Se muutama promille, joka omistaa 95% maailman varoista pitää syrjäyttää korona viruksen myötä. Tämän kurjuuden jälkeen ihmiset tasa-arvoistuvat ja upporikkaat kermaperseet tiputetaaan alustoiltaan.
Suomessa mieleen tulee B Wahlroos
Suomessa mieleen tulee B Wahlroos
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastaavia tragedioita maailmanhistorissa muutamia. Nytkään ei kaikki jatku ennallaan.
Korona covid-19 koputtelee ensin rikkaiden päivää paistattelevien oville. Se hieno helma joka kaupassa silmällä mulkkaa sinua köyhämies halveksivasti katsoen, tämän hienohelman pershipiä on eturintamalla vaarassa koronan iskisessä.
Helppo todistaa väite oikeaksi.
Tappaja malariaan kuollut tänä vuonna 250 000 vereviä ihmisiä eikä uutisissa ole edes mainittu asiasta sanallakaan mutta kun korona joka tappanut pian 100 000 ensi sijaisesti käppänöitä on väki jo hälytystilassa ollut ensimmäisistä tarunnoista alkaen. Vastoin malariaa korona iskee nopeudellaan kuolettavuudellaan teollisuuteen tuotantoon päivää paistattelevien ViPoo :lia käyttävien tulon lähteisiin. Hienosto väki PERIAATTEESSA saa ensin siipeensä, "virat rahat" menee läpi käsien.
On anteliaisuuttakin tullut peliin saattaa olla että työmarkkinatukikin nousee tilapäisesti muutamien kukkausien ajaksi jopa 1000 euroon ostovoimaa nopean talouden nousua elvyttämään. Velka raha kannattaa hyödyntää kaiken kattavasti koronasta huolimatta näin parhaiten ostovoiman lisäyksellä talous pysyy käynnissä alamestä huolimatta ja VIPoon käyttäjät rahoissa. Jooh, perkele pääsee se meikäläinenkin viimein käymään muualla kuin lähi kaupassa näitä ViPoo :lia käyttävien mulkattavana. Kyllä nyt Sdp vetää äänestäjä potin itselleen ja strategisesti epäselvät perusuomalaiset kyykytetään. Halla-Aho ehkä jotain kaasukammioita heittää twitterissä.