Jospa maalaisjärki saavutti THL:nkin.
"THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on nyt hieman yllättäen ilmoittanut Twitterissä, että ”suuri oireettomien määrä puoltaa maskien laajempaa käyttöä, muita suojataksemme”.
"THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on nyt hieman yllättäen ilmoittanut Twitterissä, että ”suuri oireettomien määrä puoltaa maskien laajempaa käyttöä, muita suojataksemme”.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lujille otti ennenkuin herättiin.
Tarkoittiko omatekoisia maskeja?
Mistä niitä saa, kun ei ole enää kaupoissa.
Tekee itse. Kysehän on kangasmaskista, jonka pystyy tekemään vaikka vanhasta t-paidasta. Netissä on jopa ohjeita, miten sellaisen tekee jopa ilman neulomista.
Tenoihin kumirenksut korvalenkeiksi.
Kohta hamstrataan kaikki naisten pikkuhousun suojat siis miehetkin hamastraa, kun niistähän saa hyvän maskin, ovat tiiviitä, kun pidättävät kaiken vuodon.
Ei mistään kun ne on loppu, suomalainen tehdaskin ulkoistettiin jo vuosia sitten jonnekkin ulkomaille. Jos tätä ei olisi tehty niin meillä olisi oma tehdäs suomessa maskien ja muidenkin suojain valmistukseen :), oli muuten vielä kannattava yritys mutta sijoittajat haluaa enemmän.
Ministeriöstä tullut käsky, että surkean suojamaskidiilin ostoksille pitää löytää käyttöä...