskunnan eli julkisen puolen hallussa.

Terveydellä ja hyvinvoinnilla ei pidä tehdä bisnestä. Viimeistään nyt se on selvinnyt, kun pandemia iski. Onneksi kaikkea ei ehditty yksityistää ja onneksi meillä on nykyinen hallitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sosiaali ja terveysministeriö puhui puuta heinää pari viikkoa sitten sekä huoltovarmuuskeskuksen johtaja muutama päivä sitten.


Mitä käy kun tulee oikea kriisi maailmassa joka sekin on varmuudelle edessä vielä. Ei tarvitse paljon kun ruuantuotanto ei toimi ja markkinat. Silloin maan sisältä on tultava mitä kansa tarvitsee.

Muiden maiden varassa ei passsaa olla jos silloin aikoo jäädä henkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu