Martina Aitolehti on oikea noita-akka

SOFIAN STEFU-RAKKAAN VIIKONLOPUN RATTIKÄRY: EPÄILY MYÖS HUUMAUSAINERIKOKSESTA!
14.04.2020 10:39

Seiska kertoi pääsiäismaanantaina, että mediapersoona Martina Aitolehden ja liikemies Stefan ”Stefu” Thermanin pääsiäisyö Hangossa sijaitsevalla vapaa-ajan asunnolla sai ikävän päätöksen. Ilta päättyi siihen, että Stefan päätti hypätä yöllä auton rattiin. Stefu lähti ajamaan kohti Helsinkiä, vaikka oli tuhdissa humalassa.

Stefu ei päässyt pitkälle, sillä poliisi nappasi Stefun kiinni Tammisaaressa lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä. Mies vietiin Raaseporin poliisiasemalle rattijuopumuksesta epäilynä. Stefu puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat.

POLIISI: VAIN YKSI TAPAUS KYSEISENÄ YÖNÄ
Seiska tavoitti tiistaina rikoskomisario Mats Sjoholmin Länsi-Uudenmaan poliisista. Hän kertoi yleisellä tasolla, että alueella otettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kiinni vain yksi rattijuoppo.

- Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi pysäytti mieshenkilön, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään myös huumausainerikoksesta. Henkilöllisyyteen tai auton merkkiin en voi ottaa kantaa, komisario kertoo Seiskalle puhelimitse.

Rattikäry! Stefan lähti Jaguarilla Hangosta Helsinkiin - poliisi nappasi Tammisaaressa!

SEISKALLE VAHVISTETTU TIETO
Seiskan tietojen mukaan rattijuoppo on varmuudella Stefu. Alkometriin mies oli puhaltanut 0,56 milligramman eli noin 1,4 promillen lukemat. Poliisi ei halua kommentoida sitä, minkä huumausaineen käyttörikoksesta kuljettajaa epäillään.

- Se selviää sitten, kun verikokeen tulokset saadaan, komisario päättää.

Seiskan tietojen mukaan Stefun epäillään käyttäneen amfetamiinia.

Martina ajoi Stefanin ajamaan humalassa autoa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu