ENSIMMÄINEN MAAILMASOTA päätti 1800-luvun lopulla käynnistyneen varhaisen globalisaatiovaiheen. Ennen sotaa tavaroiden, pääoman ja ihmisten liike oli varsin vapaata ja kansainvälinen kultakanta loi vakautta rahaoloille. Maailmankauppa kasvoi kokonaistuotantoa nopeammin, ja taloudet avautuivat.
Suursota hävitti imperiumeja sekä loi uusia valtioita ja rajoja. Vanhaan yritettiin palata kytkemällä valuutat taas kultaan 1920-luvun puolivälissä. Uusi kultakanta hajosi 1930-luvun syvään lamaan, joka antoi kuoliniskun globalisaatiopyrkimyksille. Taloudet sulkeutuivat.
TOISEN MAAILMANSODAN lopulla uutta maailmanjärjestystä luotaessa 1930-luvun laman opetukset olivat hyvin muistissa. Uuden järjestyksen kulmakiviksi muodostuivat Bretton Woodsissa vuonna 1944 perustetut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki.
Kaupan esteitä alettiin vapauttaa, ja maailmankauppa alkoi jälleen kasvaa kokonaistuotantoa nopeammin. 1970-luvun puoliväliin tultaessa oli palattu ensimmäistä maailmansotaa edeltäneelle tasolle.
Uudessa kansainvälisessä rahajärjestelmässä oli vielä häivähdys kultaa: järjestelmän ankkurivaluutan dollarin arvo oli sidottu kultaan.
Kansainvälisiä pääomaliikkeitä kontrolloitiin. Siitä oli se myönteinen seuraus, että maailma säästyi finanssikriiseiltä. Järjestelmän hajottua 1970-luvun alkuvuosina maailmassa siirryttiin vähitellen kelluvien valuuttakurssien aikaan.
Suursota hävitti imperiumeja sekä loi uusia valtioita ja rajoja. Vanhaan yritettiin palata kytkemällä valuutat taas kultaan 1920-luvun puolivälissä. Uusi kultakanta hajosi 1930-luvun syvään lamaan, joka antoi kuoliniskun globalisaatiopyrkimyksille. Taloudet sulkeutuivat.
TOISEN MAAILMANSODAN lopulla uutta maailmanjärjestystä luotaessa 1930-luvun laman opetukset olivat hyvin muistissa. Uuden järjestyksen kulmakiviksi muodostuivat Bretton Woodsissa vuonna 1944 perustetut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki.
Kaupan esteitä alettiin vapauttaa, ja maailmankauppa alkoi jälleen kasvaa kokonaistuotantoa nopeammin. 1970-luvun puoliväliin tultaessa oli palattu ensimmäistä maailmansotaa edeltäneelle tasolle.
Uudessa kansainvälisessä rahajärjestelmässä oli vielä häivähdys kultaa: järjestelmän ankkurivaluutan dollarin arvo oli sidottu kultaan.
Kansainvälisiä pääomaliikkeitä kontrolloitiin. Siitä oli se myönteinen seuraus, että maailma säästyi finanssikriiseiltä. Järjestelmän hajottua 1970-luvun alkuvuosina maailmassa siirryttiin vähitellen kelluvien valuuttakurssien aikaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
PÄÄOMALIIKKEIDEN vapauttaminen, Kiinan talousuudistukset ja sosialistisen talousjärjestelmän romahdus Euroopassa käynnistivät hyperglobalisaatioksi kutsutun vaiheen. Maailmankaupan suhde maailman kokonaistuotantoon kaksinkertaistui 1970-luvun 30 prosentista historiallisesti ennätykselliseen 60 prosenttiin vuoteen 2008 mennessä. Samalla maailmankauppa muutti muotoaan: globaalista taloudesta rakentui huippuunsa viritettyjen monimutkaisten tuotantoketjujen verkosto.
Vuosien 2007–2009 finanssikriisi supisti maailmankauppaa rajummin kuin vuosikymmeniin, mutta kriisin laannuttua maailmankaupan suhde kokonaistuotantoon palasi vuoden 2008 ennätystasolle. Siitä ei kuitenkaan ole enää noustu, joten hyperglobalisaation kauden voi sanoa päättyneen finanssikriisiin.
NYKYINEN kriisi on toisenlainen kuin globalisaation aiemmat käännekohdat. Maailma ei ole sodassa, eikä kultakantajärjestelmä kahlitse rahapolitiikkaa kuten 1930-luvulla. Ainakaan vielä mikään talousjärjestelmä ei ole kaatumassa niin kuin kolme vuosikymmentä sitten itäblokin romahtaessa, eikä pankkikriisi toistaiseksi uhkaa samalla tavalla kuin vuosikymmen sitten.
Koronaviruspandemia voi muuttua maailmantaloudessa käännekohdaksi monella tavalla. Epidemian taloudelliset seuraukset ja niiden herättämät poliittiset reaktiot ratkaisevat, mikä vaihtoehto toteutuu. Avautuu ainakin kolme tietä: vanha, vielä vanhempi ja uusi.
VANHA TIE olisi paluu globalisaation entiselle uralle. Se on mahdollista, jos pandemian synnyttämä kriisi – vaikka syväkin – jäisi lyhyeksi eikä muuttaisi maailmantalouden vallitsevia rakenteita. Isänmaaton pääoma hakisi edelleen parasta tuottoa sieltä, mistä se on saatavissa, ja tuotantoketjut sitoisivat edelleen talouksia tiiviisti toisiinsa. Valtiot velkaantuvat, mutta nollakorkojen maailmassa se on kehittyneille talouksille mahdollista.
Vielä vanhempi tie olisi taloudellisen nationalismin voimistuminen. Kriisi avaa mahdollisuuden globalisaationvastaiselle retoriikalle, jota muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on viljellyt. Nationalistisen talouspolitiikan harjoittamista tosin vaikeuttaa, että sillä on kansantaloudelliset kustannuksensa.
Uusi tie olisi maailmantalouden pelisääntöjen uudistaminen yhteistyön ja oikeudenmukaisuuden hengessä. Jos järki pyörittäisi maailmaa, tämä olisi luonnollinen valinta. Onhan pandemia koko maailmaa koetteleva vitsaus, josta selvitään parhaiten yhteisin toimin.
Sakari Heikkinen
Kirjoittaja on taloushistorian emeritusprofessori.
Uusi tie taitaa olla fantasiaa. Vielä vanhempi tie olisi katastrofi melkeinpä jokaisella mahdollisella tavalla. Nykymalli, eli se vanha tie, vaikuttaa todennäköisimmältä ja toivottavimmalta. Tietysti jos talous oikeati romahtaa, tietää se huonoa.
Uusi tie vaatisi uutta järjen käyttöä.
Siihen tuskin kypsytään vielä näillä kokemuksilla.
Tarvitaan paljon pahemmat.
Se on varmaa,että koronakriisi panee uusimaan myös EU:n käytäntöjä.
Miten, sen vasta aika näyttää. Kriisi jatkuu ainakin ensi vuoteen.
Kansalliset rajat ovat tulleet jäädäkseen.
Ei niitä ole kukaan ollut poistamassakaan.
Ylitystä vain on hyvinä aikoina helpotettu. Kaikki olivat tyytyväisiä.