Timo Haapala kirjoittaa kohta Ilta-Sanomiin vastuuttomuudesta

Anonyymi

Nyt hän kirjoittaa että on vastuutonta avata Uudenmaan liikkumisrajoitukset, tätä ennenhän mies oli jatkuvasti kirjoittanut kuinka hallitus ei tee tarpeeksi ehkäistääkseen koronaviruksen leviämisen.

Lyön vaikka kympin vetoa että kohta tuollainen kolumni tulee.

35

87

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siltä viidennen kolonnan pölvästiltä voidaan odottaa mitä hyvänsä.

    • Anonyymi

      Niin tai näin, rajan avaaminen on tehty poliittisin ja oikeustieteellisin perustein, ihmisten terveydestä piittaamatta. Liikkumisrajoitukset ovat välttämättömiä, jos yhdenkin ihmisen henki säästyy, eikö niin?

      • Eivät tietenkään. Onhan Suomessa pitkin hampain hyväksytty jopa yli tuhat liikennekuolemaa vuodessa ilman, että vaadittaisiin pyöriä pysäytettäviksi. Nyt ovat liikennekuolemat pienentyneet murto-osaan, minkä toteuttaminen vaati miljardeja ja asenteiltaan kokonaan uuden sukupolven.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Eivät tietenkään. Onhan Suomessa pitkin hampain hyväksytty jopa yli tuhat liikennekuolemaa vuodessa ilman, että vaadittaisiin pyöriä pysäytettäviksi. Nyt ovat liikennekuolemat pienentyneet murto-osaan, minkä toteuttaminen vaati miljardeja ja asenteiltaan kokonaan uuden sukupolven.

        Tupakan ja alkoholin myyntikin on laillista niiden haittavaikutuksista huolimatta.

    • Anonyymi

      Pitää varmaan paikkansa!
      Täysin päinvastaista mieltä kuin hallitus!!!
      Auta armias jos loppuviikosta tulee yksikin Kuolo ma kunnissa, Se tuomitaan tietenkin hallituksen syyksi.
      Näin se menee......

      • Anonyymi

        Niin no, se ei kuitenkaan ole mielipidekysymys. Hallituksen pitää toimia laillisesti, siksi raja avataan.

    • Anonyymi

      Haapala on kärttyisä vanha kokoomuspygmi.

    • Anonyymi

      Timo Haapala: "ammun kaikkea mikä liikkuu".

    • Anonyymi

      No onhan tuo erikoista, että uudenmaan raja suljettiin, kun koronatapauksia oli vielä vähän ja nyt kun niitä alkaa olla uudellamaalla enemmän, niin sitten raja avataan.

      • Anonyymi

        Uudenmaan sulun tarkoituksena oli hidastaa eidemian leviämistä ja se saavutetiin. Persutuslakivaliokunnan päätöksellä ei enää ollut pätevää perustetta Uudenmaan sulun jatkamiselle epidemian nykyisessä levinneisyystilanteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä niin kun annettiin levitä lapista saamatta rajaa kiinni.

    • Anonyymi

      Muistatteko viime vuoden lopulla kun melkein joka päivä Haapala teki kolumnin jossa haukkui hallitusta jopa aivan hatusta vedetyin väittein?

      Kipeää tekee kun kokoomus ei ole hallituksessa.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi

        Paatero ja Rinne sekoilivat oikein urakalla postijupakassa ja yrittivät valhetella itsensä kuiville.

        Haavisto yritti laittaa virkamiehen tekemään epämääräisiä päätöksiä ja kantamaan mahdollisen vastuun, joka ministerille kuuluisi, ja tietysti yritti myös valehdella itsensä ulos koko jupakasta.

        Onhan tuo ihan hyvä, että joku sentään kirjoittaa hallituksen toilailuista, koska suurin osa meedioitten edustajista ei sitä tekisi, vaikka tietäisi asioista.

        (Vihervasemmistolaiset meedioitten edustajat ovat oikein urakalla hihkuneet, kuinka nyt on unelmahallitus - ja se näkyy yksipuolisissa jutuissa. Samoin tekivät Sipilän hallituksen tekemisistä yksipuolisen negatiivisia juttuja, osin keksittyjä kuten salaliittoteoria Sipilän junailemista sopimuksista poikansa edustamalle yritykselle. Sipilän hallituksen toilailut oli syytä tuoda julkisuuteen mutta olisi myös syytä tuoda onnistumiset. Sama pätee nykyhallitukseen - pitää tuoda julkisuuteen sekoilut ja onnistumiset. Valitettavasti meedioitten edustajia ei totuus kiinnosta vaan enemmänkin ihmisten ajatteluun ja mielipiteisiin vaikuttaminen.)

    • Anonyymi

      Niin Haapalan pitääkin kirjoittaa. Rajan avaaminen oli vastuuton poliittinen päätös, jolla kosiskellaan vasemmiston ja vihreiden kannattajia Uudellamaalla. Piste

      • Anonyymi

        Toivottavasti Haapala kirjoittaa. Hänen kirjoituksensa ovat suorapuheisia ja ihan hyviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti Haapala kirjoittaa. Hänen kirjoituksensa ovat suorapuheisia ja ihan hyviä.

        Täyttä porvaripropagandaa ovat ja onneksi kukaan järkevä ei ota niitä vakavasti.

      • Anonyymi

        Porvarivaletta taas kerran. Uudenmaan sululle ei ollut enää perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan oikeudellista perustetta toisin kuin sulun alussa olleessa epdemialevinneisyystilanteessa oli.

        Vasemmistovaletta taas kerran ja onneksi kukaan järkevä ei ota niitä vakavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistovaletta taas kerran ja onneksi kukaan järkevä ei ota niitä vakavasti.

        Nyt nähdään Uudellamaalla asuvien ymmärrys ja järjenjuoksu. Toimiiko se vai tarviiko se ymmärrys hoitaa pakotteilla. Ilmeisesti heille melkoinen haaste, ei muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvarivaletta taas kerran. Uudenmaan sululle ei ollut enää perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan oikeudellista perustetta toisin kuin sulun alussa olleessa epdemialevinneisyystilanteessa oli.

        Älä jauha sitä itseään. "Oikeudellista perustetta" on pelkkää sanahelinää. Se tarkoittaisi, että emme voi rajata likkumisoikeutta, koska perustuslaki. Mutta valmiuslain pohjalta voimme ihan hyvin, on vain määriteltävä asia välttämättömäksi!

        Marin, demarit, kommarit ja vihreät eivät vain halua määritellä asiaa näin, koska he haluavat miellyttää uskollista kannattajakuntaansa Uudellamaalla!

        Ja onko huvittavampaa sössöytystä kuultu, "nyt ei ole aika juhlia vappua, ei ole syytä mennä mökille" jne. Suurin osa kansasta tajuaa sulun purkamisen juuri niin, että nyt ei koronasta ole huolta, ei muuta kuin sukujuhlat pystyyn ja kutsutaan suku mökille jne.
        Onnetonta piipitystä pääministeriltä!

        Porvareista en tiedä, mutta moni konservatiivi (omilla aivoillaan ajattelevia ja yksilön- ja sananvapautta kannattavia ihmisiä) pitää kyllä Haapalan kirjoituksia ihan tervetulleena vaihteluna pääsääntöisesti vihervasemmistolaista propagandaa suoltaville meedioitten edustajille (joita valitettavasti on enemmistö).

        Eihän se asia ole kiinni yhden sanan merkityksen venyttämisestä.
        Välttämätön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Porvareista en tiedä, mutta moni konservatiivi (omilla aivoillaan ajattelevia ja yksilön- ja sananvapautta kannattavia ihmisiä) pitää kyllä Haapalan kirjoituksia ihan tervetulleena vaihteluna pääsääntöisesti vihervasemmistolaista propagandaa suoltaville meedioitten edustajille (joita valitettavasti on enemmistö).

        Minustakin on tervetullutta lukea monenlaisia näkökulmia! Olkoon vihervassareita, kokomustia tai mitä tahansa laillisia ajattelijoita. Itsehän voin pättää, miten mihinkin suhtaudun!

    • Anonyymi

      Haapala hinaa kokoomusta takaapäin

      • Anonyymi

        Mm Ylenanto, Hesari ja Iltalehti nuolevat demareita ja muuta vihervasemmistoa aivan riittävästi. Ja Ylenanto vielä verorahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm Ylenanto, Hesari ja Iltalehti nuolevat demareita ja muuta vihervasemmistoa aivan riittävästi. Ja Ylenanto vielä verorahoilla.

        Ylen pääjohtaja on kokoomuslainen Meraj Ylä-Anttila ja ylessä on suojatyössä kaikkien puolueiden kannattajia. Hesari ja iltalehti ovat molemmat porvarläpysköitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylen pääjohtaja on kokoomuslainen Meraj Ylä-Anttila ja ylessä on suojatyössä kaikkien puolueiden kannattajia. Hesari ja iltalehti ovat molemmat porvarläpysköitä.

        Sanopa, millaisia mielenkiintoisia ja laadukkaita vasemmistolehtiä tällä hetkellä on tarjolla?

    • Anonyymi

      Haapala on oikeassa ja piikki vasuri hallituksen persuksissa.

      • Anonyymi

        Missä Haapala on oikeassa?

    • Anonyymi

      Haapala ei ymmärrä mistään mitään. Tyypillinen kokoomuslainen.

      Perustuslaki ei anna kaventaa yksilönvapauksia kuten liikkumista kuin tarkasti määrätyillä kriteereillä ja vain määräajaksi. Nyt määräaika päättyi ja kriteerit eivät enää täyttyneet eli laki ei anna hallituksell mahdollisuutta jatkaa saartoa.

      Tulisiko saartoa jatkaa, tämä on mahdollista vain jos perustuslakia muutetaan nopealla 5/6 enemmistön aikataululla ja vasemmistohallitukselle annetaan hallituskaudeksi rajaton valta yli eduskunnan. Tätä tuskin toivoo yksikään persuöyhö.

      • Anonyymi

        Haapala on ainoa, jolta voi odottaa terävää ja asiallista kommentointia.
        Kiitos Haapalalle hänen rohkeudestaan. Ei kaikkien tarvitse kumartaa vihervasemmiston edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapala on ainoa, jolta voi odottaa terävää ja asiallista kommentointia.
        Kiitos Haapalalle hänen rohkeudestaan. Ei kaikkien tarvitse kumartaa vihervasemmiston edessä.

        Haapala on vanha ja kärttyinen kokoomuspygmi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapala on ainoa, jolta voi odottaa terävää ja asiallista kommentointia.
        Kiitos Haapalalle hänen rohkeudestaan. Ei kaikkien tarvitse kumartaa vihervasemmiston edessä.

        Haapala hinaa kokoomusta takaapäin. Sellainen takaosaston luukuttaja Haapala on.

    • Anonyymi

      Ja jos rajoitusta olisi jatkettu, niin Haapala olisi kirjoittanut, miten Marinin piti nöyrtyä Kulmunin vaatimusten edessä ja suostua Kepun iltalypsyyn.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      989
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      163
      964
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      750
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      694
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      49
      678
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      600
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      498
      564
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      455
    Aihe