Tässä minun tarinani:
Olin 21 vuotis kun selkäkipuni yllätti minut maaliskuun lopulla. Aluksi kipu oli lievää ja sinnittelin töissä. Kipu alkoi olla voimakkaampaa ja se alkoi vaikuttamaan istumiseen,oli polttava tunne lonkkanivelen kohdalla oikealla puolella.
Sunnuntaina 28.3.04 päädyin ensiapuun kun jalka ei enää pitänyt. Sain sieltä lähetteen isompaan kaupunkiin, lähetteen antaneen lääkärin mukaan magneettikuvaan.Ajettiin sairaalaan monen kymmenen km:in päähän. Minä makasin takapenkillä kun en pystynyt istumaan. Sairaalaan päästyämme pääsin päivystävän kirurgin luokse joka tutki ja taivutteli, teki tosi kipeää.
Sain reseptin 600mg ibuksiinista ja 100mg Tramalista. Söin niitä jonkin aikaa, mutta kun ne ei tehonnu, juoksin omalle lääkärille jolta sain niitä lisää ja annostusta suurennettiin. Makasin kotona syöden eri lääkkeitä ja käyden joka kolmas päivä lääkärissä kuuntelemassa että olen päästäni vialla, ja että eihän noin nuorella naisella voi oikeasti koskea selkään, varmaan kolme kuukautta.
Aika tuntui pitkältä. Olotilani alkoi olla aika vaikea, en pystynyt kävelemää,istumaan, seisomaan enkä makaamaan. Itkin monta kertaa päivässä väsymystäni ja kipujani. Lääkkeitäni vaihdeltiin ja oksentelin kun mahani ei enää kestänyt.Kukaan ei ottanut tosissaan vaikka olin ollut sairaslomalla jo 3kk. Vanhempani ja puolisoni kyllä tukivat.
Viimein pääsin kirurgille joka on leikannut isäni selän.Lähetteenkin sain kun itkin ja löin nyrkkiä pöytään. Lääkäri vain sanoi että et pääse leikkaukseen, mutta voithan sinä kirurgilla käydä. Tosin ensin olin syönyt kaikkea kipulääkettä ja juossut lääkärissä joka kolmas päivä kolmen kk ajan.
Kun viimein pääsin kirurgille 16.6.04, hän taivutteli ja laittoi läheteen kiireellisenä magneettikuvaan,joka tehtiin 1.7., joten taas ajettiin isompaan kaupunkiin, minä takapenkillä maaten. Kuvaus oli hetkessä ohi ja mieli paljon parempi. Nyt tiesin että joku oli ottanut minut tosissaan.
7.7.04 minulla oli uusi aika kirurgille joka oli laittanut lähetteen kuviin.Nyt hän oli saanut kuvien tulokset jotka olivat seuraavat:2-6 välilevyt rappeutunut, 4-5 välilevyt leikataan välilevynpullistuman takia.
19.7. oli sitten minun viimeinen koitos tuossa saatanan kipugalleriassa!!! Voiton ja riemun päivä koitti viimein! Pääsin siis sillon leikkaukseen. Ensiksi ajatus selkäleikkauksesta pelotti todella, entäs jos joku menee vikaan ja vaikka halvaannun? Mutta en voinut muutakaan. Tiesin että pahemmaksi se kipu ei enää voi mennä. Ja onnekseni kipu jäi silletielleen ja sain paremman selän kun mitä olisin voinut ikinä kuvitellakaan.
Leikkauksen jälkeen jouduin olemaan sairaalassa 4pv kuumeilun takia. Minulla oli kaikki rajotukset, ei saa istua, kumartua, nostaa ja sänkyäkin piti korottaa.Rajotukset oli voimassa 1kk.Mutta se ei haitannut kun tiesin että voin jo paremmin.
Sairaslomalla olin yhtäjaksoisesti 5.5kk!
Toivottavasti jaksoitte lukea juttuni loppuun, ja se mitä yritän sanoa, on se että teidän täytyy vain osata vaatia oikeata hoitoa, vaikka tiedän ihan varmasti että kun koskee, niin ei jaksa taistella.
Olin 21 vuotis kun selkäkipuni yllätti minut maaliskuun lopulla. Aluksi kipu oli lievää ja sinnittelin töissä. Kipu alkoi olla voimakkaampaa ja se alkoi vaikuttamaan istumiseen,oli polttava tunne lonkkanivelen kohdalla oikealla puolella.
Sunnuntaina 28.3.04 päädyin ensiapuun kun jalka ei enää pitänyt. Sain sieltä lähetteen isompaan kaupunkiin, lähetteen antaneen lääkärin mukaan magneettikuvaan.Ajettiin sairaalaan monen kymmenen km:in päähän. Minä makasin takapenkillä kun en pystynyt istumaan. Sairaalaan päästyämme pääsin päivystävän kirurgin luokse joka tutki ja taivutteli, teki tosi kipeää.
Sain reseptin 600mg ibuksiinista ja 100mg Tramalista. Söin niitä jonkin aikaa, mutta kun ne ei tehonnu, juoksin omalle lääkärille jolta sain niitä lisää ja annostusta suurennettiin. Makasin kotona syöden eri lääkkeitä ja käyden joka kolmas päivä lääkärissä kuuntelemassa että olen päästäni vialla, ja että eihän noin nuorella naisella voi oikeasti koskea selkään, varmaan kolme kuukautta.
Aika tuntui pitkältä. Olotilani alkoi olla aika vaikea, en pystynyt kävelemää,istumaan, seisomaan enkä makaamaan. Itkin monta kertaa päivässä väsymystäni ja kipujani. Lääkkeitäni vaihdeltiin ja oksentelin kun mahani ei enää kestänyt.Kukaan ei ottanut tosissaan vaikka olin ollut sairaslomalla jo 3kk. Vanhempani ja puolisoni kyllä tukivat.
Viimein pääsin kirurgille joka on leikannut isäni selän.Lähetteenkin sain kun itkin ja löin nyrkkiä pöytään. Lääkäri vain sanoi että et pääse leikkaukseen, mutta voithan sinä kirurgilla käydä. Tosin ensin olin syönyt kaikkea kipulääkettä ja juossut lääkärissä joka kolmas päivä kolmen kk ajan.
Kun viimein pääsin kirurgille 16.6.04, hän taivutteli ja laittoi läheteen kiireellisenä magneettikuvaan,joka tehtiin 1.7., joten taas ajettiin isompaan kaupunkiin, minä takapenkillä maaten. Kuvaus oli hetkessä ohi ja mieli paljon parempi. Nyt tiesin että joku oli ottanut minut tosissaan.
7.7.04 minulla oli uusi aika kirurgille joka oli laittanut lähetteen kuviin.Nyt hän oli saanut kuvien tulokset jotka olivat seuraavat:2-6 välilevyt rappeutunut, 4-5 välilevyt leikataan välilevynpullistuman takia.
19.7. oli sitten minun viimeinen koitos tuossa saatanan kipugalleriassa!!! Voiton ja riemun päivä koitti viimein! Pääsin siis sillon leikkaukseen. Ensiksi ajatus selkäleikkauksesta pelotti todella, entäs jos joku menee vikaan ja vaikka halvaannun? Mutta en voinut muutakaan. Tiesin että pahemmaksi se kipu ei enää voi mennä. Ja onnekseni kipu jäi silletielleen ja sain paremman selän kun mitä olisin voinut ikinä kuvitellakaan.
Leikkauksen jälkeen jouduin olemaan sairaalassa 4pv kuumeilun takia. Minulla oli kaikki rajotukset, ei saa istua, kumartua, nostaa ja sänkyäkin piti korottaa.Rajotukset oli voimassa 1kk.Mutta se ei haitannut kun tiesin että voin jo paremmin.
Sairaslomalla olin yhtäjaksoisesti 5.5kk!
Toivottavasti jaksoitte lukea juttuni loppuun, ja se mitä yritän sanoa, on se että teidän täytyy vain osata vaatia oikeata hoitoa, vaikka tiedän ihan varmasti että kun koskee, niin ei jaksa taistella.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä kuulla että et kärsi enää kivusta ja selkä saatiin kuntoon!
joulukuussa 2 välilevynpullistumaa päivystyksenä. Kipuja kesti viikon. Söin tramalia 3 kapselia/vrk ja Buranaa 600 kolmesti päivässä. Ja silti olin äärettömän kipeä. WC-reissut konttaamlla kuljin, 3-4 tuntia yössä nukuin ja taju oli mennä. TK-lääkärit piti LIHASKIREYTENÄ. Vihdoin sain hattu kourassa anottua lähetteen keskussairaalaan, jossa todettiin pullistumat ja lihasvoimat olemattomat vas. jalassa. Päivystysleikkaus ja kivut olivat poissa.
Nyt olen terve kuin pukki. Jälkitarkastuksessa kävin ja vika havaittiin korjautuneeksi. Mitään rajoituksia ei minulla ole. Saan tehdä raskasta fyysistä työtä, mutta nostot aina osattava jaloilla tehdä. Ja liikúntaa käskivät harrastaa. Mahtis juttu, että sinäkin sait avun, kyllä minulla ainakin oli psyyke koetuksella tuskien kanssa, vaikka vain viikon kärsin repivistä kivuista. Ja nuori immeinen olen minäkin, vain 29-vuotias.
Voikun tutun kuuloinen tarina...minulla kivut vain kesti monta kertaa pidempään.Voit vaan kuvitella että olin jo menettää hermoni.Siinä joutuu kroppa koville kun kokoajan koskee! Mun leikkaus tapahtui puolipäivystyksenä, eli oli aika kiireinen. Mulla oireili oikea jalka ja nilkka kun kipu säteili sinne. Viiltävää ja vetävää kipua kokoajan...mutta onneksi nuo ovat vain KAMALA muisto takaraivosa.
Minullakin nuo rajoitukset oli vain sen leikkauksen jälkeen sen kuukauden. Nyt ei mitään.Jälkitarkastuksessa kirurgi sanoi ja naurahti että ei tämä tyttö mitään lisää sairaslomaa tarvitse, tämähän on parantunut paremmin kuin odotin! Säteilin kyllä kuin naantalin aurinko...tietty kun kipuja ei ollut!
Itse teen todella raskasta työtä, paljon nosteluja ja kantamista, kassalla istimusta...
Fyssarilla jouduin käymään kolme kertaa kun sen saikun, ennen leikkausta,aikana selkälihakseni surkastuivat kokonaan.
...
Muista treenata keskivartalon lihaksia sit jatkossa että pysyt kunnossa. Suuri riski saada samanlainen prolapsi uudestaan. Ortopedini ei uskaltautunut leikkaamaan ja neurokirurgi-proffa yhtyi kolleegansa päätökseen. Olin tulla alkoholistiksi kun viina turrutti kipuaistit paremmin kuin minulle määrätyt lääkkeet. Ulostaminen kävi parhaiten kun joi ekana muutaman ison kupin kahvia ja samalla söi xylitolia että ei tarvitse ponnistaa. Konttaamalla vessaan ja takas sohvalle. Nyt on mennyt 3 ja puol vuotta ekasta pullistumasta ja 2 vuotta seuraavasta joka tuli samaan väliin. Nyt alan kävelee suoraan ja pari kertaa viikossa pystyy treenaamaan kroppaa. liikaa kun treenailee niin oikealta puolelta pakaran päältä lihakset yleensä kramppaa ja tulehtuu kun ne suojelee sitä heikkoa kohtaa.
Olin hyvää vauhtia saavuttamassa maratooni kunnon kun fysiatri sanoi että sä et tule ikinä juoksemaan maratoonia, ei toi sun lanneranka kestä sellaista hakkaamista.
On mukava kuulla, että kaikki meni hyvin. Itse olen jo sinua vanhempi, 42 v. ja olen ollut selkäni vuoksi nyt yhtäjaksoisesti sairauslomalla kohta kaksi vuotta.
Minulla olivat oireet ihan samanlaiset kuin sinulla ja kyllä todella itsestäkin joskus tuntui, että onkohan päässäni vikaa, kun ei kukaan lääkärin ota oikein todesta. Minulla oli sen verran huono "tuuri", että L4-5 välin pullistuma uusiutui. Minut leikattiin kolme kertaa 9 kk:n aikana ja joka kerta kävin läpi saman kipuhelvetin. Viimeisen leikkauksen jälkeen nikamien väli tyhjentyi täysin ja nikamat hankaavat toisiinsa aiheuttaen edelleen hermosärkyä toiseen jalkaan (lievempänä, onneksi!) ja ristiselän kipua. Nyt sitten menen taas magneettikuvaukseen ja ortopedin vastaanotolle kolmenviikon kuluttua....tutkitaan, josko nikamat olisivat alkaneet luutua yhteen itsestään tai sitten edessä on jäykistysleikkaus. Näitä tarinoita on todella paljon ja toivotankin kaikille kohtaloille mukavaa ja lämmintä kesää. Muistakaa ylläpitää lihaskuntoa ja lenkkeillä ulkoilmassa!