Keskustelussa nousi esiin mm. "oma aika on rajallista. Kuitenkin yhdistyksen jäsenyydestä tulee velvollisuuden tunne, että pitäisi panostaa toimintaan". Ehdotettiin jopa erillistä kannatusjäsenten luokkaa.
Tässäkin on paikka pohdinnalle. Selvemmin pitäisi tuoda esille se, että jäsenmäärällä on merkitystä myös vaikka ei ehtisi toimimaan. Erillistä kannatusjäsenten luokkaa en kannata.
Tässäkin on paikka pohdinnalle. Selvemmin pitäisi tuoda esille se, että jäsenmäärällä on merkitystä myös vaikka ei ehtisi toimimaan. Erillistä kannatusjäsenten luokkaa en kannata.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jäsen voi vaihtaa roolia, olla passivisena jäsenenä kannatuksen vuoksi, mutta voi vaihtaa roolia, ja tulla päättämään nopeasti. Erään pikkuruisen lahkolaisjärjestön jakko A-jäseniin ja kannatusjöäseniin ei ole vapaa-ajattelijain arvojen mukainen. Sellaista eii voisi hyväksyä jäseneksi liittoon.
Tuo näyttää minun kirjoittamaltani, mutta en muista kyllä ehdottaneeni kannatusjäsenyyttä, ainakaan niin kuin tuosta ymmärtää.
Kyllähän se niin on, että yhdistykset keräävät yhteen ihmisiä, joilla on samaa toiminta-ajatusta. Mutta toisaalta, jos joku haluaa tukea, hän voi tehdä lahjoituksen tai tilata vain lehden. Ei ole siis pakko liittyä jäseneksi.
Vaparit eivät kuitenkaan ole yleisyhdistys, joten se ei ole kaikkien juttu. Näkeehän sen siitäkin, kuinka paljon Suomessakin on uskonnottomia, eivät he kuitenkaan liity vapareihin, eivätkä mihinkään muuhunkaan ateistiseen yhdistykseen.
Samantapaisia ehdotuksia vähän eri sanoin on tehty aina välillä.
Ja tosiaan, on myös lahjoitus tai lehtitilaus mahdollinen. Tosin en nyt oikein tiedä miksi haluaisi tukea niin mutta ei samalla liittyä jäseneksi. Jäsenyydenkin voi ajatella "vuositilauksena", jos ei homma enää kiinnosta niin laittaa eroilmoituksen.
Vapaa-ajaattelijainsääntöjen mukaan jäsenet voivat vaijtaa roolia vapaasti. Erässä pattissa roollit ovat kiinteitä.
Aktiivisuuden astetta voi tosiaan vaihdella. Tukijäsenkauden jälkeen voi osallistua talkoisiin ja ottaa luottamusstehtävänkin, mutta sen ei tarvitse olla "vakivirka" eikä elinkautinen.
Kaikki jäsenyydet ovat tarpeellista kannatusta. Jäsenyys ei velvoita toimingtaan, ja jos ei ole liittyessään mahdollista osallstua kokouksiin ja toimongtaan, ei se haittaa.
Jäsellä on kuitenkin kaikki oikeudet sopivaksi katsomanaan hetkellä tulla kokoukseen, tilaisuuksiin ja ilmoittaa olevansa käytettävissä luottamustehtäviinkin.
Kannatusjäsenyys on erittäin riittävä jäsenyyden muoto. Ja mikään ei estä myöhemmin muuttamasta rooliaan - tai olemaan muuttamatta.
Roolit voivat muuttua tai olla muuttumatta. Joku voi olla mielestään vain kannatusjäsen vaikka 10 vuotta, mutta sitten saa inspiksen osallistua toimintaa ja jonkin ajan päästä ottaa jonkun tilapäisen tehtävänkin tai luottamustehtävän.
Mahdollista, mutta kohtuullisen harvinaista. Useimmat aktiivijäsenet ovat aika pian liittymisen jälkeen ryhtyneet myös aktiiveiksi.
Kyllä, ja monet pysyvät pitkään aktiiveina. Voi kuitenkin myös vetäytyä "tukijäseneksi" erilaisten elämäntilanreiden vuoksi.
Tätä tapahtuu selvästi enemmän. Erot melko suoraan aktiivijäsenyydestä ovat harvinaisia, vaikka löytyy sellainenkin malliksi.
Erosiko grand old guru Hartikainen ja liberaaliskeptikko suoraan keskuskomitean politbyrosta, Mäntysalon sisärengaspiiristä
Totta joo, hänkin kelpaa esimerkiksi. Kirjoittaessani en kuitenkaan ajatellut häntä, vaan erästä jonka vauva oli ilmeisesti hankala tapaus.
On huomattava, että Vapaa-ajattelijoiden liitto VAL hakee jäsenensä anrkisteista osallistumalla Voima-lehden porukkojen kanssa maailmakylissä-tapahtumiin ja haloslaisista sos nuolemalla sek suaalivapausSetalaisia ja tukemalla pakkoruotsiaeli vastustamalla vapaata kielivalintaa, VAL ei ole suomalaisuuden liiton linjoilla kuten Kekkonen ja Kuusinen
Kun Msalo kirjoittaa puolueista vaparilehdessä- en lue- hän ei käsittele haloslaista ilmielementtiä VAL: ssa vaan jotain pystyynkuivaneita puoluelausuntoja, jotka eivät vastaa käytänteitä (pakkoruotsiSetaelementti on sikäli nolo VAL: lle että halonenliit tyi kirkkoon pelimiehenä). (VAL-lehti on lumetta väkisin ylläpidettyä puppugenerointia mukaosoituksena aktiivisuudesta)
Et lue mitä Msalo kirjoittaa mutta silti tiedät mitä hän kirjoittaa. Kristallipallo?
Hyvä avaus, koska sen kautta avattu erilaisia vapaavalintaisia rooleja jäsenenä.
Juupa juu, mutta tosiasia on, että vpaa-ajatelijat kaipaavat uusia jäseniä, ja sillä sipuli,
On luonnollista, että vapaa-ajattelijat kaipaavat uusia jäseniä. Mikäpä järjestö ei toivoisi uusia jäseniä.
Vapaa-ajattelijat toimivat kaikkien uskontojen etuoikeuksia vastaan. Kukin saa kritiikkiä asemansa ja ansionsa mukaan. Vastuu etuoikeuksista on lainsäätäjillä eli kansanedustajilla.
Jäsenten velvolllisuuksia ei juurikaan ole, paitsi jäsenmaksun maksaminen ja osoitetietojen ajan tasalla pitäminen. Siinä mielessä "kannatusjäseniä" suorastaan haetaan. Ei isoa kynnystä liittyä.
Tosin sama on tilanne likimain kaikissa yhdistyksissä.
Mikä ehkä, nyt kun mietin asiaa, osoittaa miten yhdistystoimintaa tunnetaan yleisesti melko huonosti, kun tälllaisesta kysytään.
Komusossut ovat pääosa Vaparien jäsenistä. Nyt ne käyvät sotaa poliisia vastaan. Joku kansalainen kertoo "Ihan yleisellä tasolla sanoisin, että jos joku on niin täydellisen sekaisin, että kantaa veneen ajoradalle ja kytkee itsensä sitten veneeseen kahleilla eikä poistu tieltä poliisin käskiessä, tämä skoijari ottaa kyllä riskin, että poliisi siirtää hänet syrjään."
Kannatusjäseniä tarvitaan lisää. Ja kannatusjäsenyys mielessään liittyneillä ei ole mitään estettä muuttaa toimintaansa päätöksentekijäksi yleisessä kokouksessa tai toimijaksi haluamallaan laajuudella.
Aika harvassa järjestössä on jäsenet virallisesti eroteltu kannatusjäseniksi ja päätösvaltaisiksi jäseniksi. Semmoiseen en tuntisi mielenkiintoa liittyäkään. Kannatusjäsenen roolista voi vapaa-ajattelijoissa aktivoitua vaikka miksi jäseneksi tai olla aktivoitumatta ihan vapaasti.
Velvollisuudet vie pässiä siis. Tietoinen vahingonteko pitää saattaa tuomiolle, kun ihmisiä saatetaan huuhaahan.
Monipuolinen ketju ja monipuolista erittelyä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin jäsenyys.
On sanonta "monena mies eläissään". Pätee naisiinkin. Voi olla ja olla olematta. Voi omaksua erilaisia rooleja, Vaihtelukin virkistää? Vai uskollisuus?
Taas Saara tota jäsenmäärää isommaksi.