EU julkaisi ohjeet koronarajoitusten purkamisesta

EUROOPAN komissio julkaisi keskiviikkona nelisivuisen ohjeistuksen jäsenmaille koronarajoitusten purkamisesta. Komissio hyväksyi ohjeistuksen keskiviikkona.

Osa maista on jo kertonut ensimmäisistä purkutoimista. Itävalta antoi tiistaina avaamisluvan alle 400 neliömetrin kauppatiloille sekä puutarha- ja harrasteliikkeille. Myös Espanja on helpottanut joidenkin ammatinharjoittajien karanteenia, ja antanut työntekijöille lupia palata töihin.

Toisaalta esimerkiksi Ranska kertoi maanantai-iltana pidentävänsä laajoja sulkuja ja liikkumiskieltoja kuukaudella. Kouluja aletaan avata vaiheittain 11. toukokuuta alkaen, kertoi Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

HS:N haltuunsa saaman komission työpaperin mukaan Euroopan unioni toivoo jäsenmaiden informoivan muita maita ja EU:ta mahdollisista lievennyksistä hyvissä ajoin.

Lievennyksissä pitää ottaa huomioon se, että ”epidemiologinen kriteeristö näyttää, että sairauden leviäminen on merkittävästi vähentynyt tiettynä, riittävänä ajanjaksona”.

”Exit-strategian pitää perustua tieteeseen ja sen keskiössä pitää olla kansanterveys. On kuitenkin huomioitava, että rajoitustoimien purkaminen on moniulotteinen poliittinen päätös, jossa on tasapainoiltava terveyshyötyjen ja talous- sekä sosiaalisten vaikutusten välillä”, ohjeistuksessa kirjoitetaan.

Komissio haluaa ohjeistuksella välttää kriisin alun tilanteen, jossa jäsenmaat määräsivät toimia ja kieltoja muille kertomatta.

”Kun Euroopassa todella tarvittiin yhteisöllisyyttä, liian moni huolehti aluksi vain itsestään. Kun Euroopassa todella tarvittiin kaikki yhden puolesta -henkeä, liian moni tuijotti vain omaan napaansa”, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi helmikuussa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

EU pyrkii peliin mukaan.
Jäsenmaat taitavat kyllä pysyä omillaan toistaiseksi.

Äänestä

Ursula on vaikeassa tilanteessa.

Mikään jäsenmaa ei taida kuunella herkällä korvalla, vaan tuijottaa omia ongelmiaan.

Äänestä

EU ei ollut lainkaan hereillä pandemian alkaessa.

Nyt se yrittää ehtiä mukaan edes jälkijunassa.
Jäsenvaltiot toimivat kuitenkin omien suunnitelmiensa mukaisesti.

Unkari on jo ehtinyt julistaa diktatuurin.

Äänestä
  • EU on sopiva johtamaan koronakriisistä toipumista.

    Järjestelmä on valmis.On vain pantava toiminta käyntiin.
    Ehkä syksyllä 2020?

    Äänestä

Rajat voivat olla kiinni 2022 asti. Silloin eu:ta ei enää ole

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EUROOPAN komissio julkaisi keskiviikkona nelisivuisen ohjeistuksen jäsenmaille koronarajoitusten purkamisesta. Komissio hyväksyi ohjeistuksen keskiviikkona.

Osa maista on jo kertonut ensimmäisistä purkutoimista. Itävalta antoi tiistaina avaamisluvan alle 400 neliömetrin kauppatiloille sekä puutarha- ja harrasteliikkeille. Myös Espanja on helpottanut joidenkin ammatinharjoittajien karanteenia, ja antanut työntekijöille lupia palata töihin.

Toisaalta esimerkiksi Ranska kertoi maanantai-iltana pidentävänsä laajoja sulkuja ja liikkumiskieltoja kuukaudella. Kouluja aletaan avata vaiheittain 11. toukokuuta alkaen, kertoi Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

HS:N haltuunsa saaman komission työpaperin mukaan Euroopan unioni toivoo jäsenmaiden informoivan muita maita ja EU:ta mahdollisista lievennyksistä hyvissä ajoin.

Lievennyksissä pitää ottaa huomioon se, että ”epidemiologinen kriteeristö näyttää, että sairauden leviäminen on merkittävästi vähentynyt tiettynä, riittävänä ajanjaksona”.

”Exit-strategian pitää perustua tieteeseen ja sen keskiössä pitää olla kansanterveys. On kuitenkin huomioitava, että rajoitustoimien purkaminen on moniulotteinen poliittinen päätös, jossa on tasapainoiltava terveyshyötyjen ja talous- sekä sosiaalisten vaikutusten välillä”, ohjeistuksessa kirjoitetaan.

Komissio haluaa ohjeistuksella välttää kriisin alun tilanteen, jossa jäsenmaat määräsivät toimia ja kieltoja muille kertomatta.

”Kun Euroopassa todella tarvittiin yhteisöllisyyttä, liian moni huolehti aluksi vain itsestään. Kun Euroopassa todella tarvittiin kaikki yhden puolesta -henkeä, liian moni tuijotti vain omaan napaansa”, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi helmikuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu