Miksi itsemurha olisi itsekästä?

Anonyymi

En ymmärrä ajatusmaailmaa, miksi itsemurha olisi itsekästä. Sen ymmärrän että se on raukkamainen teko. Miksi sinnitellä omassa huonossa elämässä vain sen takia, ettei loukkaisi muita lähdöllään? Pitkittää ja pahentaa omaa tuskaansa.

Olen koko ikäni ollut ylipainoinen, kerran "onnistunut" saamaan painon reilaan. Ja sekin vain kun sain lapsia pienellä ikäerolla, ja kaikki energia meni heihin enkä muistanut syödä.

Sieltä ne kilot kuitenkin kipusi pikkuhiljaa takaisin, samalla syöden entistä kovemmin itsetunnon rippeitä. Olen yrittänyt ties millä tavoilla laihduttaa. Vaikka kuinka päätän liikkua, niin innostus lakkaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Tai syödä terveellisesti. Siinä kun tulee töiden jälkeen nälkäisenä kotiin niin helposti nappaa sen vaalean leivän metukalla ja juustopinolla. Mihinkään ei riitå itsekuri.

Loppujen lopuksi tämä itseinho ja viha on ajatunut alkoholismiksi. Ja sä sillä taas saatu entistä enemmän kiloja kehoon.

Olen myös luovuttanut rakkauden suhteen. Tyydytän pahaa oloani helpoilla seksisuhteilla komeiden miesten kanssa. Joista sitten tuleekin vain entistä huonompi olo, kun ei kelpaa muuhun. Mä en osaa enkä halua tyytyä, joten minusta kiinnostuneet miehet ei millään lailla houkuta mua.

Mä elän pienillä tuloilla yksinhuoltajan elämää, ja jo kauan sitten totesin et mun ois vaan parempi kuolla. En saa ikinä itseäni ruotuun, en saa tehtyä haaveitteni eteen mitään. Lapsilla on kuitenkin isänsä kenen kanssa elää. Mulla ei oo väliä.

Ja kyllä, olen hakenut apuakin. Olen vain ilmeisesti liian terve saadakseni sitä. Käyn töissä, hoidan kodin ja lapsille ruuan, maksan laskut. Eli en ole mielenterveys avun arvoinen. En ole minkään arvoinen. Lääkkeitä kyllä määrättiin heti.

Joten miksi ihmeessä ihmisen pitäisi jaksaa tätä elämää, joka ei ole elämisen arvoista.

34

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä mieltä olette feikistä itsemurha tarinoinnista?

      • Anonyymi

        Tyypillinen kirjoitus omiin läskeihinsä ja kyvyttömyyteensä hallita syömistään, sekä yksinhuoltajuuteensa ilman miestä kyllästynyt nainen, joka turhautuneena tilanteeseensa pohtii nyt sitten mahdollista syyllisyyttä itsekkyyteen, jos kohdallaan olisi itsari mahdollinen ratkaisu.


    • Anonyymi

      Ilmeisesti sen takia sitä väitetään itsekkääksi kun omaiset jäävät kuitenkin suremaan.
      Saattavat jälkeenpäin ajatella että " hän ei ajatellut meitä muita ollenkaan ".
      Omaisille tulee myös syyllistymisen tunteita, mitä tein väärin, tai olisinko voinut auttaa tai tehdä jotain ettei näin olisi käynyt. Eli paljon jää vaikka itse poistuisi.

      Itsemurha koskettaa kaikkia, ei pelkästään sen tekijää.
      Surevia ja kaipaavia ihmisiä jää aina vaikka se ei synkimmällä hetkellä siltä tunnu.

      • Anonyymi

        Omaiset kyllä toipuvat tapahtuneesta ennen pitkää ja jatkavat elämäänsä niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaiset kyllä toipuvat tapahtuneesta ennen pitkää ja jatkavat elämäänsä niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

        Ei se nyt ihan aina noinkaan mene, riippuu toki omaisista.
        Joillain voi mennä koko loppuelämä pieleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se nyt ihan aina noinkaan mene, riippuu toki omaisista.
        Joillain voi mennä koko loppuelämä pieleen.

        Kyllä se vaan menee. Erityisesti, jos on pettymys omaisilleen tai omaiset eivät muuten vaan edes pidä yhteyttä - paitsi vain keskenään.


      • Anonyymi

        Mitkä omaiset???

        Suremaan :DDDDDD

        Älä kirjoita enää tuollaista paskaa. Kuka Suomessa jää suremaan ketään ikinä. Ei kukaan. Siksi minäkin alan puukottamaan ihmisiä huvin vuoksi.


      • Anonyymi

        Ei mulla ole omaisia.

        SeuraVa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se nyt ihan aina noinkaan mene, riippuu toki omaisista.
        Joillain voi mennä koko loppuelämä pieleen.

        Kyllä se vain noin menee. Ei ketään kinnosta sun elämäsi.


    • Anonyymi

      Mistähän olet saanut tuon "arvottomuuden" ajatuksen? Kukahan oli se rikollinen, joka laittoi sen päähäsi? Sillä joku sen on sinne laittanut, joku älytön, tai joka ei ymmärrä, tai on esim. narsistinen. Onko itselläsi ajatusta, mistä se voisi tulla?

      Mahtavia juttuja kerrot itsestäsi, mitä et edes ilmeisesti huomaa. Sulla on lapsia ja työ jotka hoidat (arvaa kuinka monella ei ole...) Saat komeita miehiä... heh heh, tuli mieleen, että onko kirjoituksesi pilaa kun vielä valitat... Ja sitten osaat antaa vielä ulospäin sellaisen kuvan, että pärjäät niin hyvin ettet saa mielenterveysapua. No, ei apua saa niistä paikoista moni muukaan, mutta aivan ilmeisesti he näkivät sinussa jotain niin vahvaa ja pärjäävää, että jättivät sinut ilman - se on väärin, tarvit varmasti apua, mutta kuitenkin. Sinulla on paljon todellisia vahvuuksia, joista voit olla erittäin ylpeä.

      Sisäinen tuska ja joku yksinäisyydenkokemus...? Se että teet paljon kaikille muille, mutta sinua ei kukaan oikein kuule, eikä tue?

      Ehkä olisi sinun vuoro opetella vaatimaan tukea, ja kuulluksi tulemista, silloin kun tarvit. Kuulostat ns. läheisriippuvaiselta. En tiedä onko tuo sanana kovin hyvä, mutta jos googlaat, niin ehkä löytyy jotain mistä on alustavaa apua.

      ---Niin ja se kokemus, että (vaikka saat komeita miehiä - kateudesta vihreänä tässä olen) niin että "et kelpaa" enempään, niin se on varmaan joku juttu miksi et vaan saa yhteyttä, tai et osaa ehkä ottaa vastaan. Haetko ehkä tiedostamattasi ihmisiä, joista aavistat, että ei tule mitään?

      Terapiasta voisi olla sulle hyötyä. Julkisesta mt-järjestelmästä ei apua saa kovin helposti, mutta ehkä Kelan kuntoutuspsykoterapian kautta.

    • Anonyymi

      Arvottomuuden tunne ja tunne ettei kukaan muka välitä ym. johtuu itsetunnon heikkoudesta.
      Myös oma ajatusmaailma tekee temppujaan silloin kun ei itse hyväksy itseään, silloin luulee ettei kukaan muukaan hyväksy.

      Jos jatkuvasti tavoittelee jotain " täydellisyyttä ", mitä mun mielestä ei ole olemassakaan, niin kyllä silloin varmasti tulee erilaisia tunteita arvottomuudesta, riittämättömyydestä jne.

      Parhaiten selviää kun hyväksyy oman itsensä sellaisena kuin on, eikä yritä olla yhtään enempää.
      Kukaan ei ole mitenkään täydellinen, jokaisella on jokin seikka mikä rikkoo tunteen ns. täydellisyydestä.

    • Anonyymi

      Itsetunto on pohjalukemissa, mikä varmasti tuo sen arvottomuuden tunteen. Sen sijaan että se vahvistuisi, se vaan heikkenee jatkuvasti.

      Voi olla että alitajuisesti etsin tietyntyyppisiä miehiä, koska en pohjimmiltani usko kuitenkaan kellekkään hyvälle kelpaavani.

      On helppoa näytellä hyvää kulissia että kaikki olisi hyvin, vaikka todellisuus on täysin päinvastainen.

      T. Ap

      • Anonyymi

        Ongelmasi on juurikin siinä että et luota etkä usko itseesi.
        Kun ajattelet ettet kelpaa kenellekään niin siitä tulee silloin totta.
        Näytteleminen kannattaa oman itsensä takia lopettaa, on raskasta pitää jotain roolia yllä minkälainen ei oikeasti ole.
        Olisi hyvä selvittää itsensä kanssa mistä johtuu tarve yrittää olla toisenlainen mitä oikeasti on.

        Kaikista joskus saattaa tuntua ettei johonkin kelpaa tai on jotenkin " viallinen " eikä siinä ole mitään väärää. On vain väärin tehdä siitä itselleen ongelma.
        Ainoa neuvo taitaa olla tutustua itseensä, miettiä syitä miksi ajattelee ja tekee jotain muuta minkälainen oikeasti on.

        Omana itsenään oleminen, itsensä hyväksyminen, on henkisesti helpointa ja silloinkin löytyy ihmisiä joille kelpaa.
        Silloin myös toinen tuntee sinut alusta alkaen omana itsenäsi joka on hyvä asia koska ajan myötä jotkut roolit kuitenkin romuttuvat ja totuus tulee esiin. Sitten voi olla jo myöhäistä vaikka ihmissuhteessa.


    • Anonyymi

      Ei mukamas kelpaa, mutta seksisuhteita kyllä saa? Jokin tuossa satuilussa nyt mättää.

    • Anonyymi

      Olla oma itsensä, ja hyväksyä itsensä, on helpommin sanottu kuin tehty. Näkee paljon kirjoituksia, osa niistä erilaisilta mielenterveyden ammattilaisiltakin, joissa annetaan rivien välissä kuva kuin "huono itsetunto" olisi jotenkin ihmisen oma vika. Yksi niistä monista vioista.

      Opastetaan ja ohjataan, kuinka "työskennellä" paremman itsetunnon saavuttamiseksi. Rivien välistä suorastaan loistaa, että "heikon itsetunnon" omaava ihminen on jotenkin syypää tilanteeseensa... heikko, jopa huono, koska kulkee ympäri "huonon itsetunnon" kanssa.

      Jos on vaikea arvostaa itseään ja nähdä hyviä ominaisuuksiaan, se ei todellakaan ole ihmisen oma syy. Siksi ihmettelin tuolla aiemmassa kirjoituksessani, kukahan on laittanut sellaisen ajatuksen aloittajan päähän. On lähes mahdotonta kasvaa itseensä luottavaksi aikuiseksi, jos on joutunut elämään kasvuaikanaan ympäristössä, jossa ei ole tullut hyväksytyksi ja arvostetuksi sellaisena kuin on, omana itsenään, vahvuuksineen ja puutteineen. Kukaan ei ole immuuni näille vaikutuksille. Jokainen tähtää aina olemaan paras mahdollinen itsensä. Ne, joita on rangaistu pienenä jollakin tavalla siitä, ettei se aina onnistu, ovat aikuisenakin hyvin ankaria itselleen.

      Ja tiedostamattomat, sisäistetyt ympäristöodotukset luovat itseääntoteuttavia kehiä. Jos ei arvosta itseään, ei uskalla tavoitella sellaisten seuraa, joilta voisi saada aitoa arvostusta. Saattaa ajautua toistuvasti jopa hyväksikäyttävien ja narsistisesti ihmissuhteissaan toimivien pariin. Tällöin itsearvostus heikkenee entisestään.

      Terapiasta voi olla apua. Terapeutin pitää olla sekä pätevä että sellainen, jonka kanssa tulee hyvin toimeen ja johon kokee voivansa luottaa.
      - anonyymi15.04.2020 17:23

      • Anonyymi

        Itsetunto lähtee nimenomaan omasta itsestä.
        Se tarkoittaa juuri sitä mitä ihminen tuntee itseään kohtaan.

        Toki itsetuntoa heikentää kaikki ikävät kokemukset, ihmisten huono kohtelu ehkä jo lapsuudesta alkaen mutta itsetunto on se miten tuntee ja ottaa vastaan itse kaiken ikävän ja miten sen itse omassa päässään ja mielessään käsittelee, tai osaako sitä käsitellä ollenkaan.

        Otan esimerkin : kun joku vaikka minua haukkuu tyhmäksi, niin minun oma itsetunto laittaa minut asemaan jossa joudun miettimään alennunko mielessäni siihen että ok, ehkä olen tyhmä, niinpä taidankin olla.
        Vai ajattelenko niin päin että olen sen verran vahva, sen kun haukut, en minä mikään tyhmä ole sen enempää kuin kukaan muukaan.

        Itsetunto murenee sillä tavalla kun tarpeeksi halveksitaan ja väheksytään, haukutaan ja solvataan niin ihminen omassa mielessään taipuu ajattelemaan että niinhän se onkin että ei minusta ole mihinkään.

        On toki osuutensa niissäkin jotka ovat saaneet aikaan sen että toisella alkaa itsetunto murentua mutta se ei ole vain ja ainoastaan heidän syynsä.

        Itsetuntoa pystyy harjoittamaan eri tavoin juuri ajatusmaailmaansa muuttamalla, miten ottaa vastaan kaiken " roskan " mitä silmilleen saa. Alistuuko siihen vai taisteleeko vastaan.


        Se ei ole helppoa, kukaan ei voi niin väittää. Itse en ole terapioissa käynyt mutta olen työskennellyt itseni kanssa pitkään ja oivaltanut erilaisia keinoja miten voin suhtautua itseeni eri tilanteissa.
        Olen saanutkin itsetuntoani paremmaksi aika paljonkin mutta tiedän senkin että se tulee olemaan elinikäinen prosessi eikä varmaan ikinä tule kokonaan valmiiksi.
        Mutta pienikin voitto on jo voitto.


    • Anonyymi

      Jos päätät tehdä sen niin tee se ainakin hauskalla tavalla niin, että kuolemansyyntutkijat ovat ihmeissään.

      • Anonyymi

        Älkää nyt Luojan tähden kukaan tehkö mitään pöhköä,ettekö tajua ettette te ole niitä
        kuolinsyyn tutkijoiden kommentteja enää kuulemassa,niitä sanoo silloin enää Pyhä Pietari,Hän puistelee päätään teidän kuulleen.


      • Anonyymi

        Tää oli hyvä :DDDD


    • Mikä sitten on elämisen arvoista elämää 🤔

      • Anonyymi

        Hei
        Janne Johannes,en tiedä millä paikkakunnalla asut,mutta jos asut Uudenmaan ja vielä
        Lohjan/Vihdin/Loviisan alueella niin huomenna sulla on suuri,suuri mahdollisuus kokea
        sitä ELÄMISEN ARVOISTA ELÄMÄÄ.Jos suinkin pääset ja enhän tiedä vaikka asuisit Rovaniemellä,mutta huomenna La 1909 Loviisan ABC:lä alkaa eräs tapahtuma,nimittäin kadonneen nuoren naisen etsinnät,jos nyt suinkin pääset paikalle,niin kannattaa ainakin katsoa mikä siellä on meininki ja jos ett halua osallistua tämän kadonneen nuoren naisen (Riinan) etsitöihin,niin käy ainakin kahvilla siellä Aapsilla.
        Sun Janne Johannes on itse löydettävä se tie mitä kuljet. Itse huomattava mikä on sitä
        elämisen arvoista elämää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hei
        Janne Johannes,en tiedä millä paikkakunnalla asut,mutta jos asut Uudenmaan ja vielä
        Lohjan/Vihdin/Loviisan alueella niin huomenna sulla on suuri,suuri mahdollisuus kokea
        sitä ELÄMISEN ARVOISTA ELÄMÄÄ.Jos suinkin pääset ja enhän tiedä vaikka asuisit Rovaniemellä,mutta huomenna La 1909 Loviisan ABC:lä alkaa eräs tapahtuma,nimittäin kadonneen nuoren naisen etsinnät,jos nyt suinkin pääset paikalle,niin kannattaa ainakin katsoa mikä siellä on meininki ja jos ett halua osallistua tämän kadonneen nuoren naisen (Riinan) etsitöihin,niin käy ainakin kahvilla siellä Aapsilla.
        Sun Janne Johannes on itse löydettävä se tie mitä kuljet. Itse huomattava mikä on sitä
        elämisen arvoista elämää.

        Kysymys oli aloittajalle pohdiskeltavaksi.
        Mutta onneksi pääsit leikkimään nyt viisasta ikivihreillä totuuksillasi 😅😹🙈


      • Anonyymi

        Se,että tulet pois sieltä omasta kuplastasi,osallistut jonkin yhdistyksen tilaisuuteen,sellasen yhdistyksen joka auttaa heikossa asemassa olevia,tai osallistut johonkin todella tärkeään tapahtumaan,vaikka juuri sen Loviisassa kadonneen työn etsintään tsm tsm,elämä on arvo sinällään,se että on elossa,SINÄKIN JanneJohannes elät(toivottavasti) vielä nyt tänään. Itse se kupla pitää puhkasta,itse se ilo pitää löytää jos haluat viettää lopun elämäs sohvalla maaten ja kattoon syljeskellen,niin siitä vaan,ei se ole multa pois!


      • Anonyymi
        JanneJohannes kirjoitti:

        Kysymys oli aloittajalle pohdiskeltavaksi.
        Mutta onneksi pääsit leikkimään nyt viisasta ikivihreillä totuuksillasi 😅😹🙈

        No voi voi "ikivihreitä totuuksia!LOL!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei
        Janne Johannes,en tiedä millä paikkakunnalla asut,mutta jos asut Uudenmaan ja vielä
        Lohjan/Vihdin/Loviisan alueella niin huomenna sulla on suuri,suuri mahdollisuus kokea
        sitä ELÄMISEN ARVOISTA ELÄMÄÄ.Jos suinkin pääset ja enhän tiedä vaikka asuisit Rovaniemellä,mutta huomenna La 1909 Loviisan ABC:lä alkaa eräs tapahtuma,nimittäin kadonneen nuoren naisen etsinnät,jos nyt suinkin pääset paikalle,niin kannattaa ainakin katsoa mikä siellä on meininki ja jos ett halua osallistua tämän kadonneen nuoren naisen (Riinan) etsitöihin,niin käy ainakin kahvilla siellä Aapsilla.
        Sun Janne Johannes on itse löydettävä se tie mitä kuljet. Itse huomattava mikä on sitä
        elämisen arvoista elämää.

        Oletko sä siellä JanneJohannes,vastaa.(ravistaa laatikkoa) no vastaa nyt!
        Oletko sä löytänyt sitä elämää?vai ravistanko kovempaa?
        Sun kaltaiset pitäs oikeesti laittaa johonkin isoon laatikkoon ja ravistaa niin että tuntuu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se,että tulet pois sieltä omasta kuplastasi,osallistut jonkin yhdistyksen tilaisuuteen,sellasen yhdistyksen joka auttaa heikossa asemassa olevia,tai osallistut johonkin todella tärkeään tapahtumaan,vaikka juuri sen Loviisassa kadonneen työn etsintään tsm tsm,elämä on arvo sinällään,se että on elossa,SINÄKIN JanneJohannes elät(toivottavasti) vielä nyt tänään. Itse se kupla pitää puhkasta,itse se ilo pitää löytää jos haluat viettää lopun elämäs sohvalla maaten ja kattoon syljeskellen,niin siitä vaan,ei se ole multa pois!

        Olen näet kiitollinen jokainen hetki elämästä, ei tarvitse etsiä onnea yhdistyksistäsi 😹🙏☀️


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sä siellä JanneJohannes,vastaa.(ravistaa laatikkoa) no vastaa nyt!
        Oletko sä löytänyt sitä elämää?vai ravistanko kovempaa?
        Sun kaltaiset pitäs oikeesti laittaa johonkin isoon laatikkoon ja ravistaa niin että tuntuu.

        Olen kiitollinen elämästä jatkuvasti, minulla on kaikki se minkä Luoja on minulle suonut ja se on hyvä 👍✌️🙏☀️
        Voihan sitä rakennella ongelmia omassa päässään mielinmäärin ja tehdä olonsa surkeaksi kuvitelmillaan 🤹‍♂️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se,että tulet pois sieltä omasta kuplastasi,osallistut jonkin yhdistyksen tilaisuuteen,sellasen yhdistyksen joka auttaa heikossa asemassa olevia,tai osallistut johonkin todella tärkeään tapahtumaan,vaikka juuri sen Loviisassa kadonneen työn etsintään tsm tsm,elämä on arvo sinällään,se että on elossa,SINÄKIN JanneJohannes elät(toivottavasti) vielä nyt tänään. Itse se kupla pitää puhkasta,itse se ilo pitää löytää jos haluat viettää lopun elämäs sohvalla maaten ja kattoon syljeskellen,niin siitä vaan,ei se ole multa pois!

        Mua ei kiinnosta jotkut kuselta haisevat vanhat spurgut.


    • Anonyymi

      En ole aloittaja.

    • Anonyymi

      Kyllä eutanasia pitäisi laillistaa.

      On silkkaa kidutusta että kärsivän parantumattomasti sairaan ihmisen pitäisi vain kärsiä kunnes "luonnollinen kuolema" korjaa.

      Eutanasian vastustaminen esim. ALS, Alzheimerin, tai parantumattoman kivuliaan syövän tai muun tuskallisen ja toivottoman sairauden kohdalla nyt vasta onkin itsekästä.

      "Minusta tuntuu pahalta jos kuolet eutanasian kautta joten KÄRSI!"

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat salaa kateellisia itsemurhan tehneille, jokainen vihaa elämää sisimmässään riippumatta sosioekonomisesta asemasta. Itsemurhan tekeminen kysyy ihan mieletöntä rohkeutta ja päättäväisyyttä, siinä hylkää kaiken tuntemansa ja hyppää tuntemattomaan mistä kukaan ei ole palannut kertomaan tarinoita.

    • Anonyymi

      Raukkamaista on vaatia empaattista ihmistä elämään tässä paskamaailmassa, jossa hyvä ihminen sekoaa ja muut porskuttaa

    • Anonyymi

      Hei!

      Tämä on vakava aihe...ja siitä puhuminen ja kirjoittaminen todella vaikeaa.

      Sen sanon että elämme vaikeita aikoja joista myös Raamattu puhuu...eli toisin sanoen lopun aikoja.

      Sen sanon...että itsemurhat ja itsetuhoisuus tulee rajusti lisääntymään tulevaisuudessa!

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/itseviha-sai-juulian-22-yrittamaan-itsemurhaa-kolmesti-aidin-sanat-ja-aika-pyoratuolissa-pysayttivat-ala-riko-enempaa-meidan-perhetta/7895908

      Aivan aluksi haluan tässä todeta...että itsemurhassa neuvon antaminen ei Suomen lain mukaan ole rikos...avustamisen suhteen en tiedä...lainsäädäntöä suoraan sanoen ei ole kovin paljoa päivitetty viimeisen 20-vuoden aikana.

      https://mega.nz/file/eLxjDQaC#OLfO5wqNo1GiIpPZcmef1rZo1mkL6E0BYyyXJOVvb6M

      Sen tiedän että rikoksen suunnittelu on nykyään kriminalisoitu...mutta itsemurha ei Suomessa ole rikos...ja toistaiseksi myöskään ei itsemurhassa avustaminen...ainoastaan toisen ihminen surmaaminen jopa hänen omasta vakaasta tahdostaan on RIKOS...mutta...tätä asiaa on käsitelty myös eduskunnassa...tosin hyvin lyhyesti...ja tämä oli ennen tätä ns "virallista eutanasiakeskustalua" joka suoraan sanoen alkoi suunnilleen vuoden 2010-jälkeen...

      https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007301438.html

      Lainsäädäntö tämän asian suhteen ei käytännössä ole edennyt suuntaan tai toiseen juuri ollenkaan...meillä on käytännössä ainoastaan käräjöoikeuksien ennakkotapauksia koskien tätä kysiestä aihetta...

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e9bd24b8-c014-4fff-ad65-5198460457a8

      Lyhyesti sanoen...itsemurha ja itsemurhassa avustaminen on meillä Suomessa ABSOLUUTTINEN TABU!!!

      Yritys puhua sekä tästä aiheesta että metodeista johtaa melkein 110% varmuudella vain sensuuriin...sen enempää oikeusistuimet kuin myöskään lainsäätäjät eivät uskalla ottaa aiheeseen kantaa...

      https://blogit.kaleva.fi/kariviholainen/2018/10/26/itsemurhassa-avustaminen-sallittua-eutanasia-kiellettya

    • Anonyymi

      Sen sanon...että on olemassa metodi...joka ei ole sen käyttäjälle mitenkään vaarallinen...eikä sisällä mitään ruumille vierasta lääkettä tai kaasua...

      https://tinaturner18.files.wordpress.com/2020/10/image-199.png

      Aiheesta puhuminen tai keskusteminen on Suomessa kuitenkin todella vaikeaa...koska...no...lyhyesti sanoen...Suomalaiset ovat PELKUREITA...eivätkä yksinkiertaisesta HALUA keskustella ns "vaikeista aiheista"...lainsäätäjät ja myös tuomioistuimet ovat tämän asian suhteen voimattomia...koska...Suomettuminen...joka alunperin keksittiin nimenomaan Neuvostoliitto pelotemörkä hyväksikäyttäen TEKOSYYKSI vaientaa käytännössä KAIKKI keskustelu ns "vaikeista aiheista"

      Suomettuminen oli muutenkin alusta asti pelkkä myytti...koska keskellä tätä ns "Suomettumista" Suomen talous koki koko historiansa nopeimman kasvukauden...eli toisin sanoen nimenomaan vuosien 1945-1985 välillä...satojatuhansia Suomalaisia muutti esimerkiksi Ruotsiin töihin joka toimi Suomelle nimenomaan tärkeänä "Henkireikänä" tänä aikakautena...ja vasta vuoden 1985 jälkeen Suomen talous varsin tietoisesti ROMAHDUTETTIIJN aikana jona tämä ns "kylmä sota" käytännössä oli jo ohi!!!

      https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8

      Toisin sanoen...Suomettuminen on täällä Suomessa nimenomaan SUOMEN OMAN POLIITTISEN ELIITIN käyttämä ase kaikenlaisen yhteiskunnallisen keskustelun vaintamiseen ns "vaikeista aiheista" eikä sillä tosiasiassa IKINÄ ollut Neuvostoliiton kanssa mitään tekemistä...koska Suomen talous koki suurimman kasvu ja hyvinvointikautensa nimenomaan KESKELLÄ tätä ns "Suomettumista"

      Joten...Suomettuminen on jotain jonka Suomen OMA ELIITTI loi yrityksensä vaientaa keskustelu vaikeista yhteiksunnallisista aiheista...ja nykyään sitä käytetään varsin tietoisesti KAIKEN keskustelun vaientamiseen Eurostoliiton pakkopullasta...toisin sanoen siis Eurosta!!!

      https://reaction.life/why-is-the-euro-and-the-eu-allowed-to-cost-almost-anything

      Mutta...tästä huolimatta itsemurha ei Suomessa ole laitonta...eikä itsemurhasta keskusteleminen ole Suomessa laitonta...edes AVUSTAMINEN ei nykyisen laisnäädännön mukaan ole laitonta...ainoastaan RIKOKSEN SUUNNITTELU on Suomessa nykyään laitonta!!!

      https://www.verkkouutiset.fi/tasta-paivasta-alkaen-useiden-rikosten-valmistelusta-voi-saada-vankeutta-6226/#6ffeabc6

      Ja itsemurha itsemurhassa avustaminen EI NYKYISEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN OLE RIKOS!!!

      Sitä ei myöskään erikseen kiellettä Raamatussa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe