Savolaisen näkemys: Helsinkiä turha syyllistää

Näin savolaisena lausun näkemykseni että Itä- ja Pohjois-Suomi saavat pääasiassa syyttää itseään siitä että koronatartunnat alkavat olla suhtessa väkilukuun jo yli puolet Uudenmaan tasosta. Joukossamme täällä Savossa, Kainuussa ja Lapissa on lauma typeryksiä, jotka kuvittelivat ettei korona leviä kun Uudenmaan rajat suljettiin. Osa vanhasta väestä piti mm. Kainuussa syntymäpäiväjuhlia kutsuen sinne vieraita toistakymmentä. Huoltoasemaketjuissa, marketeissä ja kaupoissa osa itä- ja pohjoissuomalaisista on ollut käsittämättömän välinpitämättömiä turvaväleistä. Nuoriso vetelehtii porukalla huoltamoilla. ABC-työntekijät kutsuvatkin heitä apsiapinoiksi. Junttien ja muiden hölmöjen takia moni savolainen, kainuulainen ja lappilainen kuolee lähiviikkoina.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täyttä asiaa kirjoittelet. Sama mieltä ollaan täällä Etelä-Pohjanmaalla myös. Omista porukoista ne koronan levittäjät pääasiassa löytyvät.

Äänestä

Niin paitsi ettei hesalaisiin kohdistuva viha johdu koronasta? Vaan historiasta.

Itse vihaan tuota kaupunkia yli kaiken koska olen asunut siellä 50 vuotta. Se ei ole ihmisen ympäristö. Se on konerobottien betoniteräserämaa. Jos puhut ihmiselle kadulla hän katsoo sinua kuin mielenvikaista alienia. Sellaisiksi tulevat ihmiset kun asuvat ympäristössä, jota rakennetaan koneroboteille. Ihmiset muuttuvat itse koneroboteiksi.

Kun vuosia sitten kävelin ohi maalaispoikien jotka olivat tulleet hesaan turisteina, niin kuulin yhden sanovan: "tämähän on Helsinki, täällä saa tehdä ihan mitä haluaa". Eli hänkin ymmärsi että olivat saapuneet pahuuden paratiisiin, jossa sai irstailla niin paljon kuin sielu sietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin savolaisena lausun näkemykseni että Itä- ja Pohjois-Suomi saavat pääasiassa syyttää itseään siitä että koronatartunnat alkavat olla suhtessa väkilukuun jo yli puolet Uudenmaan tasosta. Joukossamme täällä Savossa, Kainuussa ja Lapissa on lauma typeryksiä, jotka kuvittelivat ettei korona leviä kun Uudenmaan rajat suljettiin. Osa vanhasta väestä piti mm. Kainuussa syntymäpäiväjuhlia kutsuen sinne vieraita toistakymmentä. Huoltoasemaketjuissa, marketeissä ja kaupoissa osa itä- ja pohjoissuomalaisista on ollut käsittämättömän välinpitämättömiä turvaväleistä. Nuoriso vetelehtii porukalla huoltamoilla. ABC-työntekijät kutsuvatkin heitä apsiapinoiksi. Junttien ja muiden hölmöjen takia moni savolainen, kainuulainen ja lappilainen kuolee lähiviikkoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu