Hyvä juttu että Uudenmaan sulku lopetetaan

Se osoittaa että edes jotain aivotoimintaa vielä löytyy pääministerin pääkopasta.
31<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Niinpä. Se voitaisiin lopettaa heti pääsiäisen jälkeen 14.4.

Äänestä
  • Antaa olla kepulaisten mieliksi päällä vielä sinne 19.4. asti, niin eivät heti pillahda itkuun.

    1Äänestä

Eristyksen lopettaminen on ihanaa! On kuin rauhan saaminen sotatilan päätteeksi. Ihmisille palaa tulevaisuudenusko ja syntyvyys räjähtää nousuun. Vuosi 2021 tulee olemaan suuren ikäluokan vuosi.

Äänestä
  • Mökkikuntien kyläkaupat ovat kuoleman partaalla sulun vuoksi, kun asiakkaita ei päästetä tulemaan paikkakunnalle.

    Äänestä

Syökää pojat sokurit.Kohta kastutaan

Äänestä
  • Samaa mieltä raja auki ja nopeaan pääsee mökille.

    1Äänestä

Koko sulkuhan ei ollut muuta kuin pottuilua Uudenmaan asukkaille, etteivät pääse täältä pois pääsiäisen viettoon. Ehdotan, että jatketaan koko vuosi samalla tavalla. Jätetään Lapin reissut ja mökkeily muualle Suomeen väliin. Somekirjoittelun perusteella Lapin ja muunkin Suomen asukkaat suorastaan vihaavat uusmaslaisia. Miksi sinne menisimme heitä kiusaamaan?

Äänestä

Mänkää leville laskettelemaan.

Äänestä
  • koronavirus kiittää ja kiitää koko suomeen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    koronavirus kiittää ja kiitää koko suomeen!

    Johan se on koko Suomessa. Ensimmäinen tapauskin oli Lapissa. Kemi-Tornio menee kohta heittämällä ohi Helsingin.

    Koko eristys oli virhearviointi. Sen seurauksena pölhöt maalaiset luulivat olevansa turvassa virukselta, kun se on vaan hesalaisten tauti. Mitään varotoimia he eivät tyhmyyttään osanneet noudattaa ja leviäähän se virus sitten vauhdikkaasti. Loppupeleissä maakunnissa on varmasti enemmän sairastuneita, kuin Uudellamaalla, missä asuu koulutetumpaa väkeä.

    Itse asiassa sitä ei lopeteta, vaan se loppuu kun ennalta asetettu määräaika menee umpeen. Jos sitä jatkettaisiin, se vaatisi uudelleen taas yhtä vahvat perusteet kuin sitä käynnistettäessä, eli sen pitäisi olla välttämätöntä pandemian äkillisen kiihtymisen estämiseksi.

    Eristys ei ollut virhearviointi. Perusteet olivat vahvat ja ilman vahvoja perusteita eristykseen ei olisi voitu mennäkään. Asiaa tuntemattoman on helppo heitellä sivusta kommentteja, mutta niiden painoarvo on varsin heppoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan se on koko Suomessa. Ensimmäinen tapauskin oli Lapissa. Kemi-Tornio menee kohta heittämällä ohi Helsingin.

    Koko eristys oli virhearviointi. Sen seurauksena pölhöt maalaiset luulivat olevansa turvassa virukselta, kun se on vaan hesalaisten tauti. Mitään varotoimia he eivät tyhmyyttään osanneet noudattaa ja leviäähän se virus sitten vauhdikkaasti. Loppupeleissä maakunnissa on varmasti enemmän sairastuneita, kuin Uudellamaalla, missä asuu koulutetumpaa väkeä.

    Etelä-Savossa on ollut rauhalkinen tilanne, mutta ei kauaa ole. Voidaanko tässä syyttää tietoisesta tartuttamisesta hallitusta? Sehän on rikos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etelä-Savossa on ollut rauhalkinen tilanne, mutta ei kauaa ole. Voidaanko tässä syyttää tietoisesta tartuttamisesta hallitusta? Sehän on rikos.

    Rauhallinen.

    Äänestä

Sulku jää pysyvästi, matkustus vastedes tapahtuu Pietarin ja Haaparannan kautta.

Äänestä

Saako uusmaalaisen mökkiläisen ampua jos tulee pihaan.

Äänestä

Kepu pettää aina.

1Äänestä
  • Kyllä UUDENMAAN sulkua hallituksen pitäisi vielä jatkaa.
    Ajatelkaa nyt edes vähän pitemmällä tähtäimellä koronan etenemistä. Pitääkö muun maan saada samat lukemat tarttumiseen. Ettei vain pärjätä paremmin.
    VIIKKO TAI KAKSI,SINNE TAI TÄNNE....SAATAISIIN OLLA VIELÄ RAUHASSA ETELÄN TUOMISILTA, TAUDILTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä UUDENMAAN sulkua hallituksen pitäisi vielä jatkaa.
    Ajatelkaa nyt edes vähän pitemmällä tähtäimellä koronan etenemistä. Pitääkö muun maan saada samat lukemat tarttumiseen. Ettei vain pärjätä paremmin.
    VIIKKO TAI KAKSI,SINNE TAI TÄNNE....SAATAISIIN OLLA VIELÄ RAUHASSA ETELÄN TUOMISILTA, TAUDILTA.

    Paha virhe jos rajat avataan. Korona lähtee jyrkkään nousuun muualla Suomessa. Tartunnat tasaantuu Hesan kanssa. Sitäkö hallitus tahtoo. Tasa-arvoa tartunnoista.

    Äänestä

Ei sitä ole vielä edes päätetty. Voi, ja toivottavasti vielä sulkua jatketaan.

Äänestä

Hallitus tekee siinä hidasta kuolemaa.

Äänestä
  • Jos siis näin tapahtuu. Mutta eikä tämä ole rikollista kun tiedetään että korona tarttuu ihmiseen yhdestäkin kantajasta? Näitä kanstajia on satoja tai tuhansia Uudellamaalla jotka täten voisivat levitää sitä muualle. Eikö siinä täyty tietoisen levittämisen rikos silloin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos siis näin tapahtuu. Mutta eikä tämä ole rikollista kun tiedetään että korona tarttuu ihmiseen yhdestäkin kantajasta? Näitä kanstajia on satoja tai tuhansia Uudellamaalla jotka täten voisivat levitää sitä muualle. Eikö siinä täyty tietoisen levittämisen rikos silloin?

    Korjaus.

    Jos siis näin tapahtuu. Mutta eikö tämä ole rikollista kun tiedetään että korona tarttuu ihmiseen yhdestäkin kantajasta? Näitä kantajia on satoja tai tuhansia Uudellamaalla jotka täten voisivat levittää sitä muualle. Eikö siinä täyty tietoisen levittämisen rikos silloin?

    Kuka ja ketkä laitetaan vastuuseen rikoksesta silloin?

    Äänestä

Tyrmistyttävää jos eristys loppuu! Uusimaa tulee eristää vaikkapa 31.8.2020 saakka, eli kesäajan loppuun asti. Noita saastuttajia EI SAA päästää muualle tappamaan kansaa. Muhikoot viruksineen siellä iki-ihanassa Stadissa kivierämaassaan ja nauttikoon hype-menosta. Snobbailkoot Bemareillaan ja Porscheillaan ihan vapaasti ajamalla rinkiä Kaivopuistossa, mutta älkää päästäkö noita ääliöitä maakuntiin. Mökki maakunnissa ei saa olla riittävä peruste villiporukan temmellykselle.

Äänestä
  • Nyt voi nauttia etnisestä, monikulttuurisesta glamourista metropolissa aivan keskenään. Heh... Metropolissa!

    Äänestä

  • "Saastuttajat tappamaan kansaa"?

    Vau, enpä olisi ikinä uskonut junttien olevan noin häiriintyneitä päästään. Ei teitä voi enää tappaa kun olette aivokuolleita jo valmiiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saastuttajat tappamaan kansaa"?

    Vau, enpä olisi ikinä uskonut junttien olevan noin häiriintyneitä päästään. Ei teitä voi enää tappaa kun olette aivokuolleita jo valmiiksi.

    Ettekö te suvakkihesalaiset viihdykään keskenänne siellä matujen kanssa, miten se silleen?

    Äänestä

Ei tämä rajoitus edistä mitään eikä sillä ole tieteellistä perustetta ollutkaan. Kyseessä on Kepulaisten lypsy ja Vihreät saivat tuoda Suomeen 175 uutta matua.

Tulevat rajoitukset epidemiatilanteessa täytyvät olla perustuslain mukaisia, hyödyllisiä epidemian torjunnassa, tieteellisesti kestävästi perusteltuja ja koko kansaa koskevia. Tällaiset paikalliset rajoitukset eivät sitä ole vaan kyseessä on hätäinen Kepun kiristyshanke.

Äänestä

Hyvä puoli että pääsee kuskaamaan matut ja suvakit maatiloille töihin.

Äänestä

Tämä on järkyttävää. Jos tapaukset räjähtävät kasvuun kuten pelättävissä on, eikö tämä teko ole rikos siinä tapauksessa? Jos tavallinen kansalainen tartuttaa tietoisesti taudin, hän ei selviä päänsilityksellä. Miksi hallitus saa levittää sitä, kun tiedetään että se näin leviää? Eikö hallitus tee silloin rikoksen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Se osoittaa että edes jotain aivotoimintaa vielä löytyy pääministerin pääkopasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu