Koronasta johtuvien kiristysten vuoksi valtava määrä ihmisiä jää kilometritehtaalle, valtava määrä inhimillistä hätää. Kallis lasku siitä että muutama kymmenen tai sata mummoa kuolee muutaman vuoden ennen aikaansa.
Tuhannet yritykset menevät konkurssiin
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on sitä jakamatonta ihmisarvoa, kaikki työttömiksi.
Entäs sitten ku sairaalat on täynnä pelkkiä Korona potilaita kyllä ne nuoretkin sinne hengityskoneeseen joutuu,jos pistetään kunnolla kaikki auki niin 5 miljoonaa sairastaa samaan aikaan miten luulet,että silloin käy?
Eipä ne nuoret juurikaan tähän kuole, yli 80 lähes kaikki.
ei mun isäukko käy joka päivä kaupassa ei apu kelpaa ikää 88v omapahan on asiansa enmmän huolestuttaa sen autolla ajo kuin corona
Suojautumisesta kysymys virkaatekevien suojautumisesta. Faarao efekti, uskolliset alamaiset käpristyy johtajansa ympärille.
Olisi riittänyt kun ainoastaan vanhukset laitettu lukkojen taakse.
Ketkä sen viruksen toivat Suomeen, laskettelevat vanhuksetko?
Siksi juuri ne säilöön joille hengenvaarallista, muut voivat sitten sairastaa kuka mitenkin.
Virkaatekveien itsensä suojelua nämä kaikki rajoitukset pelossa, hyvä tasokas kepeä elämä lähtee käsistä. Hyvä elämä, voit ottaa lennon milloin tahansa minne tahansa. Juoda kivaa juomaa rannalla. Nauttia. Vähän on laki tullut vastaan ettei jannuseksiä sallita.