Hengityssuojainten ja -koneiden valmistus Suomessa alkaa toukokuussa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006466797.html

Lintilä: Hengityssuojainten ja -koneiden valmistus Suomessa alkaa toukokuussa

Mika Lintilän mukaan tavoitteena on valmistaa noin 200000 hengityssuojainta vuorokaudessa.

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva


Jaa
Julkaistu: 10:38
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan valmistelut kotimaisen tuotannon aloittamiseksi ovat jo pitkällä.

Hengityskoneiden ja suojavarusteiden kotimainen valmistus alkaa toukokuussa, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kertoi saapuessaan Säätytalolle hallituksen kehysriiheen.

Tavoitteena on valmistaa noin 200 000 hengityssuojainta vuorokaudessa. Lintilän mukaan valmistus alkaa ”toukokuun puolella”.

– Meillä on kaksi, kolme yhtiöitä, joille on kalustoa tulossa ja jotka tulevat aloittamaan kotimaisen valmistamisen, Lintilä kertoi.

Kotimaisen valmistuksen tiellä on tähän asti ollut kaksi kaksi estettä: raaka-aineiden ja koneiden puute.

Myös respiraattoreiden valmistus alkaa Lintilän mukaan toukokuussa. Lintilä kuvasi respiraattoria kevyemmäksi versioksi teho-osastolla käytettävästä hengityskoneesta.

Niiden valmistus on Lintilän mukaan verrattain vaativaa ja valmistukseen tarvitaan vielä lisenssit Ruotsista.

Suojavarusteita pyritään ostamaan lisää myös ulkomailta. Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) kertoi, että etenkin Suomen suurlähetystöt Kiinan Pekingissä ja Etelä-Korean Soulissa tekevät töitä kauppojen eteen.

Laura Manninen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006466797.html

Lintilä: Hengityssuojainten ja -koneiden valmistus Suomessa alkaa toukokuussa

Mika Lintilän mukaan tavoitteena on valmistaa noin 200000 hengityssuojainta vuorokaudessa.

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva


Jaa
Julkaistu: 10:38
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan valmistelut kotimaisen tuotannon aloittamiseksi ovat jo pitkällä.

Hengityskoneiden ja suojavarusteiden kotimainen valmistus alkaa toukokuussa, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kertoi saapuessaan Säätytalolle hallituksen kehysriiheen.

Tavoitteena on valmistaa noin 200 000 hengityssuojainta vuorokaudessa. Lintilän mukaan valmistus alkaa ”toukokuun puolella”.

– Meillä on kaksi, kolme yhtiöitä, joille on kalustoa tulossa ja jotka tulevat aloittamaan kotimaisen valmistamisen, Lintilä kertoi.

Kotimaisen valmistuksen tiellä on tähän asti ollut kaksi kaksi estettä: raaka-aineiden ja koneiden puute.

Myös respiraattoreiden valmistus alkaa Lintilän mukaan toukokuussa. Lintilä kuvasi respiraattoria kevyemmäksi versioksi teho-osastolla käytettävästä hengityskoneesta.

Niiden valmistus on Lintilän mukaan verrattain vaativaa ja valmistukseen tarvitaan vielä lisenssit Ruotsista.

Suojavarusteita pyritään ostamaan lisää myös ulkomailta. Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) kertoi, että etenkin Suomen suurlähetystöt Kiinan Pekingissä ja Etelä-Korean Soulissa tekevät töitä kauppojen eteen.

Laura Manninen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu