Uusimaa tuottaa 39% koko maan BKT:stä

Anonyymi

84

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perjantaina autoletkat lähtevät taas levittämään tätä menestyksekästä Uudenmaan Henkeä koko muuhun Suomeen.

      Laittakaahan maaseudun väki valmiiksi perjantaisaunat lämpiämään, ja olutta kylmään.

      • Anonyymi

        Tartuntoja väkilukuun suhteutettuna melkein yhtä paljon koko maassa. Eniten Kittilässä ja Kiuruvedellä, eikä niitä ole saatu suljettua.

    • Anonyymi

      Koostuu paljolti palveluista ja bonuksena valtionhallinnon sijoittaminen enimmäkseen pk-seudulle. Suomen talouden selkäranka, eli vientiteollisuus, sijaitsee enimmäkseen uudenmaaan ulkopuolella.

      • Anonyymi

        Ei tämä maa toimisi ilman uutta maata ja sen ulkopuolisia alueita. Mutta suomalaiset ovat kateellista kansaa, uusimaalaisten uhrauksia ei arvostettu muualla maassa vaan yleistettiin jotkut maalta tulleet jotka halajavat takaisin kotikylilleen kerran viikossa rentoutumaan.

      • Julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuus on Helsingissä alempi kuin Suomessa keskimäärin.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuus on Helsingissä alempi kuin Suomessa keskimäärin.

        Ja siihen ei ole edes laskettu puoliksi rahoitettuja kuten maataloustuen varassa elävät. Suomessa on kuntia, joissa on lähinnä kunnan töitä ja tuettua maataloutta kuten Merijärven umpikepulainen kunta. Lisäksi Helsinki ja Espoo etunenässä rahoittavat tällaisia kuntia valtionosuuksien tasauksen kautta. Helsingin veroäyristä menee vuosittain 2-3 veroäyriä tällaiseen Kepun Robin Hood -rahaksi ristimäänsä ryöstösaaliseen.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuus on Helsingissä alempi kuin Suomessa keskimäärin.

        Missä on piilorahoitetut? Infrasta valtaviin sosiaalitukiin jotka itsessään kuppaavat muunmaan tehtaiden tuotot pienelle suljetulle piirille ( demarit ja vassut sekä vihreät )
        Kyseisen kehäkolmosen bkt- on naurattava kun toisen perseen pyyhintäkin lasketaan siihen toiselta tulona.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ja siihen ei ole edes laskettu puoliksi rahoitettuja kuten maataloustuen varassa elävät. Suomessa on kuntia, joissa on lähinnä kunnan töitä ja tuettua maataloutta kuten Merijärven umpikepulainen kunta. Lisäksi Helsinki ja Espoo etunenässä rahoittavat tällaisia kuntia valtionosuuksien tasauksen kautta. Helsingin veroäyristä menee vuosittain 2-3 veroäyriä tällaiseen Kepun Robin Hood -rahaksi ristimäänsä ryöstösaaliseen.

        älä nyt paskaa jauha kyllä se on maaseutu joka elättää teitä kurjia helsnkiläisiä. kaikki tuottavat tehtaat ovat muualla kun helsigissä jotta pankaa vaan turvat tukkoon ja sulloutukaa niihin kalliissiin kopperoihnna.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuus on Helsingissä alempi kuin Suomessa keskimäärin.

        Helsinkiläisten piripäiden älykyys on huomattavasti alempi kuin ihmisellä keskimäärin!!! :DDD Joissain piireissä Helsinkiä pidetäänkin suomen suurimpana suojatyökeskuksena. 99% helsinkiläisistä luokitellaan älyllisessä kehityksessä jälkeenjääneiksi. Nuo loput on niitä keskuksen "ohjaajia" jotka kertovat mitä tänään askarrellaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi kuinka sinun älykkyytesi loistaakaan. Moni helsinkiläinen varmasti kadehtii analysointikykyäsi ja erinomaista argumentointitaitoasi.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Voi kuinka sinun älykkyytesi loistaakaan. Moni helsinkiläinen varmasti kadehtii analysointikykyäsi ja erinomaista argumentointitaitoasi.

        Kyllä! Ei sitä voi ku kadehtia jos ei ole ollu mukana silloin ku älykkyyttä on jaettu! :DDD En kyllä oikeastaan ole koskaan tavannu täyspäistä helsinkiläistä. Ne vähän järkevämmätkin on yleensä jollain tavoin vinksallaan(johtuuko lie äärisaastuttavasta hiilenpoltosta johtuvasta happivajeesta). Jos helsingissä törmää johonkin järkevään ihmiseen, niin viimeistään 5 minuutin keskustelun jälkeen selviää että hän on oikeastaan jostain muualta kotoisin. ;)

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuus on Helsingissä alempi kuin Suomessa keskimäärin.

        No kerroppas sitten millä ne helsingin työpaikat on rahoitettu? :D Helsingistä löytyy melkein yksinomaan valtion/kunnan rahoittamia (suoja)työpaikkoja sekä palveluita joita näiden työpaikkojen työntekijät käyttävät. Eli raha koko roskan pyörittämiseen tulee jostain ulkopuolelta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Voi kuinka sinun älykkyytesi loistaakaan. Moni helsinkiläinen varmasti kadehtii analysointikykyäsi ja erinomaista argumentointitaitoasi.

        https://www.iltalehti.fi/matkajutut/a/14b4933e-34f8-49ff-92db-ec83cba90747

        Näemmä päässeet nuo helsinkiläiset suojatyökeskuksen työntekijät "luokkaretkelle" valvojiensa kanssa. Jostain syystä tämänkaltaiset ilmiöt ovat nyt arkipäivää kun helsingin tyhjäpäät ovat suunnanneet lomillaan kotimaahan ainaisten ulkomaanmatkojensa sijaan. Ei voi todellakaan kauhalla vaatia kun lusikalla on annettu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No kerroppas sitten millä ne helsingin työpaikat on rahoitettu? :D Helsingistä löytyy melkein yksinomaan valtion/kunnan rahoittamia (suoja)työpaikkoja sekä palveluita joita näiden työpaikkojen työntekijät käyttävät. Eli raha koko roskan pyörittämiseen tulee jostain ulkopuolelta.

        Kaikkiin noihin on jo vastattu tässä keskustelussa.

        Jos sinä olet joku keskivertomaalainen, niin jokainen lukuja osaa varmasti päätellä mikä on kehitysalueiden sivistyksen ja tietämyksen taso.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kaikkiin noihin on jo vastattu tässä keskustelussa.

        Jos sinä olet joku keskivertomaalainen, niin jokainen lukuja osaa varmasti päätellä mikä on kehitysalueiden sivistyksen ja tietämyksen taso.

        Eipä oo tullu punaviherhörhökiltä vastausta! Tai no onhan nuo lukuisat vastakirjoittajasi tosiaan kertoneet sinulle jo, että verovaroistahan ne helsinkiläispummien kulut kuitataan! Loisivat toisinsanoen maakuntien rahoilla! :DDD

        "Jos sinä olet joku keskivertomaalainen, niin jokainen lukuja osaa varmasti päätellä mikä on kehitysalueiden sivistyksen ja tietämyksen taso."

        Kyllä...maalaisilla kun on sitä tunnettua maalaisjärkeä joka teiltä heinäpäiltä puuttuu! :D Ei voi kyllä teitä kaupunkilaisia minään järjen jättiläisinä pitää! :DDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä nyt paskaa jauha kyllä se on maaseutu joka elättää teitä kurjia helsnkiläisiä. kaikki tuottavat tehtaat ovat muualla kun helsigissä jotta pankaa vaan turvat tukkoon ja sulloutukaa niihin kalliissiin kopperoihnna.

        Maataloustuki elättää talonpoikain mersuostot
        Uusimaa maksaa talonpojan sosiaalituuden nimeltä maatalous tuki loosimis tuki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä oo tullu punaviherhörhökiltä vastausta! Tai no onhan nuo lukuisat vastakirjoittajasi tosiaan kertoneet sinulle jo, että verovaroistahan ne helsinkiläispummien kulut kuitataan! Loisivat toisinsanoen maakuntien rahoilla! :DDD

        "Jos sinä olet joku keskivertomaalainen, niin jokainen lukuja osaa varmasti päätellä mikä on kehitysalueiden sivistyksen ja tietämyksen taso."

        Kyllä...maalaisilla kun on sitä tunnettua maalaisjärkeä joka teiltä heinäpäiltä puuttuu! :D Ei voi kyllä teitä kaupunkilaisia minään järjen jättiläisinä pitää! :DDD

        Anetaanpas kerrankin yritystuet kansalle.
        Ostovoima nousee ja t alous pomppaa.

        Yritykse t joutuvat t yöllistämäön kun yritystuki ei y ulekkaan automaattisesti postissa

        Se ei tuo ainuttakaan työpaikkaa jos työttömyysturva viedään ihmisiltä.Sillä ainoastaan lisätään sosiaalisia kustannuksia ,siitämällä ihmisiä liiton päivärahoilta peruturvan varaan,joka lisää taloudellista ahdinkoa.Tuolla murretaan ammattiliittojen asemaa joka on sen perimmäinen tarkoitus ja saadaan aikaiseksi hapa työvoimaa joka on valmis otttamaan vastaan työtä kuin työtä,millä palkalla tahansa.Se on tuon ajatuksen takana.

        Aivan samoin kuin tuon eläkeputken poitamisen taka ajatuksena on heikentäöä työvopiman asenmaa.Nuo ovat Ek lähtöisiä ja tarkotus hakuisia lennokkaita ajatuksia ,jotka syötetään työllistymisen parantamisen nimellä ihmisille.Noilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tuon kanssa . Usko mitä tahdot,mutta näin se vain on.

    • Anonyymi

      Uusimaa saa valtaosan sosiaalituista ja palkkansa verokassasta.

    • Anonyymi

      Ei sielä mitään tuoteta, pelkästään palveluja, mitä kansalaiset käyttää. Ei siellä ole yhtään tuotantolaitosta. Muualla Suomessa raha tehdään, uusmaalaiset elää vain kikystä.

      • Anonyymi

        Miksi kaikki haluu muuttaa maalta hesasn onkos sillä köyhää ilman maataloustukea jota saa vaan talonpoijjaat

    • Anonyymi

      Noin vähän? Silti on Suomen satamat, päälentokentät ja yritysten pääkonttorit. Virkamiehet hallitus jne... Valtion touhut. Täytyy rahaa palaa turhaan

      • Anonyymi

        Yllätuin kyllä itsekin, että vain vaivaiset 39% tuottavat. Tämä kyllä toisaalta todistaa sen, että ei Uusimaa ole mikään rikkaiden ihmisten onnela. Täällä on pienitulosta ja todella köyhääkin väkeä ainakin 20...30% verran.

        On vi-tunmoinen huumeongelma ja syrjäytyneet, koskaan työhön kykenemättömien masentuneiden lasten armeijat, maan tiheimmät matu-keskittymät jne.

        Vihreiden elämäntyyli ei tuota kuin kuluja jotka valtio asumis- ja muina sosiaalitukina maksaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreiden elämäntyyli ei tuota kuin kuluja jotka valtio asumis- ja muina sosiaalitukina maksaa

        Uumoilet Et taida tietääkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllätuin kyllä itsekin, että vain vaivaiset 39% tuottavat. Tämä kyllä toisaalta todistaa sen, että ei Uusimaa ole mikään rikkaiden ihmisten onnela. Täällä on pienitulosta ja todella köyhääkin väkeä ainakin 20...30% verran.

        On vi-tunmoinen huumeongelma ja syrjäytyneet, koskaan työhön kykenemättömien masentuneiden lasten armeijat, maan tiheimmät matu-keskittymät jne.

        joo missäpäin suomea ne pisimmät leipäjonot oikein ovakaan .Turha puhua mistään maaseudun tukemisesta kyllä totuus on se että ei helsingisstä mitään uutta tuoteta vaan se on maaseutu josta kaikki suomen tuotot tulevat.ja tämä on totuus .

    • Anonyymi

      Niih! Ja kaikki palvelut lasketaan kansantuotteseen. Sehän on naapurin selän pesemistä. Sekö elättä?

    • Uusimaa on maakunnista myös ainoa selkeä nettoveronmaksaja. Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ovat ilmeisesti omillaan, mutta vain Uusimaa maksaa huomattavasti enemmän valtion veroja (tulo-, arvonlisä- jne) kuin mitä valtio laittaa Uudellemaalle rahaa. Muut ovat sitten saamapuolella.

      Tästä oli hyvä tilastokeskuksen tilasto (Valtion tulot ja menot alueittain), mutta sen pitäminen lakkautettiin muistaakseni 2014 kun ilmeisesti jollain kepulaisella ministerillä meni talkkuna väärään kurkkuun tilastoa lukiessa.

      • Anonyymi

        Tietysti on, kun valtio jakaa suhteettoman ison osan verotuloista uudellemaalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti on, kun valtio jakaa suhteettoman ison osan verotuloista uudellemaalle.

        Et sitten lainkaan ymmärrä lukemaasi.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Et sitten lainkaan ymmärrä lukemaasi.

        Et taida oikein itse tajuta lukemaasi.

      • Anonyymi

        Helsinki on täys loinen kuten sinäkin...valtion rahoilla rahoitettu turhan jauhaja! Et ole vieläkään onnistuneesti vastannut kysymykseen joka sinulle on esitetty jo kuukausia sitten. Missä on ne tuotantolaitokset joilla helsinki tuottaa suomelle rahaa? En ole vieläkään onnistunut löytämään sellaista. Kerroppas palstan lapsellisin trolli vihdoinkin vastaus!

        Helsingissä on vähemmän julkisesti rahoitettuja työpaikkoja kuin maassa keskimäärin. Lisäksi Helsingin työpaikkaomavaraisuus on paljon yli 100%. Pelkästään valtionosuuksien tasausjärjestelmä kautta Helsinki jakaa 300 miljoonaa muille kunnille.

        Suomen talous ei ole pelkästään savupiipputeollisuuden varassa. Suurin yksittäinen vientiala on palveluvienti joka on n. 30% viennistä. Tai oli ainakin ennen koronaa.

        Melkoinen vitsailija tämä lapsellinen taimen! :DDD Vai että helsingissä vähemmän "julkisesti rahoitettuja" työpaikkoja!!! Tyhmempikin ymmärtää, että Helsinki kaikkine virastoineen ja kunnallisine suojatyöpaikkoineen saa rahansa 99%:sti julkisista varoista. Helsinki ei jaa muulle maalle penniäkään niinkuin EUkaan ei "jaa" suomelle yhtään mitään vaan antaa takaisin suomen sille maksamia varoja. Molemmissa tapauksissa valitettavasti suhdeluku on totaalisen väärä...jaettavaksi annetuista rahoista tulee takaisin vain pieni osa.

        Tämä lahnamies(oletettu) kuvittelee ilmeisesti että perheessä jossa vaimo on kotona ja vastaa perheen taloudenhoidosta tuo laskuja makseleva vaimo on se joka elättää perheen vaikka tehdastöissä käyvä mies tuo rahan sinne tilille! :DDD Kertoo kyllä paljon tuosta vihervasemmistolaisesta talousymmärryksestä. :DDD Melkoisia heinäpäitä koko sakki!

        Anteeksi että sotken hyvin alkaneeseen öyhötykseen faktoja, mutta Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 128% ja julkisesti rahoitettuja työpaikkoja on n. 30%. Eli teoriassa liki jokaista ryössäkäyvää helsinkiläistä kohti löytyisi yksityisen sektorin työpaikka. Käytännössä yli 20% helsinkiläisistä käy töissä ympäryskunnissa ja vastaavasti ympäryskunnissa käydään vielä runsaammin töissä Helsingissä.

        Helsingissä on siis yliopistoista, keskussairaaloista ja valtionhallinnosta huolimatta vähemmän julkisesti rahoitettuja työpaikkoja kuin koko maassa keskimäärin. Koko maan keskiarvo on n. 33%. Muista keskussairaala ja yliopistokaipungeista Turussa julkisrahotteisten työpaikkojen osuus on 35%, Oulussa 37% ja Jyväskylässä 38%. Tampereella osuus on liki sama kuin Helsingissä eli 30%. Suurimmat julkisesti rahoitettujen työpaikkojen osuudet ovat sellaisissa kunnissa kuin Salla, Utsjoki, Vaala, Pielavesi jne.

        Anteeksi vielä kerran että sotken tähän faktoja. Nyt voit jatkaa taas kertomalla miksi mihinkään perusrustumattomat mutu-käsityksesi ovat kuitenkin enemmän totta kuin Tilastokeskuksen faktat (joista edellä esitetyt luvut olen poiminut).

        Heh heh! Taitaa olla näitä uusia joustavampia "vihervasemmistolaisia" faktoja. Tiesitkö muuten, että tutkimusten mukaan joka toisella vihervasemmistolaisella on mielenterveysongelmia. Näyttääkin siltä että mielenterveysongelmat ajavat ihmiset uskomaan kaikenlaisiin punavihreisiin hörhötyksiin.

        "Anteeksi että sotken hyvin alkaneeseen öyhötykseen faktoja, mutta Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 128%" :DDDD

        Minäkin kuulin peräkylillä, että paikallinen ukko osaa keittää pontikkaa jonka alkoholipitoisuus on 130%. :DDD Mahtaa kyllä siinä vanhassa kossupullossa olla melkoinen paine ku 0,5l pulloon on tungettu 0.65l nestettä! ;)

        Näitä sinun faktojasi lukiessa selvenee kyllä se miksei punavihrehörhöt pysty pitämään talousasioita kunnossa. Jos yksinkertaisimmatkaan prosenttilaskut eivät onnistu niin vaikea siinä on mitään talousasioita laskeskella!!! :DDD

        Vale, emävale, tilasto!

        Voi parka raukka yritä nyt ymmärtää mistä puhutaan. Kun Helsingissä on enemmän työpaikkoja kuin työvoimaa, niin työpaikkaomavaraisuus on tietenkin yli 100%. Niin se on myös mm. Tampereella.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Voi parka raukka yritä nyt ymmärtää mistä puhutaan. Kun Helsingissä on enemmän työpaikkoja kuin työvoimaa, niin työpaikkaomavaraisuus on tietenkin yli 100%. Niin se on myös mm. Tampereella.

        Niin...on työpaikkoja...ja ne kaikki maksetaan meidän muiden maksamilla veroeuroilla!

        Voisitko kertoa Marinin hölmölle että voisi työllistää ne kymmenet tuhannet helsinkiläistyöttömät niihin "enempiin työpaikkoihin" joihin ei tunnu tekijää löytyävän. Suojatyöpaikkojahan ne on joten niihin voi lykätä vaikka ne afrikan sarvesta tulleet joutilaat. Melko mystistä, että kaltaisiasi turhanpäiväisiä vihervasemmistolaisia notkuu soskun luukulla vaikka työtä on mielestäsi muille jakaa. :DDD Oisko siellä Tampereellakin sitten sama tilanne että kaltaisesi elämäntapaheinänpolttelijat loisivat kortistossa vaikka töitäkin ois.

        Tuo aivoton mölinä alkaa kyllästyttämään. Kun olet internetissä niin ota selvää.

        https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/uusimaa-maksaa-viulut/
        "Uusimaa maksaa viulut: Yritysten generoimat verotulot ja veron­luonteiset maksut olivat Uudella­maalla arviolta 27 miljardia euroa vuonna 2015."
        https://www.stat.fi/tup/alue/kuntienavainluvut.html#?year=2020&active1=091
        https://yle.fi/uutiset/3-8459573
        "Kymmenissä kunnissa enemmistö työpaikoista rahoitetaan veroilla...Varsinkin monet syrjäseutujen kunnat ovat erittäin riippuvaisia julkisen sektorin työpaikoista."
        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004215434.html
        "Valtio ottaa Uudeltamaalta miljardeja enemmän kuin antaa ...Uudeltamaalta kerätään noin kolmasosa valtion verotuloista, mutta alueelle palautuu valtion varoista vain noin neljännes."
        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006503282.html
        "Helsinki maksaa suuren osan valtion tuloveroista"

        Kyllä! Aivoton mölinäsi alkaa toden totta kyllästyttää! :DDD Kannattaa siis vähentää sitä. Se että kaivat jotan agendajournalismia höpöjuttujesi tueksi ei muuta sitä faktaa mihinkään että Uusimaa ei tuota yhtään mitään. Suurin osa suomen teollisuudesta on maakunnissa. Tuollainen mölinä jostan "yritysten generoimista verotuloista" on täyttä tarkoitushakuista soopaa!

        Jos osaa vähänkään käyttää aivoija niin ymmärtää että teollisuusyritysten tosiasiallinen tulos tehdään niissä tuotantolaitoksissa. Se että suomen verotuskäytäntö on päämajapaikkakuntaa suosiva ei tuota faktaa muuta mihinkään. Yritykset voisivat aivan hyvin siirtää pääkonttorinsa vaikka kuusamoon mutta tuotantolaitoksia ei pysty siirtämään kehä 3:n sisäpuolelle. Tuosta totuudesta edes niljakas punavherhörhö ei pysty luikertelemaan pakoon.

        Helsinkiläiset ovat loisia jotka syövät toisten tuottamaa leipää!

        Onneksi tämän maan tulevaisuus ei ole maalaiaivojen varassa jos sinun "ajattelusi" edustaa syrjäseutujen sivistystasoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin...on työpaikkoja...ja ne kaikki maksetaan meidän muiden maksamilla veroeuroilla!

        Voisitko kertoa Marinin hölmölle että voisi työllistää ne kymmenet tuhannet helsinkiläistyöttömät niihin "enempiin työpaikkoihin" joihin ei tunnu tekijää löytyävän. Suojatyöpaikkojahan ne on joten niihin voi lykätä vaikka ne afrikan sarvesta tulleet joutilaat. Melko mystistä, että kaltaisiasi turhanpäiväisiä vihervasemmistolaisia notkuu soskun luukulla vaikka työtä on mielestäsi muille jakaa. :DDD Oisko siellä Tampereellakin sitten sama tilanne että kaltaisesi elämäntapaheinänpolttelijat loisivat kortistossa vaikka töitäkin ois.

        Ei maataloustuella mitään makseta se on kulu valtiolle kuin muutkin sosiaalietuudet.

        Oikeita veronmaksajia ovat vaan Uudenmaan Duunarit ilma mitään vero tukiaisii kuin maaseudulla.

    • Anonyymi

      Paljonko on uudenmaan prosentuaalinen osuus viennistä, että silleen

      • Suurin vientisektori on nykyään palveluvienti. Sen osuus viennistä on jo 30%. Suurimmat palveluviejät ovat pitkälti PK-seudulla sijaitsevat IT-firmat ja hyvinkääläinen Kone. Toiseksi suurin vientiala on kemianteollisuus (14%). Suurin kemianteollisuuden keskittymä on Uudenmaan Kilpilahti.

        Tästä voi päätellä jotain.

        Vanha kuvitelma siitä, että Suomen vienti on vain sellua ja paperia ei pidä paikkaansa. Sen osuus viennistä on enää vain 11%. Puun jalostusarvo vain laskee kun paperitehtaita suljetaan ja ulos myydään jalostamatonta sellua. Tähän mennessä 2017 on ollut pohjanoteeraus. Silloin ulkomaille myydystä puusta myytiin selluna 47%.

      • Uudenmaan osuus viennistä on ollut noin 30 %. Seuraavana tulee Varsinais-Suomi noin 10 %:lla ja sitten Pirkanmaa noin 8 %:lla. Nämä tiedot perustuvat tullin tilastoihin.

        Eli Helsingin-Tampereen-Turun kolmio on yhteensä noin puolet Suomen viennistä.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Suurin vientisektori on nykyään palveluvienti. Sen osuus viennistä on jo 30%. Suurimmat palveluviejät ovat pitkälti PK-seudulla sijaitsevat IT-firmat ja hyvinkääläinen Kone. Toiseksi suurin vientiala on kemianteollisuus (14%). Suurin kemianteollisuuden keskittymä on Uudenmaan Kilpilahti.

        Tästä voi päätellä jotain.

        Vanha kuvitelma siitä, että Suomen vienti on vain sellua ja paperia ei pidä paikkaansa. Sen osuus viennistä on enää vain 11%. Puun jalostusarvo vain laskee kun paperitehtaita suljetaan ja ulos myydään jalostamatonta sellua. Tähän mennessä 2017 on ollut pohjanoteeraus. Silloin ulkomaille myydystä puusta myytiin selluna 47%.

        Koneenkin henkilöstöstä suurin osa on ulkomailla, ei Uudellamaalla. Koneella on 2 000 henkilöä Suomessa ja muualla maailamassa 42 000. IT-firmojen pääkonttorit ovat Helsingissä muista kuin tuotannollisista syistä. Raha tulee tuotannosta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Suurin vientisektori on nykyään palveluvienti. Sen osuus viennistä on jo 30%. Suurimmat palveluviejät ovat pitkälti PK-seudulla sijaitsevat IT-firmat ja hyvinkääläinen Kone. Toiseksi suurin vientiala on kemianteollisuus (14%). Suurin kemianteollisuuden keskittymä on Uudenmaan Kilpilahti.

        Tästä voi päätellä jotain.

        Vanha kuvitelma siitä, että Suomen vienti on vain sellua ja paperia ei pidä paikkaansa. Sen osuus viennistä on enää vain 11%. Puun jalostusarvo vain laskee kun paperitehtaita suljetaan ja ulos myydään jalostamatonta sellua. Tähän mennessä 2017 on ollut pohjanoteeraus. Silloin ulkomaille myydystä puusta myytiin selluna 47%.

        Palvelu vienti? Piikomaanko menet viroon?

        "Palveluvienti" :DDD Mitähän palveluita se Helsinki minnekkään vie? Kahvilapalveluita? Eipä taida Helsingissä olla montaakaan puljua joka oikeasti tuottaisi palveluita vientiin. Voi olla että siellä on joku päämaja josta löytyy taloushallinto sihteereineen mutta ei todellakaan yhtään työntekijää joka tuottaisi tuon myydyn palvelun!!!

        Suurin osa niistä yrityksistä joiden päämaja on Helsingissä tuottavat palvelunsa jossain halvemmissa itä-euroopan maissa vaikka paperilla näyttävätkin "helsinkiläisiltä" yrityksiltä. Täysin turha betonilla vuorattu ruma ja haiseva hiilenmusta saastepesäke koko Helsinki.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Suurin vientisektori on nykyään palveluvienti. Sen osuus viennistä on jo 30%. Suurimmat palveluviejät ovat pitkälti PK-seudulla sijaitsevat IT-firmat ja hyvinkääläinen Kone. Toiseksi suurin vientiala on kemianteollisuus (14%). Suurin kemianteollisuuden keskittymä on Uudenmaan Kilpilahti.

        Tästä voi päätellä jotain.

        Vanha kuvitelma siitä, että Suomen vienti on vain sellua ja paperia ei pidä paikkaansa. Sen osuus viennistä on enää vain 11%. Puun jalostusarvo vain laskee kun paperitehtaita suljetaan ja ulos myydään jalostamatonta sellua. Tähän mennessä 2017 on ollut pohjanoteeraus. Silloin ulkomaille myydystä puusta myytiin selluna 47%.

        "Suurin vientisektori on nykyään palveluvienti."

        vihervassarin suurin vientisektori on kannabistuonti. Vihervassari polttaa ja suomeen "tuotu" mamu hoitaa tuotteen tuontia. Taloudellinen ikiliikkuja...sossun rahat pannaan huumeisiin ja huumediilerin elämän maksaa KELA. Ai hitsi...tuossa ikiliikkujassa suomalaisen veronmaksajan raha näemmä liikkuu ikuisesti kohti afrikkaa.

        No eihän se hesalaista punaviherhörhöä rassaa...hänhän on ikuisesti saamapuolella koska on koko ikänsä sossun luukulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelu vienti? Piikomaanko menet viroon?

        Ehehei! Suomen nykyinen punavihreä hallitus on keksinyt uuden "Nokian". He tajusivat palaverissaan, että maailmalla on huutava pula rahasta. Nyt he keksivät kasvattaa Uudenmaan osuutta suomen "viennistä" sillä että uusimaa vie nyt ulkomaille rahaa...menee kuulemma kuin kuumille kiville. Melkein kuin myös aurinkovarjoja saharassa! Italia oli kuulemma niin innostunut tästä uudesta tuotteesta että tilasi tuotteen pääarkkitehti Marinilta sitä tonneittain lisää!

    • Anonyymi

      Uusimaa varastaa Suomen kierojen lakien avulla muulta Suomelta yli 90 % BKT:stään. Todellinen oma BKT siellä on n. 5 % koko maan BKT:stä. Loisia täynnä koko maakunta.

      • Anonyymi

        Kiva varmaan elää tuollaisissa harhoissa.

      • Miten se varastaa sen? Varastaako joku tilastot vai on aine kiljuämpäristä päässyt loppumaan?

      • Anonyymi

        Paskala se on jonne hölvätään kiihtyvällä vauhdilla sosiaalitukia ja muodostetaan kuplaa näennäisesti tuottavasta toistensa palveluista.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Miten se varastaa sen? Varastaako joku tilastot vai on aine kiljuämpäristä päässyt loppumaan?

        Vihervassarit kyllä rakastaa noita itse laatimiaan tilastoja! :DDD Toista se on sitten kun tutkitaan vihervassareita itseään. Tutkimusten mukaan joka toisella vihervassarilla on mielenterveysongelmia. Tutkimuksen mukaan nuo mielenterveysongelmat altistavat uskomaan kaikennäköiseen huuhaasoopaan kuten vihervasemmistolaiseen ideologiaan.

        Tein itsekkin tässä taannoin tilaston...tilaston mukaan olen huomattavasti parempi, kuin moni huonompi.

    • Anonyymi

      Olen ollut koko elämäni luokkahitsaaja puikoilla enkä koskaan ole joutunut kehä kakkosta ylittämään työn takia. Helsingissä painetaan ihan duunari hommia alati, enkä minä ala väheksymään tai vittuilemaan maalaisille... duunari tekee minkä duunarin täytyy ja pääasia on että maamme säilyy! Stadi on stadi ja lande on lande eikä kumpikaan toistaan parempi ,mutta duunia ostaan kyllä painaa!

      • Anonyymi

        Näin se on! Duunarin osa ei ole helpoin oli missä päin maata tahansa. Ammattiylpeys on kaunista.

      • Anonyymi

        juuri näin! Miksi stadilaiset duunarit aina joutuvat sylkykupeiksi vaikka olemme painaneet koko ikämme täyttä päivää?!

      • Anonyymi

        Kyllä Helsingistä hitsarille töitä löytyy. Finnvera ja sen edeltäjä Kerahan ovat lahjoittaneet vuosikymmeniä yli 60 % kaikista yritystuista juuri Uudellemaalle, missä on valmistettu teollisuuslaitosten ja tehtaiden kalustoja konserneille jotka harjoittavat kolmansissa maissa riistomaapolitiikkaa. Kuten Uruguayn ja Brasilian köyhälistöaluiden asukkailta maiden ja metsien ryöstelyä lahjomalla paikallisia viranomasia, ja sen jälkeen ympräistöä saastuttavien tehtaiden mahdollisimman halvalla rakentamista. Saasteet vain pumpataan ympäristöön.

        No, hitsarina et ehkä ole voinut valita. Mutta näiden firmojen hitsarit ovat yhdenlaisia rikollisia hekin, jkoska ovat osallisia mitä rikollisimpaan ihmisoikeuksia loukkaavaan toimintaan maailmalla.

    • Anonyymi

      Helsingissä ei ole käytännössä yhtään lisäarvoa tuottavaa työpaikkaa.

      • Anonyymi

        Miksi mielestäsi esim. teollisuus ei luo mitään lisäarvoa?

      • Taidat nyt erehtyä pahasti. Eivät ne kannattamattomat ja EUn ja valtion tukien varassa elevät maataloustuottajat viljele peltojaan, kasvata sikojaan, lypsä lehmiään, erottele porojaan jne. Helsingissä.

        Muu yritystoiminta joutuu toimimaan markkinaehtoisesti tai sitten on konkurssi edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi mielestäsi esim. teollisuus ei luo mitään lisäarvoa?

        Ei Helsingissä ole teollisuutta.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Taidat nyt erehtyä pahasti. Eivät ne kannattamattomat ja EUn ja valtion tukien varassa elevät maataloustuottajat viljele peltojaan, kasvata sikojaan, lypsä lehmiään, erottele porojaan jne. Helsingissä.

        Muu yritystoiminta joutuu toimimaan markkinaehtoisesti tai sitten on konkurssi edessä.

        Niin...maakunnathan tuottavat vientiin paperia ja terästä ja teknologiaa. Nuo maito ja viljatilat ovat olemassa lähinnä huoltovarmuuden vuoksi. Suomen maataloustuotteiden vienti ei ole kovin merkittävää. Helsinkihän ei taas tuota vientiin yhtään mitään. Helsingissä olevat työpaikat ovat 99%:sti niitä kuluja aiheuttavia tuottamattomia positioita. Päämajan sihteeri ei tuota yritykselle oikeastaan mitään konkreettista. Päämajan vois myös siirtää minne tahansa toisin kuin tuotantolaitoksen. Pääkaupunginkin vois aivan helposti siirtää vaikka Jyväskylään ilman isompia ongelmia. Helsinki on siis melko turha ja ruma betonihelvetti

    • Anonyymi

      Ei tuota kauan kun halpatyöläiset vie sunkin työ paikkasi kun yrität tulla takaisin niin ei oota tarjoo yritykset...

      • Anonyymi

        On paikkansa halpatyöläisille ja niille jotka osaa hommansa, Suomessa riittää tarvetta erikoisosaamiselle. Sen sijaan että stadilaisia aina haukutaan niin voisitteko joskus antaa myös kunniaa. Jos stadi voi huonosti voi myös maaseutu, me tarvitaan toisiamme! Suomalaisilla on paljon erikoisosaamista jota ei voi muualta ostaa, ja sitä on stadissa ja maalla!

      • Anonyymi

        Helsinki ei ole sen helpompi duunarille kuin maalaiskuntakaan, puikkoa täytyy osata polttaa oli mikä oli. Ajat ovat erikoiset mutta kyllä tästä selvitään, ja tulkaa landet käymään stadissa se on vaihtelua kuin minun käymiset landella! Me ollaan samaa maata!

    • Anonyymi

      > Helsingissä ei ole käytännössä yhtään lisäarvoa tuottavaa työpaikkaa.

      Sairaanhoitajat ei tuo mitään lisäarvoa tähän yhteiskuntaan, eikä psykologit myöskään.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Uusimaa eristäytyy ja itsenäistyy, omaksi valtiokseen. Muun maan jatkuva elättäminen alkaa jo kyllästyttää.

      • Anonyymi

        Olisi muuten nopea loppu koko paskalla. Nyt ne elää loisina muullemaalle riippana.

      • Anonyymi

        Heh heh! Sitä odotellessa voitkin kertoa millä tuo loispesäke elättäis itsensä? Myymällä hirontaa toisillensa? Itse en kyllä onnistu keksimään mistä helsinki onnistuis rahansa saamaan. :DDD

        Helsinki? kyse oli Uudestamaasta, se ei kyllä tarvitse muita maakuntia mihinkään, ovat vaan rasitteena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsinki? kyse oli Uudestamaasta, se ei kyllä tarvitse muita maakuntia mihinkään, ovat vaan rasitteena.

        Heh heh! Näinhän se aina menee...kun puhutaan tuotannosta ja tuloista, helsinkiläiset mielellään puhuu koko uudestamaasta mutta kun rahan investointi on kyseessä niin yllättäin ne rahat aina halutaan pumpata loputtomaan molokin kitaan helsinkiin. :DDD

        Muu uusimaa tulis kyllä ihan täysin toimeen ilman helsinkiä...niinkuin koko muukin suomi. Valtava hiilenmusta betoninen loiskaupunki! Onneksi vihreät on tekemässä itsemurhaa kieltämällä yksityisautoilun...samalla helsingistä katoaa myös ihmiset, kaupat ja palvelutkin. Korona vielä viimeistelee homman ja helsiniin jää jäljelle enää toisiaan ryöstelevät mamujengit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsinki? kyse oli Uudestamaasta, se ei kyllä tarvitse muita maakuntia mihinkään, ovat vaan rasitteena.

        Joo! Uudenmaan valtavista malmikaivoksista ja metsävarannoista puhutaan ylpeydellä ympäri maailman! Vain nuo kymmenet tai jopa sadat paperi ja terästehtaat uudellamaalla jättävät tuon valtavan kaivosteollisuuden varjoonsa! :DDD

        Täytyy ihmisen elää melkoisessa rinnakkaistodellisuudessa jos kuvittelee uudenmaan pärjäävän ilman muita maakuntia. Mistähän tuollainen hörhö kuvittelee suomen valtion viennin muodostuvan?

    • Anonyymi

      Miksi ei hesa sitten itsenäisty Suomesta? Nytkö Keravan kollitkin on hesalaisille stadinkundeja?

      Vittu, että on saatanan tyhmää porukkaa, joiden ÄO afrikkalaisten tasoa!!!

    • Anonyymi

      Ymmärrät kai, että BKT ei mittaa tuotettua rahaa? Se mittaa rahan liikkumista molempiin suuntiin. Eli jos valtio ottaa miljarditolkulla velkaa ja polttaa rahat roviolla niin BKT nousee. Uusimaa onkin isolta osin se saajapuoli joka "polttaa" ne muiden vaivalla tienaamat eurot.

    • Anonyymi

      Uusimaa tukee aika vähän muuta suomea muu suomi voisi liittyä venäjään ja opettaa ryssien aseilla vähän nöyryyttä uusmaalaisille...

    • Anonyymi

      Helsingin tuotannosta n. 3% on teollisuustuotantoa. Loput on papereiden siirtelyä.

    • Anonyymi

      Uusimaa tuo myös kaiken pahoinvoinnin suomeen (eduskunta). Uusimaa voisi liittyä Viroon. Loppu suomi olisi köyhänä onnellisempi ilman uuttamaata ja "rikkautta".

    • Anonyymi

      Liberaalit ja monikulttuuriset kaupungit vastaavat kaikesta taloudellisesta toiminnasta. Näin se menee kaikkialla.

      • Anonyymi

        "taloudellisella toiminnalla" mahdat tarkoittaa velanottoa ja muilta kuppaamista! :D

    • Anonyymi

      Uudenmaan tuotanto perustuu suurimmaksi osin palveluista, mikä on tiputtanut Uudenmaan työllisyyttä muuta maata heikommaksi nyt korona epidemian aikana.
      Mm. nuorten työttömät lisääntyi vuoden takaisesta 128%, maahanmuuttajien 58%...

      Olisiko syytä laittaa tilastoja kuinka mikin maakunta saa osuuden valtion avustuksia rakentamiseen, investointiin, asumis- yms. tuista...?
      Mitkä maakunnat ovat luontoystävällisempi, mitkä taas tuhoaa luontoa ja ilmastoa enemmän?

      Mittareita kun on niin paljon erilaisia ja niinkuin tiedämme ne vaihtuvat nopeasti riippuen siitä miten niillä halutaan mitata.

      Huolestuttavinta ja katastrofaalista olisi jos Uudellamaalla, Suomen pääkaupungissa, vienti ja palvelukeskittymässä menisi muuta maata huonommin.

    • Anonyymi

      " Helsingin tuotannosta n. 3% on teollisuustuotantoa.
      Loput on papereiden siirtelyä."

      Taas tuota samaa haja-asutusalueen väen länkytystä, että hehän tämän maab ruokkii ja elättää.

      Uudenmaan alue on tosiaan vain vaivaiset 2.6% koko maan pinta-alasta, ja on tíuhimmin asuttu alue koko Suomessa. Silti tältä pikkuruiselta maapalalta puristetaan varsin merkittävät määrät esimerkiksi viljaa.

      Vehnä: ...155,3 .... Milj. tonnia ...... 17,2 % koko maan tuotannosta
      Ruis: ........29,8 ..... Milj. tonnia ...... 16,3 % koko maan tuotannosta
      Kaura: ....89,7 ....... Milj. tonnia ...... 7,7 % koko maan tuotannosta

      Vehnän ja ruiksen osalta Uusimaa on maakuntien vertailussa toiseksi suurin tuotantomääriltään. Halutessaan Uusimaa kykenisi olemaan viljantuotannon osalta täysin omavarainenkin, kun peltoalojen käyttlö hiukan muutettaisiin.

      • Anonyymi

        Mittayksikkö on kuitenkin miljoonaa kiloa, ei miljoonaa tonnia.

        Koko Suomen vehnäsato 2019 oli 901 miljoonaa kilogrammaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      175
      1209
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe