Ahdistun liian usein

Onko kellään muulla tällaista? Heräsin hyvin levänneenä tänä aamuna. Laitoin aamupalan ja kaikki ok. Ahdistus alkoi pienesti. Suunnittelin lenkille lähtöä. Ahdistus alkoi suuresti. Ei kiinnostakaan lähteä lenkille, kävelin ihan riittävästi jo eilen. Istun toista tuntia sohvalla.

Yritin etsiä somesta jotain, mikä saisi nauramaan. Ei löydy. Kohta alan tekemään jotain, jotta saisin olotilan, joka lähentelee jo lamaannusta menemään ohi, tai ainakin lievennettyä sitä. Ehkä tämä kirjoittaminen jo auttaa hiukan. Ja selvennys: en halua soittaa, enkä puhua asiasta kenenkään kanssa. Kokemus on siitä, että se ei auta, ahdistaa vaan lisää.

Joskus tuntuu siltä, että en ole yhteydessä mihinkään, enkä kehenkään. Todella yksinäinen olotila. Nyt olotila on aika maksimissa. Olen kyllä sosiaalinenkin ja kaipaan enemmän kuin mitään, yhteyttä johonkin. Minulla on diagnoosinakin a-sosiaalinen persoona, vaikka tuskin sitä ihmiset niin näkee. Kävin vielä vähän aikaa sitten päivätoiminnassa, se auttoi pitämään pahaa oloa loitolla ja saamaan hetkittäin olon, että kuulun johonkin. Se oli toisaalta helppoa, kun sai olla kuten halusi siellä, ihmissuhteita sopivasti, pikku puuhastelua myös.

Yksinäisyys on ollut "kaverini" aina, tunnen toisinaan ihmisten seurassa olevani enemmän yksin kuin missään. Mutta kyllä tämä eristys rassaa, olen voinut luovia tuolla ihmisten parissa välillä oman sosiaalisuuteni ehdoilla. En koe olevani ihmisvihaaja, rasitun vain seurasta. Kun joku soittaa minulle, on hetken aikaa ihan kiva lörpötellä. Mutta aika äkkiä alkaa ahdistamaan ja mietinkin, miten saan lopetettua nätisti puhelun.

Hetkittäin olen tuntenut yhteyden joidenkin ihmisten kanssa ja se on tuntunut mielettömän hyvältä. Mutta todellista, syvää yhteyttä, joka jatkuisi pidempään, en koe juuri koskaan. Tuntuu lisäksi siltä, että ihmiset luovat hyvin pintapuolisesti käsityksen siitä millainen olen. Sen seurauksena alan tahtomattani toteuttamaan tuota roolia, jonka he minulle tavallaan antavat. Haluaisin ehkä tavata ihmisen, jolla on riittävästi samankaltaista herkkyyttä ja elämänkokemusta, sekä kiinnostusta ja kärsivällisyyttä johonkin syvempään yhteyteen.