Mekafilia - seksuaalinen kiinostus autoihin

Anonyymi

Olenko ainoa mekafiili, en törmännyt Seksifoorumi sivustolla muihin. Selitin siellä juurtajaksain tätä mutta kyseinen foorumi on suljettu, nyt kaikki kirjoittamani on mennyttä - pitää kertoa kaikki alusta. Eli tahdon hieman selittää tätä, mitä siihen liittyy ja mitä se on. Olen noin 30v mies.

Olen siis ollut nuoresta asti sellainen, että autot herättävät voimakkaita tunteita ja esim. parkkipaikalla tekisi mieli silitellä kauniita ja komeita autoja. En koe autolla olevan persoona, kuten Edward Smith tai monet muut., itse koen ne kauniina ja voimakkaina. Rakastellessani auton kanssa, ainoastaan silloin kuvittelen sen nauttivan siitä mutta auto ei ole minulle elävä persoona. Fantasioin myös usein autoista katselemalla kauniita autonkuvia... Auto on voimakas ja suuri, sen lähellä tunnen alistuvani ja sen kauneus on palvottavaa.

Kaikki autot eivät ole kauniita vaan sen täytyy olla juuri oikean näköinen ja oloinen, jotta se saa viehättymään. Erityisesti kissansilmämäiset ajovalot ovat mieleen. Vanhat autot eivät ole juurikaan hienoja "siinä mielessä." Omistin kuplavolkkarin pari vuotta, mutta vaikka pidin siitä autosta muten kovasti, ei se ole seksikäs.
Mutta esim. Mazda3 (2008-2011) BL on äärimmäisen ihana: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mazda3#/media/Tiedosto:2010_Mazda3_S_Grand_Touring_1_--_05-26-2010.jpg
Sen facelift versio ei ole yhtä hieno (2011-2013)...
Kuitenkin, ensimmäiset eroottiset hetket tapahtuivat meidän mökillämme isäni Cadillacin kanssa. Olin ehkä 14 Koskettelin sitä, nuolin sen ajovaloja ja painoin huuleni sen nokkaan, se oli suuri, maskuliininen ja viehättävä.

Noin 18 vuotiaana yritin päästä eroon tästä suuntauksesta. En ollut autoihin siinä mielessä kontaktissa kymmeneen vuoteen, vaikka ne herättivät voimakkaita tuntemuksia.

Vasta, noin vuosi sitten aloin rakastella ihan kunnolla auton kanssa. Ostin toyota Avensiksen, malli T25,
https://dsu2f16ugr2z8.cloudfront.net/1600x1200,fit/autotalliprodmedia/images/articles/toyota-avensis-2003-2010-14.jpg
ja yhtenä iltana, mennessäni ulko-saunaan, en voinut vastustaa. Otin pienen muovipussin mukaani, laitoin sen nurin auton pakoputkeen suojaksi. Aikani hyväiltyäni autoa ja suukoteltuani sitä sieltä täältä, polvistuin sen taakse ja aloin yhtyä siihen työntymällä pakoputkeen. Laukesin hyvin nopeasti ja olo oli hämmentynyt. En oikein tiennyt mitä ajatella, se oli ensimmäinen kerta, kun rakastelin autoa kunnolla.
______

Tykkään hyväillä autoa, kosketella sen kiiltävää pintaa, kumiset renkaat ovat seksikkäät ja se, miten auto käyttäytyy jousituksen ansiosta. Muodot sulautuvat täydellisesti yhteen, se on eloton, mutta paljon vahvempi kuin ihminen. En ole itse hetero, minulla on toinenkin seksuaalinen suuntautuminen joka on oleellisempi osa identiteettiäni, mekafilia tulee vasta toisena.
Rakastelin sitä useampia kertoja tämän jälkeen.
Nykyisin tosin omistan vanhan Opel Astran, joka ei ole takaa seksikäs siksi, että se on farmari. Pullea takapuskuri on tärkeä. Edestä Astra on kylläkin todella kaunis. muistan kouluikäisenä fantasioineeni usein juuri Opel Astarta ja Ford Focuksesta. Silloin ne olivat vielä melko uusia autoja.

Tämäkin kuva on erittäin seksikäs. Mazda6 GJ, auto on kaikin puolin viehättävä. https://icdn2.digitaltrends.com/image/digitaltrends/2015-mazda6-back-1500x1000.jpg

Onko muita jotka kokevat autot seksuaalisessa mielessä? Herättääkö autot kenelläkään voimakkaita tunteita?

-KoiraKaveri

6

3130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ketju johon tämän seuraavan tapahtuman kerroin, poistettiin, mutta kaikki teksti on minulla tallessa. (Alkuaan ketjussa käsitteltiin muuta aihetta.)
      Mekafiileja ei tunnu juuri olevan, niin kerron ainakin vähän omia kokemuksia.

      Valittelin sitä, kun autoa ei pääse rakastelemaan missään, mutta menin vanhempien luokse muutamaksi päiväksi maalle jolloin pääsin kokemaan tämän.
      _____________

      Maalla käydessäni pääsin rakastelemaan autoani.
      Porukat lähtivät käymään asioilla ja hyönteisiä ei pihan ympäristössä juuri ollut. Erinomainen tilaisuus. He lähtivät toisella autollaan ja olisin tahtonut olla isän upean firman auton kanssa, joka oli pressutallissa, mutta se oli siitepölyn peitossa, en voinut kajota siihen jättämättä jälkiä ja peseminen ei oikein tuntunut hyvältä idealta. Tyydyinkin vain katselemaan sitä.
      Oma auto oli parkkipaikalla ja katselin sitäkin - mietin että voisin pestä sen ilman ongelmia. Silittelin nokkaa ja lopulta kyykistyin, suukotin sen Opel logoa ja painoin poskeni sen ajovaloa vasten, halasin ja tuntui hyvältä. Auto on suuri ja kauniin sulavalinjainen. Hain pikaisesti muovipussin pakoputken suojaksi. Oli lämmin ja asento raskas mutta lopulta laukesin sen pakoputkeen ja huomasin myös puhuvani autolle, sanoin sen olevan kaunis. Olin aivan uuvuksissa sen jälkeen mutta tuntui ihanalta.
      Lopuksi hain saunalta ämpärillä vettä ja pesin autoa hieman.

      -KoiraKaveri

      • Anonyymi

        Työnnä pakoputki perseesees sekasikiö


    • Anonyymi

      Pääsin pitkästä aikaa hyväilemään autoa. Minulla on isän auto lainassa joka on hyvin viehättävä, mutta kylmien säiden vuoksi ei ole voinut tehdä mitään. Nyt kuitenkin pakkaset pilasivat akun autosta, ja ostin siihen uuden. Laitettuani sen paikoilleen, tuntui kuin auto olisi taas herännyt henkiin. Sää oli myös aika lämmin. Silittelin autoa. Myöhään illalla oli pakko saada olla sen kanssa kahden, ja ajoin syrjäiseen paikkaan jonne kuitenkin kajastaa kyllin valoa katuvaloista. Halailin ja nuolin autoa, lopuksi työnnyin sen pakoputkeenkin ja halusin vain olla hetken sillätavoin yhtä ison auton kanssa. Sitten lopetin ja lähdin ajamaan kotiin.

    • Anonyymi

      Todella monet uudet automallit joita on tullut, ovat hyvin persoonattomia ja eivät viehätä lainkaan. Nykyisin sellainen sirous ja selkeys on alkanut kadota, tosin ei minulla koskaan rahaa uuteen autoon ole ja vanhempia itsellenikin ostan.

      Toyota Corolla Cross. Hybridi.
      https://cdn.tekniikanmaailma.fi/wp-content/uploads/s3/2021/01/29141846/0129-toyota-corolla-cross-1.jpg

      Uusin Nissan QASHQAI. Hybridi.
      https://autobild.fi/image-3.509005.106817.20210218134820.b0f8157fe0?size=512
      ___

      Talvella olen enimmäkseen keskittynyt ihailemaan autojen kuvia ja erityisesti Bemarit ovat hyvin kauniita. Mekafiilina on se etu jota muilla ei ole, että jokaisella reissulla pääsee näkemään voimakkaita tuntemuksia herättäviä autoja. Erityisesti bemari E60 on palvontani kohteena ollut jo pitkään. Olen katsellut niiden hintoja ja ajatellut, että seuraavaksi autoksi ostaisin sellaisen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      220
      14797
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      18
      2180
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1853
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1232
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1220
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      22
      1100
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      882
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      73
      765
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      703
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe