Olen seurannut tällä palstalla dieselautojen pakokaasutestin suorittamista. Lähes poikkeuksetta kerrotaan että ennen testiä pitää ajaa kovilla kierroksilla että savutusarvo saadaan hyväksyttävä. Eikö olisi tärkeintä että ko. arvo olisi koko vuoden hyväksyttävällä tasolla eikä vain katsastuksen aikana. Tuntuu hyvin lyhytnäköiseltä ajattelutavalta.
Bensiiniautoissa en ole huomannut vastaavaa kieroutumaa.
Bensiiniautoissa en ole huomannut vastaavaa kieroutumaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tilanne on seuraavanlainen.Kun ajetaan pienillä kierroksilla ja pätkä-ajoa ja muutenkin hiljaa ja peläten,kerääntyy noki putkistoon ja varsinkin vakio-putkeen joka virtaa honosti.
Ja kun sitten harvoin esim kärymittauksessa polkastaan,lähtee noki liikkeelle ja pilaa testin.Siksi pitää tehdä valmistelut ennen testiä.
No niin.
S24:n palstahan on autaaksi tekevä tiedon lähde, tämähän nyt on kiistämätön tosiasia.
Tuo koneen kierrättäminen perustuu ihan vain siihen että saadaan kone hengittämään paremmin savutestiä varten polttamalla mahdolliset karstat pois koneesta ja pakoputkesta. Kieroutunutta ajattelua, kenties.
Reilu ajaminen ei karstoita konetta ja pakoputkistoa niin pahasti kuin kaupunkiliikenteessä matalilla kierroksilla vedättäminen.
Tämän vuoksi koneelle tekee pelkästään hyvää kun sitä vähän polkaisee reilummin ennen katsastuksessa käyttöä.
Oletko muuten koskaan miettinyt että miksi bensamoottorisista autoista pakokaasu analyysi otetaan tyhjäkäynniltä eikä maksimikierroksilta kuten dieseleissä?
Miksi bensamoottorisia autoja ei kierrätetä punarajalle pakokaasutestissä jotta nähtäisiin niistäkin vastaavasti päästäarvot maksimikierroksilla?
Mitähän mahtaisi näyttää pakkaasu analysaattori kun ison bensakoneen polkaisisi täysille kierroksille ja tutkisi lukemia?
Näin ei tehdä kuin diesel-moottoreille.
Vaikka dieseliä kierrätetään maksimirajoille siltikin savutus- ja muut päästöarvot ovat kunnossa olevassa koneessa ovat yleensä merkittävästi pienempiä kuin mitä vastaavan kokoisessa/tehoisessa bensamootorisessa joutukäynnillä.
Kumpikos se saastuttikaan?
Terveisin.
L-200.
p.s.
Savuarvo 0,52 ppm ei liene ihan huono, jopa inssikin tuumasi jotta ei tuo ainakaan saastuta.
sitä vaan puhutaan asiaa taas :)
Muuten jännempi juttu tuo mittauksien erilaisuus. Bensakoneen päästöt ei kovin merkittävästi kasva kun nostaa kierroksia, joskus jopa laskee. Eri asia on tietty jos vedetään rajottajalle...
Päästöistä sen verran että dieselin häkä ja hiilivetyarvoissa ei ole paljoa mittaamista kun ovat niin pienet bensaan verrattuna. Typen oksideja ei mitata kummastakaan mutta niitä tulee yleensä dieselistä luokka tuplasti koska palamislämpötila on korkeampi. Hiukkaspäästöjä tulee dieselistä enemmän tai vähemmän. Niistä missä on hiukkasloukku olemattomasti. Putkeenhan ne kerääntyy kaikissa ne hiukkaset.
Kumpikin saastuttaa, kuinka paljon ja millä tavalla, vaihtelee mm. iän ja tekniikan mukaan.
Sehän on jo ollut pitkään tiedossa, että bensa-autot tuottaa mitä moninaisempia kemiallisia yhdisteitä käydessään ja diesel paljon vähemmän. Jos vähänkään haluaa ajetella ajelevansa ekologisesti järkevästi niin ehdottomasti valitsee vähemmän kuluttavan ja vähemmän saastuttavan dieselin.
dieselit on kylläkin syöpäkääryleitä hiukkasineen