Erikoinen on nykyhallituksen tapa toimia kriisin keskellä
https://yle.fi/uutiset/3-11295305
https://yle.fi/uutiset/3-11295305
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 217
Vanhimmat
Uhasta tiedettiin ja Suomi on poikkeustilassa – Miksi Turvallisuuskomitea ei ole tehnyt mitään?
Suomessa on kohuttu uuden "nyrkkiryhmän" perustamisesta Covid-19 pandemiaa hallitsemaan. FB-blogisti Janne Pohjola toteaa, että Turvallisuskomitea "on kokoontunut kampaviinerille" viimeksi 16.3. - Miksi komitea ei ole tehnyt poikkeustilassa mitään?
Komitean puheenjohtaja, pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen (sd) on ollut perhelomalla, siksi ollut hieman viivettä.
Yksityisiltä kyllä ostetaan palveluita isolla rahalla vrt. Kuona Oy, kun kyse on turvismatuista, mutta kun kyse on suomalaisista niin kyse onkin -rahasta.
Taisi olla tuo firma Luona oy
Ei tartte ihmetellä, siellähän on vastuuministerinä Krista "Jarru" Kiuru
Käsittämätöntä, että Marin katselee vielä Kiurua hallituksessa. Demareilla olisi myös päteviä alan poliitikkoja, kuten Aki Lindén ja Ilkka Kantola.
Demareiila kun ei ole yhtään pätevää politiikkoa, eikä tule olemaankaan, puolue tekee sen.Sosiaalidemokraattinen demokraatitia on oma temokratiansa, sen on todistettavasti luonut Halonen, työttömyyden, leipäjonot ja viinan levittämisen, eikä siinä suinkaan ole vielä kaikki, olemme vielä alkutaipaleella, nimittäin lista on pitkä, kuin nälkävuosi, muunmuassa, huumeet ja homouden, pakolaiset, asetettu suomalaisten edelle ja maksajiksi. Vihreät nyt ovat päässeet valtaan ja sostemit johtaa, se on pahan merkki, todellakin ja tulevaisuutta ajatellen täysi kadasrofi. Nyt Sanna Marin tekee velkaa, kuin viimestä päivää elää maailmanlopun edellä. Ei siinä auta mitkään Lindeenit, eikä kantolat, käärisivät vain hekin rahaa enempi omiin taskuihinsa, Lipponen oli siinä hyvä esimerkki, pitäähän minun itsellekin ottaa, kun jakoi rahaa, kova muuten kostonhimoinen ihminen, kun Anneli Jäätteenmäen, pääministerin kaatoi.
Tukholma: Koronatilanne vakavin siirtolaisten asuttamissa lähiöissä
Ruotsin median mukaan lähiöt Rinkeby-Kista ja Spånga-Tensta ovat eniten koronavirustartuntoja saaneet alueet Tukholmassa. Aiemmin maaliskuun lopussa uutisoitiin, että puolet kuolleista Covid-19 uhreista oli somaleja.
Onko Tukholman tapahtumat Suomen vasemmistohallituksen syy? Voisitte siellä trollitoimistolla hiukan rauhoittua.
Miksi se toinen puoli ei kuollut?
Ruotsi jatkanut massiivista oleskelulupien myöntämistä siirtolaisille maaliskuussa!
Covid-19 pandemia ei näytä vaikuttaneen maaliskuussa Ruotsin liberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan. Voluumi maahanmuuttajien vastaanottamisessa on pysynyt korkealla tasolla kuluneen maaliskuun ajan.
Onko Ruotsin maahanmuuttopolitiikka Suomen vasemmistohallituksen syy? Voisitte siellä trollitoimistolla hiukan rauhoittua.
Suomessa oli viime vuonna esimerkiksi yli 30 000 arabiankielistä, yli 20 000 somalinkielistä ja yli 15 000 kurdinkielistä henkilöä. Määrät ovat kaikissa ryhmissä vähintään kaksinkertaistuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana.
– Näissä väestöryhmissä työllisyysaste on hyvin matala, ja työllistyneistäkin suuri osa toimii tehtävissä, jotka liittyvät suoraan maahanmuuttoon ja kotouttamiseen ja joita ei näin ollen olisi olemassa ilman maahanmuuttoa. Tällaisten julkisrahoitteisten tehtävien määrää tuskin voidaan pitää ennallaan tai kasvattaa, kun julkinen kassa on tulevina aikoina muutenkin koetuksella.
– Olen lehdistä lukenut, että kyseisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat työhaluista väkeä. He ovat suurelta osin myös parhaassa työiässä. Monissa puheenvuoroissa heitä on näistä syistä pidetty ratkaisuna Suomen huoltosuhdeongelmiin. Edelleen olen lukenut, että matala työllisyysaste johtuu lähinnä työmarkkinoilla muhivasta rakenteellisesta syrjinnästä. Työtä pidetään yleisesti parhaana kotouttajana, Halla-aho muistuttaa.
Näiden työllisyysasteen nosto on toki tärkeää, mutta suurin osahan miespuolisista on konepuolen miehiä ja heille ei töitä nyt ole. Naisväki taas ei suuren lapsimäärän vuoksi pääse mansikanpoimintaan eikä istutustehtäviin
Vuosikausia varoiteltu Kiinasta tilattujen tavaroiden epämääräisyydestä.
No, hallitus tilasi lentokoneellisen kirurgisia maskeja Kiinasta ja mitä tapahtui - ovat epäkuranttia, sairaaloille sopimattomia. Kuulema sopivat kotihoidon henkilöstölle, ei ole niin isoa väliä, vaikka mummo sairastuu.
Pääministeri syyttää kuntia, ettei olla varauduttu pandemiaan maskeilla riittävissä määrin. Ohje kuulema lukee jossain vanhassa kansallisessa ohjeistossa, ei lue kunnille lähetetyissä ohjeissa. Tyypillistä syyttelypolitiikkaa, aina muiden vika.
Pääministeri kiittää Sipilän hallitusta siitä, että maa jäi taloudellisti vahvassa asemassa, jonka siis vasemmisto voi tuhota.
Presidentti puuttui pääministerin syyttelyyn ja pyytää yhteistyötä syyllistämisen sijaan.
Toisaalta kyllä kaksi miljoonaa kirurgista maskia ja 230 000 hengityssuojainta, jotka ovat sopimattomia sairaalakäyttöön, vaatii jonkun tilille.
Virolaiselta firmalta tilattu nämä suojat, sanoo Suomen Kuvalehti. Ei vissiin ole tämä se kauppa, johon valtakunnan johdon diplomaattisuhteita olisi käytetty.
Melekolailla päässy omistajaohjaus huoltovarmuuskeskuksen suuntaan pettämään. Nooh, damarihaatainenhan se siellä häärää, joten odotettavissahan tämä oli.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/8bdefabe-53af-4884-bfa7-3ba073e43b3e
Sosialismin kukkanen
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/15f45f8c-be6f-421e-9d2b-a004b9ea2aca
Yksityinen yritys ei saa edes ilmaiseksi auttaa, kuitenkin on ketunhäntä kainalossa 😎
Erikoista on tosiaan, yksityinen apu ei kelpaa, kohti sosialismia tiemme käy.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480384.html
Ainakin omistajaohjaus ja henkilövalinnat ovat kohillaan
https://www.iltalehti.fi/talous/a/692d7e0d-3dca-4225-851f-a0e3f46355f5
Rahanmyöntäjävasureile raha tule seinästä ja ilmaiseksi. Marin kiitteli Sipilää, että laittoi Suomen talouden ja luottoluokittelut kuntoon niin, että voidaan nyt jaella ihan huolettomasti
Marinille sattui omaan nilkkaan. Nooh, vetoaa mahdollisesti, ettei tiennyt miehensä hallituspaikasta tai sitten eroaa, mikä olisi oikea johtopäätös:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4aa5e1ef-641f-41d1-a9ee-474aa3ce06c1
Ja kuolleeksi julistettu maasta karkotettu iranilainen heräsi henkiin.ihanaa.
Ohisalo haukku suomen virkamieskoneiston ja vuodatti kyyneleitä,tuhansia hakemuksia käsiteltiin uudestaan.Suomen suvakit olivat porukassa mukana suunnitelemassa petosta jotta kultamunat sais jäädä suomeen ja palautukset pysäytettyä.Maailmassa ei ole ketään epärehellisrmpää ku suvakit,ne tekee kaikkensa matujen eteen.Ohisalon pitää nyt pyyttää jotta eu pyytää Suomelta anteeks ja peruu puheensa ja tälle petoksen tekiälle irakille karkotus välittömästi vai parkuuko ohisalo hänen puolestaa,ihmisoikeudet menee tämänkin edelle,meneehänne koronankin edelle.
👍👍👍
Sumeilematta käytetään suhteitä hyväksi. Montako demarifirmaa haki maksimituet, kun sattuu pääministeri olemaan samaa puoluetta tai muuten vaan sukua?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/96c6054f-09b0-46de-aa22-269a82e923d8
Panee epäilemään, että jäikö Marin "etätöihin" odottamaan kohun vaimenemista vai panemaan miestään - ojennukseen?
Demarit menee aina aate edellä, kansanterveys ei ole tärkeä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006488848.html
Sama meno jatkuu, jäävejä ei olla, vaikka itselle rahhaa jaetaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7fda2e2d-6741-4d6d-862a-1171d5a5f9c4
Eduskunnan virkamiehiltä oli kysynyt, varmaankin vahtimestarilta 😎
Koronatartuntoja halutaan vasemmiston toimin lisätä, säästyy rahat vanhusten hoidosta maahanmuuttajien hyysäämiseen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006497946.html
Miten sattuikin kohilleen, turvapaikanhakijoilla on eri koronasäännötkin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006498520.html
Pitkälti samaa mieltä aloituksen kanssa, toivotaan hallituksen järkiintyvän
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006499445.html
Ministeri Harakka nimitti Huoltovarmuuskeskuksen (HKV) johtoon aatetoverinsa 11.11. 2019.
Tämän jälkeen alkoi HKV:ssa asiat menemään päinhelevettiä ja keskityttiin vain nautiskelemaan edustustustiloista ja -budjetista. Nyt maksetaan näiden herrojen töppäyksistä veronmaksajien rahoilla, mutta ei näytä Harakkaa haittaavan. Syytä olisi ottaa Sipilän "tulos tai ulos" taktiikka käyttöön, mutta se ei taida kuulua demarien terminologiaan. Alkaa olla Sipilää ikävä.
Kiintoisaa nähdä, miten sosialisti tervehdyttää talouden ?
Rajat ovatkin auki, toisin kuin hallitus väitti muutaman viikon ajan laittomasti
https://yle.fi/uutiset/3-11338055
Siis Ruotsiin mennen tullen
Just, hallitus kusetti kansalaisiaan
Minusta hallitus on toiminut kohtalaiset. Oikeuskanslerin tai poliisin tutkinnat ovat menossa vasta ulko-, sisä- ja st-ministeriöissä.
On se jo aiemmin käynyt moneen kertaan ilmi, että persujen päässä on kusta mutta että sitä on näin paljon kuin mikä viestiketjusta käy ilmi, se on kyllä uutta. Jotain tolkkua kirjoitteluun persutrollit, olkaa hyvät.
Olisi syytä siellä vihervasurien trollitoimistollakin tuoda tässä ketjussa esitettyjä faktoja kumoavia uutisia eikä pelkästään räkyttää.
Joidenkin päässä sentään hölskyy,mutta joillakin se on aivan täynnä sitä ihtiänsä.
Persujen faktat? Heh.
Se nyt ainakin on fakta, että hallitus on puhunut pari kuukautta paskoo
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8023fca1-5121-4495-83b6-a4766ec3cbfa
Corona+on+vasemmistolaisten++hyvin+hoidettu+kesto+sairaus,+puhutaan+jo+kansansairaudesta.+55%+kansalaisista++antaa+kannatuksensa+hallituksen+toimille.
Eli lähes puolet ei anna kannatustaan.
Mielnkiinnolla odottelemme miten hallitus jakaa rahaa käytännössä itselleen ja tuttavilleen: https://www.is.fi/politiikka/art-2000006505012.html
Monenlaista mielipidettä mahtuu maailmaan
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c8547025-b740-44b1-afff-93e65d990007
Ennennäkemättömän suuresta avustajamäärästä huolimatta lainvalmistelu on käytännössä surkeaa, tuntuu jopa välinpitämättömältä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006505264.html
Kreeta tiivistää hallituksen ongelman
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/08921082-0ed9-47fa-9aec-63de531e4c6f
Terveyshuollon asiantuntijoiden sana ei paina mitään, kun sosiaalidemokraatti päättää.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006508818.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=546a9ce2db52f5fc33e945090398a006
Kun persua vituttaa, siitä tietää että on toimittu oikein.
Kun ei kehuta jatkuvasti niinkuin aikoinaan kotosalla, niin pinna palaa herkästi.
Sirolaopiston käynyt toimittajakin on sen noteerannut: https://yle.fi/uutiset/3-11356169
Kun joku arvostelee hallituksen toimia niin pää ministerillä menee heti herne nekkuun.
Kyllähän meidän Sanna on ihan sisälukutaitoinen, mutta valitettavasti itkupotkuraivari on monesti lähellä. Sen näkee otsaryppyjen syvenemisestä
Ohihutsu haluaa nopean juna yhteyden Tornion kautta tukholmaan.saahaan sitten juna lasti kerralla kunnia kansalaisia Ouluun.
Ruotsissa on erilainen raideleveys. Ongelma ratkeaa laittamalla varusmiehet kantamaan tulijat vaunuista taksiin joka pyyhkäisee sitten Ouluun.
Kansalaisia on kusetettu pahemman kerran
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/aa07c679-5f47-43b1-88c0-c2fd4079e155
Vihervasemmiston ja vasemman demariäärilaidan (Marin, Kiuru) mielestä klo 23:00 jälkeen ravintolassa nautittu olut tai kossupaukku lisää merkittävästi koronariskiä.
Rahanmennoo luvassa, me tienataan tällä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7639cc4d-5413-48a8-859a-1a2f2d295a4c
Sauli antoi palautetta ja Sanna vilustui heti. Ei taida hermot kestää kritiikkiä
Meilläpäin vilustuminen ei ole peruste sairauslomalle, ohjeena on laittaa lisää lämmintä päälle
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e8787b1e-a3c3-4e87-97b7-aafad3cef3ae
Saulin ohjeistus alkoi heti vaikuttamaan näkökulmaan
https://yle.fi/uutiset/3-11367876
Espoon räjäyttäjä oli ajettu ulos asunnostaan – raha-asiat alkoivat mennä pieleen pari vuotta sitten.
"Matuilla"ei mene raha-asiat pieleen,hallitus pitää siitä huolen.
Viheriät tulloo polokupyörällä Lappiin ja ajeloo linjurilla. Myös maksetaan.
https://www.verkkouutiset.fi/vihreat-haluaa-miljardi-euroa-julkiseen-liikenteeseen/#7683da0c
Noin käy, kun suhteellsuudentaju katoaa - ja järki
Maakuntien määrää nostettiin ja säästötavoite hylättiin soteuudistuksessa
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/7cb33f5b-0c09-4a57-8f78-0ce56d3bb5e4?ref=ampparit:5a51
Kyllä Kiuru saa taas sotkun aikaan.
Heleposti, puhuu paljon mutta tyhjää
Oikeuskansleri yrittää laittaa hallitusta ojennukseen, kaikkea ei vaan sosialistivaltiossa kansalle kerrota
https://yle.fi/uutiset/3-11388735
Kalliiksi tule sosialismi ja ilmastonmuutoksen torjuminen mummolle
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-tarjoaa-asunnonomistajille-uutta-tukirahaa-nain-voit-saada-4-000-euroa/414daffa-7cd9-4027-9846-03c1dde7639b?ref=iltalehti:a41c&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi
Rahhoa on jottei paskalletaivu. Lapset ja lapsenlapset sitten joskus maksaa ja seuraava hallitus siitä joutuu huolehtimaan, taas joku kusitoloppa tullee ja korjaa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006536858.html
Sosialismin mukaista salassapitopolitiikkaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006537141.html
SAK opastaa hallitusta tasapuolisuuteen sosiaalidemokraattisen ideologian mukaisesti veroja korottamalla autoilijoilta, jotka tulevat esim 50 km:n päästä töihin.
https://www.is.fi/autot/art-2000006536436.html
Voi tuota kateellisuuden määrää, joka ohjaa tätä ajatusta. Voehelevetti.
ytk.fi ei esitä veronkorotuksia, vaan päinvastoin laskee vuosihintoja sen ollessa mahdollista. Sak puolestaan saa verottomia businessosinkoja esimerkiksi Kojamosta, jota hallitus tukee vuokra-asuntorakentamisessa, jotta asumistuet saataisiin valumaan ammattiyhdistysten johtajien pohjattomaan taskuun ja sosialistien vaalitukeen.
hallitus pyyhkii perustuslailla persikkaa
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/uusi-sote-voi-kaataa-jo-tehdyt-ulkoistussopimukset-jos-nykyisia-sopimuksia-ei-voida-muuttaa-ilman-kilpailutusta-uuden-lain-mukaisiksi-sopimukset-ovat-mitattomia-183597925/
Hassi ja Hautala, Suomen kansalle kalleimmaksi tulleet naiset
Hassi kertoo, ettei perustuslakivaliokunta ymmärrä eu-lakeja.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f20a82d7-d7a3-4e94-8242-10cc88c78410
Hesari osaa tiivistää
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006539147.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=9ec9f70c2db4fcff5b32b25c97c81626
Marin on opetellut Urpilaisen maneerin, jossa joka toinen lause aloitetaan "itse ajattelen". Alkaapi ärsyttää.
Urpilainen on vasta kolmantena maalle kalleimmaksi tulleista naisista, Marin lähestyy kärkikolmikkoa ja saavuttanee kärkipaikan vuoden loppuun mennessä
Kävi hakemassa taas Saulilta ohjeet
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/25b2c12e-abc2-49d2-9e65-21334fd07f05
Samaan kiinnittänyt huomion. Kaikki muut sanomiset lukeekin muiden kirjoittamasta paperista artikuloiden erinomaisesti
Ja osittain vaihtoehtoista totuutta puhuen
https://www.hs.fi/talous/art-2000006542044.html?ref=rss
Noku korona tuli ja kehitysapu nousee ja eu-maita pittää rahottaa
Perustuslaki ei paljon paina, kun hallituksen johtokaksikko toukokuussa eu:n kanssa neuvotteli.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006537141.html
Kulmini vetoaa eu:n juristeihin, jotka ilmeisesti voivat ohittaa tietämyksellään Suomen perustuslain
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0381c6e3-d3d4-4a46-b472-cfa6cf7f8657
Harakka (SDP) tarjosi Lindtmanille (SDP) 300€:n lounaan viineineen veronmaksajien piikkiin. Ja sitten lausuntoja antamaan liikennepolitiikasta ja dieselin vahingollisista vaikutuksista
Demarien tyyli - aina toisten taskuilla 🤑
Oikeiston tyyli; sama kenen taskut, kunhan kaikki tulee minun taskuuni.
Mariinilla on selkeä ulosanti, mutta kaikki muu on ollut nyt pelkkää katastrofia, hallitusohjelmasta ei luovuta. Rahaa jaetaan kaikille muille, paitsi niille, jotka sitä tarvitsee. Välillä käydään naistenlehdissä poseeraamassa, onko Mariinin kohderyhmä siis naiset, nämäkö häntä äänestää?, itketään että halutaan musta vauva? ja rasismi vaivaa. Emma Karikin kuulemma leikkii kokousleikkejä tämän hiekkalaatikolla.Tämä ei ole johtajuutta. Naistenlehtijulkisuudesta elää ne, joilla ei ole kompetenssia.
Ukkolalla hyviä näkökulmia arvoliberaalisiin vihervasemmistolaisiin ja sosialisointiin, huomioi myös linkit.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c98c2fa4-9a1c-4345-aff6-84cbf2b827e6
Tästä se kuritus alkaa, aakkosjärjestyksessä mennään, niinkuin aina näillä sosialisteilla
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/muutos-polttoaineverotuksessa-astuu-pian-voimaan-tallainen-lisalasku-autoilijoille-napsahtaa/b0d45c77-d3c3-4852-9cd1-77093d92e5cd?ref=iltalehti:518a&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi
Tästähän seuraa sitten kaikkien tuotteiden hinnannousu
Sosialismin hengessä ay-liike ei näihin duunarille kalliisiin korotuksiin ota nykyään kantaa. Valitettavasti 👎
Eipä sitä kesällä jaksa, kun on niin helettäkin, terveisin ay-agitaattori
Tuntus, että kun jokainen tuolla nauttii verotonta kulutuskorvausta, että maksaisivat itse syömisensä ja juomisensa. Mutta ei, veronmaksajien on maksettava nekin?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e8b32f30-1e60-4025-9691-eb721b80e97a
Marin taitaa vetästä itsensä kärkeen Suomelle kalleimmaksi tulleista poliitikoista. Nyt kärkisijaa pitää Hassi ja toisena Hautala.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-ei-kaada-eun-elvytyspakettia-eika-koskaan-aikonutkaan-uhmailu-on-teatteria/bedd8c88-febb-443d-9a3f-665df63f8fd3?ref=iltalehti:ec8f&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi
Eiku Ruotsin esityksen taakse, niin halvemmaksi tulee. Taitaa olla turha toivoa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5f91513c-5fd1-487e-9d65-91fad29816c3
Nostellaan alkoholin, tupakan, energian, bensan, dieselin ja asumisen hintoja, niin eikähän yx 10 miljardia voida etelän maille jakaa. Ja otetaan sieltä joitakin tuhansia pakolaista rasittamasta heidän rentoa elämäänsä
Edes II maailmansota ei maksanut Suomelle noin paljon.
Eikä perustuslaki paina mitään kun vasemmistodemari toteuttaa pätemisen tarvettaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7340c6b2-7bc9-4f6c-b95f-e090e12e31d4
Oulun korkeiksilla näkyy vieläkin olevan käsitys että keskusta puolue pelastaa tilanteen kuin tilanteen.Oiskohan aika miettiä millä puolueella on laajempi näkökanta näiden asioiden hoitamisessa.
EU:ssa alkoi ilmaisen rahan jako 👍 👌
Ainiin, Suomihan joutuu vain maksamaan
Näin. Ei mulla muuta
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006577955.html
No olikin
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006578128.html
Vappusatanen vilahti Italiaan.
Niin vilahti ja Marinin uskottavuus. Taitaa jo EU-virka kiilua silmissä
Marinin mukaan Suomi on Euroopan vauraimpia maita, joten maksuvaraa on. Vaurauden taustalla on Sipilän hallituksen talouspolitiikka, joten Sipilän syytähän se on, että rahoitamme etelävaltioiden holtitonta rahankäyttöä.
12.6.2020 perustuslakivaliokunta ilmoitti että : "että valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä. "
Voi Sanna minkä teit 👎
Onko Suomessa:Presidenttiä?
Kysyn vaan,kun "Siwan-kassaneiti"on päättämässä nuin isoista asioista.
Kansa on valinnut Presidentin,mutta ei pääministeriä.
Kuka tätä maata johtaa?
Edellinen pääministeri sai "kenkää",kun on niitä selvittämättömiä rötöksiä kesken ja uusia tulee.
Näkyy nyt jo.
TV-kolmosella sairaat yksilöt hehkuttaa,kuinka ihanaa on antaa "kielareita"!
Meidän pääministerikin on kasvatettu "sairaassa" yhteisössä.
Kertokaa nuoret vävyt,kenellä on kaksi anoppia?
Meidän pääministerin miehellä on!
Veronmaksajien rahoilla rahoitetaan Italiaa solidaarisuudesta tuhlailijoita kohtaan. No nostellaan täällä bensan, tupakan, energian ja asumisen hintaa ja jätetään hoitajamitoituksen maksaminen seuraaville hallituksille ja annetaan työttömien olla työttömiä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/34f64c72-415b-423f-af4e-fc944b8065a4
Politiikka
28.5.2020 17:12 ・
Tytti Tuppurainen: ”Sellaista tilannetta ei synny, että me ottaisimme toisten olemassaolevia velkoja yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Se ei käy.”
Tytti Tuppurainen iloitsee nyt EU-miljoonista, kun maksetaan EU-miljardeja
Julkaistu 24.07.2020 17:36,
"100 miljoonan tuliaisten" kanssa matkannut eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sdp) kertoo iloitsevansa sovusta ja vahvasta EU:sta.
Takki kääntyy päivittäin.
Piti ottaa 175 lähinnä orpolasta pakolaisleireiltä.
Lopputulema: tuhansia perheenjäseniä lappaa perässä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3c12ac66-922a-425a-b761-82614abbed90
Korruptio on tullut vihervasemmistolaisuuden johdolla valtionhallintoon ennennäkemättömällä vauhdilla. Kohta itsenäisyyspäivää vietetään 'ees taas ees taas tiellä taistojen' tahtiin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad2d2cbf-5941-438d-98f6-e8101d973860
Tuppurainen lapioi rahaa Italiaan, jottei tartte eläkeikiä nostella vaan voi laskea, myös veroja alas.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3db5a3b3-06c1-4a3b-8a5d-16062f9b015e
Lapiointi on vihervasemmistolaisuutta solidaarisuutta
Kyseessä on kaikkien aikojen kusetus, jossa suomalaiset maksaa italialaisten kulut. No, nostellaan meillä vähän kulutus- ja energiaveroja ja äänestetään sannaa, kun seon niin ihana hääkuvassa
Kiuru ajaa suomalaiset terveyskeskusjonoihin. Sosialisointi on alkanut, varokaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d13fcd6d-c674-408d-a936-a15ef052d3d9
Tässä vasemmistolaisen tavoite on toteutunut, hillotolppa
https://www.kaleva.fi/ihan-varmasti-ajatteluni-on-kokemuksen-myota-muutt/2565137
Tässä toinen, turvamiehet kantelee kassit, ettei itse eikä miehen tarvitse.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Sanna-Marin-ja-Markus-aviomies-ostoksilla-alennusmyynneissa-Ihan-tuiki-tavallinen?utm_source=suomi24.fi&utm_medium=recommendation_widget
joutaa pienempipalkkaiset perässäkävelijät rouvan kasseja kantelemaan
Italiassakaan ei hätiä mitiä, kun rouva Sanna lähettää jokusen miljoonan tueksi
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006598175.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=5&utm_source=tf-other&share=46a1b13a1c2b359a4e319b3c0ad50f04
On tainnut valta nousta päähän 👎
On, jättää seuraaville hallituksille karmivan perinnön. No, lapsemme sitten maksavat sosialismin kurkottavan politiikan kulut
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e1f0e8cf-2731-4165-a553-ebad0efa2ebb
Sosialisteille tärkeää ei ole maan, vaan puolueen etu. Siksi kannatusta pyritään nostattelemaan kaikilla keinoin kustannuksista välittämättä.
"Sosialismin arvojen mukaisesti yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa tuotantovälineistä saatavaan hyötyyn, niiden käyttöön, sijoittumiseen ja omistukseen."
Ote demarien periaateohjelmasta. Tällä ohjeella mennään kuralle ja lujaa.
Kiuru muuttunut vallan myötä jarruttelijasta lainohitusvaihteelle
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006598439.html
Suomen lailla ei ole juurikaan merkitystä. Nyt lääkeneuvottelijat luultavimmin ohjaavat koronalääkkeet ensiksi .... tadaa ... etelänmaille.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/43c1d5d3-21af-479c-b490-a3aba811d346
Tyttihän näitä käy EU:ssa neuvottelemassa. Hyvä Tytti, aina solidaarisuus edellä, ei suomalaiset.
Mielenkiinnolla odotan pysyykö pää päässä:
"Pistän pääni pantiksi siitä, että ensi vuoden elokuussa on vähintään 30 000 uutta työllistä, jotka valtiovarainministeriö on arvellut toteutuneen", sanoi SDP:n nykyinen puheenjohtaja 11kk sitten.
Pari viikkoa olisi aikaa 😷
Ei toteutunut.
Nooh, veronmaksajien piikkiin kun vähän ruokailee, niin kyl se siitä taas.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3aed73e-995f-43dc-a7e8-1bf238817fcb
Vaikea nostaa työllisyyttä, kun Sipilän työlliset muuttuvat kuin taikaiskusta takaisin rupisammakoiksi, tai siis työttömiksi. Sipilän työllistäminen oli pelkkä koijaus, numeroleikki, nyt nyky hallitus maksaa nekin viulut.
Ei ollut koijaus Tilastokeskuksen mukaan. Nykyhallitus tuhosi Sipilän toteuttaman vankan talouspohjan valtaisalla velanotolla ja etenkin jakamalla miljarditolkulla rahaa muille maille.
Tuolta ne tilastot näyttää. Hyvää työtä hallitukselta 2015-2019
https://www.ptt.fi/ajankohtaista/uutiset/blogi-tyollisyyden-kasvu-jatkuu-vahvana.html
Laitettiin työttömät kursseille ja kas kummaa työllisyys parani, no nyt on kurssit käyty ja ovat takaisin kortistossa, eli mitään pysyvää ei saanut Sipilän hallitus aikaiseksi.
Kurssitus tekisi hyvää nytkin, mutta kun maksetaan kotona makaamisesta ja nostettiinkin tukia niin mitäpä sitä kouluttautumaan. Katotaan sitten seuraavan hallituksen aikana, nousisko tästä ylös.
Kurssitkin maksaa, eli ei kannata kurssittaa vain kurssittamisen takia.
Ensin pitää olla työ mihin kurssitetaan, sitten kurssitetaan väkeä siihen työhön, jos ei työtä ole, ei se ole työttömän vika, se on työnantajan vika.
Eikö olisi hyvä vähentää tukea firmoille, jotta saisivat kannustusta töiden hankkimiseen ja paremman katteen neuvottelemiselle? Nyt huonoja katteita korvataan yritystuilla.
Kainuussakin työvoimapula monella alalla, mutta koulutettua väkeä ei ole. Menkää hyvät ihmiset kouluttautumaan, koska koulutusta on nyt tarjolla.
Nyt ei ollut hyvä heitto tuo
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16196235/eu-on-saanut-terrorismin-aisoihin---yllattavaa-tietoa-monelle#comment-106538075
Mg oululainen???
Demarit laittaa kurssirahoja taskuunsa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d15c9b32-a4b1-4c68-9471-eabd544f73a2
Heidän kannattaisi käydä Sipilän koijari-kurssilla, niin ei tulisi ongelmia.
Hyvä että demarirosvot saatu kiinni. Taitaa tosin olla vasta alkua
Kateellinen demari räkyttää, kun ei muuta osaa. Ala yrittäjäksi. Ainiin, osaaminen puuttuu.
Niin se tuntuu puuttuvan melko monelta yrittäjältäkin, siksi koijaavat minkä kerkeävät, ihan käytännössä todettu fakta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mt-porvaripuolueiden-kannattajat-vahentaisivat-valtion-velkaantumista-karsimalla-hyvinvointipalveluja/8023234#gs.s4hh1e
Tuskimpa niitä leikkauksia tulee vaalien jälkeenkään koska innokkaimmista leikkaajista vain Keskusta on hallituksessa.. Miten lie kunnanvaltuustoissa jos Perussuomalaiset ja Kokoomuskin nousevat heillä kun sormet syyhyää päästä leikkaamaan hyvinvointipalveluita.
Nämä tutkimukset ovat mielenkiintoisia joista selviää puolueiden todelliset periaatteet.
Pitäisi jo alkaa miettimään mitä palveluita Kemijärveltäkin aletaan karsimaan. Ihminen kyllä pärjää paljon vähemmälläkin jos muistellaan aikoja 60--70 luvuilla.
Lue lisää
Kehitysapu ja matut:Maksaa Suomalaisille veronmaksajille Miljardeja joka vuosi.Sieltä pitää leikata ja moniko oli sitä mieltä?
1-Halla-aho,muut "rokottais" kantasuomalaisia.
Halla-aho kun puhuu,niin kaikki kuuntelee korva tarkkana. Niin pitää tehdäkkin, kun mestari puhuu.
Monelle kuulijalle aasia selviää vasta seuraavana päivänä (esim. Ohisalolle)ja sekös kismittää.
Ottakaa esimerkkiä käytöksestä , puhetavasta ja taktiikasta.
Ei puhu päälle ja vastaus tuo "jauhot suuhun"vinoilijoille.
Täytyy myöntää, että nerokkaasti petattu poliittinen virkanimityspaikka demarille. Ei uskallettu siirtää avustajan pestistä suoraan huippuvirkaan, vaan ensin eroaminen ja sitten viran hakeminen. Mielenkiinnolla odotamme kommunisteille lankeavaa huippuvirkaa, koska kommunisti on tässä esittelijänä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a3c76dac-5aac-4068-ba8a-14d2e5044f9b
Mikolla kokemusta luottamusmiesten koulutuksesta. No onhan se sekin jotain, jos opettaa miten laitetaan perseet penkkiin.
Vajaassa kahdssa vuodessa ollaan siirrytty taloutensa hyvin hoitaneista maiden joukosta kuralla olevien kastiin. Aika noloa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007790282.html
Noku koronatilanne Suomessa pahempi kuin Ruotsissa.
Suomeen ei saada enää ulkomaisia sijoituksia entiseen malliin eikä näin ollen investointeja tehdä. Syynähän siinä on pelko, että vasemmistohallitus jossain vaiheessa sosialisoi tehdyt investoinnit. Samanlaiset merkit ilmassa kuin esim. Venezuelassa.
Linkki jäi kyydistä
https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/vasemmiston-pitaisi-tehda-opintomatka-venezuelaan
Venezuela ei ole mikään vasemmistomaa, vaan diktaattorin tuhoama maa.
Diktaattori ja vasemmisto ovat kaksi täysin eri asiaa, sama kun vertaisi pottuvarvasta aurinkotuuleen.
Semmonenhan siitä sosalismista on aina seurannut, diktatuuri.
"Edeltäjänsä tavoin vaalikampanjassa sosialistina esiintynyt Chavezin varapresidentti Nicolas Maduro voitti Chavezin kuoleman jälkeen järjestetyt presidentinvaalit. Oikeisto-oppositio väitti 55 prosentin ääniosuutta vilpilliseksi. Maduro jatkoi Chávezin sisä- ja ulkopolitiikkaa. Hän pyrki luomaan Venezuelaan sosialismia, ja hänen hallituksensa syytti Yhdysvaltoja taloussodasta ja Venezuelan asioihin sekaantumisesta" lähde: wikipedia
Kannattaa jatkossa tsekata, onko väitteissäsi palaakaan totta. Nyt ei ollut.
Oli aika tarkka ja osuva kuvaus.
Aivan niin, sosialistimaan kapitalistit ovat ottaneet vallan, toki esiintyvät sosialisteina, mutteivät sitä ole, siis valehtelevat kansalle päin naamaa. Kaltaisesi "älyttömät" syyttävät sitten sosialismia, vaikka vika oli kapitalistissa.
Jos asian yksinkertaistaa tasaolle, jota sinäkin ehkä jopa ymmärrät: Perhe on sosialistinen yksikkö. Jos perheen pää omii kaiken itselleen ja jättää muut kituuttamaan ilman, ei kumma kyllä syytetä perhettä ideologiana, perheen pää vain sattuu olemaan kusipää. Näin ei sitten kuitenkaan käy kun kyse on politiikasta, monella menee yli hilseen, joten syytellään sitten mitä sattuun, ei syyllistä.
Capitalistas = kapitalistit
Osuit ytimeen ja noinhan sosialismissa tähän mennessä on aina käynyt, pääjehut ottaa vallan ja hillotolpalla sitten naatiskellaan . Muistellaan vaikka Leniniä, Stalinia, Castroa ja muita kumppaneita, niin kansahan siinä on saanut kärsiä. Niin tulee nyt Suomessakin käymään
Poliittinen suuntaus on sivuseikka ko. ongelmassa, sillä näin Suomessa kävi jo, Sipilän hallitus oli kansan kyykytyksen alku, onneksi tökkäsi ennen kuin paheni täydeksi henkilöpalvonnaksi. Onko seuraava sitten H-A:n hallitus, vai kuseeko persut perinteisesti hommat ennen kun pääsevät valtaan, se jää nähtäväksi.
Sosialistien hallussa olevat ammattiliitot sopivat kyykytys-kikyn ihan keskenään työnantajaliittojen kanssa. Osa liitoista ei lähtenyt kikyyn.
Sipilä nosti reaaliansioita, Suomen taloutta ja työllisyyttä merkittävästi, vrt Tilastokeskus.
Tällä hetkellä vasemmisto on rähmällään Marinin edessä ja se alkaa jo pelottaa kansaa.
Kikytys lähti Sipilältä, se oli sitä "kilpailukyvyn nostamista", liitot tekivät mihin painostettiin hallituksen toimesta. Osa liitoista pystyi jättäytymään pois, kun riittävä määrä alistui Sipilän pakon alla.
Sipilä muokkasi nimenomaan tilastoja politiikallaan, ei käytännössä kuitenkaan saanut mitää aikaiseksi, paitsi ne tilastot. Mitään konkreettista ei jäänyt jäljelle.
Kansaa pelottaa oikeiston tolkuton vimma rahastaa joka asiassa, kuten caruna on jo osoittanut. Monelle oikeiston todellinen luonne paljastuu hiljalleen, eikä se tavallista kansalaista naurata yhtään.
Ei kiinnosta MV-lehti, joten miten se siis on?
"Vastuun Caruna-kaupasta kantaa Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.)" Lähde vasemmisto.fi
alistui? Se on kuule sillä tavalla, että ammattiliitto ei koskaan alistu ulkopuoliseen määräilyyn, vaan aina tehdään molempia osapuolia tyydyttävä sopimus.
Kikyn myötä Suomen talous vahvistui, kilpailukyky parani ja työpaikat lisääntyi. Joissakin ammattiliitoissa ymmärrettiin taloustilanne ja osallistuttiin talkoisiin. Muistini mukaan Rakennusliitto ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto eivät osallistuneet, mutta nehän ovatkin kommunistijohtoisia ja täten talousymmärrys on nolla.
Kyllä alistuu kun valtiovalta käskee, ja niin Sipilä käski. Ammattiliitot tekivät sen minkä pystyivät, eivät parempaan pystyneet, mutta kikytystä tuli kun Sipilä komensi.
Kikyn myötä siirrettiin varallisuutta duunareilta työnantajlle, ja se oli koko pointti.
Tottakai yritysten talous nousee ilmaisella työllä, tosin duunareiden ostovoimaa se ei nostanut pätkääkään, teetti vain lisää työtä ja palkatta.
Talous nousi vain näennäisesti, eikä hyödyttänyt muita kun työnantajia, koijaus siinä missä koko Sipilän politiikkaa. Sen siitä saa kun koijari päästetään valtaan.
Sipilä puhui kikytystalkoista, joihin kaikkien tulee osallistua. Paitsi työnantajat, jotka vain tienasivat lisää. Melkoiset talkoot.
Sipilän aikana uutisoitiin:
https://www.freedomrahoitus.fi/uutiset/suomen-talous/suomi-peittosi-talouskasvussa-ruotsin-norjan-ja-tanskan
Viimeisimmät uutiset Rinne/Marin aikana
https://yle.fi/uutiset/3-11776306
Tuota on hankala kääntää ja vääntää Sipilän syyksi
Hankala vääntää tosiaan Sipilän syyksi, mutta ansioksi yritetään vääntää vaikka väkisin.
"Nyt viimein kysynnän kasvu maailmalla nostaa Suomen vientiä ja yritykset ovat riittävän luottavaisia investoidakseen lisää."
- Eli Sipilä olisi voinut makoilla vaikka kotona, silti Suomen talous olisi noussut.
"Katsauksessa kuitenkin huomautetaan, että työllisyysaste on Suomessa edelleen selvästi alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Sen mukaan työttömyys on vahvasta talouskasvusta huolimatta vähentynyt odotettua hitaammin."
- Eipä tainnut olla Sipilän työllisyystoimetkaan ne juttu, joka nosti Suomen taloutta.
Sipilälle sattui vain hyvä säkä kohdalle, mutta sitähän pitää lypsää joka suhteessa, ei vain kestänyt kauaa tuo nousukausi.
Sipilällä oli myös taitoa.
https://yle.fi/uutiset/3-10567332
Siksipä hän miljonääri onkin, taitava koijari, kuppasi yhteiskunnalta yritystukia miljoonien edestä.
Sipilän työllisyys oli pitkälti silmänkääntötemppu, laitettiin työttömiä turhille kursseille ja muutamaksi tunniksi töihin tilastoja komistamaan. Osaan ko. temppu menee edelleen täydestä.
Työttömille on ihan sama menettely tänäänkin ja tilastointimenettely ei ole muuttunut. Työttömiä on vaan paljon enemmän, valitettavasti.
Koijasiko demari? Paperit silppurissa, yhteiskunnan rahat sosialisoitu omaan lompsaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/04af72ca-8e99-4c43-a31f-d7dbe13e058f
Hallituksen olisi syytä pikaisesti ryhtyä toimenpiteisiin oleskeluluvattomien, siis laittomasti maassa olevien, poistamiseksi maasta. Sisäministeri lienee ryhtynyt asian vaatimiin toimiin ja kohta tuhannet autonpolttajat roudataan lähtömaihinsa.
No miksi se siitä johtuu? Voihan se johtua horoskoopistakin tai jostain muustakin, eipä tunnu poliisit vielä tietävän.
Mihinkäs ne suomalaiset autonpolttajat roudataan, kotiin vai synnytysosastolle?
Eli Suomessa rikoksen tehnyt vapautetaan rangaistuksetta entiseen kotiinsa?
Rangaistuksen kärsittyään suoraan vankilan ovelta lastataan kyytiin ja kottiin, mars.
Nyt hallitus puuhaa ns. tutkimukseen perustuen, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivat jäädä hyödyntämään Suomen sosiaalihuoltoa täysimääräisesti, vaikka kaikki oikeusistuimet maassa ovat eri mieltä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7d39e5d2-eae1-40c2-a292-18143278cdba
No se on Sanna Marilainen tapa, äärivasemmistolainen.
Eikös se ole niin, että kun kansan pitää köyhänä ja nöyränä, niin kassatyttö pystyy hyvin johtaa.
Rahat täytyy viedä ulkomaille kaikki.
Nooh, autoilijat maksaa, koska on pakko. Tosin ennen kuntavaaleja ei uskalleta julkistaa rankkoja listoja pohjoisten alueiden työmatkalaisten maksettavaksi, saattaisi persut pärjätä vaaleissa liian hyvin. Näkyy toimikunnassa aika vahvana ammattiliittojen edustus.
https://www.is.fi/autot/art-2000006296025.html
Pursiainen ilmeisesti näki jo kurituslistan ja lähtee, ettei hänen nimensä tässä tahraannu.
Luultavasti jostain löytyy autoton sosiaalidemokraatti tai vihreä citypyöräilijä tilalle
https://www.is.fi/autot/art-2000007809260.html
Onneksi asumistukirahat ohjautuvat ammattiliitoille, jotta jaksavat taas seuraavien neuvottelujen aikana lyödä persettä penkkiin ja kiristää lisää liksaa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007810516.html
Vasemmistolaisen järjestelmän mahtava ullatus
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007812678.html
Tuletko valtiosihteeriksi?
"Vastasin, että voinhan mä ja aloin googlettaa, että mikä on valtiosihteeri."
Ansiotulot: 94 874
😂😂😂😎
Kommunistista piilokorruptiota, joka paljastui
https://yle.fi/uutiset/3-11799382
Asiantuntijoiden lausunnot meni vassareiden hermoon. Asiantuntijat ei saa hyppiä poliittisen vasemmiston silmille, vaikka olisivat oikeassakin.
TS: Yhdistys antoi Li Anderssonille 6 000 euroa vaalirahaa – puheenjohtajan tytär sai yllätyspestin vasemmistoliiton ministerin valtiosihteeriksi
Li Anderssonin puoluetoverin Aino-Kaisa Pekosen valtiosihteeri Saila Ruuth on aiemmin kertonut Kansan Uutisille olleensa yllättynyt nimityksestään.
Ensin löytyi sinisiä, nyt Venäjältä löytyi vihreitä koiria.
Uutisia Suomesta.
Miten kävi sinisille,tulee käymään myös vihreille.
Lintilän kehoitus,matkustakaa lappiin,siellä ei ole koronaaq.
Mutta kohta on:Hän kannustaakin kaikkia suomalaisia liikkumaan, esimerkiksi Lappiin.
https://img.ilcdn.fi/iPqFWW_OCtCgXS-VrKeNLT038fA=/full-fit-in/2048x0/img-s3.ilcdn.fi/ce2b2b1f354b6bcf2d7812ebb6111207511061a1578eb0bc0f8da37ad67cdb40.jpg
Kutsua on noudatettu,kuten kuvasta näkyy.
Vasemmisto aina toisten veronmaksajien taskuilla.
"Mikä on sinun on myös minun ja mikä on minun, on minun"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b6a0e5df-2171-4b67-a5d8-edfcf22e341f
Kyllä tuo on lähempänä oikeiston mottoa: Kaikki mikä irti lähtee, on minun. Kaikki mikä ei irti lähde, vuokrataan eteenpäin, ja kalliilla.
Aloituksesta kulunut lähes vuosi ja vasemmisto on saanut aikaiseksi maan muuttumisen punaiseksi muiden entisten itäblokin maiden tapaan.
Action complete !
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007820166.html
Hyvin hoidettu
Avustajien valtavan määrän kanssa käytetään aikaa ja erityisesti rahaa sellaisiin asioihin, joihin ei sitä tarvitsisi käyttää. Ei ihme, ettei asiat luista ja velkaa kertyy.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007820881.html
Vappu lähestyy, punaliput liehumaan. Sorron yöstä nouskaa!
Oikeistolle riitti pienempi rahasumma, ei tarvinut laitta rahaa muualle kuin omaan taskuun.
"Älä tee niinkuin minä, vaan niinkuin minä sanon. Meillä on eri matka"
https://mobile.twitter.com/paavoarhinmaki/status/1374813693024866309
Mitä tykkäät persujen tavasta ?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttirautiainen/279552-halla-aho-yrittaa-siedattaa-meilla-persujen-natsiyhteyksia/
Paljastetaan vain rintavako, muut salataan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9174c780-b5ca-4217-af73-92a038e1f94c
Joo, melko törkeää paljastaa se ainoa asia, mikä ei sinua kiinnosta pätkääkään.
Demarinaisilla on tapana paljastella ennen rupsahdusvaihdetta, niinkuin esim. Urpilaisella.
Jutalla taitaa nänninnäpykätkin töröttää
https://www.iltalehti.fi/viihde/a/2011123015015444
Onhan se hyvä että politiikassa on sinullekkin jotain mielenkiintoista.
Puhuuko Marin vaihtoehtoista totuutta, ei olisi ensimmäinen kerta. Luki tosin paperista mainiosti artikuloiden
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a3a4ca2f-66bd-439f-914c-9e2f8ae16c42
Johtopäätös koko ketjusta: olemme hölmöjä
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007938060.html
Mikä on sinun, on myös minun ja mikä on minun, on minun.
Siinä demarin vappuruno
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/293567ed-c51c-41cf-a2e5-6ac61000a610
On se kuitenkin hyvä, että työttömien elämä nyt helpottuu, kun tukiaiset nousee ja velkaakin voi taas ottaa, kun velallisen asemaa helpotetaan ulosoton suojaosuutta nostamalla ja velan vanhenemisaikaa lyhentämällä. Mikäs tässä vappukossua korkatessa.
Minä jo täällä laulelen
Ees taas ees taas tiellä taistojen
Ja hommasin pikavippiä, sanna maksaa 💰
Kyllä tuo on suoraan kokoomuslaisten iltarukouksesta.
Kerätkäämme yhdessä suuri potti,
jakakaamme kaikki minulle,
sillä mikä on sinun on myös minun,
mikä on minun on aina vain minun.
Aamen.
Kokoomus.
Elä velaksi, sillä palkkaa et riittävästi saa.
Terveisin kokoomus.
Ja
Rakkaudella kepu.
Salailu ilmentää vasemmiston politiikkaa - pidä kansa pimennossa asioiden oikeasta tilasta ja syötä vain positiivista propagandaa. Alkaa muistuttaa muinaisen itänaapurin taktiikkaa, politrukit ja agitaattorit jyrää.
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007969586.html
Kertoiko Sanna meille kaiken?
https://yle.fi/uutiset/3-11925164
Ei tietenkään. Italian mafia rakentaa tukirahoilla moottoritietä, jotta Ferrareilla pääsisi nopeammin etelä-Italiasta Roomaan
Jos muistuttaa, niin on.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/08c8d039-7e4e-4e5e-8afa-3ac593db6e0f
Rahhoa on niin jotta paskalle ei taivu. Kansa maksaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9f59c10-2cf0-4b51-8885-779fbbcdbcd6
Kuka pöydässäsi syö?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6454bc8a-f9ef-478e-9f42-74da97687153
Kuka pöydässäsi syö?
Sosiaalidemokraattien teemana "mikä on sinun on myös minun"
Kyllähän perheelle pitää leipää ja aamumuroja saada, kun miehen businekset meinaa kaatua
https://www.hs.fi/talous/art-2000007991044.html
Pittää pittää, mutta ei veronmaksajien rahoilla. Olisi aika ilmoittaa eronpyynnöstä Kulmunin tapaan ja maksaa murot sitten omistaan. Niinistön luo ei ole pitkä matkakaan, joten fillarilla matkaan jo mars.
Mistäs luulette oikeiston repivän mammonansa? No verovaroista tietenki, he vain ajavat yhteiskunnan palvelut ensin alas ja sitten maksattavat kaikilla omat "ansaitut" palkkansa, eikä siinä riitä satkut tai tonnit mihinkään. Toinen tapa on nostaa kaikenmaailman yritystukia kun tekee bisnestä, sitten myy verovaroilla rakennetun paskan pois valtavalla voitolla ja pitää voitot itse, kuten Sipilä kumppaneineen jo teki. Eipä heidän tarvi sitten maksattaa perunoitaan kenelläkään, siis sen jälkeen.
Kohta puolitoista vuotta aloituksesta, eikä sosialistit ole antaneet periksi - maksoi mitä maksoi.
https://www.is.fi/uutiset/art-2000008248260.html
Laskut maksaa seurava hallitus ja veronmaksajat. Saattaapi olla kylmää kyytiä.